LISÄTIETOA:

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Sanoinko mää "kaikki kunnossa"?

Voitto ja Maija 10.4.2015

Tein virheen! Kirjoitin tänne, että Voitolla on kaikki hyvin. Hahaaaa! Ei ole enää. Hiukan piti päästä henkseleitä paukuttelemaan, mutta eipäs olis kannattanut. Kuka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa ja silleen.

Maija treenasi Vodella perjantaina ja oikea laukka oli hävinnyt jonnekin. Ei löytynyt millään. Mutta tongitaan oikein kunnolla niin löydetään positiivisia juttuja: mun heppa on nelikäyntihumma! Suomenhevosruunani menee myös puhdasta peitsiä! Wuuuuuhuuuu!


Hekoheko, ei paljoa naurata. Olen toljottanut peiliin ja miettinyt mikä on nyt mennyt pieleen. Liian paljon reipasta liikuntaa kovalla pohjalla? Liian vähän / paljon liikutusta? Liian vähän loimitusta? Tarhassa tapahtunut jotain? Kintereen röntgenlöydös (kinnerpatin alku) on aktivoitunut? Lihasvamma?

Suoranaista ontumaa ei näkynyt ja jalat ovat olleet ennen sekä jälkeen treenin siistit. Koni pukittelee tarhassa ja on muutenkin omasta mielestään täydessä iskussa. Ainoa mitä jäin jo aiemmin ihmettelemään, oli havaintoni maastossa, että miksi ei meinaa vasenta laukkaa saada nousemaan millään. Oikeaa laukkaa kyllä meni. Perjantaina olikin osat vaihtuneet!



Sotasuunnitelma on seuraava: back on trackit tehokäytössä kintereissä, lämmin loimitus, rentoa kävelymaastoilua ja hierontakäsittely. Ratsastamaan en ole ruunalla päässyt perjantain jälkeen (tänään 14h työpäivä viikonlopun kuumehorkan päälle), mutta hierontatreffit on sovittu huomiselle, tiistaille.

Tämä oli julkaisukelpoisin laukkakuva.

Jälkiviisaus on parasta... Nyt kun katsoo taaksepäin edellisiä treenejä, niin onhan laukka ylipäätään ollut vaikeaa jo kuukauden päivät. Huomenna olemme kuitenkin ainakin joltain osin viisaampia!

(PS. Jos mää hihkun tähän loppuun, että Porre ontuu, niin kokeekohan se ihmeparantumisen?)


4 kommenttia:

  1. Kummassa kintereessä sillä on muutosta? Meillä on vasemmassa ja ekalla kerralla kun alkoi vaivaamaan niin oikea laukka tuli tosi vaikeaksi, nyt on vasen laukka taas tosi hankalaa työstää, mutta uskon sen olevan enemmänkin läpiratsastuksellinen ongelma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa kintereessä on se muutos, joka voi olla jotain suurempaa tai sitten ei yhtään mitään. Ei sitä sen enempää silloin tutkittu irtopalakuvauksissa, kun ei jalka ollut vaivannut.

      Tänään hierojan tuntemus veti myöskin oikean kintereen suuntaan. Jotain häikkää ruunassa ainakin on, sitä että mitä ja missä, niin se toivottavasti selvinnee...

      Huoleton on hevoseton ja silleen.

      Poista
  2. Olen kyllä huomannut todellakin, että jos menee edes mainitsemaan - saati hehkuttamaan - että ponin asiat ovat hyvin niin kyllä sille joku juttu tulee. Toisin päin jostain syystä ei toimi kovin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuudessa istun tiukasti käsieni päälle, jos tulee edes ajatus kirjoittaa jotain positiivista hehkutusta blogiin. :D

      Eikä todellakaan toimi toisinpäin, ontuva oli Porre edelleen tänäänkin. :P

      Poista