So far so good

12.7.2018

Tällä kertaa ei tirkistellä tämän rantchin arkeen sen erityisemmin. Pitää tuottaa pieni pettymys, koska luvassa on (taas) vaan ponin kesäkutinapäivitys. Ehkä eniten itselleni muistiin ja toiseksi eniten siksi ettei mitään korkealentoisempaa juttua oikein nyt irtoa. (Kirjottaiskos joku nuo mun luonnokset valmiiksi?)

Täällä joka tapauksessa on ponilla asiat hyvin edelleen. Tänään oli pesu- ja hoitopäivä eikä ponin käytöksessä ollut mitään moitittavaa! Aivan mahtavaa että tämän ponin hoito on nykypäivänä ihan kuin täysjärkistä otusta käsittelisi! Edes harjamarton pesu ei aiheuttanut mitään (ei yhtään mitään!!) turhaa liikettä ponin suunnalta.

Asiat eivät ennen ole olleet ihan näin yksinkertaisia. Kannattanee lukea vaikka tämä vertailukohdaksi: Kun et tiedä pysyykö ponisi ruokintalistalla vai siirtyykö ruokalistalle?

Päivän tarveaineet olivat häntään Vetramilin shampoo(n loppu), harjaan Hieno suomalainen koivushampoo (koska sitä nyt sattui löytymään) ja hännän yläosan rasvaukseen punainen Bepanthen.

Silmien ympärillä ei ole mitään ihorikkoa (vielä) ja korvissakin vähänlaisesti. Ori antaa koskea niskaan ja otsaan eikä riimunlaitto aiheuta silmien pyörittelyä.

Loimikin kävi pesussa ja puhtaan palttoon kanssa oli mukava palata laitumelle. Ponit ovat nyt olleet yötäpäivää heinäpellolla, mutta luulen että ovat tyytyväisempiä jos otan herrasväen keskipäivän ajaksi pihattomökilliseen tarhaan.

Loppuun vielä pari kuvaa eiliseltä Porista, ihanan ystäväni luota. Kävimme pienellä maastotepastelulla ja ensimmäistä kertaa hevoshistoriani aikana samalla lenkillä hevosten kanssa on koira ja lampaat! Oikein lammaspaimenia!

Tirkistelynhaluisille

5.20 Vauva (pari päivää vailla 1 v) herää itkemään. Otan pinnasängystä viereeni.

6.20 Havahdun kun esikoinen (4,5 v) kolistelee makuuhuoneen lipaston laatikoita. Etsii tablettia. En anna lupaa ohjelmille vaan kehoitan tulemaan viereen jatkamaan uniaan. Tottelee, ihme kyllä.

6.25 Vauva herää uudelleen. Palautan hukkapätkän pinnasänkyynsä ja annan lelupussin viihdykkeeksi. Jää tyytyväisenä rapistelemaan ja joku mielikuva on jäänyt, että kellahtaa maate liki heti ja jatkaakin nukkumista.

8.15 Saan silmäni auki ja näen kuopuksen leveän virneen kera seisomassa pinnasängyssä. Esikoista ei näy missään. Löydän jätkän keittiön pöydän äärestä hörppimästä Bonaquaa suoraan 1,5 litran pullosta.

8.25 En ole edelleenkään ihan varma olenko herännyt. Tarjoilen aamupalan meille kolmelle ja yritän saada taas elämästä kiinni. Puurolautasten tyhjennyttyä koittaa hämmentävä hetki. Molemmat pojat poistuvat keittiöstä olohuoneen puolelle leikkimään sovussa. Ehdin hiippailla pakastimelle ja huitaista Mars-jätskin näkymättömiin ennenkuin normaali älämölö ja äitiäitiäitiiiii-jankutus ottaa taas vallan.

10.42 Keittiö on raivattu, tiskit vaihdettu koneessa puhtaista likaisiin ja pyykkikone hurisee. Siirrän vanhemman ponipojan kanssa orit yölaitumelta päivätarhaan.

10.50 alkaa aitahommat. Eilen omalta pieneltä pellolta on tehty heinäpaalit ja olen niistä niin innoissani että voisin mennä paaleja halaamaan ja silittämään. Muut tekevät 20, 200 tai 2000 paalia. Täällä tehtiin KAKSI! Mutta omasta pellosta omille poneille heinää hei! Kaksi miniponia mutustaa näitä paaleja kolme kuukautta eli liki puolet talvesta. Nyt kun heinä on paalattu, orit saavat mennä laiduntamaan heinäpellolle.

Esikoinen leikkaa saksilla ruohoja.

Äitiiiii, ota kuva leppäkertusta.

12.00 Isompi pojista on sujuvasti keksinyt puuhaa pellolla itselleen ja pienempi on tukevasti sidottu valjailla vaunuihin, joten aita on käyttövalmiina yllättävän kivuttomasti.

12.16 Ruoka-aika. En jaksa tehdä mitään sen ihmeempää murkinaa, joten tarjolla on kuuluisaa "mitä kaapista löytyi". Huomioikaa erityisesti valmis vauvanruoka suoraan lasipurkista lusikalla lapioituna.

12.33 Vauva nukahtaa syöttötuoliin ennen kuin ruokapurkki on tyhjä. Siirrän pikku isännän ulos vaunuihin unille. Isompi poistuu leikkeihinsä ja saan melkein kolme minuuttia syödä rauhassa. Tämän hartaan hetken jälkeen hätistelenkin esikoista pois häiritsemästä samalla kun yritän haarukoida lautasen tyhjäksi.

13.08 Esikoinen lähtee edeltä ulos. Jään tyhjentämään pyykkikonetta koriin.

13.13 Astun puhtaita vaatteita sisältävän korin kanssa ovesta ulos. Ponipoika tepastelee tallipihalle poikaponi narun päässä. Hämmästyn. En tiedä miten on ponin tarhasta saanut ilman että toinen karkaa eikä tämmöiseen hommaan edes lupaakaan ole ollut. Toiminnanmies on ehtinyt hakea varusteitakin valjastuspaikalle valmiiksi.

13.32 Pyykit ripustettu kuivumaan samalla kun seuraan pojan harjaustouhuja ponin kanssa ja huutelen vastauksia päättymättömään kyselytulvaan. Vauva höpisee vaunuissa, olen varma että herää ennen aikojaan.

13.47 Poni valjaissa ja kärryjen pyörät pyörimässä. Suunnataan omalle pellolle. Yksivee jatkaa vaunuissa uniaan.

13.49 Lapsi haluaa ohjata. Ei osaa ja harmistuu. "On ihan tyhmää vaan istua täällä kärryissä!"

13.56 Lapsi hakee polkupyörän ja alkaa rässiä sen kanssa pellolla.

14.08 Kännykkä pirisee. Yritän ohjata ponia ympyrällä ja hallita kärryille palannutta lasta samalla kun koitan keskittyä puhelimessa kuulemaani.

14.41 Poni on treeninsä kipitellyt ja siirtyy kokovartalosuihkuun. Esikoinen menee rämpyttämään fillarinsa soittokelloa vaunujen viereen ja tahallaan herättää pikkuveljensä.

14.55 Parkkeeraan vaunut tienpientareelle ja nostan toisen muksun ponin kyytiin. Käydään pieni kävelylenkki ja lapsi pyytää lisää. Tepastellaan vielä toiseen suuntaan hetken aikaa. Vauva huutelee päteviä ohjeita veljelleen, joka ei oikein kykene tällä kertaa keskittymään siihen mitä on tekemässä.

15.15 Käyn pikaisesti sisällä ja ulos palattuani (noin 2,54 minuutin jälkeen) isompi on irroittanut pienemmän vaunujen valjaista ja nostanut maahan. Kuopus istuu nokkospuskassa aivan liki aitalankaa ja parkuu naama punaisena kitarisat vilkkuen. Lieneekö ottanut lisävirtaa sähköpaimenesta, nokkosesta vaiko nauttinut tuplat, en tiedä. Pelastan mitä pelastettavissa on.

15.25 Kamat kasassa ja ohjelmassa ruokatauko.

16.55 Lähtö kotipihasta. Puoli viisi piti olla maalausapuna, mutta koska kristallipallo ei etukäteen näyttänyt erityisen esikoisen syövän yli tuntia ruokaansa, ollaan reippahasti myöhässä. Haetaan kuitenkin matkalta laatikollinen mansikoita.

20.50 Kotona jälleen. Isoveli sammuu hammaspesun jälkeen sänkyynsä alle kolmen minuutin ja tästä ilahtuneena pikkuveli on tietysti äärettömän energinen ja touhukas.

21.30 Perunat ja porkkanat porisevat kattilassa ja kala on siirtynyt uuniin ottamaan lämpöhoitoa. Talon pienin sitkeästi potkii pinnasängyn laitaa, pyörii, hyörii ja lopulta innostuu repimään verhoakin.

22.25 Taistelen väkisin unta vastaan. Hukkapätkä ei edelleenkään nuku. Muistan käydä ottamassa ruuat pois liedeltä ja totean kalan olleen vahingossa liian kauan kypsymässä. Pikkusen tuli kuivaa, hupsis. Ajattelen blogin päivittämistä, mutta jumitan aivottomana selaamaan ensin facebookkia ja sitten hevostalli.nettiä.

23.27 Talossa vihdoin off-asentoon siirtyneitä lapsia. Syön iltasapuskaa, rouskuttelen menemään päivän kolmannen jätskin ja laahustan ulos.

23.55 Eläinkunta ruokittu, pyykit kerätty narulta pois ja hengitetty pari kertaa syvään todeten että jälleen yksi päivä takana ja ihan hyvin sujui. Pääsen jopa saman vuorokauden puolella sisälle. Saavutus kai sekin.

1.06 Luovutan ja lähden treffaamaan Nukkumattia. Piti kissa madottaa, ihottumainen Hurmas-poni hoitaa ja kämpästä suurimmat raivata paikoilleen. Tyydyin viemään roskapussin ulos ja sujuvasti siirtämään muut hommat tulevalle päivälle. Tai sitä seuraavalle. Tai sitä seuraavalle. Blogia sentään sain naputeltua tabletin kanssa.

7.40 Hyvää huomenta! Myöhään nukahtaneet lapset nukkuvat pitkään aamulla. Ei käy valittaminen. Yöherätyksiäkin oli tasan nolla, joten voisihan sitä asiat huonomminkin olla.

* * *

Tältä näytti meidän kohtuullisen tavallinen arkipäivä täällä, tällä hetkellä, tässä elämänvaiheessa. Tirkistelynhaluisille tämän blogipostauksen idean tarjosi Penaponi-blogi.

Kutinaponin kesäkuulumisia

18.6.2018

Blogin kirjoittamisen parhaimpiin puoliin kuuluu kaikenlaisten olennaisten, ja siinä ohessa epäolennaistenkin, asioiden talteenlaitto. Harmittavaisesti koko viime vuoden kesäkutinamuistelot puuttuvat blogihiljaisuuden vuoksi ja miten kiva niihin olisikaan nyt palata kun hankaussesonki alkaa olla kuumimmillaan. Aiemmat, kesän 2016, kutinahöpinät sentään löytyvät täältä ja niitä kauhuissani tuossa selailinkin.

2.7.2018

Kertauksena alkuun pieni infopaketti: Kutinaotus on pieni risteytysponiori, joka on syntynyt 2012 eli on nyt 6-vuotias. Säkäkorkeus alle 90 cm ja se tuottaa pientä päänvaivaa mm. ihottumaloimien löytymisessä. Kutinaa on takana muutama kesä. Pahiten hankaa häntää sekä silmien ympäryksiä.


Viime kesänä poni pukeutui seeprakuosiseen QHP-merkkiseen kokovartalosukkaan (koko 85 cm) ja tämä takki toimi ihan mainiosti. Mittasuhteet loimessa olivat hyvät ja koko oli sopiva orille. Harmittavaisesti loimi kuitenkin valui korvien takaa keskemmälle kaulaa ja näin poni pääsi aivan esteettä raapimaan niskaansa. Tämän ansiosta riimua ei voinut ottaa moneen kuukauteen pois päästä, sillä sitä ei meinaan enää olisi saanut takaisin ponin kieltäytyessä täysin yhteistyöstä kaikessa mikä liittyi korviin tai niskaan koskemiseen. Parsin loimea vielä kasaan pari kertaa tälle kesälle ja annoin sitten itselleni luvan vaihtaa ponin kesäpalttoo toisenlaiseen.

24.6.2018

Olen Horsewaren loimien fani ja kun tälle kesälle ilmestyi miniponimallisto ihottumaloimista, oli aivan itsestään selvää että sellainen muuttaa meille! Hurmaksen uusi takki on siis tämä Horseware Rambo Petite Hoody, koko 80 cm / 4´0". Loimi olisi saanut olla pienempi, mutta pitkien toimitusaikojen vuoksi en sitä lähtenyt vaihtamaan.

Tämä kesämekko on meillä ollut käytössä nyt vajaan kuukauden ja se on ollut hintansa arvoinen ehdottomasti! Se ei ole sähköinen (mukavampi riisua), tarrakiinnityksellinen kaulakappale on toimiva, "puolihuppu" suojaa niskan hyvin eikä se tarvitse edes riimua pysyäkseen paikoillaan! Loimi ei hankaa mistään eikä se ole vielä yhtään ainutta kertaa ollut kallellaan minnekään suuntaan. Loisto ostos siis! Suosittelen erittäin lämpimästi! (Kotimainen Viljar Shop näyttää myyvän tätä loimea nyt -20 % alennuksella 15.7.2018 saakka. Myös Horzen valikoimista tämä löytyy.)

Päähuppuna meillä on Snuggy Hoods kokoa XXS. Koko on sopiva, mutta tämä ei nyt ole oikein vakiintunut käyttöön. Viime kesänä poni sai hupun hangattua silmiensä eteen ja karautti parien lankojen läpi ja suuntasi naapurin tammojen lähelle. Oli muuten ihan jäätävä tilanne yrittää saada ilman riimua olevaa sokeaa ponia kiinni. (Eikä hommaa ainakaan helpottanut se että itsellä oli painoa +20 kg ja raskausviikkoja takana yli 36.)

Tuon draamakeissin jälkeen letitin hupun hapsut yhteen ja ompelin ne kiinni ylös. En kuitenkaan oikein enää uskaltanut viime kesänä huppua pitää ja tämän kesän aikana olen sen useamman kerran etsinyt pellolta ponin irrottauduttua siitä. Tällä hetkellä orhi on sitten vaan ilman pipoaan.

18.6.2018

27.6.2018

Harjaa olen pitänyt ranskalaisella letillä loimen alla. Harjamarto ei ole rikki eikä tunnu erityisen kutittavalta. Siitä huolimatta kaulan yläosa on kuitenkin täynnä pystyraitaa (kts. ensimmäinen kuva). Otsatukan kanssa kaikki on myös hyvin eikä niskassakaan ole mitään hankaumia. Häntää poni oli jossain välissä päässyt huomaamattamani raapimaan ja sen ulkomuoto olikin tässä eräs päivä luokkaa pulloharja.

Ehkäpä muistatte aiemmat kiukutteluni ponin hoidosta? Nyt voin erittäin iloisena kertoa että "kova työ palkitaan - ei heti, mutta aina"! Tällä hetkellä olen ponin kanssa siinä vaiheessa, että tämä arvon vetopaniikkiponi sietää olla hieman kiinni (naru tallin seinälaudan ympärillä, eli kiristyessään riittävästi lähtee naru löystymään ponin peruutuksen mukana), poni on jopa melkein mielellään pesussa ja hoidossa (ainakin seisoo jokseenkin aina rauhassa paikoillaan) ja kaiken lisäksi meillä on melkeinpä mukavaa keskenämme! Pitää ponia kehuakseni myös sanoa, että eihän se nyt ponillekaan ole ihan helpoin rasti, että tuntuu inhottavalta kun kutiaa ja silti hoidetaan, ja samaan aikaan yksi lapsi mölisee ja huitoo rattaissa ja toinen ipana suhaa vaikka millä kalustolla ees-taas huudellen mennessään.

Harjaan en kajoa tällä hetkellä muuten kuin selvityksen ja uudelleen letityksen verran. Häntää pesen Vetramil-shampoolla (koska sain pari näytepakkausta ja tuote on kiinnostava) ja rasvaan hännän yläosaa jo kaksi kesää sitten hyväksi todetulla punaisella Bepanthenella. Rasvaus on tarpeen mukaan ja pesu samoin. Olisikohan tälle kesälle nyt kaksi pesua takana ja rasvausta jokunen kerta enemmän.

18.6.2018

Hurmas-poni on just nyt oikein hyväkuntoinen ja tosi hienossa karvassa. Sen lihavuuskunto on yllättävän asiallisena pysynyt kesän laiduntamisesta huolimatta ja eilen kengittäjäkin kehui ponin ulkonäköä vuoliessaan orin kaviot. Pahoin pelkään että se pahin jakso tämän inhottavan kutinan kanssa on vielä edessä syksymmällä. Tässä nyt kuitenkin ei-niin-lyhyt höpinä nykytilanteesta ja murehditaan sekä kerrotaan niistä mahdollisista lisämurheista sitten myöhemmin.

Ps. Jos munia kutittaa, aina voi pyytää kaverilta apua!

Suurien tunteiden hevonen

On hevosia ja HEVOSIA.

Osa hevosista on niitä, jotka soljuvat käsiesi läpi jossain elämäsi vaiheessa lähes huomaamatta. Ne tulevat jostain ja sitten ne vaan jatkavat matkaansa jonnekin sen suurempaa numeroa itsestään tekemättä. Antavat sinulle ehkä oppia, muistoja ja lisää kokemusta, mutta eivät pääse sinussa pintaa syvemmälle.

Sitten on niitä The Hevosia, joiden laukanrytmi on samalla taajuudella sydämesi kanssa. Ne eivät kysele saavatko muuttaa talliisi asumaan, eivätkä kyseenalaista onko elämäntilanteesi optimaalinen. Ne iskevät kuin taistelevan orin takajalat ja tainnuttavat sinut tahtoonsa. Vuosien varrella keinuttavat sinua taivaan ja helvetin välillä, ottavat paljon ja antavat vielä enemmän. Ja kun ne ovat poissa, tuntuu kuin mitään ei olisi jäljellä.

Vasemmalla Porre, oikealla Voitto.

Porre on se hevonen, joka pelkällä katseellaan jättää vangikseen, kiertää kavionsa ympärille ja salpaa hengityksesi. Kun tällaisen mahdin ote heltiää, sitä on yksikseen eksyksissä. Maisemat on tutut, polku on sama, mutta jotain on muuttunut.

Kun yksi hevonen on antanut kaiken ja vielä enemmän, ei ole enää paluuta entiseen. Asteikon nollakohta on kalibroitunut uudelleen vaatien lisää. Kaikkea verrataan Porreen. Siihen hevoseen, joka on suurien tunteiden hevonen.

 

Voitto on todella laadukas hevonen, siinä on näköä, kokoa ja kykyä. Mutta Porre oli vielä enemmän. Kun on kokenut asiat niin voimakkaina, on vaikea nähdä hyvät ja erittäin hyvät asiat riittävinä. Porren kanssa kaikkia oli superlatiivia. Paras, voimakkain, laadukkain, komein ja niin edelleen. 

Porre oli myös tärkein.

Jo Porren elinaikana muistan todenneeni että tämän hevosen jälkeen loppuu myös hevosharrastukseni. Toivon että tässä toteamuksessani olen ollut väärässä. Vielä ei ole Voiton aika palata kotiin, mutta ei ole myöskään se aika kun nimeni kirjoitetaan kauppakirjaan myyjänä. Voitolle saattaa olla oma tehtävänsä odottamassa elämässäni. Jotain sen suuntaista ainakin tunnen, muutenhan olisin jo rahaa rikkaampi ja hevosta köyhempi.

Antaa ajan näyttää.

Viimeisiä kertoja Porren kanssa yhdessä. Heinäkuun alku 2015.

Kuvista iso kiitos taitava Jaana Vuola.

Kuvissa Porre ja Voitto kesällä 2015.

Valokuvaaja Jaana Vuola

Instagram: photosby_jaana/

Facebook: photosbyjaana

Vanha hyvä ystävä

* * * Kenen korvat? Kuka tietää? * * * 

Sitä on näiden kuukausien aikana unohtanut niin paljon. Tämä suomenhevonen, joka on ollut omistuksessani yli seitsemän vuotta, tuntui tänään aivan vieraalle tavatessamme. Ilme Voitolla oli sama kuin aiemminkin, mutta jotain on tapahtunut tässä 1,5 ylläpitovuoden aikana.

En tiedä. Ehkä se on se menetetty tunne. Ei ruuna tuntunut enää omalle. Se tuntui vanhalle hyvälle ystävälle, jonka kanssa ei enää oikein löytynyt yhteistä puheenaihetta vaikka aiemmin ei hiljaista hetkeä ollut milloinkaan.

Voittoa on pidetty hyvin. Se on kaikkien näiden vuosien jälkeen saanut uudenlaisen ruokinnan myötä aivan valtavan paljon lihasta ja koko etuosa on muuttunut edukseen. Harja on lyhentynyt ratsutukkamittaan ja satulakin on vaihtunut uuteen ja sopivaan hevosen muuttuneen mallin myötä.

Pakkohan se on myöntää. Hevonen näyttää nyt paremmalta kuin koskaan täällä kotona ollessaan. Sille on voitu ylläpitokodissa tarjota riittävästi säännöllistä liikuntaa ja treenaaminen on ollut suunnitelmallista.

25.6.2018

Kävin hieman kentällä ratsastamassakin. Se nyt meni ihan miten voi ajatella ratsastuksen menevän pitkän tauon jälkeen. Sanotaanko vaikka että ei nyt ehkä kannata kisoihin suoraan ilmottautua. Sekin on jännä juttu: pari vuosikymmentä aktiivista ratsastustreeniä takana ja sitten sen vaan lopetti kuin autolla seinään ajaen. Pam. Loppu. Voiton lähdön jälkeen olen ollut ratsailla kolme kertaa enkä ole satulaan edes kaivannut.

Täällä ollaan hieman alakuloisin miettein. Olisiko aika luovuttaa ja myydä Voitto ylläpitokotiinsa vai jatkaako näin ja uskoa siihen että jonain kauniina päivänä elämäntilanne on sellainen että hevonen voi vielä kotipihaan palautua.

Ruuhkavuosiratsastajasta ponitädiksi

* * * Mites siinä nyt niin kävi? * * *

Ponipojan ja poikaponin yhteisliikutusta toukokuussa 2017

Niin se vaan täälläkin ajoivat velvotteet ja pakkotyöt blogin päivittämisen ylitse. Ne samat, jotka lopettivat myös ratsastusharrastuksen sekä hevos(t)en pidon viime vuoden alkupuolella. Aikoinaan hoidin aivan ongelmitta yhdistelmän työt + hevoset, sitten aikanaan kohtalaisen helposti setin pieni lapsi + hevoset, mutta kun siihen yhtälöön laitettiin vielä lisää työt sekä mies, ei aikaa enää ollutkaan. Kauniin vaaleanpunaisen ajatuksen mukaan miehen kanssa kotihommia olisi puolet aiemmasta, ipanavahti löytyisi saman katon alta ja mahdollisuus säännölliseen harrastamiseen olisi olemassa. Tosielämässä sitä tunsi kuitenkin jatkuvaa painetta siitä että kotihommia oli tekemättä, lapselle ei ollut antanut tarpeeksi huomiota ja aivan jäätävä syyllisyys oli siitä miten otti aikaa omalle harrastukselleen.

Syyskuu 2017

Lopulta sitä tuli vastaan se piste kun ei enää jaksanut. Niin paljon kuin ratsastus antoikaan, kaikki se ympäröivä paine vei suurimman ilon pois. Hevonen liikkui liian vähän ja siitäkin hevoselle antamasta ajasta tunsi pahaa mieltä. Voitto-hepan muuttaminen ylläpitokotiin oli kova paikka, mutta itku muuttui hyvin nopeasti helpotukseksi. Ruuhkavuosiratsastaja oli muuttunut ponitädiksi.

Heinäkuu 2017 - hetki kun kaikki oli täydellistä

Ponitätinä oleminen on asiaan perehtymättömälle varmasti lähellä kirosanoja. Mutta jokainen oman shettiskaverin omaava tietää, että onhan tämä nyt jotain mahtavaa! Kun iso hevonen on poissa, on jäljellä lapiollinen miniponien kakkapalleroita, kourallinen lisärehuja, muutama heinänkorsi, pieni ämpärillinen vettä ja, mikä parasta, enemmän kuin painonsa arvosta rakasta ystävää.

Miniponi ei laske montako kertaa viikon aikana on oltu liikkeellä. Poni on aina yhtä hyväntuulinen lähtiessään kärrylenkille ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon tai kolmatta kertaa ensimmäiseen viikkoon. Poni ei pahastu vaikka loimitus ei mätsää pinteleiden väriin eikä ole harmissaan ettei treenilenkeillä aina tule edes hiki. Miniponi ottaa kärryjensä kyytiin innokkaasti höpisevän neljävuotiaan ja ymmärtäväisesti kulkee pyöräilevän ponipojan perässä pitkin kylänraittia. Poni on aina valmis vastaanottamaan pari rapsutusta, lohduttamaan pahan mielen pois ja kieltämättä myös mielellään nauttimassa palkaksi pari keksimurusta.

Poni ei ole ollenkaan tyhmä. Miniponi on niin viisas, että kesken ohjasajotreenien kun kuuluu pellon reunasta vauvan itkua vaunuista, tuleekin ohjastajasta ohjattava ponin suunnatessa suoraan äänilähteen luo. Poni varmistaa että vauva tulee heti huomioiduksi ja ehkäpä siinä sivussa hieman toivoo pääsevänsä jatkamaan päivän paistattelemista tarhaan. Eiköhän poni kuitenkin tiedä, että muutama hetki tästä eteenpäin ja kärryissä on ponitädin lisäksi iso ponipoika ja pieni ponipoika.

Joulukuu 2017 - Edessä Hurja-Urmas ja takana Not At All Lu Art "Miniponi"

Viime vuosi oli todella raskas. Sitä huomaa kuitenkin, jälleen kerran, että vaikka taipuu niin ei katkea. Tällä hetkellä olen vielä hoitovapaalla ja hoidan parhaani mukaan kahta ponipoikaa ja kahta poikaponia. Näissä neljässä on tälle emännälle tarpeeksi isäntääkin.

Elonmerkkejä

Hurja-Urmas ja Miniponi, kesäkuu 2018.

* * * Long time no see * * * 

Elossa ollaan! Jotenkin vaikea uskoa, että edellisen kerran olen näissä kirjoituspuuhissa ollut viime vuoden maaliskuussa. Tässä sitä nyt kuitenkin jälleen istutaan antiikkiläppäristä pölyt kirjaimellisesti poispyyhittynä ja kirjoitusmotivaatio huipussaan!

Kuvatulva on luvassa, ja monen monta tarinaa siinä ohessa, mutta kerrottakoon että vaikka aikaa on kulunut, on monikin asia suunnilleen samoissa uomissa kuin silloin mihin blogi on viimeksi jäänyt. Täällä tiluksilla asustelee edelleen samat karvakasat, joten miniponien ystävät saavat kuvia ja juttuja oreista nähtäväkseen jatkossakin. Suomenhevosellani on asiat hyvin ylläpitokodissaan eikä Voitto-herra näillä näkymin ole kotiin tulossa takaisin aivan hetkeen.

Mutta tiedättekös, oikeasti todella mahtavaa saada blogiin jälleen eloa!!! Olen niin paljon kaivannut tätä etten ole edes tainnut ihan ymmärtää!