Istun toista tuntia Ponipojan sängyn vieressä ja odotan, että Nukkumatti tulee heittämään unihiekkaa taaperon silmiin. Tänään uniukko vierailee muissa kodissa ennen meitä, en voi olla huomaamatta. Lopulta kuitenkin uni voittaa hyydyttäen tehotuhon tuhisemaan vaakatasoon peiton alle. Pääsen suoristamaan luuni jakkaralla istumisen jäljiltä ja siirtymään iltaheppahommien pariin ulkoilmaan.
Kello lähestyy puoltayötä ja hämärä on laskeutunut. En laita ulkovaloja päälle, koska minähän vain nopeasti nappaan hevoset tarhoista karsinoihin. On satanut ja sitä on luvassa lisää. Maa on märkä ja ilma kolea, kaviokaslauma on siis ansainnut unet tallissa kuivalla olkipedillä. Totesinpa kuitenkin iltapäivällä, että taitaa olla kesä niin lähellä, että lienee aika sammuttaa ulkoverannan räystäässä kulkeva valosarja. Saattaisipa joku niitä jouluvaloiksikin kutsua.
On tuuletonta. Huomioin asian kävellessäni varustehuoneeseen hakemaan hevosten lisärehuja sekä ruokkiakseni kissat. Napsautan talliin valot ja rapistelen jyvät kuppeihin sekä poneille rehupipanat lattialle karsinan vakionurkkauksiin. Kaikki valmista, sitten vain hevoset sisään.
Otan aina ensin sisälle suomenhevoset. Täytän tallia periaatteella takaa-eteenpäin eli viimeisissä karsinoissa asuvat tulevat ensin. Puttejen tarhan luona seisahdun äkillisesti. Portilla toljottavat kaksi liinakkoa suomenjupotinta - ja
yksi poni. Niin. Siellä on poni.
Toisen ponin bongaan hetipian tämän jälkeen pienen matkan päästä pellon puolelta. Väsyneet aivoni raksuttivat pienen hetken miettien seuraavaa siirtoa. Päädyn aloittamaan ruohon puolella hengailevasta läsipääotuksesta. Käyn hakemassa nuoremman miniponin riimun tarhan naulakosta ja saapastelen ponin luo. Riimu sujahtaa vastaankävelevän orin päähän ongelmitta. Siihen se
ongelmitta -lisämaininta sitten jääkin.
En tiedä miten poni on peltokaistaleelle päätynyt, koska aidat ovat sinne suuntaan ehjät. Aidatonta aluetta reunustavat ojat ja yhden pienen sarkaojan yli kulkemalla pääsee erittäin helposti tallin suuntaan. Aivosoluton poni saa muuliaivoihinsa päätöksen, että ei tule ojan yli. Ei hyvällä eikä pahalla. Noh, eipä mitään, saapastellaan toki aivan toiselle puolelle kaistaletta, minäpä venytän noita alimpia lankoja ylöspäin, jotta poni pääsee puikahtamaan niiden alta tarhan puolelle. Buahahahahhahaaaaa, niin varmaan. Juuri tällä kertaa hysteerikkoponi tekee stopit eikä suostu siirtymään tarhan puolelle lankojen alta.
Suunnitelma B,
C tai D tai jotain, käyttöön ja ajattelenpa sitten avata liitoskohdasta aitalangat toisistaan. Sateesta märkä nurmikko, kosteat hanskat ja pitkän juupas-eipäs -kitkuttelun jälkeen otan langoista kiinni. Ai s*****a. Kyllä kulkee sähkö. Jätän ponin peltoon ja saapastelen monen monta ärtynyttä askelta toiselle puolelle ranchia ottaakseni sähköpaimenen töpselin irti seinästä. Johan sen jälkeen aitalangat saa auki, ponin tarhan läpi kulkemalla karsinaan ja vain kolme otusta on enää ulkona.
Seuraavana suuntaan puttejen tarhalle vanhemman miniponin riimu kädessä keikkuen. Ameebalima-idiootti,
alias Rakas Näyttelytähteni, haistattaa pitkät ja poistuu pukkilaukalla paikalta sillä sekunnilla kun lähestyn viittä metriä lähemmäs arvon jalostusorhia. Jääköön sinne. Juoskoon vaikka koko yön pitkin maita. Toivottavasti yöllä lehdenjakaja ajaa ihan vahingossa ja huomaamatta läskipalleron yli. Tai lähimetsän harventaja seuraavana päivänä luulee ruskeaa ponia vaikkapa männyksi ja pätkii sen metsäkoneella sopiviksi pölleiksi.
Otan kiltisti edelleen tarhan portilla nököttävät suomenhevoseni sisälle. Sen jälkeen mr. Tukkaponikin alentuu saapumaan vastaanottamaan riimunsa ja jolkottelemaan polleasti sisälle kuljettaen mielestään typerän tallinpitäjän narun jatkeena perässään. Kysymysmerkiksi jää edelleen, miksi ja miten toinen poni oli uusien kaveriensa reviirillä ja toinen pellolla...
"Miten niin sää et pääse nukkumaan ajoissa? Kyllä mää olen joka ilta viimeistään kymmeneltä sängyssä." Niin, mää tarjoilen täällä kansalle sirkushuveja. Katsomossa on vain kovin hiljaista.
