Mahtava matkaratsastustreeni! Vai mites se menikään?

18 km lenkki

11,2 km/h

keskisyke 111

max 205

Fiktio alkaa: Ihana aamu! Linnut laulavat, aurinko paistaa lämpimästi ja sulava lumi putoilee pisaroina tallin katolta. Haen iloisesti hyräillen valkean arabini tarhasta ja harjaan sen huolellisesti läpi. Kuiskailen korvaan hellyttelysanoja ja rauhallisin ottein varustan ratsuni kirkkaanvärisillä suitsilla sekä matkaratsastusta varten suunnitellulla satulalla. Tämä satula on uusin ostokseni, mittatilauksena teetetty Podium, joka on samaa väriä suitsiemme kanssa.

Nousen korvat hörössä odottavaisena seisovan ratsuni selkään ja suuntaamme pidemmälle lenkille. Alkuun kävelyä, sitten verryttelynä rentoa ravia. Arabini pysähtyy katsomaan tien varrella olevaa postilaatikkoa puhisten ja pienen neuvottelun jälkeen pääsemme jatkamaan matkaa, nauran hyväntuulisena hassulle otukselleni.

Siirrymme rauhalliseen laukkaan ja nautiskelen olostani keväisen tuulen kutittaessa kasvojani. Satulamme on tehty tätä varten, laukkaamiseen jalustimilla seisten, ja hevoseni liikkuu sen alla tyytyväisenä. Matka taittuu rennosti eteenpäin kilometri toisensa jälkeen. Vilkuilen sykemittaria ja olen tyytyväinen sen näyttämiin mataliin lukemiin. Hevoseni on selvästi hienossa kunnossa!

Välillä palauttelemme rennossa käynnissä maisemia ihaillen, sitten taas ponkaisemme kevyeen laukkaan. Loppumatkasta vielä palauttelevaa ravia ja palailemme kotimaisemiin leveä hymy kasvoilla. Mahtava treenilenkki, tälläkin kertaa!

Otetaanko uudestaan...? 

Faktat tiskiin: Kylmä ja tuulinen iltapäivä, auringosta ei näy jälkeäkään. Raahustan väsyneenä hevosten tarhallepäin. Otan riimun käteeni ja lähestyn ruskeaa suomenhevostani se kädessä. Totean yrityksen täysin turhaksi ja käännyn ympäri. Käyn hakemassa varustehuoneesta leivänpaloja, joiden kanssa saan houkuteltua ruunan kiinni. Samalla portin avauksella tarhasta pääsee tietystikin livahtamaan miniponiori, joka menee hörhöttämään ja polkemaan etusta viereisen tarhan luo. Loistavaa.

Lopulta poni on takaisin tarhassa ja ratsuni seisoo happamana varustettavana. Ruuna siirtyy satulan alta pois ja huiskii hännällään, selkästikään nykyinen penkkimme ei enää sovi täydellisesti sille. Michelin-ukoksi toppaantuneena yritän ponnistella jakkaralta satulaan, hevonen pyörii ja hyörii yrittäen tehdä tehtävästä entistä mahdottomampaa.

Kävelemme kilometrin ja ravaamme sen jälkeen kaksi. Ravipätkällä vastaan tulee tuttu postilaatikko ja se ohitetaan kylkimyyryä lumenpenkat pöllyten, ei paljoa naurata, on sormetkin jo jäässä. Sitten soi kännykkä - alkuravit muuttuvat kävelyksi kännykkä korvalla. Asvalttitiellä on 80 km/h -nopeusrajoitus, mutta mitäpä sitä hidastamaan, vaikka kapealla tiellä vastaan tulee hevonen. Ohi vaan kylkeä hipoen ja nastat rapisten!

Puhelu loppuu, tien kuntokin paranee ja pyydän ratsultani rauhallista laukkaa. Ensin kiitoravia muutama askel ja siitä suht'koht sujuva siirtyminen kiitolaukkaan. Maisemat vilistävät silmissä ja peltojen väliin kiitäessämme tuuli pääsee puhaltamaan aivan tosissaan. Ratsu lisää vauhtia, naama jäätyy kylmästä tuulesta tunnottomaksi, kädet ovat vetämisestä väsymässä ja vastassa on kiiltävässä jäässä oleva 90 asteen mutka. Selviääkö hevonen vastalaukassa siitä? Selviääkö se TÄLLÄ VAUHDILLA vastalaukalla siitä? Selviääkö se KAATUMATTA NELJÄLLÄ HOKILLA JA TÄLLÄ VAUHDILLA vastalaukalla siitä?

En joutunut ottamaan asiasta selvää, ennen mutkaa saan ruunan pudottamaan ensin kiitoraviin ja siitä käyntiin.

Otamme kohtaloa uhmaten lisää laukkaa, välillä kovaa, välillä vieläkin kovempaa! Välillä kiitolaukka putoaa kiitoraviin, mutta koko ajan kaahaamiselle yhteistä on jarrujen puute ja holtittomuus. Ratsullani meinaa keittää lopulta totaalisesti ja se tarjoaa omaehtoisesti laukkaa jokaisesta pienestäkin hipaisusta. Sykemittari on kiinnitetty ja vastaanotin kädessä, mutta mistään lukemista ei ole havaintoa, kello on kädessä hautautunut hihojen alle eikä siitä näy eikä kuulu mitään.

Lopulta 1 h ja 38 min lähtöhetken jälkeen palaamme yhtämatkaa tallille. Oma selkäni on kipeä ja hevosen suu varmasti hellänä voimien takaa vetämisestä. Tällä kertaa jarrut löytyivät ennen kuin tuli kolaria auton kanssa ja ennen kuin ohja tai gägin poskiremmi napsahti vedosta poikki. Miten mahtaa käydä seuraavalla kerralla?

Tallipihassa hevosen syke on 48, on sillä sentään jonkunlainen kunto olemassa! Ja taisi molemmilla ihan pienen pieni hymyn poikanen vilahtaa suupielessä, kun pääsimme tuulesta takaisin lämpimään.

Postauksen kuvista KIITOS Pumpulienkeli.com! Kuvat on otettu maajoukkuevalmennuksesta Forssassa 2.2.2013, sielläkin ruuna vei meikäläistä kuin märkää rättiä...