Rakkaustarina

Täällä on ollut "ilo" seurailla rakkaustarinaa aitiopaikalta. Kaikki sai alkunsa muutama viikko sitten uuden tarhakaverin ilmestyttyä kuvioihin. Tässä tarinassa uusi tarhakaveri on musta iso vesiastia. Talven ajan tarhassa olleet parinkymmenen litran rakennussangot olivat niiiiiin nähtyjä, mutta tumman pyöreämuotoisen kaunottaren ilmestyttyä aitojen sisäpuolelle alkoi tapahtua.

Ensin kosiskeltiin hellästi rapsuttamalla ja hieman etujalalla tuuppailemalla.

Muutamaa päivää myöhemmin oli astiaan otettu jo läheisempääkin kontaktia. Tuloksena oli puoliksi haljennut keppu ja vedet pitkin tarhaa.

Rakkaustarinan loppuhuipennus tapahtui lähimenneisyydessä. "Mikä tuo ääni on?!" Okei, miniponi raahaa vesiastiaa pitkin tarhaa ja heittelee sitä tarmokkaasti eri suuntiin.

 

Kovasti poni touhusi ja hääräsi. Näytti olevan oikein mieleinen uusi ystävä! Näin rahoittavana osapuolena tietysti pyöri euron kuvat silmissä, kun mietin paljonko tuollainen uusi vesikippo maksaa ja montakohan orhi aikoo vielä tämän jälkeen niitä tuhota...

Näiden kuvien toiminta oli vasta alkulämmittelyä. Meno villiintyi hetki hetkeltä ja nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua, että taidan olla tilanteessa missä olen nähnyt jo kaiken. Kuten sen, miten tämä pikkuponi makaa selällään tarhassa ja pitää rikkomaansa ja leikittämäänsä 60 litran vesiastiaa koukistettujen etujalkojensa päällä!!!

Tässä kohtaa seuraa se muhevin paljastus: KAMERASTA OLI AKKU LOPPUNUT siihen vaiheessa!!! Ei siis kuvatodisteita!! Seisoin aivan vieressä, KAMERA KÄDESSÄ, enkä saanut tapahtumaa ikuistettua! Melkein uskomatonta!

Poneilla on nyt uusi vesiastia. Musta, suorakulmion muotoinen iso kippo. Se ei, onneksi, ole kiinnostanut kuin juomisen merkeissä.

Hurmaskin kotiutui eilen lainakodistaan. Kotiutumisesta olisi vaikka miten kirjoitettavaa ja kuvia sekä videota jaettavaksi. Taidan kuitenkin todeta vain Herra Suuren Orhin ja Hänen Ison Egonsa kuittaantuneeksi heinävahvuuteen hyvin munaisasti.