Ei ole ensimmäinen kerta, kun tuijotan valkoista arkkia tietokoneen näytöllä ja näen miten kursori vilkkuu odottavaisena. Kirjoittaisinko tänään blogiin jotain? Mistä kirjottaisin? Kertoisinko siitä miten kaikki on vaaleanpunaista hattarahöhhöä vai palaisinko niihin mustanpuhuviin mietteisiin, jotka salakavalasti ajavat onnellisuuden pilvenhattarat aina toisinaan tiehensä.
Kevät on etenemässä kovaa vauhtia ja kesä laidunkausineen lähestyy. Hevoselämän pitäisi siis valon määrän lisääntymisen vauhdittamana olla päivä päivältä helpompaa. Ei jäätyneitä vesiastioita, ei loimirallia, ei lähes vuorokauden ympäri olevaa pilkkopimeää, ei räntäsadetta eikä edes umpijäätyneitä sormia, tilsoja, jäätikköä tai liukkautta.
Silti olen useampaan kertaan jäänyt yömyöhällä karsinoita siivotessani nojaamaan talikkoon ja pysähtynyt siihen ajatukseen, että onko tämä nyt sitä mitä jatkossakin haluan tehdä. Tuntea huonoa mieltä siitä miten vähän ehdin ja pystyn hevosteni kanssa viettämään aikaani. Olisiko tässä nyt se hetki, kun neljästä tulee kaksi?
Niin. Neljästä kahteen. Puolet pois. Puolet vähemmän tallihommia, puolet vähemmän hevosmurheita, puolet vähemmän hevosellista rahanmenoa. Mutta myös puolet vähemmän rakkaita karvakorvia. Puolet vähemmän leivänpalojen perään olevia turpia. Kaksi elämänkumppania vähemmän jakamassa arkeani.
Olenko valmis tähän muutokseen?
Ketkä kaksi sitten jäisivät? Itse tuskin pystyisin moista päätöstä tekemään... Ymmärrän toki, että kahdessa on vähemmän työtä. Toki sitten kolmas helpottaa esim sen suhteen, että voi rennommin lähteä koko päiväksi vaikka kisoihin tai klinikalle, kun eivät joudu olemaan yksin kotona.
VastaaPoistaNeljässä hevosessa on hyvätkin puolensa verrattuna vain kahteen, olet oikessa. Mutta miten paljon käyn kisoissa? Vähän. Miten paljon käyn klinikkareissuilla? Onneksi hyvin harvakseltaan... *kop kop*
PoistaTäällä on yleensä ollut vain kaksi hevosta kesäisin ja ne ovat tottuneet muutamassa päivässä jäämään rauhassa odottamaan, vaikka kavereita ei ole näköpiirissä. Tokikin nämä täällä asuvat yksilöt ovat selväpäisiä eivätkä läheisriippuvaisia.
Ketkä kaksi lähtevät, ketkä kaksi jäävät. Siinäpä sitä pohdintaa. Vaikka oikeastaan tiedänkin tähän jo vastauksen.
Minulla oli vuosikausien ajan 2 hevosta, ja vaikka ne olivat äiti ja tytär ja olleet aina yhdessä, niin kyllä kumpikin silti osasi jäädä kotiin odottamaan toisen lähtiessä jonnekin.
VastaaPoistaNyt minulla on viisi, ja onhan se paljon yhdelle ihmiselle, työtä riittää ja rahaa menee, mutta en silti luopuisi yhdestäkään. Toivottavasti sinä päädyt omalla kohdallasi parhaaseen ratkaisuun. Tsemppiä!
Kiitos tsempeistä!
PoistaSitä tässä pohdin ja pähkäilen, että jatkanko kahden vai neljän kanssa. Kaksi olisi niin olemattoman helppo määrä hoitaa, mutta eipä tämä neljäkään aivan mahdoton ole. Tai ainakin yritän väittää niin...
Neljässä omassa on kyllä paljon hoitamista! Jos itse saan hevosia omaan pihaan niitä olisi max se 2. Se on mielestäni järkevä määrä hoidettavaksi ja siinä ohessa kerkeisi muutakin elämää harjoittamaan. Sitä kun on aina hoitanut hevosia työkseen 15-25kpl niin tietää ettei se ole ihan sama onko niitä hoidettavia 15 vai 16. Jokaisessa hevosessa on aina hoidettavaa oli se määrä mikä tahansa. Tunnet parhaiten itsesi ja hevosesi ja teet parhaan ratkaisun sen mukaan! Tsemppiä päätösten tekoon, helppoa se ei varmasti ole!
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa, helppoa tämä päätöksen tekeminen ei ole. Itsellänikin oli aluksi vain kaksi hevosta kotipihassa, sitten niitä oli kolme, neljä... ja olikohan pahimmillaan kahdeksan vai yhdeksän. Tokikaan kaikki eivät olleet omia, vaan osa oli tallipaikalla.
PoistaViimeiseen vuoteen ei ole ollut enää kuin omat hepat hoidettavana ja on siinäkin puolensa, ettei ole enää ollenkaan vieraita.
Huh, aivot käy kierroksilla kaikesta tästä mietinnästä.
Kyllä kaksi on huomattavasti kivempi ja helpompi kuin neljä. Jos toinen olisi vielä seuraponi, niin voi panostaa siihen hevoseen enemmän ilman huonoa omaa tuntoa muista. Myös taloudellisesti iso helpotus. Yleensä kun joku mietteitään laittaa blogiin niin asia on jo mielessä päätetty, se kerrotaan vaan julkisesti näin "olen miettinyt" ettei ihmiset luule että hetken mielijohteesta tekee jotain ja ala kauhistelemaan..
VastaaPoistaOlen tätä jo pidempään miettinyt ja asiasta hieman ulkopuolistenkin kanssa keskustellut. En vain oikein tiedä mitä teen. Vähentääkö vaiko ei. Hieman tulee sellainen ajatus, että jos tätä juttua edes pohtii, niin eiköhän silloin ole jo se päätös puoliksi tehty.
PoistaOlet lisäksi oikeilla jäljillä. Treenihevonen + "seuraponi" on paras yhdistelmä. Saa keskityttyä kunnolla treeneihin ja toinen kulkee siinä arjessa mukana pienemmällä panostuksella.
Meillä on hepat lisääntyneet kahdesta neljään, ja pitkän aikavälin tavoite olisi siirtyä takaisin kahteen :) Kyllä se on niin vaan kätevämpää. Meillä ollut monta kahden hevosen yhdistelmää, ja yksin olo on sujunut kaikilla, myös stressiin taipuvaisella ponillamme.
VastaaPoistaOho! Toinen hieman edes järkiin tullut hevosihminen! Vähentää määrää eikä aina vaan lisää! :D
PoistaVähän asian vierestä mutta miten sujui Ypäjällä pikkuponiorin kanssa?
VastaaPoistaPonioripäivät ovat vasta ensi kuussa. Jännitysnäytelmä on siis vielä edessäpäin! :)
PoistaJoskus on vaan oltava itsekäs ja tehtävä se itselle paras päätös! Uskon, että tosiaan olet päätöksen tehnyt (ja todella pitkällä aikavälillä sitä pohtinut). Itselleni paras päätös oli kokonaan luopuminen hevosista :) En ole sitä päivääkään katunut vaikka samalla kertaa lähti toinen taivaslaitumille ja toinen ylläpidon kautta myyntiin. Iso lasti putosi hartioilta ja olen itseeni tyytyväinen kun sain päätöksen tehtyä.
VastaaPoistaVaikeintahan on aina se päätöksen tekeminen. Kun on prosessin vienyt läpi, sitä huomaa tehneeni oikean ratkaisun.
PoistaKai tämä on joku kevätkriisi ja elämänsä oikeiden tienhaarojen valitsemista. Tai mistäs mää tiedän mitä tässä nyt on takana... Noh, katsotaan miten tässä käy.
Minä tein juuri päätöksen, laitoin yritykseni pillit pussiin ja vieraat hevoset pois. Parhaimmillaan meillä on ollut hevosia 14 (kesällä tosin), useimmiten siinä 8-10 päätä. Viimeisinä aikoina n. 6, ja nyt sitten enää vain kaksi omaani. Hitto että tuntuu tyhjältä, autiolta ja helpolta. Minulla on myös pieni lapsi, ja nyt lähdin osapäivätöihin kun en enää ole kotona töissä. Tätä uutta elämää on takana vasta niin vähän, etten osaa antaa tämän syvempää analyysia. Olo on kuitenkin päätöksen jäljiltä pääasiassa kevyt ja helpottunut. Kaksi hevosta tuntuu voivan perushoitaa milloin vain, niille jaksaa ja pystyy vielä väkertämään kaikenlaisia elämää helpottavia kikkoja ilman että kaikkeen uppoaa omaisuus. Haluan toivottaa sinulle tsemppiä, on päätöksesi sitten mikä vain. Oma jaksaminen on... no, tiedät sen varmasti kun näitä jo mietit. Väsymys pitkittyessään tekee rumia asioita, ja mikä sitten on sen arvoista vai onko mikään.
VastaaPoistaKiitos ihanasta viestistäsi! Pystyn täysin samaistumaan ajatuksiisi...
Poista"Hitto että tuntuu tyhjältä, autiolta ja helpolta." Tätä se meilläkin sitten tulisi olemaan!
Minit vaihtuu satulaan?
VastaaPoistaEksä kiinny noihin kavioeläimiin kun ne vaihtuu aika tiuhaa? Tärkeintä on kyllä pitää omasta jaksamisesta huolta.
Oi, viestisi sai todella leveän virneen naamalle! :D
PoistaJos minit vaihtuisivat satulaan, saisi olla edullinen satula tai kalliit ponit... :D
Ja mitä tulee hevosiin kiintymiseen, niin eihän ratkaisut olisi ollenkaan vaikeita, jos noihin karvakasoihin ei olisi tunnesidettä. Vaihtuvuus on ollut kovin pieni meikäläisen hevosranchilla. Porre on ollut omistuksessani 9 vuotta, Voitto 4 vuotta ja ponioritkin 2,5 vuotta. Yhden hevoseni myin syksyllä pois, mutta Kalileinkin kanssa oli takana yhteistä matkaa keväästä 2010 alkaen.