LISÄTIETOA:

maanantai 30. syyskuuta 2013

Parempi myöhään kuin milloinkaan?

Kalilein kanssa mr-aluemestaruuskisoissa 20.10.2012
Kuvasta KIITOS Team Pumpulienkeli!
Meillä meni Kalilein kanssa viime vuonna matkaratsastuskisakausi oikein mainiosti. Tai jos ihan rehellinen olen, niin meni TODELLA hyvin!

Sain kutsun alkukeväällä tulla vastaanottamaan SRL:n Hämeen alueen mr-ranking-voitosta palkintoa, mutta tilaisuuden ollessa kaukana ja vieläpä arki-iltana, en päässyt paikalle. Ehdin jo muutaman kerran tässä välissä ihmetellä, että eikös palkinto tulekaan postissa.

Tulihan se. Tämä oli tänään sovitettuna postilaatikkoon!

Ranking Voittaja
Matkaratsastus
Taru Pentikäinen - Kalilei

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Ei hyvästi, vaan näkemisiin

* * * TOP5: parhaat otokset "nättejä poseerauksia ilman avustajaa * * * 

1: mussun, mussun

2: teps- teps

3: ärrin murrin

4: hihihihiiiiii

5: melkein onnistunut otos!

Samaa touhua vielä videolla...


Kalilei on tänään aamulla lähtenyt uuteen kotiinsa Porin suunnalle. Ruunan otti haltuunsa 19- vuotias todella mukavan ja järkevän oloinen tyttö. Luvassa on maastolenkkejä ja kouluratsastusta.
Toivon heille erittäin lämpimästi mukavia yhteisiä aikoja!!

Onneksi välimatka on suht lyhyt, Kilkuttiinaa pääsen katsomaan vajaan parin tunnin ajolla!

Bonus: Kalilei lähettää terveisiä uudesta kotitallistaan

lauantai 28. syyskuuta 2013

Tiimityötä

* * * TOP5: Tiimityötä parhaimmillaan ja samalla myös unohtumattomia kisareissuja * * *

1: Meidän viimeisimmät (viimeiset) mr-kisat Sastamalassa 11.5.2013
KISATARINA

2: Jokioinen 3.3.2012
KISATARINA

3: Punkalaidun 15.9.2012
Ensimmäisenä Teija Kojo - Hessin Pirpana, takana
Team Pumpulienkelin Hilla Salopää - Go Get'm Girl
KISATARINA

4: Kaikkien aikojen THE KISAREISSU: Punkalaitumen mr-SM-kilpailut 28.7.2012
Leukemiahoitojen keskeltä huoltamaan kisoihin, super kuuma päivä, ell-sotkua...
KISATARINA

5: Laitila 5.10.2012
KISATARINA

Olen tehnyt tietynlaista surutyötä samalla kun olen kuvakansioita käynyt läpi näitä otoksia etsiessäni. Tällä kolmen koplalla on kierretty vuodesta 2010 matkaratsastuskisoja ja tuntuu erittäin haikealta tietää, että tämä oli tässä. Ainakin niillä tiedoilla, jotka nyt tiedän.

Me olimme tiimi. Minä, Upi ja Kalilei: Ratsastaja, Huoltaja ja Kisaratsu. Rutiinit syntyivät ja vahvistuivat kisa kisalta, yhteistyö parani lähes sanattomaksi viestinnäksi vuosien myötä ja luotto tiimin jäsenten kesken oli vahva. Ne harvat kerrat, kun Upi ei päässyt kisoihin huoltamaan, päättyivät kisat lähes poikkeuksetta hevosen osalta eläinlääkärin hoitoon. Yhden puuttuessa porukasta, olivat loput kaksi paljon haavoittuvaisempia.

Matkaratsastuksessa oman porukan keskeinen tekeminen korostuu ja kisaaminen rakentuu tiimin ympärille. Ratsukko ei ole mitään ilman huoltojoukkoaan! Tämä on tärkein asia, mitä olen oppinut näiden mr-kilpailuvuosien myötä. Jokainen oli valmis antamaan kaikkensa toisten puolesta.

Kalilei on ollut kisakumppanina uskomaton. Ulospäin se näyttää vain vinojalkaiselta ja pönäkältä suomenhevosen pallerolta, mutta sen sydän on pelkkää kultaa. Se on sitkeä, äärettömän nopea palautumaan rasituksesta ja valmis antamaan itsestään kaiken - ja paljon enemmänkin.

+ bonus Nummi-Pusulassa 7.7.2013
KISATARINA

perjantai 27. syyskuuta 2013

Ähky

* * * TOP5-listaukset eivät jatku aivan suunnitelman mukaisesti * * *

Paikka: Aura
Aika: 27.9.2013 aamupäivästä eteenpäin
Tapahtuma: Hevonen ähkyssä
Esitystapa: koko tarina viidessä kuvassa

1: "Kuka tässä hiekalla on maannut?!"
Vilkaisen haukottelevaa ja naamaansa vääntävää Porrea,
ja tiedän, että jokasyksyinen ähky on seuranamme.

2: "Jep, ähkyssä se on."
Kipittelen soittamaan eläinlääkärille.

3: "Kävelyä"
Maailman paras tallilainen Elisa taluttamassa Porrea.

4: "Missä se eläinlääkäri viipyy???"
Odottavan aika on pitkä, vaikka eläinlääkäri saapuikin paikalle reilussa tunnissa.
Tässä ajassa pahin kipu saatiin jo taluttamalla onneksi heltiämään.

5: "Mussun Mussun"
Eläinlääkärin antama kipupiikki + letkutus = heinää mutustava hevonen

Bonus: "ehkä näitä onkin ihan kiva kerätä"
Tällä hetkellä näyttäisi Porrella olevan kaikki ok!
Toivottavasti vielä tänään myöhemminkin, huomenna aamulla myös, ens viikollakin jne.

Mistä tämmönen ähky melkein jokainen syksy oikein Porrelle tulee? Ei voi tietää... Kahdeksan yhteistä syksyä ja oliskohan ainakin neljä syysähkyä. Ruuna on ollut heinäruokinnalla jo jonkun aikaa, ei ole saanut omenaa, ei porkkanaa, ei mitään muutakaan erikoista. Kylmäksi yöksi oli loimitettunakin.

Arvailuja vaan... Tästä pääset lukemaan viime syksyisen ähky-kirjoituksen

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Viisi vuotta, viisi syyskuuta, viisi kuvaa

* * * TOP5: Kuvia syyskuulta * * *

Metsämäessä PM-ravilähdön esittelyä vetämässä 26.9.2009
Ratsuna Porre
Kuva: Sini Tuhkunen
Hevoskalusto ei paljoa vuosien varrella ole vaihtunut?
Kalilei ja Porre 10.9.2010
Ilo on kuivat ja lämpimät syksyt! Onneksi nyt ei näytä tältä!
Porre, Kalilei ja Polle-poni 14.9.2011
Sänkkärillä!
Porre 13.9.2012
Ystävyyttä
Voitto ja Kalilei 7.9.2013

Miksi vaihtamaan hyviä hevosia?
Vuodesta toiseen: Porre, Kalilei ja uusimpana tulokkaana Voitto, joka sekin on majaillut täällä jo 2,5 vuotta.
Rakkaat Ruskeat Ruunat.


























tiistai 24. syyskuuta 2013

TOP5: suosikkiratsastusvarusteeni

* * * Tarulandian TOP5- listaviikon toinen listaus * * *


Listan numero 1 on yhtään miettimättä kisakypäräni: GPA Speed Air. Tämän ostoa tuli mietittyä hetki, jos toinenkin. Hintahan on tyrmäävä. Lopulta kuitenkin kaupat tein enkä voi lopettaa tämän kehumista! Tunnin kenttätreenin tai maastoköpsyttelyn tekee vaikka mikä hikipotta päässä, mutta kesäkuumalla suoritetut tunteja pitkät mr-kisat ja/tai -treenit saavat toivomaan ilmastointia kypärään. Täällä ilma kulkee ja kypärän vaihdon myötä sai sanoa "heihei" kypäräpäänsärylle sekä littanille, märille hiuksille!

 
Numero 2 on myös "premium"-ratsastusvaruste: Veredus Guarnieri -nahkasaappaat. Tiesin tarvitsevani uudet nahkasaappaat ja nämä tulivat vastaan Hevoset -messuilla keväällä 2011. Ihmettelin ulkonäköä, kokeilin jalkaani näitä ufojalkineita ja kyllä - rakastuin! Ulkonäkö jakaa mielipiteitä, mutta jalassa nämä ovat jumalaisen hyvät! Elämäni paras heräteostos!


Kolmosena listalta löytyy Equetechin ratsastushousut. Vaikka näitä on pesty ja käytetty, pesty ja käytetty, nämä ovat aivan yhtä ihanat kuin toukokuussa kehuin! Tai kehuin jopa silloin jo kahdesti! Kavereilta olen kuullut pelkästään samaa ihastunutta kommentointia näistä pöksyistä, joten en ole mielipiteeni kanssa yksin! 
Equtechin ratsastushousuja (ja muita ratsastusvaatteita) saa tilattua 1hevosvoima.comista!


Listalla sijalla neljä on MacWet Micromesh -käsineet. Nämä voittavat toiset suosikkihanskani Roecklit! Mukavan pehmeät käteen, hengittävät, ei-venyvät, vahvike jokaisen sormen välissä, rystysen puolella hengittävää harsokangasta. Suosittelen!


Viidennen sijan listalla ansaitsevat ensimmäiset Kingsland- vaatteeni. En ole merkkitietoinen, mutta nämä vuosi sitten lahjaksi saamani kolme KL-vaatetta ovat suosikkilistallani ansainneet sijansa. Huppari on "maailman paras", pipo ihana ja takki tämän hetkisillä keleillä jokaikinen päivä arkikäytössä. Hyvännäköisiä vaatteita ja ah, liian hintavia jatkuvaan tallikäyttöön.

* * *

Melkein voisi vetää hieman pientä yhteenvetoa listani tavaroista: laatu maksaa, mutta on myös suurelta osin hintansa arvoista! GPA- kypärälle ja Vereduksen saappaille jätti-isot peukut! Valitettavasti niiden mukana ei tullut parempaa ratsastustaitoa, miten ikävää, hih!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Eliittinäyttely 2013

* * * Tarulandian TOP5 -listaviikon aloitus: 
ELIITTINÄYTTELY pakattuna viiteen parhaaseen kuvaan* * *

Minishet. o. Not At All Lu Art (-11) 
Shetlanninponien Eliittinäyttely
Kirkkonummi 22.9.2013
Tuomari Angela Glatthaar, SUI
  
"Shettisten eliittinäyttely eilen vietettiin, vierahiksi parhaat ponit kutsuttiin.
Ensin kaunis syyskeli heille tarjottiin, sitten vielä jättiruusukkeet annettiin,

ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana..."

1: The omistaja ja The näyttelytähti aamulla varhain

2: Kehässä: Tahdissa, mars!

3: Ravia!

4: Ammattimaista toimintaa

5: Mikä pettymys?! Luokassa sija 2/2, miehillä ryhtikin romahti.

+ Bonus: palkintoruusuke on VALTAVA, wau!!!

Näyttelykuvista SUURI KIITOS Eveliina Nurmi!!

torstai 19. syyskuuta 2013

Tilannekatsaus: Kalilei

"Koeratsastus" 7.9.2013

Kovin moni on kysellyt kommenteissaan, että mitä Kalileille kuuluu ja onko ruunalle löytynyt ylläpitokoti. Pitänee muutamaa päivää "etuajassa" ilmoittaa, että "kyllä, Kalileille on uusi asuinpaikka tiedossa".

Te jotka jäitte "nuolemaan näppejänne", niin nopeat syö hitaat... Tai parhaat viedään päältä, hih!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Miniponi 2 vee Hippoksen näyttelyssä

Minishet. o. Not At All Lu Art (-11) 
Hippoksen tamma- ja varsanäyttely
Kotimäki, Lieto, 17.9.2013
Tuomari Anna Pajanen
 
 

Karvapallo 2vee näyttäytyi tämän vuoden rotunäyttelyiden ohessa myös Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyn kehässä. Muiden ponit olivat vielä kesäkarvassa ja meillä on kuvissa näkyvä takkuturkki?


Näyttelytoiminta alkoi mittauksella. Ori on mitattu keväällä Mynämäessä 81 cm korkeaksi ja kuukausi sitten Vermossa 80,5 cm kokoiseksi. Tällä kertaa mittaaja sai tulokset 83 ja 84 cm?! Teki mieli kysyä, että miten on mahdollista...? Selitykseksi saatiin, että "mitat ovat erilaisia". Joooooo, vaikka ovat erilaisia, niin eihän niiden eritulosta silti pitäisi näyttää? Vai olenko väärässä?  Tai eihän sitä voi tietää, että vaikka poni ei vuodessa kasva kuin puoli senttiä (vrt. Hippos-näyttely syksyllä 2012: säkä 80 cm tasan), niin nyt on kuitenkin mahdollista venyä kuukaudessa kolmekin senttiä? Hormonihirviö, kääääk!



Arvostelu meni hyvin suuresti ohi kertaalleen kuultuna. Paljoa ei mieleen jäänyt. Tyyppi oli 8 ja käynti 7, ainakin. Muut numerot samaa 7 - 8 -sarjaa. Lyhyt selkä, lyhyt kaula, lyhyt lautanen, lyhyet sääriluut (tämä sentään hyvä juttu!), lyhyet vuohiset, paksu pään ja kaulan liittymä. 

Arvostelu ilmestyy kokonaisuudessaan Hippoksen heppa-järjestelmään sitten aikanaan, pitää sieltä sitten luntata loput.


Poni käyttäytyi tapansa mukaan hyvin ja otti odotusajan rennosti. Oikeastaan ainoa, joka ponin sai heräämään horroksestaan, oli suklaalevyn rapina hyvin lähellä...

"SUKLAATA?! MulleMulleMulle!!!"

"Ai, ei vai. No pidä suklaas, en olis oikeesti halunnutkaan!"

maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyisiä fiiliksiä

15.9.2013

Eilen illalla tein sen ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Ensimmäistä, mutta en varmasti viimeistä. Ja tänään tein sen toista kertaa heti perään. ILTATALLIN PIMEÄSSÄ.

Säilöheinäpaali on avattu, laitumet kaluttu loppuun, tuuli puhaltaa, lehdet lentelevät keltaisen erisävyissä, pihavalot pitää sytyttää ja hevosille pukkaa talvikarvaa kovalla vauhdilla. Paljon syksyisiä fiiliksiä. Toistaiseksi (kelin puolesta) jätkät viettävät vielä eloaan yötä-päivää ulkona, mutta talliaika kurkkii jo nurkan takana.

Viimeisiä ruohonpätkiä nyppimässä laitumella
Stimir ja Kalilei 15.9.2013


Minitermiitti 2vee pääsi yötä vasten vielä hännän pesuun ja harjaukseen. Muistin hoitoaineenkin! En jakanut Fructista ponin kanssa, vaan orhin häntä kokeili tällä kertaa Loreal Elvital Total Repair -ainetta. Tepsiiköhän yhtä hyvin kuin vihreäpurkkinen kilpailijansa? Se selviää huomenna.

Huomenna Miniponi esiintyy Kotimäessä Hippoksen tamma- ja varsanäyttelyssä. Kello oli nyt illalla 23, kun oli poni kiillottuna jätetty karsinaan odottamaan tulevaa. Tähän pitää lainata ystäväni Marjutin tämän illan FB-kirjoitusta: "Nää on näitä iltoja, kun vaihtoehtona olis lämmin villaviltti, hyvä tv-sarja ja kotisohva - ei sillä, poni on puhdas nyt."

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Miniponirallia


Vielä kerran oli mahdollista siirtää laidunlohkoa alueelle, josta löytyy vihreää mutustettavaa. Miniponi 2 vee otti asiasta ilon irti oikein kunnolla! Taisi orhia osittain vauhdittaa märkä karva. Minari piti pestä jo eilen, lauantaina, jotta kuivuu paksun talvikarvansa kanssa ennen tiistain Hippos-näyttelyä, heh heh...

Huomatkaa videossa vilahtava Miniponilapsi 1 vee. Mikä kiinnostaa tätä nuorta herraa eniten? Jep, syöminen.

Kouluratsastustreffit

* * * Maija ja Porre sekä Voitto 13.9.2013 * * *


Kouluratsastustreffit perjantaina lähikentällä alkoivat pienellä "yllätystehtävällä". Maija päätyi (= joutui) kiipeämään ensin vanhan ja puoli-vaivasen Porre 16 veen kyytiin pikaisen lähiratsastuksen merkeissä. Tai onkohan se nyt niinkään läpiratsastusta, jos hevonen toimii allani oikein hyvin ja muiden kanssa se on pilke silmäkulmassaan joko laiska läskikasa tai viritetty vauhtivaunu? Kentällä Porre ei liioin enää pyöri, vanhus on maastomopona nykyisin parhaimmillaan.


Ensin käynnissä väistöjä, sitten reipasta ravia suuntaan vaihdellen ja lopuksi laukkaa. Koko paketti 20 minuutissa läpi, juuri toivotunlaisessa aikataulussa.

Eihän Porre ole kuin varjo menneisyydestään, mutta lepää ruunassa silmä vieläkin! Tai ehkäpä kauneus on katsojan silmissä: Porre on ehdottomasti se "THE HEVONEN", jonka kanssa on koettu suuret surut ja isot ilot vuosien varrella ja johon kaikkia muita hevosia verrataan.



Vanhuksesta varsaan eli "oikean ratsun" kyytiin seuraavaksi. Voitto oli irtokenkälomansa vuoksi edellistä kertaa pirteämpi, mutta se ei ollut ollenkaan negatiivista. Voittis toimi hyvin ja Maija oli tyytyväinen.



Voitto on jo niin iso poika, että herra opiskelee pikku hiljalleen aikuistenkin juttuja. Tällä treenikerralla oli vuorossa aivan ihka-ekat pohkeenväistöt! Mietteliäs nuori ruunamies ymmärsi tehtävän pointin ja selkeitä ristiaskeleita näkyi. Niin nopeasti nämä varsat kasvavat isoksi hepaksi, hurjaa!

Olikohan tässä samalla kesän viimeinen lämmin päivä? Mahtava keli - wau!