LISÄTIETOA:

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Vielä vilkaisu viikonloppuun

* * Kerta kiellon päälle - eli yksi höpinä tähän väliin ja seuraavaksi luvassa Voiton ruokintapohdintaa osa 2 * *

Kiukku-Kalilei ja Pirteä-Porre lauantaina nauttimassa aurinkoisesta maastoretkestä

Lauantaina aamu alkoi mukavissa merkeissä, kun SD-teamin Marjut päräytti autollaan pihaamme. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja hevosten varustuksen jälkeen suuntasimme yhdessä pidemmälle maastolenkille. Siitä onkin jo "jokunen aika" kun meikäläisen ultimaattinen matkaratsu-Kalilei on käynyt tuntia pidemmällä treenilenkillä. Tosi paljon on treenikilometreissä ja -innossa ollut viime aikoina toivomisen varaa... Mutta ei siitä sen enempiä, koska tällä kertaa hölkyttelimme iloisesti höpisten 18 km lenkin. Asvaltilla kävelyä tuli lenkille jonkun verran ja reippaasta ravivauhdista huolimatta keskinopeudeksi jäi 8,6 km/h.

Hevoset jaksoivat lenkin aivan leikitellen. Olen Porren nykykuntoon todella tyytyväinen! Se on laihtunut, saanut liikkeisiin notkeutta todella paljon ja on yleisilmeeltään erittäin positiivinen. Tästä kaikesta on kiittäminen viime syksystä alkaen lisääntynyttä liikuntaa sekä hevosen terveenä pysymistä. Hevonen on luotu liikkumaan - ei käy kiistäminen!


Ylläolevassa kuvassa teille irvistää miniponilapsemme 2vee. Marjut sovitti uudet valjaamme ponin päälle ja kävimme pienen ohjasajolenkin. Hienosti toimi lapsukainen! Ohjasajo on tuttu juttu ja varsa lähtee pihasta lenkille mielellään. Kärryt vielä puuttuvat, sitten ollaankin askeleen lähempänä sitä hetkeä kun meikäläinen kipittelee tämän kääpiön kanssa pitkin kylänraittia!

Valjaat ovat Pfiff Standardit ja kokona MiniShettis. Tilasin nämä Miniponista, kiitos heille hyvästä palvelusta!

Sunnuntaina aamupäivällä olin Kalilein kanssa toista kertaa Maija Väinölän koulutreeneissä lähitallin kentällä. Teimme käynnissä sekä ravissa kolmikaarista kiemurauraa, avoa käynnissä sekä laukassa ja lopuksi laukkaa ympyrällä. Kaltsu toimi varsinkin laukassa taas aivan jumalaisen hyvin!!!! Olen aivan uudelleen rakastunut tuohon piirtopäähän!

Sunnuntai-illan kruunasi vielä reilun 6 kilometrin laukkalenkki Porren kanssa Elisan sekä hänen issikkansa laatuseurassa. Porren laukka on jotain sellaista mikä saa sydämen sykkimään pelkästään vaaleanpunaisena jokaikinen kerta. Se laukan helppous, keveys ja tahdikkuus!!! Ihanaaaaa!!!

Omistan mahtavat hevoset, ei voi muuta todeta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti