LISÄTIETOA:

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Mitä teille kuuluu?

* * * Miksi blogia ei ole päivitetty? Siitä aina näkee, että te olette hengissä!
Totesi mummini viime sunnuntaina. * * *

Ruunat 6.7.2015

Niin. Tosiaan. Eipä ole tätä tullut päivitettyä aivan hetkeen. Voisin selitellä syitä vaikka ja miten, mutta eihän se mitään muuttaisi. En ole uusia juttuja naputellut ja sillä sipuli. Olen muutenkin ollut tavanomaisista kuvioistani poissa, kun mahdollisuus on ollut. Kesälomaillut - voisi todeta.

Porre 23.6.2015

Voitto on ollut treenitauolla joitakin viikkoja. Takapää ei tuntunut aivan priimalta, joten kävimme klinikalla näyttäytymässä. Molemmat kintereet lääkittiin kortisonilla ja hoitoa jatkettiin vielä Metacamilla muutama päivä suun kautta. Lääkityksen jälkeiset kävelyt on nyt kävelty ja ruuna tuntuu taas ihan sika-makeelle! Ylihuomenna Maija kiipeääkin jälleen paussin jälkeen nuorukaisen kyytiin.

Porresta ei paljoa kerrottavaa ole. Papparainen voi erittäin PAKSUSTI. Ei jäätävä minkä kokoiseksi hevonen voi itsensä syödä...

 
Kuvista KIITOS Eveliina ja Mikko Nurmi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti