Matkaratsastuskisakuulumisia - vihdoin!

Matkaratsastuksen seurakilpailut 
Sastamala, Myllymaa 19.7.2014 
Sisu-cup 1. osakilpailu 

luokka: 21,9 km

 

Tiimipalaveria ennen lähtöä, Porre ei jaksa innostua.

Team Oranssi pakkasi viikko sitten perjantaina illalla traileriin kaiken tarvittavan, kiillotti hevoset edustuskuntoon, teki viime hetken varmistukset ja kasasi eväät odottamaan seuraavaa päivää. Lauantai aamun koittaessa kahden hevosen, yhden ratsastajan, yhden huoltaja-autonkuljettajan ja pienen ponipojan porukka lähti oransseihin pukeutuneena kohti Sastamalaa ja matkaratsastuksen seurakilpailua.

Matkaratsastus lajina on meille hyvinkin tuttu ja nyt oli loistava hetki kiikuttaa myös Voitto 5vee ensimmäiseen starttiinsa tutun mr-ystävän hihkaistessa tulevansa toiseksi ratsastajaksi suokeilleni. Tavoitteena oli saada tasaisen rauhallisella vauhdilla tehtyä kisalenkki ja napata hyväksytty suoritus molemmille hevosille.

Kisapaikalla hoidimme kansliassa paperijutut kuntoon ja otimme hepat pois trailerista. Super- Kengittäjämme Tapsa oli toisena huoltajana oranssissa tiimissämme ja hänelle lankesi heti työtehtävä. Porren kengitys katsottiin läpi (aivan syystäkin) ja molempiin takakenkiin vaihdettiin nauloja.

Notkistavan kävelytyksen sekä paikkojen ihmettelyn jälkeen oli vuorossa eläinlääkärin tekemä lähtötarkastus. Molemmat suokkiruunat läpäisivät tarkastuksen ilman huomautuksia. Eläinlääkäri teki normaalia hieman laajemman tarkastuksen, joka oli mielestäni vain erinomainen juttu!

Kisareitti oli meille aiemmista kisoista tuttu ja kuulimme muutaman sanan mittaisen reittiselostuksen. Sitten vain varusteet hevosille ja itselle. Pääsimme ratsujemme selkään hyvissä ajoin, joten ehdimme lähtölinjan tuntumassa kävelellä hyvän tovin.

Lähtökäskyn kajahtaessa lähdimme kolmen ratsukon voimin kävellen reitille. Porre ja Voitto saivat kaverikseen tumman virolaisen tamman. Luokan kaksi muuta ratsukkoa kulkivat omia vauhtejaan meiltä erossa.

Alkumatka lenkistä oli jonkun verran kiviä sisältävää sepelitietä. Kiire meillä ei ollut, joten kävelimme lenkin ensimmäiset pari- kolme kilometriä ja siirryimme hölkkään tien pinnan parannuttua. Tekisi mieli sanoa ruunien edenneen rentoa ravia eteenpäin, mutta totuus tässä kohtaan oli, että Porre esitti korkean koulun liikkeitä ja Voitolla oli kiire kahden edellä menevän luokkamme ratsukon perään. Kesti jokunen tovi saada vanhukselle sopiva määrä jalkoja takaisin maahan ja Voitto jarruttamaan vauhtia meidän ajatustemme mukaiseksi.

Kaksi suomalaista mieshevosta ja yksi virolainen tammaneiti.

Meillä oli paras mahdollinen kisaporukka kasassa! Meidän neljän tiimi; minä, Upi, Voiton lainaratsastaja Teija ja hänen miehensä kengittäjämme Tapani, on vuosien varrella yhdessä kolunnut monen monta mr-kilpailua ja ajatuksemme ovat yhtenäiset siitä miten kisahommat hoidamme. Ei meidän Teijan kanssa tarvinnut varmaan kolmea sanaa enempää vaihtaa tulevan kilpailun kulusta ja veikkaan, että miesporukan huoltokuviot olivat selvillä ilman yhtäkään asiaan liittyvää sanaa.

Huolsimme normaaliin tapaan n. 5 km välein ja koska keli oli polttavan kuuma, viilennettiin hevosia kastelemalla niitä runsaasti. Kummallekaan puttelleni tämä toiminta ei ollut ennestään tuttua, mutta eipä ruunia hetkauttanut yhtään ratsastajan kädessä olevasta pullosta kaulalle kaadettu vesi. Luulen, että hyvin nopeasti ainakin huomasivat, että se jäähdyttävä vesi on mukavan virkistävää!

Matka eteni sutjakasti ja ravailimme puolessa välissä lenkkiä peräkkäin tien reunaa pitkin. Porre kompuroi ja yhtäkkiä toinen etukenkä olikin irti! Kääk! Kenkä oli aivan mutkalla ja kavio kauniilla pitsikuviolla koko reunastaan. Puhelin käteen ja apua-hätä-iik -puhelua soittamaan huoltojoukkojen suuntaan. Vaihtoehtoina oli lyödä kenkä alle reitin varrella tai keskeyttää kisa ja kuljettaa papparainen trailerilla kisakeskukseen ja siitä kotiin.

Nopean tilannekatsauksen jälkeen huoltojoukkojen avolava- Ranger lähti etenemään reitin huoltopisteeltä putki punaisena kohti kisakeskusta ja kengitysvälineitä sekä kenkiä sisältävää pakettiautoa. Jatkoimme käynnissä matkaa ja talutin Porrea. Välillä annoin puhelimella tietoja sijainnistamme ja siitä, kumpi etukenkä on kyseessä. Ehdimme taittaa matkaa kolmisen kilometriä, kunnes huoltomiesten ajamat autot tulivat pölypilven saattelemana vastaan.

Soratien varrelle ilmestyi sekunneissa ulkoilmassa oleva kengityspaja. Vanha kenkä oli aivan ässämutkalla, joten helpommaksi havaitaan välittömästi uuden kengän allelyöminen. Kavion nopea siistiminen ja uusi kenkä alle - aikaa kului aivan enintään viisi minuuttia! Eikä tässä kohtaa mennä edes pahasti kalavaleen puolelle!

Huokaisin helpotuksesta, vaiko enemmän siitä miten kuuma kävellessä on tullut, tilanteen selvittyä ja kiipesin takaisin satulaan. Vilkaisin GPS- rannekettani ja iloksemme olimme alkumatkasta pitäneet sen verran reipasta vauhtia, että keskinopeutemme oli edelleen yli 8 km/h pitkästä kävelystä ja ylimääräisestä kengityspaussista huolimatta. Tämän ihanneaikaratsastuksena toteutetun luokan keskinopeus oli 8-12 km/h.

Matka jatkui ja vaikutti siltä, että voimme edetä rauhallisin mielin kilometrejä eteenpäin. Ylimääräisiä minuutteja ei mahdottomasti ollut käytettäväksi, mutta toisaalta ei ollut ollenkaan toivotonta ehtiä ihanneajassa maaliin. Edessä ei ollut hitaita metsäpolkuja ja aivan lopussa oleva asvalttipätkäkään ei tulisi olemaan edes kilometrin pituinen.

Kisamatkaa oli jäljellä alle 10 km ja hevoset tuntuvat hyvävoimaisilta. Ravailimme eteenpäin pitäen peukkuja pystyssä kenkien pysyvyyden suhteen. Sykemittarit ranteessa esittivät ruunien sykelukemiksi matalia numeroita, joten kaikki vaikutti olevan ok. Huolsimme muutamia kertoja ja vakaasti askelsimme kavion isku kerrallaan kohti maalia.

Viimeisillä kilometreillä hevosilta tuntui loppuvan mielenkiinto tätä juttua kohtaan. Samanlainen sepelitie jatkui ja jatkui ja hikikin oli jo tullut aikaa sitten. Voitto eteni sentään korvat hörössä eteenpäin kilttinä poikana, mutta Porren jolkottelu kaverinsa perässä tuntui vastentahtoiselta. Vanhus oli haukannut sitruunasta eikä tapansa mukaan ujostellut näyttää sitä.

Naureskelimme selässä vanhoja muistellen, miten sitä ratsastajakin voi olla näin väsyneen oloinen tälläisen lyhyen lenkin jälkeen! Ennen vanhaan kisattavat matkamme olivat kaksi eri kisalenkkiä sisältävä 40 km luokka tai vielä yleisemmin pidemmät matkat 50 tai 60 km! Onpa allekirjoittanut startannut hyväksytysti talven pakkasilla 80 km kansallisenkin luokan, en enää itsekään meinaa uskoa sitä todeksi! Toki kisaratsunakin oli silloin lajiin treenattu todella kisakireä Kalilei ja oma kunto samaa luokkaa.

Lopulta kilometrit yksi toisensa jälkeen oli taivallettu ja asvalttipätkälle saapuessamme tiesimme vauhtimme riittävän. Tallustelimme viimeiset metrit kisakeskukseen ja ylitimme hymyillen maalilinjan.  Mutta vielä oli jäljellä yksi jännä osuus - eläinlääkärin tekemä maaliintulotarkastus!

Porren sykkeet näyttivät hyvin maltillisilta heti selästä pois hyppäämisen jälkeen. Arvelin vanhuksen olevan hyvässä kunnossa ja sen selviävän tuon mittaisesta lenkistä helposti. En ollut ollenkaan väärässä! Varusteiden riisumisen, maltillisen kastelun ja sykkeen tarkastuksen jälkeen lähdin ilmoittamaan Porrea eläinlääkärin tarkastukseen.

Eläinlääkäri katseli ja kuulosteli Porrea jokaiselta suunnalta. Syke oli 46 - loistavaa! Sykelukema saa olla enintään 64 tarkastuksessa, jotta se on hyväksyttävä. Raviliikkeet ruuna esitti täysin puhtaasti, joten saimme hyväksytyn tuloksen!! Fiilis oli hyvä, mutta vielä piti hieman jännittää Voiton tarkastusta.

Voitto meni eläinlääkärin katsastettavaksi hyvin pian Porren tultua sieltä pois. Syke 48 - hienoa! Raviliikkeet puhtaat! Leveän virneen saattelemana voimme todeta tavoitteen tulleen saavutetuksi! Molemmat hevoset selvisivät kisasta puhtain paperein ja saaden hyväksytyn tuloksen!

Palkintojen jako oli yhtä juhlaa! Saamme rusetit, pienen tuotepalkinnon ja kunniakirjat. Niiden lisäksi eläinlääkäri palkitsi Voiton hyvin hoidettuna ja käyttäytyvänä nuorena hevosena!! Kisapaikalla tuntui esiintyvän pientä hämmennystä siitä, että nuori hevonen voi käyttäytyä rauhallisesti ja turhia liikkeitä tekemättä. Itse taidan olla vain tottunut tähän, Voitto olisi samanlainen ollut, vaikka olisin sen jo kaksi- tai kolmivuotiaana orina kiikuttanut vastaavaan tilanteeseen! Iloisena yllätyksenä, kirsikkana kakun päällä, meidän oranssin teamin super-huoltajat palkittiin luokan parhaana huoltoporukkana autoaiheisin tuotepalkinnoin!

Mahtava reissu kokonaisuudessaan!! Homma vaan toimi! Keli oli suotuisa, seura erinomaista, hevosten toimivuus kiitettävää ja tulos paras mahdollinen! Kilometrinopeudeksi saimme 8,3 km/h, se ei ole hurjaa vauhtia, mutta ei me sellaista lähdetty hakemaankaan. Porre ilmottautui ell-tarkastukseen maalissa 8 minuutin kuluessa saapumisesta eikä Voitollakaan mennyt kuin alle 13 min. Aikaa olisi kuitenkin ollut käytettävissä kokonaiset 30 minuuttia!

Tämän kisan myötä muisti taas miksi on aikoinaan lajiin hurahtanut enemmänkin. Lähdimme reissuun rennolla mielellä ja tavoitteena pitää hauskaa. Jätimme kokonaan turhat kireydet ja tosimielellä kisaamisen kiireyden pois. Ei ollut paniikkia saada hevosta ell-tarkastukseen mahdollisimman nopeasti eikä ollut tarkoitus istua montaa lenkkiä ja koko päivää satulassa. Tämä vauhti ja matka oli meille tätiratsastajille ja pullaponeille oikein sopiva!

Aionko jatkossa kilpailla taas matkaratsastuksessa? Tuskin - ainakaan tätä pidemmällä matkalla.

* * *

Kisojen kaikki tulokset syke- ja aikatietoineen löytyy Sisuratsukoiden nettisivuilta!

Kisakuvista SUURI KIITOS Tapani Immoselle!
Ainoastaan kengityskuvat ovat kännykkälaatuisia tilanneotoksia ja ne olen itse räpsäissyt.