LISÄTIETOA:

lauantai 9. tammikuuta 2016

Miinus kakskytseitsemän

Oli muuten kylmää muutama päivä! Ihan hirmusen kylmää! Mutta eipä mitään, Tarulandiassa asustelee pakkasta kestäviä yksilöitä. On karvasta suomenhevoista, on pari pallomahaista villapalloa ja sitten on yksi, yksi tuota ööööööö, taitavasti kerrospukeutuva pilkkihaalariin piiloutuva tallinpitäjä.

Tarulandiassa asustelee näin vuoden alkupäivinä jo vuosien ajalta tuttu kolmikko:

Helmikuu 2013
Suurensuuri Suomenhevosruuna MÄNTYMÄEN VOITTO. Vode kääntyi nyt jo seitsemän vuotiaaksi ja jos ennen pystyi kertomaan ruunan olevan kilpahevonen, niin nykyisin herra on enää vain hevonen. Syö, juo, kakkii ja on ponien kiusattava sekä toisinaan kuljettaa omistajatartaan pitkin puskia tai syviä huokauksia päästellen jopa joskus myös maneesin pehmeillä puruilla.

Jos luoja suo, saattaapi tämä yksilö esiintyä kuluvan vuoden aikana myös kilpailuissa. Siitä en mene yhtään mitään sanomaan, että onko laji koulua, esteitä, valjakkoa tai jotain ihan muuta. Vuodessa on niin monta päivää ja mahdollisuutta! Katsotaan siis mitä tulossa on! Vai onko tulossa yhtään mitään, sekin on vaihtoehtona. En ota stressiä.

Tammikuu 2015. Kuva: Jaana Vuola

Voiton lisäksi täällä asustelevat miniponiorit HURJA-URMAS ja NOT AT ALL LU ART. Hurkki on kuvassa vasemmalla oleva vaaleampi poni ja tällä kolmivuotiaalla nelivuotiaalla ei ole Tarulandiassa oikeastaan mitään järkiperusteista funktiota. Täällä tuo pieni poni on vuosia hengaillut ja hengailkoon jatkossakin.

Toinen poni, tuo nimihirviö, on kultarakkaani ja silmäteräni! Superluonteinen, erittäin hyvä suorittajaponi ja näyttelytähti! Miniponi viisveen suunnitelmiin on tälle vuotta kirjoitettu muutama rotunäyttely ja villinä haaveena on myös päräyttää valjakkokisoissa menemään. Saattaapi kesällä olla luvassa miehisiä työtehtäviäkin, jos laitellaan aluilleen uusia miniponeja.

7.1.2016

Jos ulkona on ollut aikas rapea keli, niin eipä sitä pipoa ole sisälläkään kannattanut ennen reippaampaa talon lämmitystä ottaa pois. Sisälämpötila +12,9 astetta - miten ihanan maalaisromanttista! Siinä missä sisällä on vesiputkia sulateltu, on samaan aikaan ollut tyytyväinen alkeelliseen talliinsa. Ei vesijohtoa, ei jäätyviä paikkoja, ei murheita vaikka pakkasta olisi tosi paljonkin! Kesän tarha-aitaremontin jäljiltä kiertää sähkökin aidassa, aivan mahtavaa!

Tämmöistä täällä. Niin ja susihavaintoja. Pitäkää peukkuja, ettei ponit kelpaa susihukkien sapuskaksi.

4 kommenttia:

  1. Onpa ihana kuulla että teillä on siellä kaikki hyvin, vaikkakin hyisevän kylmää tuntuu sielläkin olevan! Samaa alkeellista tallia kiittelen minäkin, tallin suhteen ei stressiä, hevoset itseasiassa ovat jopa mieluummin ulkona kuin tulevat talliin yöksi, mikäs siinä on pihatossa notkuessa!

    Meillä nautittiin pari päivää sisällä +10 asteen "lämpö"tiloista, kun patterien vesikiertopumppu oli mennyt rikki. Että ei paljon naurattanut.

    Ihanaa talven jatkoa ja rapsutukset karvapalloille!

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meillä ole mitään hätää ollut. :) Lämmintä vaatetta päälle, liikettä lisälämmikkeeksi ja hellaan reippahasti puita palamaan. Välillä kyllä tuntuu, että tätä on nähnyt jo riittävän monta talvea. Että ei enää yhtäkään talvea näissä sisälämpötiloissa. Kesällä tämän kaiken vaan jotenkin unohtaa täysin ja taas sen jälkeen lähtee rämpimään uutta talvea läpi täällä mökissä. :D

      Toisaalta- vielä tulee suihkusta vettä ulkosaunalla! Pesulle pääsee helposti, hevosten veden saa kannettua sieltä ja kaikki vesihuolto on muutenkin helpompaa! Yleensä tähän aikaan vuodesta on putket jo tovin olleet umpijäässä, vesipataa ja kiuasta on lämmitetty, jotta pääsee pesulle ja hevosten vedet on loiskuteltu sisältä.

      Mahtavaa talven jatkoa sinne myös! :)

      Poista
  2. Onko kovin likellä sushukkanen nähty? Mun yhden kasvatin päälle Salon kupeessa kävi viime kesänä laitumella susi, onneks ihmiset riensi apuun ja ponipaisti jäi hukkaselta vaan haaveeks....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin reilu viikko sitten kaksi sutta maastolenkillä!! Aivan tässä lähellä!! Eivät ole täällä hevosia käyneet kiusaamassa tai muutakaan ongelmaa aiheuttamassa, mutta siltikin hieman kylmiäväreitä tulee kun tietää niiden pörräävän nurkissa.

      Poista