LISÄTIETOA:

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Lomalomaloma !!!

Kuva: Jonna Lehtinen 

Se olis nyt LOMA! Eikä mikään ihan tavisloma, vaan myös hevosloma! Karvakorvat on siirretty laiduntamaan muiden hevosihmisten nurkkiin ja mää hengähdän hetken.

Voitto lähettikin jo kuvaterveisiä huikean upeasta laidunpaikastaan. Niiden myötä toivotan kaikille ILOISTA JUHANNUSTA! :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Kaarina Dressage Weekend - ja taas satoi.


Kaarina Dressage Weekend
Koulukisat 2-tasolla 18.6.2016
  Kaura & KaKe/ Ylikylän talli, Hepojoki
HeA Kenttäkilpailuohjelma N:o 6
Oikein vai väärin: Kouluratsastus on kuin katsoisi maalin kuivumista seinässä? Vastaus: Ehdottomasti väärin. Kouluratsastus on kuin katsoisi hevosensa radalla rämpimistä kaatosateessa veden valuessa nenäsi vartta pitkin samalla kun suojelet kameraasi kastumiselta takkisi sisällä.


Kaunis aurinkoinen aamupäivä ja rauhassa puunattiin Voitto kisakuntoon. Ei mitään kiirettä ja starttikin oli vasta iltapäiväviideltä. Oltiin ajoissa kisapaikalla ja kaikki näytti hyvältä. Hieman luokka pääsi alkamaan myöhässä ja, TSADAAAAAA, muutama minuutti ennen Voden siirtymistä verryttelymaneesista kisaradalle alkoi sataa reippaanlaisesti. (Toim.huom. Oli kuitenkin kuivempaa kuin viime kisoissa Vesilahdella!)

Siellä me sitten seistiin. Surevat omaiset radan laidalla kastumassa ja katsomassa miten Voitto hyperventiloi radalla. Kisathan olivat meidän kotitreenipaikassa ja sehän oli siis aivan kauheeeeta.


Maaliin saakka kuitenkin päästiin! Tuloksena 61,042 % ja 64,583 %. Sijoitus 62,813 prosentilla oli 12 / 15. Ei hurraamista, mutta taso oli kova. Sijoittuakseen olisi pitänyt ratsastaa yli 67 % tulos! Kyllä mekin sitten joskus! 


Ps. Meillä oli kisapäivä harvinaislaatuista lapsivapaata (ja käytimme sen kouluratsastuskisoissa! MIETTIKÄÄ!) ja koska isännällä ei ole pikku-eetä, oli meikäläinen tietysti ratin takana. Herra pysäytytti yhdistelmämme Shellin pihaan, tepasteli polleana ostoksille ja istahti sen jälkeen tyytyväisenä takaisin hanttarin paikalle lonkero kädessään. En tiennyt oliskos pitänyt itkeä vai nauraa! Mää olen aivan liian nipo tämmösiin juttuihin, mutta pakko oli lopulta virnuilla. Tarttis varmaan munkin joskus löysätä nutturaa ja ottaa kisareissut pikkusen rennommalla otteella. Miehet...

Jälkikirjoitus: Oli muuten aivan ensiluokkaisen hienot kisat! Kaikki toimi, ystävällisiä toimihenkilöitä oli huikea määrä ja kisoihin käytetty aika sekä panostus näkyi! Kymppi plus!

RIEMUKASTA ALKUVIIKKOA JUHANNUSTA ODOTELLEN!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Mitä blogissa voi julkaista? Mistä on hyväksyttävää kirjoittaa?


Olen tässä pienen hiljaiselon aikana, taas kerran, pohtinut sitä mikä ja mitä tämä blogi on. Kirjoitanko tätä siksi että tykkään (tykkäsin?) tästä touhusta? Kirjoitanko nykyään niistä aiheista joista itse haluan vaiko vain niistä joista tiedän ettei lukijakunta todennäköisesti innostu heittämään näppäimistön täydeltä p*skaa kommenttien muodossa takaisin?

Kirjoitan iloisia höpöhöpö-juttuja - Blogini on kiiltokuvablogi
Kirjoitan asioista, joista haluan ja jotka kuuluvat meidän arkeen - Saan läjän 
negatiivisia kommentteja anonyymeiltä

Olen pitänyt blogia omaksi ilokseni ja jakanut tarinoita sekä kuvia ajatellen, että niistä saattaisi olla jollekin jopa jotain hyötyä ja vertaistukea. (Siksi muidenkin blogeja kiinnostuneena luen!) Olen jossain kohden ollut paljon aktiivisempi julkaisemaan ja höpinäni ovat olleet paljon monipuolisempia. Harmittaa, että tämä on nykyisin vain tätä samaa diipadaapaa.

En ymmärrä miksi täällä käydään tirkistelemässä ja jättämässä kommentteja, jos hevosenpitoni lähentelee eläinrääkkäystä, hevoseni ratsuttaja on kiduttaja ja blogissa esiintyvä kaakki ylipäätään on pelkkä luuska. Jos ei kiinnosta, miksi käydä lukemassa? Jos koko blogi on täysin vastenmielinen, miksi hukata aikaansa tämmöiseen turhakkeeseen? Kyllä minä niin mieleni pahoitin mm. tämän kirjoitukseni kommenteista. Perusteluille ja asialliselle kritiikille nostan aina peukkua, mutta ilkeälle näppäinoksennukselle en. Mikä ihmisiä vaivaa? Tuleeko niistä huuteluista hyväkin olo kirjoittajalle?

Mihin suuntaan blogin kanssa mennä jatkossa? Kirjoittelenko vaan aivotonta linnutlaulaajaperhosetlentää -pölinää höystettynä kuvilla joissa ei ole mitään ihmeempää.

Voitolla on sinisiä timantteja kankisuitsien otsapannassa.

Lokakuussa HorseShowsta ostettu Equilinen huopa on vihdoin päässyt ensikertaa hommiin.

Ratsu valmiina treeneihin, valitettavasti kampaaja oli kiireinen ja kampaus on muutaman yön yli nukkunut.
Mää en haluaisi kirjoittaa vain tämmöistä mölinää! En halua! Mää haluan kirjoittaa myös siitä miten täällä menee asiat välillä todella ankeasti, siitä miten arjessa tapahtuu jotain outoa ja  välillä esitellä vaikkapa meidän varustehuoneen satulahuovat! (Niitä on muuten vissiin ihan hurjat viisi kappaletta, btw.) Olkoonkin niiden hintana sitten ne anonyymit kommentaattorit. Toisinaan saan päivän naurutkin niistä, joten, sori vaan, en ole ottamassa kommentointia nimettömiltä puskista huutelijoilta pois. (Vaikka on käynyt välillä mielessä.)

Joten... Huutakaa nyt sitten vaikka kilpaa. Aion julkaista nyt ja jatkossa materiaalia myös siitä miten hevosellani ratsuttaja treenaa (ja menee ilman kypärää). En näistä reissuista ole tänne ihan toviin mitään julkaissut aiemman pienen pyörremyrskyn takia. Ratsastan ja ajan itse aina kypärä päässä. Kypärättömyys ei siis edusta omaa mielipidettäni, mutta tässä kohden asia ei oikeastaan ole päätettävissäni. En aio luopua ammattiavusta tämän asian vuoksi ja ymmärrän ja tiedostan riskit. Se että en julkaisisi täällä kuvia tai videoita kypärättä ratsastamisesta, ei poista sitä tosiasiaa etteikö niin tapahtuisi (aivan varmasti myös muualla kuin täällä). Jos roskat lakaisee maton alle, tekeekö se ne olemattomaksi?

Tässä siis pieni hieno kännykkävideopätkä siitä miten meillä mennään kanget soiden alitempoisen elukan kanssa. Anonyymejä lainatakseni.


Mutta kuitenkin. Huomenna (tai siis tänään, lauantaina) starttaa Kaarina Dressage Weekend ja Vodekin tanssahtelee kisakentällä aluetason suomenhevosluokassa ratsuttajan kanssa. Purtava pähkinä on Kenttäkisaohjelma nro 6 ja starttipaikka on luokassa aivan ensimmäisenä. Ei kovin kiitollinen paikka, mutta sillä mennään mitä on annettu.


Annettu on myös litratolkulla vettä taivaalta ja sitä myöden laitumelta löytyy aivan ihania mutalammikoita. Tästä aihiosta aloitetaan huomenna raaputtelemaan ja pesemään esiin sitä kilpahevosta. Kauhian kiva.

Elellään sopuisasti ja annetaan kaikkien blogien kukkia rauhassa! :)

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kun oot synnyttänyt 955 päivää sitten ...

* * * 2 vuotta 7 kuukautta 1 viikko ja 5 päivää siitä kun olen jakaantunut. * * *


...ja tajuut että nyt vasta oot oikeesti back in business. Kun olin TYKSistä päässyt vauvakäärön kanssa kotiin, niin olinhan mää hetimiten takaisin hevosen kyydissä. Itseasiassa varmaan kahden viikon päästä siitä kun oli muksu puskettuna ulos. Mutta niin se vauva-, taapero- ja lapsiarki vaan veivät (ja vievät edelleen) meikäläistä eikä tavoitteellinen (tai edes kovin tavoitteeton) treenaus meinannut sopia kuvioon.

Olin raskauden aikaan, ja sen jälkeen, yhteensä viisikymmentäviisi päivää ratsastamatta. Vaikuttihan se raskaus tottakai kroppaan, keskivartaloon, lihaskuntoon, yleiskuntoon ja ylipäätään ihan kaikkeen korvienvälistä lähtien. Kropan ja pääkopan puolesta olisi varmasti ollut paaaaaljon tätä nopeammin iskussa vaikka ja mihin, mutta ei totaalinen yh-mutsi niin vaan pysty ja kykene repeämään hevosen kyytiin ihan vaan koska mää-haluuuuuun. Lapsi vaikuttaa harrastuksiin ja elämään, vaikka miten sitä itselleen uskottelisi jotain aivan muuta ennen.



Ratsastin tietysti aina kun mahdollisuus oli ja välillä vaikkei oikein olisi sitä ollutkaan. Oli tosi tärkeää päästä hevosen selkään ja ihan vaikka vain vähän pellonkulmaan pyörittämään ympyrää käynnissä. Nauttia vaikka siitä vartista.

Taaksepäin katsottuna ihmettelen todella lujaa miten Maijan kanssa saimme Voden viritettyä viime syksyksi kasvattajakisaan täyteen iskuun. Jotain kun haluan ja tahdon, niin taistelen sen eteen. Periksi en osaa antaa ja sitkeys meinaa kääntyä välillä negatiiviseksi. Monen monta kertaa tuli ratsastettua itkuhälytin taskussa makuuhuoneen ikkunan alla kulkevaa tietä edes-takaisin, pyörittyä kotipellon nurkassa keskiyöllä ipanan nukkuessa tai keksittyä mitä ihmeellisimpiä taikoja, että hevonen pysyi liikkeessä Maijan ratsutusten välissä. Eikä tarvitse lapsen puolesta pelätä: ilmoitin kyllä aina viestillä kaverille, että kiipeän hevosen selkään ja laskeudun sieltä aikaan X. Hevosen selästä poistuttuani ilmoitin tietysti kaiken olevan OK. Jos tätä jälkimmäistä viestiä ei olisi kuulunut ennalta sovittuna aikana, olisi ystävä ymmärtänyt huolestua ja tulla katsomaan.

Tämä kuvio olisi tietysti ollut helpompi, jos olisivat mm. asiat Y, Z ja F olleet toisin. Täällä Tarulandiassa ei ole kenttää eli se karsii monia mahdollisuuksia. Toisekseen kävin koko tämän kasvattajakisakuvion ajan töissä. Kolmannekseen sitä ulkopuolista lastenhoitoapua ei ollut rajattomasti. (Tai en kyllä tiedä onko oikein kellään muullakaan.) Tokihan niitä syitä keksisi vaikka ja miten, mutta pääasiassa yritän aina keskittyä siihen mikä ja miten on mahdollista kuin siihen miksi se ei olisi.


Mikä tilanne on nyt? Se on aikasten huikea! Täällä asuu MIÄS. Enkä nyt tarkoita ponipoikaa, vaan sellaista lähempänä kahta metriä, kuin yhtä metriä, olevaa, harteikasta ja avuliasta yksilöä. On muuten sitten sellainen mies, joka ymmärtää mikä on tyttöystävälleen (ja ehdottomasti myös itselleen) parasta ja järjestää asiat niin että neito pääsee riittävän usein ratsastamaan tai mitäpä sitten haluaakaan otustensa kanssa puuhastella.

Herra ottaa ponipojan haltuun ja kehoittaa olemaan varovainen. Mää pääsen nykypäivänä heppailemaan useamman kerran viikossa ja treenaamaan myös ihan kunnolla. En tiedä olenko koskaan ennen ollut näin taitava ratsastajana. Ainakin Voiton kanssa on asiat nykypäivänä helppoja. Olen löytänyt istuntaani oikeansuuntaisia juttuja, tehnyt aivan hillittömän vaikeita juttuja (mm. laukkasulkuja) ja ratsastinpahan viime viikolla elämäni ensimmäisen valmennuksenkin kankisuitsituksella!

En mää ratsastajana mikään virheetön ole tai ettenkö kauhistelisi videolta miten järkyttävältä meidän meno Voiton kanssa näyttää. Fiilis on vaan ollut tosi hyvä ja ratsastamiseen on tullut uudenlainen tunne. En enää vain kellu kyydissä vaan pystyn vaikuttamaan hevoseen ja olemaan yhdessä hevosen kanssa menossa samaan aikaan ja samaan suuntaan. Toki edelleen vasen käteni jäykistyy, helposti puristan ohjia liian kovaa nyrkkiin, jatkuvasti roikun oikeassa ohjassa tai nostan leukaani ylös, mutta en niistä niin murheissani ole. (Tai niistä kovasti monesta muusta ongelmasta, joita en vaivaudu luettelemaan.)

Reilu puoli vuotta olen nyt epäsäännöllisen säännöllisesti ratsastanut valmentavan silmäparin alla ja kyllä sen huomaa! Sen tietysti huomaa ratsastuksessa, mutta itse huomaan sen myös erittäin hyvin siitä minkälainen tuuli käy blondin korvien välissä. Mitä enemmän hevosterapiaa, sitä lempeämmin ja tyynemmin käy tuulenvire pään sisällä.

Kehtaan jopa täällä vaaleanpunaisella pilvelläni liidellen julkaista ratsastusvideon. Se on kuvattu reilu viikko sitten. Tämän höpinän kuvat ovat edellispäivältä.


Ei kaikki tietysti ole niin mutkatonta, hattarapilveä ja pelkkää korkealentoa. Tässä kuvatodiste, jotta jalkani toisinaan edes hieman hipaisevat maanpintaa. :)



maanantai 6. kesäkuuta 2016

Elämä on ihmisen parasta aikaa


... ja alkukesän laidunherkuttelu varmasti hevosen parasta aikaa!

Tuskin yksikään heppa on asiasta toista mieltä, uskallan väittää. Mehevän vihreää ruohoa, vielä ötökkävapaata eikä paahtava hellekään piinaa (ainakaan koko aikaa).



Täällä kaviokaslauma aloitti 24/7-laidunaikansa toukokuun lopulla. Oikeasti olin taas aivan liian myöhässä... Laitumen ruoho ehti kasvaa aivan liian pitkäksi! Hienoa jälkiviisautta, johon törmään jännästi kohdallani oikeastaan joka ikinen vuosi. Milloin mahdan oppia?

Voitto on ainakin pyöristynyt aivan silmissä. Kaikki se laihuus, kulmikkuus ja omistajan jatkuva tuskailu ovat taas kaukaisia ajatuksia. 




...ja koska meitsin rantchilla laiduntavat kaksi hurjaa oria, on ohjekyltit viritettynä laitumen lähelle. Aidassa kulkee sähkö ja tien ja laitumen välissä on oja, mutta siltikin on pienen pieni jännitys siitä miten orhit reagoivat kun harvakseltaan kulkee toisia hevosia tietä pitkin ohi. (Aidan taakse pysähtyneet ja seisoskelemaan jääneet tammat ratsastajineen saivat varsinkin allekirjoittaneen sykkeen nousemaan yli terveellisen rajan.)


Koska mää olen mää, niin mää olen tosi iloinen välillä hölmöistäkin asioista! Kuten siitä, että bongasin tänään Prismasta aivan super ihanan värisiä ämpäreitä!! Ikinä koskaan milloinkaan meitsillä ei ole ollut keltaista ämpäriä!! Mutta nyt on!! Huippua!! Sininen tarttui myös mukaani ja ämpärifriikkinä (miten enemmän eri värejä - sitä parempi) jäi sitten lopulta harmittamaan, etten samantien ottanut mukaani vihreää ja pinkkiäkin sankoa. Pitänee vielä korjata tilanne kun näitä värejä on saatavilla!

Loppuun tarjoilen vielä videonmuodossa riemunhetkiä siitä kun pojat pääsivät laitumelle. (Yksi on hieman hitaampi toisia, hih.)