Sankariainesta

8.5.2015

Mää jo tuossa yks päivä katselin, että toinen poneista työnsi tukallaan aitanauhoja kauemmaksi ja imuroi herkullisia ruohonkorsia uusilta apajilta. Tänään sitten oli se päivä, kun ei enää venyttäminen riittänyt, vaan niistä langoista piti puskea läpi.

Oli oikein arjensankari- fiilis, kun oli ponipyydystys hoidettu. Tilanne sai alkunsa siitä, että vilkaisin ikkunasta ulos todeten ponien siirtyneen tarhasta pellon puolelle. Ipana haltuun, kakkavaipan vaihto kaikkine toimenpiteineen, vaatteet päälle (1,5 veen pukeminen on suorastaan lennokasta) ja pihalle lompsiminen. Sähköt pois aidasta ja ponien luo samalla ipanaa samaan suuntaan houkutellen.

Ponien hätistäminen takaisin tarhaan oli helppo rasti. Sinne ne suoraan kipittivät kun hieman meni käsiään heiluttelemaan. Eivät sentään mokomat ojan yli loikanneet suuremmalle alueelle... Tämän jälkeen alkoikin se superhero- vaihe. Yritin kuroa katkenneita aitalankoja yhteen samaan aikaan kun läsipää-Hurmas kiertää ympärillä aivan kierroksilla ja valmiina poistumaan uudestaan herkuttelemaan. En meinaa millään saada lankoja solmittua ja ipana hyppii mutalammikossa. Tsadaa! Kohta tyyppi hyppii lammikossa ilman toista saapasta - oho, hups, se tais jäädä jumiin. Arrrrrrg.

Mut olis pitänyt monistaa. Pelastanko ipanan lätäköstä vai huolehdinko, ettei ponit karkaa aivan heti uudelleen. Sain lopulta solmittua langat hätäisesti sekä liitettyä muksun ja saappaan takaisin yhteen. Hurmas mittaili yhä kohtaa mistä rysäyttää aidan läpi, joten tuli pieni hoppu hakea riimut ja narut sekä lassota ponit kiinni.

Sain ponit riimuihin, ei ongelmaa. Ongelma alkoi siinä kohtaa kun piti poistua portista ja suunnata talliin. Rakas lapseni oli jostain taikonut pitkän kepin ja tuli sitä heiluttelemaan siihen samaan plänttiin meidän kanssa. Eikä tietenkään näe eikä kuule mitään käskyjä ja kehotuksia, kun on hyvä draivi päällä... Panikoivat ponit sain muutaman (kymmenen) ylimääräisen volttikiemuran jälkeen karsinaan ja oven kiinni. Huh. Sitä ennen toki kaatui karsinan vesiastia ja kuulin karsinalle, miten kakara lätki kepillään meikäläisen autoa.

Arjen ihania hetkiä. Ja silleen.