Sä tsiigaat voittajaa!

* * * Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. 

Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa. 

Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. 

Jippikayjei-hei-hei, sä tsiigaat voittajaa. * * *

Minishet. o. Not At All Lu Art (-11)

Shetlanninponien rotunäyttely 19.8.2018

Mynämäki

Tuomari Linzi Cave, GB

 

Lauantai-ilta. Poni tallin ketjuissa kiinni, esikoinen kirmaa pitkin pihaa ja kuopus istuu rattaissa ja nirisee. Orin vasemman etujalan kenkä on siirtynyt pois paikoiltaan, kilisee tosi paljon naulojen helpattua ja näin ollen kenkä on irroitettava. Pikku juttu, mitä nyt seuraavana päivänä olisi rotunäyttely. Pikku juttu sekin että kengän poisoton jälkeen kavio näyttää aivan räjähtäneeltä. Kai sitä nyt yhdellä kengällä voi esiintyä ulkomaan(kin) tuomarille, voihan? 

Sunnuntaiaamu. Kello on seitsemän. Kuopus herää ja on täynnä vauhtia. Nappaan pikkuisännän kainalooni, puen haalariin ja kipittelen kovalla tohinalla suoraan ulos. Sataa vettä. Eilen kiillottamani poni hengailee aivan litimärkänä laitumella ja tulee taas mieleen jättää reissu tekemättä.

Sunnuntain keskipäivä. Oripoika on saatu kuivatettua, kiillotettua uudelleen ja yksikenkäisenä näytettyä kehässä näyttelypaikalla. Tulos on selvillä.

I palkinto

Luokkavoittaja

Champion Mini

Paras Suomessa syntynyt mini

Tadaa! Miniponi on tuomarin mieleen. "Very nice! Very, VERY NICE!!" 

Saadaan kotiinviemiseksi kaikki palkinnot mitä minishettiksille on saatavilla, hupsis.

Sunnuntai-iltapäivä. Kova nälkä. Lähdin kotoa asenteella: nopea reissu - ei turhaa tavaraa mukaan. Eli ei eväitä itsellä eikä ponilla, fiksua! Arvuuttelen pitkään jäänkö odottamaan BIS-kehää vai hilpaisenko takaisin kotio. Lopulta jään. Kyllähän sitä omenalla ja porkkanalla terve nuori nainen yhden puolipäiväisen selviää.

BIS-kehä. Paljon poneja. Lopulta vain viisi parasta jäljellä. Näytetään ravia kierros ja mennään kaartoon seisomaan keskelle. Kaksi ponia poistuu. Seison hölmistyneenä kehän keskellä ori vierelläni ja meitä on enää kolme jäljellä. Sitten meille tuodaan iso pokaali!

BIS III !!!!

Ihan jotain mieletöntä!!! Yli viisikymmentä ponia ja mun, MUN!!!, minishettis on näyttelyn kolmanneksi paras!!!!! Tuo poni on aivan uskomaton!!! En voi kuin nauraa!!! 

Viimeiseen saakka mietin voinko edes lähteä reissuun. Yksikenkäinen, todella lihava, märkä poni ja ajattelin että se on kaukana parhaimmasta kunnostaan. Kaikesta huolimatta - upea tulos! UPEA PONI! Tuntuu mahtavalta!

Eliittiponipostia!

Perjantaina postilaatikosta löytyi ponipostia. Me saimme kutsun shetlanninponien Eliittinäyttelyyn! Kyseessä on parin vuoden välein järjestettävä kutsunäyttely, johon kutsutaan näyttely- ja käyttöluokissa menestyneitä poneja.

Piti hetken aikaa miettiä, ja täältä blogistakin tarkistaa, mutta kyllä se asia ihan näin on miten kutsukin kertoo. Miniponi on elokuussa 2016 ollut Metsämäessä näyttelyssä pokaalijahdissa ja sieltä tämän kutsunkin itselleen on ansainnut. Viime vuonna taisin näyttää orin yhdessä näyttelyssä (ja tänä vuonna en vielä siinä yhdessäkään), joten hieman on näyttelyinnostus allekirjoittaneella hiipunut menneistä vuosista.

Miniponi on jo jonkinlainen konkari Eliittinäyttelyssä. Kaksi vuotta sitten ori esiintyi Kangasalalla ja sitä edellisen kerran vuonna 2013 olleessa Eliitissä Kirkkonummella.

Eliitissä 2016

Ihan missään verkkareissa tänne ei kannata lähteä ponia taluttamaan vaan kuten kutsussa mainitaan "Eliittinäyttelystä pyritään luomaan juhlava tilaisuus, joten sekä yleisöltä että ponien esittäjiltä toivotaan perinteistä englantilaistyylistä pukeutumista".

Onneksi vaatekriisi selätettiin jo kaksi vuotta sitten edellisessä Eliitissä, minne poni niinikään sai kutsun aikoinaan, ja samat vaatteet on tallessa edelleen. Ainoa pieni mutta tässä on vain se että meistä kahdesta ori ei ole ainoa niitä kiloja lisää keräillyt... Mutta noh, ei vielä murehdita turhia. Enhän ole edes päättänyt lähdetäänkö tuonne!

Miniponi ja esiintyminen valjakkoajoareenoilla

Tarkkuus- ja kouluajokilpailu

Riihimäen ratsastajat

Riihimäen ravirata, 28.7.2018

- HeC kouluohjelma 2.4p, avoin II-poniyksiköille

- HeB tarkkuusajo +30 cm, avoin kaikille

 

Huh huh. Siinäpä ne oleellisimmat lauantain kisareissusta kahteen sanaan tiivistettynä.

Heräsin (lue: kuopus heräsi) viisi minuuttia ennen kellojen pirinää ja sentään päivän käynnistyminen oli näin ollen suorastaan ensiluokkainen. Mukaan lähtevällä apukäsiparilla ei ollut ihan yhtä hyvin mennyt ja tämä heräilikin useamman soittoni jälkeen kotoaan siinä kohtaan kun hänen olisi pitänyt olla jo tekemässä lähtöä kanssani.

Reissuun kuitenkin päästiin, vaikkakin melkein tuntia aiottua myöhemmin. Tämä ei sinänsä lopulta ollut edes huono juttu, koska kisakeskuksessa oli hommat leviänänsä vielä siinä kohden kun ensimmäisenä ilmoittauduin kansliassa.

Olin suunnitellut klo 9.15 olevani valjastamassa ponia ja puoli kymppi aloittamassa verryttelemään. Lopputulos oli kuitenkin se että liki vartin yli yhdeksää tarkkuusrata oli vasta valmis ja pääsimme opettelemaan sitä! Pieni paniikinpoikanen meinasi hiipiä pään sisälle, mutta sain otettua 16 portin rataa haltuuni kolmessa kävelykerrassa sen verran että uskoin selviäväni siitä.

 

 

Alkuun vaikutti siltä että rata tulee näyttämään allaolevalta. Kisajärjestäjä ei ollut innokas nostamaan tuulen vuoksi numeroita kunnolla näkyville (kaatuvat), mutta ilmeisesti kisaajien mutina sai mieltä hieman muuttumaan. Maata vasten olevista porttinumeroista ei saisi paljoakaan apua ajaessa, koska ne näkisi vasta aivan kohdalla.

Olin koulukokeen ensimmäinen lähtijä klo 10. Poni oli valjaissa klo 9.50 ja verkkakentällä olimme klo 9.55. Ei mennyt edes tiukille? Eihän? Muita ei vielä siinä kohden näkynyt ja tietysti sillä hetkellä kun huristelin orin kanssa kisaradalle, ilmestyi kaksi seuraavaa starttaajaa kentän vierelle. Mitäpä tekee uljas ajokkini? Hävittää keskittymiskykynsä, meinaa pullistaa silmänsä päästään ja huutaa kavereilleen kurkkupilli suorana.

Poni ei ollut kontrollissa riittävästi ja itse taisin jäädä matkustelemaan liiaksi. Videolla ei jotenkin näytä kuitenkaan niin pahalta miltä tuntui. Oli muuten pieni yllätys, että oli kisatakkipakko vaikka lämpöä oli sen liki +30 astetta jo heti aamusta alkaen. 

 

Tämä oli ensimmäinen kouluajoratamme. Tai ollaan pari vuotta sitten laatuponikisoissa hieman vastaavaa esitetty, mutta ei varsinaista koulurataa siis kuitenkaan. En ole mikään kovin osaava ajuri vielä, eikä ponistakaan voi sanoa että rautaista rutiinia löytyisi. Teimme sen mitä tällä hetkellä osasimme tässä tilanteessa näyttää ja ihan kohtuullinen suoritus se lopulta oli. 

Olin yllättynyt kun sain arvostelupaperit käsiini. Saatiin 60 %! Ja vielä enemmän olin hämmästynyt kun näin kouluajon tulokset kaikkien valjakoiden osalta. Koulukokeeseen osallistui (kaikki luokat huomioiden) 11 valjakkoa ja niistä meidän lisäksi vain neljä (4!) sai yli 60 % tuloksen. 

Kouluajosta siirryimme suoraan tarkkuusradan lämmittelyalueelle odottelemaan että tarkkuusajo alkaa. Osallistuimme +30 cm luokkaan eli keilojen väli oli kärryjen leveys +30 cm. Tämä leveys on meille se tavallisin kisaleveys ollut ja tuntuu kohtuullisen helpolta. Verryttelyalueelta ilokseni huomasin että liki kaikki porttinumerot olivat pystyssä ja hyvin näkyvillä. Helpottaa tosi paljon ajamista kun on varma että on menossa oikealle portille.

Tarkkuusrata meni helpon tuntuisesti läpi. Poni eteni reippaasti mitään kyttäämättä ja muistin portit minne kääntää milloinkin. Harmillisesti vaan ajoin sarjalle huonosti ja pallo kohdasta 12A kopsahti alas. (Eipä oltu ainoita, kukaan ei virheittä rataa ajanut.) Ori eteni ihan hyvää vauhtia, mutta eihän tuollainen tappijalka mikään Usain Bolt ole. Onnistuimme saamaan vieläpä 3 virhepistettä lisää ylitetystä enimmäisajastakin.

Videoilla on näkyvissä ponin liikkeessä jotain mikä ei ole ihan ookoo. En ole vielä oikein osannut päättää onko se eniten kuskin kädestä johtuvaa vai jotain muuta. Minipienellä ponilla on oikeasti aivan äärettömän tarkkaa miten siitä ohjasta pitää ja kääntää. Se vähän mitä ollaan valmennuksessa päästy käymään, on ainakin avannut silmät sille miten paljon aivan huomaamattani jarrutan ja estän ponin etupään liikettä kädelläni. Toisekseen ori on tällä hetkellä todella lihava, oikein löllyvä ihrakasa, joten tuskin sekään mitään liitokavioliikehdintää helpottaa. Koulukisakentällä oli pohja aikas heikkolaatuinen, joten koulukokeessa näkyvä epämääräisyys on ainakin joiltain osin siitä. Samaa kun ei näy enää tarkkuusradalla.

Tsemppiruusukkeiden kanssa ja kokemusta rikkaampina pääsimme joka tapauksessa kotimatkalle. Valtavan paljon on töitä tehtävänä mikäli ensi vuonna aiomme päästä kokeilemaan 2-tason luokkia. Siinä se meidän tavoite kuitenkin on, ihan näin julkisestikin kerrottuna. 

Tarinoita tosielämästä, osa 768

Kilpailuihin valmistaudutaan huolellisesti. Hyvissä ajoin tutustutaan kilpailukutsuun, valitaan sopiva kilpailuluokka, harjoitellaan tehtäviä, suunnitellaan miten valmistaudutaan viimeiset päivät ja miten kilpailupäivänä toimitaan. Mukaan kisareissulle otetaan riittävästi apukäsiä ja valmistetaan tietysti herkulliset kisaeväät. Edellisenä iltana mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla ollaan virkeinä oikeassa aikataulussa lähdössä reissuun. Kisapäivä sujuu iloisesti ja kotiin tullaan tyytyväisinä.

Vai mites se menikään?

Kisoihin muistetaan ilmottautua ja ihme kyllä kipakin toimii. Ponia ei treenata sen enempää valmentajan katseen alla kuin kentälläkään pyörimällä. Osallistujakirjettä tavataan viimeisenä iltana lasten iltapalan aikaan kauheassa möykässä ja koulurataa kirjoitetaan ruutupaperille saman aikaisesti. Lasten nukahdettua poni kaivetaan pihan perältä talliin ja hännästä pestään suurimmat liat pois. Kello 22.10 on hyvä aika käydä ajamassa ponilla hiukan ja todeta videolta ponin näyttävän aivan jäätävän kamalalta. Lähellä puoltayötä trailerin ja vetoauton yhdistyttyä, vetoauto alkaa kirkua punaista airbag-valoa. Hienoa. Kouluradan kulusta ei vieläkään ole mitään tietoa, ehtiihän sitä autossakin opetella kisapaikalle körötellessä. Eikä mitään eväitäkään tietenkään tarvita, matkalta sitten vaan jostain jotain, ehkä.

Herätykseen aikaa alle kuusi tuntia ja sen jälkeen poni kärryyn, ipanat autoon ja peukut pystyyn että kaikki tarvittava on mukana. Huomenna VOVMP (= vakavasti otettava valjakkominiponi) starttaa 1-tason valjakkokisoissa. Ilman apulaista ei sentään tarvitse tällä kertaa lähteä reissuun. Yksi rohkea vapaaehtoinen on uskaltautumassa lastenhoitaja-poninhoitaja-maagroomi-kartturi-jokapaikanapu -rooliin.

Nyt virittelemään riittävä määrä herätyskelloja että on edes teoreettinen mahdollisuus herätä ajoissa. Huomenna mennään! Huiiiiiii!

Kun rämmit suolla ponisi kanssa klo 4.00

Toisinaan sitä huomaa päätyvänsä paikkoihin missä ei ole ennen vieraillut. Tai tilanteisiin, jotka eivät ole tuttuja tai joiden syitä voit vain arvailla. On siis aivan mahdollista tajuta seisovansa Varsinais-Suomalaisella Kurjenrahkan kansallispuiston suoalueella eräänä kesäkuisena yönä kello neljä pidellen alle metrin korkuista poniasi narun päässä.

Olimme etsimässä täydellistä valoa.

Lienee jonkinlainen kohtalon oikku että tapasin useita vuosia sitten näiden kuvien ottajan, Jaana Vuolan. On ollut huikeaa seurata (ja olla hevosteni kanssa osana) Jaanan kehittymistä kuvaajana ja siinä ohessa nähdä sitä työtä mikä pitää tehdä ennenkuin on ensimmäistä kuvaakaan napattu kameraan.

Nämä kuvat liittyvät Jaanan pitämään kuvauksen workshoppiin, minne Miniponiani pyydettiin kameran eteen kuvausmalliksi. Siellähän me sitten törrötettiin upeassa aamuauringossa järven rannalla, suolla, pitkospuilla, pumpulipellolla ja polulla.

Kotimatkalla käytimme vielä harvinaislaatuisen tilaisuuden hyväksemme: kuvia palaneessa metsässä. Palopaikka oli tuore, vain muutamia päiviä vanha, ja ehkäpä sen hengitystä vaikeuttavan, pistävän tuoksun voi melkein kuvastakin haistaa.

Paljon on blogihiljaisuuden aikana ponin ja Jaanan kanssa seikkailtu kamerat mukanamme. Mutta näistä muista retkistä sitten jonain toisena kertana lisää, lupaan laittaa niistäkin kuvia näytille.

Kuvista iso kiitos taitava Jaana Vuola.

Valokuvaaja Jaana Vuola

Instagram: photosby_jaana/

Facebook: photosbyjaana

Kuuma - kuumempi - kuumis

* * * Ettei tulis kuuma - kuumempi - ruumis? * * * 

Ootteko huomanneet? Tällä viikolla on tarkentunut ulkoilla ilman toppatakkia! Ja ilman pipoa! Oooooo, luxusta! Ponitkin ovat tarkentuneet. Jopa siinä määrin että olen vasta tänään ensimmäistä kertaa tälle viikkoa liikuttanut Miniponin. Lomaviikko sinne tai tänne ei tätä meidän treenaamattomuutta treenausta mihinkään hetkauta.

Uusi treenijuomaresepti.

Eikun oikeasti. On tuolla ulkona sen verran tukalaa ollut että en ole suoraan sanoen jaksanut mennä höykyttämään itseäni ja ponia helteeseen.  Sen sijaan olen tehnyt mitä tehtävissä on ponien hyvinvoinnin eteen.

Kohta 1) Mainittu jo. Eli vapaapäivät superhelteellä. Mielummin ajan vesisateessa kuin helteessä - ja koska vuodessa on ensin mainittuja enemmän, ei mitään hätää.

Kohta 2) Uusi drinkkiresepti. Käytössä on ennen ollut melassivesi. Tämä melassivesi-elektrolyytti-coctail, mikä on matkakisatreenissä olevaan suomenhevoseen uponnut vuosia, ei ole ihan kehuttavasti maistunut sitten taas poneille. Kuvassa oleva elektrolyyttijauhe (palkinnoksi kisoista saatu) on muodoltaan myös sellaista joka tuntui aina jäävän ämpäriin pohjalle.

Mutta tsadaa! Pari desiä Racing Mashia (ihan eka säkki meillä nyt kokeilussa), kolme mittaa elektrolyyttiä, 15 litraa vettä ja lopputulos on alla todettavissa. Tehoimu kimpassa ja lopuksi vielä sangon nuoleminen puhtaaksi. Sinne uppoaa nesteet ja jauheet erittäin sutjakkaasti.

Lopuksi vielä kohta 3) Lepo. Haluatko seistä koko päivän auringonpaahteessa paarmojen ruokana? Et varmasti. Eikä halua ponitkaan. Keskipäiväksi olen siirtänyt orhit tarhaan ja ne menevät portilta aivan suoraan mökin suojiin eivätkä poistu sieltä ennen iltaa. Laitumen puolella on koko päivän myös tarjolla varjopaikka, mutta selvästi se ei aivan riitä.

Siesta-aika.

Ja koska tirkistelypostaus pienen ajan takaa kirvoitti sen verran huvittuneita hymähdyksiä, laitetaas tähän loppukevennykseksi vielä "tapahtui Tarulandiassa tänään".

Lämpötila on laskenut takaisin työskentelyasteisiin ja varustan ponin ohjasajotamineilla. Totuttuun tapaan lapset ovat tietysti kotona ja tehtävänäni on handlata samaan aikaan sekä poni että perilliset. Pikku-tirriäisen sijoitan vaunuihin valjaisiin ja parkkeeraan menopelin tallin eteen. Isomman jätän pihalle vapaaksi, liki viisivuotiasta kun ei oikein enää ole korrektia sitoa odottamaan haluaansa paikkaan.

Koska poni on pieni, on mahdollista tehdä asioita jotka eivät isolla hevosella ole mahdollisia. Kuten ohjasajaa tallin eteen jäävässä tyhjässä tilassa. Siinä me ponin kanssa pyörimme. Suoraan, kulma, suoraan, kulma, ympyrä ja niin edelleen. Samaan aikaan vahdin ettei yksivee karkaa vaunuista ja pidän silmällä vanhemman touhuja. Sekä tietysti noin vähintään joka toinen minuutti käyn keskustelua, joka alkaa "äiti, äiti, äitiiiiiii".

Neljävee vetelee tapansa mukaan työskentelytilan läpi fillarilla, sitten poljettavalla traktorilla ja kun alkaa sataa vettä, myös ison sinisen sateenvarjon kanssa. Ponin kunniaksi pitää sanoa että sen hermo kestää kaiken tämän.

Ja koska tämä on tämmöinen sirkuksen ja eläintarhan risteytys, kukaan tuskin yllättyy kun kerron että ponin pysähdyksen aikana paikalle kaahaa kissa puskemaan oria turpaan... Toisinaan on semmonen olo että tämä ei ole enää todellista!

Samaa taisi ajatella nuorempi ponipoika ja päätti piiloutua. (Ja sen jälkeen poistua valjaista)

Se on syksykin jo tulossa. Hurmas-poni ei ainakaan aio palella vaan on jo aloittanut kesäkarvan karistamisen ja kovasti suunnittelee talvikarvaan siirtymistä. Shettikset ja suokit on kyllä aikas sankareita: juhannukseen saakka pudotetaan talvikarvaa, sitten ollaan enintään kaksi viikkoa kiiltäviä ja lyhyessä turkissa ja sitten alkaakin taas talvipalttoon rakentelu.

Mutta nautitaan nyt kuitenkin vielä kun lämmintä riittää!

So far so good

12.7.2018

Tällä kertaa ei tirkistellä tämän rantchin arkeen sen erityisemmin. Pitää tuottaa pieni pettymys, koska luvassa on (taas) vaan ponin kesäkutinapäivitys. Ehkä eniten itselleni muistiin ja toiseksi eniten siksi ettei mitään korkealentoisempaa juttua oikein nyt irtoa. (Kirjottaiskos joku nuo mun luonnokset valmiiksi?)

Täällä joka tapauksessa on ponilla asiat hyvin edelleen. Tänään oli pesu- ja hoitopäivä eikä ponin käytöksessä ollut mitään moitittavaa! Aivan mahtavaa että tämän ponin hoito on nykypäivänä ihan kuin täysjärkistä otusta käsittelisi! Edes harjamarton pesu ei aiheuttanut mitään (ei yhtään mitään!!) turhaa liikettä ponin suunnalta.

Asiat eivät ennen ole olleet ihan näin yksinkertaisia. Kannattanee lukea vaikka tämä vertailukohdaksi: Kun et tiedä pysyykö ponisi ruokintalistalla vai siirtyykö ruokalistalle?

Päivän tarveaineet olivat häntään Vetramilin shampoo(n loppu), harjaan Hieno suomalainen koivushampoo (koska sitä nyt sattui löytymään) ja hännän yläosan rasvaukseen punainen Bepanthen.

Silmien ympärillä ei ole mitään ihorikkoa (vielä) ja korvissakin vähänlaisesti. Ori antaa koskea niskaan ja otsaan eikä riimunlaitto aiheuta silmien pyörittelyä.

Loimikin kävi pesussa ja puhtaan palttoon kanssa oli mukava palata laitumelle. Ponit ovat nyt olleet yötäpäivää heinäpellolla, mutta luulen että ovat tyytyväisempiä jos otan herrasväen keskipäivän ajaksi pihattomökilliseen tarhaan.

Loppuun vielä pari kuvaa eiliseltä Porista, ihanan ystäväni luota. Kävimme pienellä maastotepastelulla ja ensimmäistä kertaa hevoshistoriani aikana samalla lenkillä hevosten kanssa on koira ja lampaat! Oikein lammaspaimenia!

Kutinaponin kesäkuulumisia

18.6.2018

Blogin kirjoittamisen parhaimpiin puoliin kuuluu kaikenlaisten olennaisten, ja siinä ohessa epäolennaistenkin, asioiden talteenlaitto. Harmittavaisesti koko viime vuoden kesäkutinamuistelot puuttuvat blogihiljaisuuden vuoksi ja miten kiva niihin olisikaan nyt palata kun hankaussesonki alkaa olla kuumimmillaan. Aiemmat, kesän 2016, kutinahöpinät sentään löytyvät täältä ja niitä kauhuissani tuossa selailinkin.

2.7.2018

Kertauksena alkuun pieni infopaketti: Kutinaotus on pieni risteytysponiori, joka on syntynyt 2012 eli on nyt 6-vuotias. Säkäkorkeus alle 90 cm ja se tuottaa pientä päänvaivaa mm. ihottumaloimien löytymisessä. Kutinaa on takana muutama kesä. Pahiten hankaa häntää sekä silmien ympäryksiä.


Viime kesänä poni pukeutui seeprakuosiseen QHP-merkkiseen kokovartalosukkaan (koko 85 cm) ja tämä takki toimi ihan mainiosti. Mittasuhteet loimessa olivat hyvät ja koko oli sopiva orille. Harmittavaisesti loimi kuitenkin valui korvien takaa keskemmälle kaulaa ja näin poni pääsi aivan esteettä raapimaan niskaansa. Tämän ansiosta riimua ei voinut ottaa moneen kuukauteen pois päästä, sillä sitä ei meinaan enää olisi saanut takaisin ponin kieltäytyessä täysin yhteistyöstä kaikessa mikä liittyi korviin tai niskaan koskemiseen. Parsin loimea vielä kasaan pari kertaa tälle kesälle ja annoin sitten itselleni luvan vaihtaa ponin kesäpalttoo toisenlaiseen.

24.6.2018

Olen Horsewaren loimien fani ja kun tälle kesälle ilmestyi miniponimallisto ihottumaloimista, oli aivan itsestään selvää että sellainen muuttaa meille! Hurmaksen uusi takki on siis tämä Horseware Rambo Petite Hoody, koko 80 cm / 4´0". Loimi olisi saanut olla pienempi, mutta pitkien toimitusaikojen vuoksi en sitä lähtenyt vaihtamaan.

Tämä kesämekko on meillä ollut käytössä nyt vajaan kuukauden ja se on ollut hintansa arvoinen ehdottomasti! Se ei ole sähköinen (mukavampi riisua), tarrakiinnityksellinen kaulakappale on toimiva, "puolihuppu" suojaa niskan hyvin eikä se tarvitse edes riimua pysyäkseen paikoillaan! Loimi ei hankaa mistään eikä se ole vielä yhtään ainutta kertaa ollut kallellaan minnekään suuntaan. Loisto ostos siis! Suosittelen erittäin lämpimästi! (Kotimainen Viljar Shop näyttää myyvän tätä loimea nyt -20 % alennuksella 15.7.2018 saakka. Myös Horzen valikoimista tämä löytyy.)

Päähuppuna meillä on Snuggy Hoods kokoa XXS. Koko on sopiva, mutta tämä ei nyt ole oikein vakiintunut käyttöön. Viime kesänä poni sai hupun hangattua silmiensä eteen ja karautti parien lankojen läpi ja suuntasi naapurin tammojen lähelle. Oli muuten ihan jäätävä tilanne yrittää saada ilman riimua olevaa sokeaa ponia kiinni. (Eikä hommaa ainakaan helpottanut se että itsellä oli painoa +20 kg ja raskausviikkoja takana yli 36.)

Tuon draamakeissin jälkeen letitin hupun hapsut yhteen ja ompelin ne kiinni ylös. En kuitenkaan oikein enää uskaltanut viime kesänä huppua pitää ja tämän kesän aikana olen sen useamman kerran etsinyt pellolta ponin irrottauduttua siitä. Tällä hetkellä orhi on sitten vaan ilman pipoaan.

18.6.2018

27.6.2018

Harjaa olen pitänyt ranskalaisella letillä loimen alla. Harjamarto ei ole rikki eikä tunnu erityisen kutittavalta. Siitä huolimatta kaulan yläosa on kuitenkin täynnä pystyraitaa (kts. ensimmäinen kuva). Otsatukan kanssa kaikki on myös hyvin eikä niskassakaan ole mitään hankaumia. Häntää poni oli jossain välissä päässyt huomaamattamani raapimaan ja sen ulkomuoto olikin tässä eräs päivä luokkaa pulloharja.

Ehkäpä muistatte aiemmat kiukutteluni ponin hoidosta? Nyt voin erittäin iloisena kertoa että "kova työ palkitaan - ei heti, mutta aina"! Tällä hetkellä olen ponin kanssa siinä vaiheessa, että tämä arvon vetopaniikkiponi sietää olla hieman kiinni (naru tallin seinälaudan ympärillä, eli kiristyessään riittävästi lähtee naru löystymään ponin peruutuksen mukana), poni on jopa melkein mielellään pesussa ja hoidossa (ainakin seisoo jokseenkin aina rauhassa paikoillaan) ja kaiken lisäksi meillä on melkeinpä mukavaa keskenämme! Pitää ponia kehuakseni myös sanoa, että eihän se nyt ponillekaan ole ihan helpoin rasti, että tuntuu inhottavalta kun kutiaa ja silti hoidetaan, ja samaan aikaan yksi lapsi mölisee ja huitoo rattaissa ja toinen ipana suhaa vaikka millä kalustolla ees-taas huudellen mennessään.

Harjaan en kajoa tällä hetkellä muuten kuin selvityksen ja uudelleen letityksen verran. Häntää pesen Vetramil-shampoolla (koska sain pari näytepakkausta ja tuote on kiinnostava) ja rasvaan hännän yläosaa jo kaksi kesää sitten hyväksi todetulla punaisella Bepanthenella. Rasvaus on tarpeen mukaan ja pesu samoin. Olisikohan tälle kesälle nyt kaksi pesua takana ja rasvausta jokunen kerta enemmän.

18.6.2018

Hurmas-poni on just nyt oikein hyväkuntoinen ja tosi hienossa karvassa. Sen lihavuuskunto on yllättävän asiallisena pysynyt kesän laiduntamisesta huolimatta ja eilen kengittäjäkin kehui ponin ulkonäköä vuoliessaan orin kaviot. Pahoin pelkään että se pahin jakso tämän inhottavan kutinan kanssa on vielä edessä syksymmällä. Tässä nyt kuitenkin ei-niin-lyhyt höpinä nykytilanteesta ja murehditaan sekä kerrotaan niistä mahdollisista lisämurheista sitten myöhemmin.

Ps. Jos munia kutittaa, aina voi pyytää kaverilta apua!

Ruuhkavuosiratsastajasta ponitädiksi

* * * Mites siinä nyt niin kävi? * * *

Ponipojan ja poikaponin yhteisliikutusta toukokuussa 2017

Niin se vaan täälläkin ajoivat velvotteet ja pakkotyöt blogin päivittämisen ylitse. Ne samat, jotka lopettivat myös ratsastusharrastuksen sekä hevos(t)en pidon viime vuoden alkupuolella. Aikoinaan hoidin aivan ongelmitta yhdistelmän työt + hevoset, sitten aikanaan kohtalaisen helposti setin pieni lapsi + hevoset, mutta kun siihen yhtälöön laitettiin vielä lisää työt sekä mies, ei aikaa enää ollutkaan. Kauniin vaaleanpunaisen ajatuksen mukaan miehen kanssa kotihommia olisi puolet aiemmasta, ipanavahti löytyisi saman katon alta ja mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen olisi olemassa. Tosielämässä sitä tunsi kuitenkin jatkuvaa painetta siitä että kotihommia oli tekemättä, lapselle ei ollut antanut tarpeeksi huomiota ja aivan jäätävä syyllisyys oli siitä miten otti aikaa omalle harrastukselleen.

Syyskuu 2017

Lopulta sitä tuli vastaan se piste kun ei enää jaksanut. Niin paljon kuin ratsastus antoikaan, kaikki se ympäröivä paine vei suurimman ilon pois. Hevonen liikkui liian vähän ja siitäkin hevoselle antamasta ajasta tunsi pahaa mieltä. Voitto-hepan muuttaminen ylläpitokotiin oli kova paikka, mutta itku muuttui hyvin nopeasti helpotukseksi. Ruuhkavuosiratsastaja oli muuttunut ponitädiksi.

Heinäkuu 2017 - hetki kun kaikki oli täydellistä

Ponitätinä oleminen on asiaan perehtymättömälle varmasti lähellä kirosanoja. Mutta jokainen oman shettiskaverin omaava tietää, että onhan tämä nyt jotain mahtavaa! Kun iso hevonen on poissa, on jäljellä lapiollinen miniponien kakkapalleroita, kourallinen lisärehuja, muutama heinänkorsi, pieni ämpärillinen vettä ja, mikä parasta, enemmän kuin painonsa arvosta rakasta ystävää.

Miniponi ei laske montako kertaa viikon aikana on oltu liikkeellä. Poni on aina yhtä hyväntuulinen lähtiessään kärrylenkille ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon tai kolmatta kertaa ensimmäiseen viikkoon. Poni ei pahastu vaikka loimitus ei mätsää pinteleiden väriin eikä ole harmissaan ettei treenilenkeillä aina tule edes hiki. Miniponi ottaa kärryjensä kyytiin innokkaasti höpisevän neljävuotiaan ja ymmärtäväisesti kulkee pyöräilevän ponipojan perässä pitkin kylänraittia. Poni on aina valmis vastaanottamaan pari rapsutusta, lohduttamaan pahan mielen pois ja kieltämättä myös mielellään nauttimassa palkaksi pari keksimurusta.

Poni ei ole ollenkaan tyhmä. Miniponi on niin viisas, että kesken ohjasajotreenien kun kuuluu pellon reunasta vauvan itkua vaunuista, tuleekin ohjastajasta ohjattava ponin suunnatessa suoraan äänilähteen luo. Poni varmistaa että vauva tulee heti huomioiduksi ja ehkäpä siinä sivussa hieman toivoo pääsevänsä jatkamaan päivän paistattelemista tarhaan. Eiköhän poni kuitenkin tiedä, että muutama hetki tästä eteenpäin ja kärryissä on ponitädin lisäksi iso ponipoika ja pieni ponipoika.

Joulukuu 2017 - Edessä Hurja-Urmas ja takana Not At All Lu Art "Miniponi"

Viime vuosi oli todella raskas. Sitä huomaa kuitenkin, jälleen kerran, että vaikka taipuu niin ei katkea. Tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla ja hoidan parhaani mukaan kahta ponipoikaa ja kahta poikaponia. Näissä neljässä on tälle emännälle tarpeeksi isäntääkin.

Tukkaponikuvia

Mää aina unohdan jonnekin koneen syövereihin tämmöiset ammatti-ihmisten nappaamat otokset eri häppeningeistä. Tällä kertaa en unohtanut! Tässä on vielä läjä kuvia tukkaponista Vaskion shettisnäyttelystä viime sunnuntailta.

Kuvat on ottanut Laura Taimioja, KIITOS!