LISÄTIETOA:

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Huokailua ruokinta-analyysin ja laihtuvan 4-vuotiaan parissa

Voitto 3.2.2013 - näyttää tässä vielä hyvälle!

Kysymys: Miten ruokkia parhaalla mahdollisella tavalla 4-vuotiasta suomenhevosta?
Ongelma: Laihtuminen, vaikka liikunta ei ole lisääntynyt eikä ruokinta vähentynyt.

Voitto on ollut suht samanlaisessa treenissä raskaudeltaan noin vuoden verran ja ruokinta on pysynyt suhteessa liikuntaan samanlaisena koko ajan. Tähän saakka ruuna on ollut hyvässä lihassa, pyöreä ja kiiltäväkarvainen. Nyt nuorukainen näyttää nälkiintyneeltä, kulmikkaalta ja kaiken kaikkiaan rumalta. Miksi? Onko tämä vain hetkellinen olotila kasvun ja karvanlähdön yhteisvaikutuksena vai onko jotain pielessä? Madotettu on (matotilanteen kertova lantanäyte otetaan ensi kuussa) ja kuitenkin energiaakin on liikutuksessa erittäin paljon!


Greenline on lisätty ruokintaan mukaan pari viikkoa sitten täydentämään heinäämme, missä tosin ei arvojen puolesta ole mainittavia puutteita. Kalilei voitti pääsiäisenä koulukisoista 3,5 kg Pronutrin -purkin ja ajattelin syöttää sen Voitolle. Hevosistani se tuntui eniten sitä tarvitsevan. Muut ovat hyvässä lihassa ja suorastaan pulskia, niillä en ihan heti usko olevan vatsahaavaa tai muita vaivoja ruuansulatuksen kanssa.

Vietin tovin Equusacana- ruokintalaskurin kanssa ja pyörittelin lukuja sekä rehuja siellä. Alla olevassa kuvassa on laskelmat Voiton tämän hetkisestä ruokinnasta. Arvoiksi olen laittanut suppean heinäanalyysimme tiedot ja hakenut MTT:n rehutaulukoista kivennäisarvot heinän korjuuajan mukaan. Syötyä heinämäärää oli vaikea tietää, koska sitä on Voitolla tarjolla vapaasti. Arvioin määräksi 20 kg - voi olla hieman yläkanttiin. Hevosen tiedoksi valitsin kohtalaisen työn urheiluhevosella ja painoluokaksi 600 kg.

KLIKATKAA KUVA SUUREMMAKSI

Analyysistä voi todeta, että jotain on liikaa ja jotain liian vähän. Seuraava askel on ottaa hyllystä löytyvä Ruokinnalla tuloksiin -raamattu käteen ja tutkia miten vaikuttaa esim. D-vitamiinin liikaa saaminen. Täytyy lisäksi tietysti muistaa, että tämä analyysihan ei ole ainoa totuus. Kivennäisarvot eivät ole meidän heinästä laskettuja, vaan taulukkotietoja ja oikeilla arvoilla tulokset voivat olla erilaiset.

Toivon asian tiimoilta paljon ajatuksia, vinkkejä, muutosehdotuksia - ihan mitä vaan!
Kaikki ajatukset otetaan vastaan kiitollisuudella!!

10 kommenttia:

  1. Heinä alkaa olemaan aika köyhää tässä vaiheessa vuotta. Toivottavasti tilanne korjautuu viimeistään sitten, kun alkaa laidunkausi.

    VastaaPoista
  2. Meillä oli samaa ongelmaa joskus edellisellä hevosella:

    Saatiin vinkiksi, että vähennä heinää!?!? Osa hevosista menee vapaalla heinällä jotenkin "läpi-paskojiksi". Heinän "vähentäminen" toimi meillä. Tamma sai silti n. 15 kg heinää päivässä. Sai ennen lihotuskuuria kauraa, kivennäistä ja greenlinea.

    Uuteen väkirehuruokintaan vaihdettiin osa kaurasta haudutettuun ohraan, lisättiin melassileike ja pellava, sekä öljy. Näillä saatiin todella hyviä tuloksia. Tiedä sitten mikä siihen vatsan pyöristymiseen auttoi... mutta tamma näytti sika hyvältä jo muutamassa viikossa ;)

    VastaaPoista
  3. Marstallin rehut on meidän tallissa kovassa käytössä! Laihoille hepoille on syötetty mashia iltaisin ja westerniä päivän aikana n 3l :) kannattaa kokeilla!

    VastaaPoista
  4. Meillä keväisin alkaa laihtumaan iso sh ruuna, lihoo ku väkirehu annosta nostetaan... nosta ihan surutta kaura-annos kaksin kertaiseksi eli 2+2 litraa. Kauraa pelätään nykyään usein vähän turhaan varsinkin käyttöhevosilla.

    VastaaPoista
  5. Samaa olin tulossa sanomaan kuin anonyymi, että voit huoletta tuplata kauramäärän. Meillä ei edes 1v varsat saa noin vähän kauraa. Ja sitten myös tuo vapaa heinä, ei ole mikään paras ratkaisu, kyllähän sillä hevoselle rumppamahan saa muttei kuitenkaan lihasta. Lainaten SHKL:n sivulta: Heinää hevonen tarvitsee päivässä n. 1,5-2% painostaan (500 kiloiselle hevoselle hyvä heinämäärä on siis n. 7-10 kg / pvä). Joten rohkeasti lisää väkirehuja, ja antaisin jonkin aikaa myös öljyä, tällöin pitää muistaa E-vitamiinilisä. 3dl öljyä antaa suunnilleen saman energiamäärän kuin kilo kauraa.

    VastaaPoista
  6. Meilla saa laihduttava suokki tuon 1 litran kauraa! Tokikaan ei liiku pihatossa itse sitten niin mihinkään. :D Ja tietysti keväthän nuo nuoret hevoset joskus laihduttaa, vaikka ruuna onkin.

    VastaaPoista
  7. Lämpöseni ovat pysyneet lihassa aina Build Upilla! Maittavaa, ilman kauraa, sopii lisärehuksi kauran kanssa ja jo parissa viikossa alkaa positiivisia tuloksia näkyä!

    VastaaPoista
  8. Kauhistuttaa tuo väkirehun määrä. Oma heppa saa 3,5dl Blue Chipi Originalia (http://www.bluechip.fi/blue-chip-original/#.UW6oVkprkvs) aamuin ja illoin. Karva on kiiltävä eikä ähkyvaara ole kun saa väkirehua niin vähän.

    VastaaPoista
  9. Kasvava, työtä tekevä suomenhevonen voisi tarvita enemmänkin kauraa ja/tai proteinia lihasten ja lihavuuskunnon ylläpitämiseen, kauran määrän ainakin voi huoletta nostaa 3-4 litraan. Greenline on myös erinomainen lisä tähän aikaan vuodesta, hyvää vatsalle, mutta tuo myös hyvää valkuaista, senkin määrää voisi mahd. lisätä vaikka 3-4 litraan päivässä! Muuten en itse ainakaan lähtisi sen kummemmin ruokintaa muuttamaan, ainesosat on ihan hyvät, määrää voisi vain vähän lisätä. Toki jos jotain haluaa lisätä, pellava on hevoselle, etenkin vatsalle ja karvalle, aina hyvä, terveellinen lisä. Onhan kevään B-vitamiinilisä muistettu?

    VastaaPoista