LISÄTIETOA:

torstai 20. kesäkuuta 2013

Juhannustaikoja

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.
Kuva: Eveliina Nurmi

Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen.
Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.
Kuva: Eveliina Nurmi

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.
Kuva: Eveliina Nurmi

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa.

Kun juhannusaattoyöksi panee sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen.

Tulevan puolisonsa näkee, kun menee juhannusyönä kosken keskelle vesikivelle istumaan ihan alasti,
ainoastaan olkiside vyönä.

Kun juhannussaunan jälkeen heittää saunavastan saunan katolle, niin siitä suunnasta,
mihin vastan pää osoittaa, tulee heittäjälle sulhanen.

Kun juhannusyönä asettaa tyynynsä alle ennen nukkumaan menoa seitsemän erilaista kukkaa,
jotka on poimittu seitsemältä eri niityltä, tulee yöllä unessa tuleva sulhanen tervehtimään.

Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.

Juhannusaattona pitää virsikirja kädessä juosta seitsemän kertaa myötäpäivään pihan suurimman kiven ympärillä.
Kun kivelle juhannusyönä palaa, näkee tulevan sulhasensa.

Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia,
niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan.

Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle
yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana,
niin kolmannella kerralla tulee tuleva elämänkumppani vastaan.

Miniponijengi taustajoukkoineen toivottaa 
RIEMUKASTA JUHANNUSTA!

Kuvista KIITOS tälläkin kertaa Jaana Vuolalle!

1 kommentti:

  1. Oi mitä kansanperinnettä ja viisautta postaus sisälsikään :)
    Ja ihanat kuvat jälleen !

    VastaaPoista