LISÄTIETOA:

torstai 29. tammikuuta 2015

Voi ¤$#@§ satula!

Kaksi kysymystä:
1) Onko mahdollista löytää sopiva satula hevoselleen?
2) Mistä sen löytää?

Otoksen laatuluokka: "Äkkiä nopea räpsäisy ennenkuin tulee hevoselle kylmä"

Terveisiä aamupäiväiseltä maneesireissulta! Täällä on taas ilmassa satulakriisiä. Ei se täällä asuva Amerigo nyt sitten kuitenkaan taida olla se meidän penkki. Tai edellisviikolla se vielä oli ja nyt taas ei ole. Tiedä siitä sitten.

Enää se satula ei mainittavasti valu taaksepäin hevosen saatua mahaan lisää ympärysmittaa, mutta nyt satula läpsyttää takaa ylös-alas. Kevennyksen ja ravin tahdissa läps-läps-läps-läps. Hälyttävä merkki oli tänään se, että hevonen jo toistamiseen aloitti polkemaan takajalkaa satuloidessa. Lisäksi ratsastuksessa ilmeni hännän huiskuttelua ja jopa kerran pukittelua.

Ei Voiton tapainen nöyrä ja kiltti suomalainen mies turhia protestoi. Se, johtuvatko nämä oireet satulasta, pitää tietysti selvittää. Voitto teki kuitenkin tänään erittäin hyvän treenin Maijan kanssa! Vastalaukkaa mentiin jo aikasten tiukoilla kurveilla ja laukka muutenkin oli kelpoa kamaa.


Kävin jo satulansovittajan / -myyjän kanssa keskustelua:

Minä: Voiton satula ei taida olla sopiva. Hevonen on alkanut vastustella satulointia ja kiukuttelee ratsastuksessa. Voitaisiinko tulla joku päivä käymään toisen satulan etsinnän merkeissä?
Satulaihminen: Mulla on kyllä aika vähän enää ideoita tälle.
Minä: Mää en osaa myöskään sanoa mitä tälle kokeilee seuraavaksi...
Satulaihminen: Se sun hevoses on niin ihmeellinen. 

 (Huom. Keskustelu käytiin tuttujen kesken, ei pelkästään myyjä-asiakassuhteen pohjalta)




Apua! Helppiä! Jeesiä! Auttaa! Mitä tälle voi kokeilla? Selkä on mallia harjakatto. Ei erityisen leveä. Lavat ovat suuret ja liikkuvat kauas taakse. Selkälihaksia vähäisesti. Hevosen muoto kiilan mallinen eli edestä leveä, takaa kapea. 

Kuvista toivottavasti saa edes hieman lisäinfoa selän muodoista. Mää koen nyt jo taisteluväsymystä tässä satula-asiassa, huoh.


27 kommenttia:

  1. Hei, Olen kovin harvoin ja vähän lukenut kirjoituksiasi, mutta nyt heitän kommentin satula-asiaan, voi hyvin olla että kyseinen merkki on jo poissuljettu. Sydney. Ja siinäkin vain tietyt mallit, kaikki ei käy. Mulla meinaten hevonen, jolle ei sovi mikään satula, oikeasti. Kokeiltiin halvasta kalliiseen ja kaikkea siltä väliltä. Sydneystäkin oli joitakin malleja ollut kokeilussa mutta ei sitten tätä mikä sitten vihdoin sopi. Kun tätä satulaa sovittaja toi sovitettavaksi, olin tainnut jo sanoa että mitäs nyt enää tuot niitä Sydneytä, ei ne sovi. Ja avot! Tämä istui kuin nappi otsaan! Hevoseni nuori myös ja olen nyt vuoden tuota satulaa käyttänyt ja tässä välissä se on kahdesti uudelleen tarkastettu että sopii. Ja sopii edelleen. Terkuin Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi! Niin montaa eri merkkiä on kokeiltu, että en enää mene sanomaan mitkä ovat selässä käyneet... Laitoin tämän merkin muistilistaani, jos sitten ensi kerralla ehdottaisi tätä(kin)!

      Poista
  2. Oletkos kokeillut stübbenin penkkejä? Ne on tosi out of fashion, mutta muistelen niitä joskus tuon oloisissa selissä nähneeni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voin melkein suoriltaan sanoa, että ei ole kokeiltu! En ainakaan muista...
      Mutta lisään merkin listaan! kiitos!

      Poista
    2. "Ennen vanhaan" stubben oli joa suilla ja kieffer puoliverisillä, siitä tämä tuli mieleen. Ei ole liioiteltu säkätila, mutta aavistuksen kaareva rungosta, joten voisi olla eri malleissa jotain mitä kannattaa kokeilla.

      Poista
  3. Onko halvemmat merkit poissuljettu? Meillä ei Sohville sopinut mikään satula (siis oikeasti, ei yhtään mikään), satulansovittaja meinasi lähteä karkuun kun näki tamman selän. Jos satula näytti hyvältä kun sen läväytti selkään, niin pettyä sai pahemman kerran, kun kyytiin kiipesi... ja sama päinvastoin. Nuorelle muuttuvalle hevoselle hirveä rumba. Meillä ainoa siedettävä oli wintecin vanha villatopattu yleispenkki (se on kyllä nyt vaihdettu tuoreenpaan), mutta siis oletteko kokeilleet Bates Isabell Werthiä tai muita saman merkin satuloita? Niitä kun saa muokattuakin vaikka ja miten, on vaihtokaaret ja täytepalat (ja ovat kaiketi vähän enempi oikeaa satulaa muistuttavia, kuin nuo Wintecit). Minä en ravitätinä ymmärrä satuloista mitään, mutta tulipahan mieleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sanonut, ettei satulan merkillä tai mallilla ole mitään väliä. Kunhan se penkki on hevoselle sopiva ja plussana ratsastajakin pystyy siellä istumaan. Paikassa, missä olemme käyneet satuloita sovittamassa, ei satulavalikoimassa ole edullisempia merkkejä aivan mainittavasti, joten esim. Wintec on siksi jäänyt kokeilematta. Voisin mennä toki hevosen kanssa muuallekin sitä sopivaa penkkiä etsimään.

      Tuskin Voitto tulee pysymään tämän mallisena kovin kauaa (kova toivo on ainakin selkälihaksista!!), joten satularumbaa on jatkossakin luvassa...

      Poista
  4. Oletko joustortunkoista tms. sellaista kokeillut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut. Olen aivan liian tavallinen tallaaja siirtyäkseni joustorunkoisiin... :)

      Poista
    2. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Minäkin ole aivan tavallinen tallaaja ja olen ollut todella tyytyväinen meidän joustorunkoisiin. Eihän nekään automaattisesti kaikille sovi, mutta sopimisen todennäköisyys on huomattavasti isompi ja satula myös "elää" hevosen mukana sen lihoessa, laihtuessa tai lihaksiston muuttuessa.

      Poista
  5. Suosittelen kokeilemaan tätä: http://www.ridingacademy.fi/satula%20HDR.htm
    Meillä myös valui satula ennen taakse, ilmeisesti siksi kun satula tuli liikaa lapojen päälle ja lapojen liike työnsi satulaa taaksepäin. Hevosen liike on muuttunut tosi paljon parempaan suuntaan.
    Näitä saa muokattavalla etukaarella, joten satulan leveyttä pystyy säätämään hevosen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huono idea ollenkaan! Kiitos vinkistä!!! :)

      Poista
  6. Mun vakiovastaus: epämuodikkaat, kaikkien hyljeksimät Kiefferit sopii kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oleva Kieffer Donau on ainakin valovuoden päässä sopivasta satulasta. :D
      Mutta ei se yksi epäsopiva malli vielä koko merkkiä pois blokkaa. Eli mietintälistalle!

      Poista
  7. Ja pelkkien merkkien sijaan vaan jokainen mahdollinen ja mahdoton satula sovitteille - toppauksissa ja yksilöissä on niiiiiiiiiin paljon eroja. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää niin tiedän! Sehän tästä vaikeaa tekeekin! :D

      Poista
  8. En tiedä oletko kokeillu mutta , mulla oli sama ongelma arabiorin kanssa ja ainoat jotka sille sopi oli Mustang ja Sandringham....

    VastaaPoista
  9. Jokainen satula on yksilö,siksi kannattaa kokeilla vähän erikoisempiakin satuloita! Voiton selkä kuulostaa vähän täykkärin selältä (uskomatonta mutta totta!) ja siksi kokeilisin vielä Butet ja Devoucoux-satulat,kaikkien muiden lisäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea me kokeillaan! Ei olla ollenkaan nirsoja oltu eikä olla! :)
      Suomitäykkäri-Voitto, ihana! :D

      Poista
    2. Ps. SUURI KIITOS siitä pitkästä sähköpostistasi!! En ole vieläkään saanut siihen keskityttyä... Yritän kyllä! :)

      Poista
  10. Ei mitenkään. Suosittelen samaa, jonka oon täällä kotona kuullut jo pariin otteeseen; "Seuraava hevonen on se, joka sopii johonkin niihin olemassa oleviin satuloihin!" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Eikö ollut lohduttavaa? Pistin sulle vähän kannustavampaa sähköpostia;)

      Poista
    2. Mää olen myös kuullut tuosta! :D

      Kiitos sähköpostista! Palaan asiaan... :)

      Poista
  11. Lisäksi kannattaa ostaa muotoiltu satulavyö, ellei teiltä sitä jo löydy. Tuolta esim. löytyy edullisesti hyvä malli: http://www.ebay.co.uk/itm/370552244770?_trksid=p2059210.m2749.l2649&var=640016769495&ssPageName=STRK%3AMEBIDX%3AIT
    Meillä satulan kippaaminen loppui siihe, varsinkin jos maha yhtään kasvaa, satulavyö saattaa vetää satulaa turhan eteen.
    -Kathy

    VastaaPoista
  12. Kallis kokeilu, mutta harkitse Prestigen D1-satulaa. Prestigen edustajan guru oli pitämässä demoja Suomessa viime viikolla ja D1-malli on se joka tulee edestä tarpeeksi taakse jättäen isoille lavoille tilaa tulematta kuitenkaan muuten liikaa taakse. Guru sovitteli useille hevosille satulan niin että se on edestä inan liian leveä, väliin trapezium-patja (tavan pintelinpatja) jolloin satula istui kuin nakutettu ja antoi lavoille tarpeeksi tilaa. Hevoset ja kuskit olivat silminnähden rentoja ja tyytyväisiä tämän yhdistelmän kanssa :)

    VastaaPoista