Miniponimietteitä

Miniponilapsemme 1,5 v ja 0,5 v.

Suunnilleen kaikki valveutuneet hevosihmiset varmasti tietävät, että hevosen ruokkimisesta on tehty suunnilleen avaruustiedettä. Jokainen hyvä hevosenomistaja viljelee puheessaan hienoja sanoja, kuten "rehuanalyysi", "sokeripitoisuus", "D-arvo" tai "hehtolitrapaino". Heinäanalyysia tutkitaan suurennuslasin kanssa ja ruokinnan tasapainoisuutta lasketaan tarkasti esimerkiksi netistä löytyvillä ruokintalaskimilla. Omasta syömisestä ei niin väliä, kunhan omalla mussukalla on sopiva määrä purkkeja annosteltavaksi ja erilaisia papanoita kupin pohjalle kaadettavaksi. 

Jos hevosen ruokinta on vaikeaa, miten vaikeaa se onkaan minishetlanninponivarsan kohdalla? Todella vaikeaa! Netistä tietoa löytyy hyvin vähän, facebookin minishettisryhmässä en ruokintakysymykseeni saanut vastauksia ja kasvattajillakin tuntuu olevan yhtä paljon ruokintatapoja kuin ponejakin. 

Päädyin lopulta pohdiskelun jälkeen ostamaan meidän miniponilapsillemme heinän kaveriksi Pavon täysrehupellettiä. Tämä on tarkoitettu syötettäväksi kahden ensimmäisen ikävuoden ajan ja valmistaja lupaa "tasapainoista kasvua varsasi hyvään alkuun". Huomenna alkaa rehuun totutus, toivottavasti pipanat ovat lapsien mieleen! Syöttömäärä on ainakin varsin maltillinen, noin 0,2 kg päivässä!

Tämän kesäisellä miniponilapsella oli maanantaina tärkeä päivä! Lapsokainen tunnistettiin kirjoihin ja kansiin sekä mikrosirutettiin. Verikoekin onnistui erinomaisen hyvin! Edes klipperin surina kaulalla ei hetkauttanut yhtään, kädestä saadut porkkanat olivat paljon kiinnostavammat.
Miniminiponista kuvailtiin seuraavaa: vaaleanpunarautias, liinakko harja, liinahtava häntä. Läpikäyvä läsi, vasemman sieraimen alapuolella musta luomi, kaikissa jaloissa kirjokaviot.
Nyt odotellaan vain passia saapuvaksi!

Airan ratsastuspilatestreeneissä 17. - 18.11.2012

Missä on mun vatsalihakset? Ahaaaa, täällähän ne!

Viikonlopun täydeltä Airan ratsastuspilatesoppeja Loimaalla, mahtavaa! Sekä lauantaina, että sunnuntaina oli ohjelmassa pilatesta mattotunneilla ja keskivartalon hallinnan harjoittelua ratsailla Loimihaan maneesissa. 

Lauantaina ratsastustunti oli perusasioihin palaamista. Olin samalla tunnilla "ensikertalaisen" ratsukon kanssa ja teimme töitä pysähdysten sekä siirtymisten parissa. Ei ollenkaan huonompi aihe treeneihin, sen verran pahasti on oma istunta päässyt kuukaudessa leviämään! Olen huomaamattani onnistunut valumaan kohti vanhaa, huonoa istuntaa, joiden tunnuksena on takakeno ja jännittynyt niska-hartiaseutu. 

Lauantain treenit koostuivat alkukäynnistä ja siitä seuranneesta lähes 45 minuutin ravityöskentelystä. Aira korjasi istunnassani lantiota paremmin alle ja rintakehää suoremmaksi lantion päälle. Polvien puristuskin on palannut eli isona korjauskohteena on jatkossa myös jalkojen ulkokierto. Helpommin sanottu kuin tehty, onhan kyseessä pieni tyttö ja leveä hevonen. Venytystä ja venytystä vaan, kyllä se sieltä sitten ajan kanssa helpottuu. Tai olisiko oikotie onneen ratsastajan leveämpi lantio tai XW- levyisen suomenhevosen kaventaminen?

Sunnuntaina aamun pilatesmattotunnin jälkeen olin itse lämmennyt mukavasti ja edellisen päivän opit olivat hautuneet yön yli pään sisällä. Kasassa oli siis kaikki palikat hyvälle treenille ja suurille onnistumisen tunteille. Niitä myös saatiin, wau! 

Nyt löytyivät ne kadoksissa olleet vatsalihakset! Sain harjoitusravissa mahtavan fiiliksen, nyt tiedän mitä haen ja miten on mahdollista päästä kohti sitä! Paras mielikuva on ajatella vatsan alaosaa ylöspäin ja vatsan yläosaa alaspäin, eli karkeasti leikitellen keskelle vatsaa pitäisi tulla selvä ruttu. Jokaisella askeleella lantion pitää liikkua eikä hetkeksikään saa jäädä vain matkustelemaan. Jos lantion liike päättyy ja keskivartalon tuki katoaa, alkaa liike purkaantua vääristä kohdista ja tämä tarkoittaa kohdallani kipeää niskaa, jännittyneitä käsiä ja heiluvia jalkoja.

Alla olevissa videoissa on pari pientä palaa sunnuntain treeneistä. Klikatkaa suuremmaksi ja kuvan laatu paremmaksi.

Videoissa ratsuna on Porre 15vee. Treeneissä tehtiin töitä ratsastajan kanssa, puolipitkällä ohjalla löntystelevään hevoseen ei yhtään ajatusta uhrattu ratsastuksen aikana.

Tätä ravivideota on tullut pyöritettyä paljon sunnuntai-iltana ja maanantaina koko lähes koko päivän. Mitä näen? Näen kohti parempaa istuntaa matkalla olevan nuoren neidon! Mutta näen myös puristavaa polvea ja istuntaa, jossa ei jokaisella askeleella jaksa pysyä se kuuluisa keskivartalon tuki!

Oikeassa laukassa löytyi myös hyvää fiilistä! Paikoitellen tuntui, että laukkaaminenhan on helppoa! Harmittavaisesti vain kädet ovat rumasti lukittuna aivan satulaan kiinni, tässäpä yksi korjauskohde lisää "paremmaksi ratsastajaksi"- listallani. Lisättäköön listaan myös, että takareiden tuen kautta polvi pois puristamasta, varpaat menosuuntaan ja eteenpäin pyytävät avut pitäisi tulla pohkeesta eikä rumasti kantapäällä kaivelemalla. (Toimiiko video? Vai tökkiikö muidenkin koneella tämä?)

Tunnin jälkeen vatsalihakset tuntui selvästi töitä tehneiltä ja reisissä hivenen kipinöi myös. Vatsalihakset eivät tuntuneet aivan symmetrisesti kipeytyneen, joten ongelmanratkaisua istunnassa on luvassa vielä pitkään. Mutta onneksi on mahtava Aira, ei ole enää ratsastusta ilman hänen neuvojaan!

Edellisistä Airan ratsastuspilatestunneista pääset lukemaan:
- 06/2012 Ratsastuspilates - super-mahtavaa

- 07/2012 Tiistai oli toivoa täynnä
- 08/2012 Airan ratsastuspilatesopissa 18. - 19.8.2012
- 10/2012 Ratsastuspilatestreenit 22.10.2012

Miksi miehet eivät ratsasta?

Ensimmäistä kertaa ratsailla - syyskuun alkupäiviä 2012.

Meillä on kotitallillamme käynyt syyskuun alusta alkaen erittäin katoavainen luonnonvara: tallipoika. Hetkinen! Kyllä vain, TALLIPOIKA. Hevosista kiinnostuneita tyttöjähän on joka tallille riittämiin, mutta tällaista helmeä ei ihan jokaiselle hevostilalle riitäkään. Eikä varsinkaan sellaista, joka on kiinnostunut hevosen käsittelystä, hoidosta, ruokinnasta ja kokonaisvaltaisesti kaikesta hevosiin liittyvästä ratsastuksen ohella.

Olen muiden hevosihmisten ohessa hieman ihmetellyt hevospoikien vähäistä esiintyvyyttä ratsastuspiireissä. Miksi miehet, tai pojat, eivät ratsasta? Maailman huippuratsastajista suuri osa on miehiä, miksei se näy Suomessa? Onko liian noloa myöntää harrastavansa ratsastusta? Onko harrastus liikaa neitien hommaa? Eikö nämä karvapallerot kiinnosta, koska ne eivät ole mekaanisia koneita? Lieneekö tähän mitään järkevää vastausta edes? Tai vastauksia taitaa olla yhtä monta kuin on vastaajiakin.

Miksi innostuin tästä aiheesta tänne kirjoittamaan? Lähinnä sen vuoksi, että olin tänään seuraamassa tallipoikamme ratsastustuntia läheisessä ratsastuskoulussa ja olin aivan sanaton hämmästyksestä nähdessäni huimaa kehitystä! Tallipoika on aloittanut ratsastuksen täällä meillä syyskuussa Porren kanssa ja muutaman satulassa käynnin jälkeen ratsastusharrastus jatkui hyvässä opetuksessa, hyvillä opetushevosilla, ratsastuskoulun kentällä.

Muistatteko itse ensimmäiset ratsastustuntinne? Muistatteko miten vaikeaa kaikki oli? Osaatteko kuvitella, että kahden kuukauden ratsastamisen jälkeen on mahdollista hallita hevonen kaikissa askellajeissa ja tehdä ravipohkeenväistöä myöden kohtalaisen vaikeita tehtäviäkin? Laukannostot käynnistäkin menivät aivan suoriltaan ja pienet esteetkin ylittyvät. Urheilija lienee aina urheilija - hyvällä kropan hallinnalla varustettu nuori ihminen pystyy selvästikin omaksumaan suuret määrät tietoa ja taitoa lyhyessäkin ajassa.

Olen erittäin onnellisessa asemassa: saan motivoitunutta ja päivä päivältä yhä vain osaavampaa hevosteluapua ja vastapainoksi apulaiseni saa hevosteni kanssa rutiinia arkipäivän hevosaskareissa. Ratsastuskoulussa oppii toki ratsastamaan, mutta miten on muiden hevostaitojen kanssa? Oppiiko siellä tavallinen tuntiratsastaja tulkitsemaan hevosten erilaisia mielentiloja? Ruokkimaan? Tunnistamaan vaivoja? Tai vaikkakin vain siivoamaan karsinoita tai tarhoja taikka pesemään sekä kokoamaan puretut suitset?

Muutama ratsastustunti jo takanapäin - lokakuun alkupäiviä 2012

... Jotakuta tietysti kiinnostaa, että mistäs tällainen meille yhtäkkiä pöllähti? Tuosta meidän ainokaisesta naapuristahan hän tänne ilmestyi ja pyysi päästä kokeilemaan ratsastusta!

Hiljaiseloa



12.9.2012 - syksyn ainoaksi jäänyt sänkipeltolaukka


Täällä elellään kisakauden jälkeistä lomajaksoa ja päivät rullaavat eteenpäin tasaisesti, ei ole syysmasennusta eikä sen enempää harmita pimeyskään. Ratsaille en ole viime kisojen jälkeen kiivennyt ennen kuin vasta eilen, jolloin varustin Porren suurella heijastinmäärällä ja lähdimme nauttimaan marraskuisesta iltapimeydestä. Tiet olivat sateiden jäljiltä pehmeät ja kevyemmällä käytöllä viime viikot ollut ruuna eteni pirteästi.

Tässä hevosessa tiivistyy kaikki se miksi tämä elämäntapa kiehtoo päivästä ja vuodesta toiseen. Kaikki se Porreen käytetty työ, aika ja raha palaa takaisin korkojen kanssa, kun etenee täydellistä, ilmavaa, hienosti pyörivää laukkaa innosta puhisevan hevosen kanssa. Tasaisesti maata rummuttavat askeleet, pieni paine ohjissa ja tunne siitä, miten me kuulumme yhteen.

Yhteiseloa on meillä takana seuraavaksi seitsemän vuotta. Seitsemän erittäin aaltoilevaa vuotta. Porre on suurten tunteiden hevonen; ilot ovat isot ja suuret ovat surut. Kaikesta olemme selvinneet ja tulemme myös jatkossa selviämään.


20.9.2008, kuva: Siina Kinnunen



"Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus

Mistä alkaa hulluus

Järjetön rakkaus"

Mr-kisaamista: kisakauden päättävä startti Jokioisilla 3.11.2012

Epävarmuudesta kohti hyvää fiilistä!

Kisakauden kymmenennet mr-kisat
Kisakauden päätös

aluekisat, Jokioinen 3.11.2012

luokka: 22 km (ei tasoluokitusta, seuraluokka)

Kisareissua varjosti pitkään pelko epäonnistumisesta ja asioista, jotka voivat mennä pieleen. Järjellä kun asiaa ajattelin, sain tsempattua itseni sellaiseen muotoon, että uskalsin lähteä Kalilein kanssa mukaan kisaamaan lyhyen luokan.

Lyhyen kisattavan matkan vuoksi vältyin jopa täysin aikaiselta aamuheräämiseltä! Humma oli trailerissa vasta klo 10.30 ja silloin lähdin huristelemaan meiltä kohti Loimaata sekä sieltä kyytiin hyppäävää Katri- lainahuoltajaa. Mitenkään sen ihmeemmin en edes yllättynyt, kun selvisi, että The Huoltaja -Upi tulisi hengailemaan taas kisojen ajan TYKSissä osastolla.

Olimme kisapaikalla sopivasti ennen reittiselostusta ja kartan käteen saatuani tunnistinkin heti reitin "vanhaksi tutuksi". Kisareitti on selkeä ja siinä on paria asvalttipätkää lukuunottamatta hyväpohjaista hiekka- ja soratietä sekä jonkun verran mäkiä. Matkalle osuu muutama silta sekä kaksi kertaa junaradan ylitys.
Eläinlääkärin tekemä alkutarkastus sujui ongelmitta: syke 39 eikä huomautettavaa. Ehdimme rauhassa laittaa ratsun varusteisiin ja kiipesin kyytiin hyvissä ajoin ennen starttiluvan kajahdusta. Matkaan lähdimme maltillisesti käyntiä ja annoimme kiireisempien mennä edeltä. Olin etukäteen päättänyt tähdätä 10 km/h -vauhtiin ja huomasin jo ennen ekaa huoltoa (5 km kohdalla), että ompas sellainen vauhti hidasta! Edelliset kisat ollaan pyritty maksimivauhtiin (15 km/h) ja silloin saakin laittaa kaviota toisen eteen ihan reippaanlaisesti.

Etenimme reittiä eteenpäin välillä yksin ja välillä jonkun toisen kanssa yhdessä, välillä kävellen ja välillä puoli-reippaalla ravilla. Keli oli oikeastaan oikein kiva, ei tuulta eikä onneksi yhtään edes sadetta! Siltojen ylitykset sujuivat rutiinilla ilman epäröintiä eikä junaradan raiteiden yli tepastelukaan aiheuttanut yhtään ylimääräistä sydämentykytystä. Soratiellä vastaan tuli myös iso kuorma-auto ja mietin sekunnin ajan siirränkö ruunan ravista käyntiin. En sitten siirtänyt, ei tuo Kalilei välitä isostakaan autosta mitään.

Reitin varrella teimme kaksi huoltoa; 5 km ja 17 km kohdilla. Ruunaska otti muutaman porkkanan ja siinä kaikki, juomatankkaus kotona oli ollut tällä kertaa riittävää. Ennen viimeistä, alle 1 km mittaista, asvalttipätkää kisakeskukseen, laitoimme Kalileille kaulakappaleellisen fleeceloimen ja samalla tulin selästä alas. Talutin kestopäällystepätkän ja kiipesin vielä selkään ylittääkseni maalilinjan.

Sykkeet näyttivät erittäin kohtuullisille käyntipätkän aikana ja satulan poisoton jälkeen pulssi alkoi jo nelosella. Laitoin rauhallisesti kamat pois ja siirryimme sen jälkeen ell-tarkastukseen. Ilmoitin Kalilein tarkastukseen 7 minuuttia maaliintulon jälkeen ja sykkeeksi mitattiin 45. Liikkeissä tai kuivumisessa ei ollut moitittavaa ja ruuna tuntui yhä hyvävoimaiselle sekä tyytyväiselle.

Tällä kertaa meni kisahommat siis erittäin hyvin! Ei jäänyt mitään jossiteltavaa ja HYVÄKSYTTY tulos tuli keskinopeudella 10,5 km/h! Tähän sujuvaan suoritukseen on mukava päättää pitkä, ja osittain myös erittäin raskas, kisakausi. Kalilei pääsee loppuvuodeksi lomalle ja itse taidan mennä talviunille.

Tai en taida ihan vielä päästä sinne... Ennen talvikoomaa on luvassa vielä ainakin 24.11. matkaratsastuksen lajiseminaari Helsingissä!

HYVÄKSYTTY tulos!!

Eilen kisakauden päättävistä mr-kisoista tuli HYVÄKSYTTY tulos!!! Kaikki meni erittäin hyvin!!! Hienoa Kalilei!!! Huomenna luvassa pidemmät analyysit ja tarkemmat tuntemukset!

Miten yksi epäonnistuminen murtaa itseluottamusta niin paljon?



Kuvasta kiitos Hilla, pumpulienkeli.com !


Huomenna on matkaratsastuskisakauden päätöskisat Jokioisilla. Ilmottauduin Kalilein kanssa luokkaan 31 km, mutta viime kisojen (aluemestaruus 20.10.12) epäonnistuminen painaa yhä vain mieltäni. Kisojen jälkeen Kalilei on ensin viikon lomaillut ja sen jälkeen liikkunut maneesissa pari kertaa kevyesti sekä käynyt verikokeessa klinikalla. Ruuna on ollut hyvin pirteä (huh huh, mitä pukkeja!) ja veriarvoissa kaikki ok. Lämpöä ei ole aamuisin ollut eikä jaloissakaan ole yhtään mitään oireita.

Miksi silti pelkään koko ajan jotain olevan vialla enkä uskalla luottaa ollenkaan huomisen onnistumiseen? Hevosen pitäisi olla vähintään 50-60 km luokkien kisakunnossa, mutta oman epävarmuuteni vuoksi siirsin meidät huomenna starttaamaan peräti seuraluokassa 22 km! Toivottavasti kaikki menee sujuvasti ja saamme kisoista tuloksen sekä varsinkin takaisin kaipaamaani rohkeutta.

Näillä mietteillä kohti huomista!