LISÄTIETOA:

torstai 28. maaliskuuta 2013

200. postaus: Matkaratsastuksen treenijuttuja

* * * Toivepostaus * * * 

Kovasti on toivottu Kalilein matkaratsastustreeneistä kirjoitusta ja tässä tulee 200. postauksen kunniaksi pienen pieni katsaus meidän vuoden takaisiin harjoituksiin. Muistutan tässä kohtaa jokaikistä lukijaa siitä, että meidän tapamme treenata ei ole se yksi ja ainut oikea: erilaisia harjoituksia, treenikertoja ja viikko-ohjelmia on yhtä monta kuin treenaajia ja heidän kilpahevosiaankin!


Tammikuun 2012 osalta treenit näyttävät ihan hyvältä. Paljon on treenikilometrejä, mutta vastapainoksi on myös paljon lepopäiviä. Hivenen voisi jaksottaa vapaapäivät paremmin ja lisätä kävelymaastoja sekaan, jos parannusehdotuksia etsiskellään. Myös viikottainen maneesiratsastuskerta huutelee poissaolollaan.


Helmikuussa päästiin jo kisaamisen makuun. Aloitimme rohkeasti kisakauden 62 km matkalta 11.2. ja helpostihan se läpi meni. Kisaraporttia pääsee lukemaan TÄÄLTÄ. Pientä treenin kevennystä kisan jälkeen, Alina Garcia-Huovisen vierailu meillä ja sotasuunnitelmat tulevaan olivat selvillä...


Kalenterissa hiljenee, mutta pääpiirteittäin treenisuunnitelmat ovat tuossa kuitenkin näkyvissä. Kerran viikossa maneesi, kerran viikossa pitkä lenkki ja kerran viikossa laukkaa. SuMaRan kisoissa 3.3. pistelimme menemään 40 km maksimivauhtia (KISARAPORTTI) ja 24.3. erikoispitkä kotitreeni valmisteli huhtikuun alun kisoihin.

Vuosi sitten, Pääsiäisen tienoilla, katsottiin mistä on Team Kalilei tehty! Kansallisen tason suorituksesta, hyväkuntoisesta hevosesta, motivoituneesta ratsastajasta ja sitkeästä huoltajasta, siitä on Team Kalilei tehty! Huhtikuun 4. päivänä starttasimme tason 1.1. luokassa ja HYVÄKSYTTY tulos oli kotiin tuomisena! KISARAPORTTI löytyy tietysti tästäkin retkestä.

Tässä ei tietenkään ole koko totuus Kalilein harjoituksista. Ruunalla on treenejä takana 1-vuotiaasta lähtien eli ennen näitä treenikalentereita on pohjatyötä tehty suoritusta varten oikeastaan jo 12 vuotta! Ensin ajo-opetus, sitten pohjakunnon ajo kärrytreeneissä, raviuraa vuosien varrella 67 starttia ja vasta myöhemmällä iällä ratsukoulutus. Terveys on myös yksi vaikuttava tekijä, Kalilei on pitkästä käyttöajasta huolimatta täysin terve jaloistaan ja tekisipä mieli sanoa, että myös päästään, hih hih.

Näiden jälkeenhän olemme palanneet kilpailemaan alemmalle tasolle (50-60 km luokkia) ja monien erilaisten vastoinkäymisten myötä treenit ovat keventyneet sekä intohimo lajia kohtaan hivenen sammunut. Tällä hetkellä oikein harmittaa, miten mahtavia olimme vuosi sitten ja minkälaisia pullamössöjä nyt olemme! Mutta siitä lisää joku toinen kerta.

* * *

KIITOS kaikille mahtaville lukijoille kiinnostuksesta edellisiä 200 postausta kohtaan! Teitä rekisteröityneitä seuraajia on kertynyt upeat 92 ja sivunlatauksiakin on hämmästyttävät lähemmäs 51 000!!!! Matka jatkuu... Pysykää mukana!

2 kommenttia:

  1. Kätevä tuo kalenterisysteemi. Meilläkin nykyisin käytössä, tosin sellainen kirjamallinen kalenteri, koska sinne kirjaamme kaikkien kolmen suoritukset ja suunnitelmat. Jokaisella on oma värinsä, niin helposti löytää. :)
    -H

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halleluja! Edes YKSI kommentti toivepostauksen alla!!! :D

      Tämä oli tällainen "ylimääräinen" kalenteri, joka jäikin käytöstä pois hyvin nopeasti. Tähän oli tarkoitus kirjoittaa vain yhdellä - kahdella sanalla treenien sisältö.
      Tallivihossa on tarkemmat päiväselostukset jokaisen hevosen osalta. Ja sitä kirjoitustahan riittää... :)

      Poista