LISÄTIETOA:

tiistai 6. marraskuuta 2012

Mr-kisaamista: kisakauden päättävä startti Jokioisilla 3.11.2012

Epävarmuudesta kohti hyvää fiilistä!


Kisakauden kymmenennet mr-kisat
Kisakauden päätös
aluekisat, Jokioinen 3.11.2012
luokka: 22 km (ei tasoluokitusta, seuraluokka)

Kisareissua varjosti pitkään pelko epäonnistumisesta ja asioista, jotka voivat mennä pieleen. Järjellä kun asiaa ajattelin, sain tsempattua itseni sellaiseen muotoon, että uskalsin lähteä Kalilein kanssa mukaan kisaamaan lyhyen luokan.

Lyhyen kisattavan matkan vuoksi vältyin jopa täysin aikaiselta aamuheräämiseltä! Humma oli trailerissa vasta klo 10.30 ja silloin lähdin huristelemaan meiltä kohti Loimaata sekä sieltä kyytiin hyppäävää Katri- lainahuoltajaa. Mitenkään sen ihmeemmin en edes yllättynyt, kun selvisi, että The Huoltaja -Upi tulisi hengailemaan taas kisojen ajan TYKSissä osastolla.


Olimme kisapaikalla sopivasti ennen reittiselostusta ja kartan käteen saatuani tunnistinkin heti reitin "vanhaksi tutuksi". Kisareitti on selkeä ja siinä on paria asvalttipätkää lukuunottamatta hyväpohjaista hiekka- ja soratietä sekä jonkun verran mäkiä. Matkalle osuu muutama silta sekä kaksi kertaa junaradan ylitys.
Eläinlääkärin tekemä alkutarkastus sujui ongelmitta: syke 39 eikä huomautettavaa. Ehdimme rauhassa laittaa ratsun varusteisiin ja kiipesin kyytiin hyvissä ajoin ennen starttiluvan kajahdusta. Matkaan lähdimme maltillisesti käyntiä ja annoimme kiireisempien mennä edeltä. Olin etukäteen päättänyt tähdätä 10 km/h -vauhtiin ja huomasin jo ennen ekaa huoltoa (5 km kohdalla), että ompas sellainen vauhti hidasta! Edelliset kisat ollaan pyritty maksimivauhtiin (15 km/h) ja silloin saakin laittaa kaviota toisen eteen ihan reippaanlaisesti.

Etenimme reittiä eteenpäin välillä yksin ja välillä jonkun toisen kanssa yhdessä, välillä kävellen ja välillä puoli-reippaalla ravilla. Keli oli oikeastaan oikein kiva, ei tuulta eikä onneksi yhtään edes sadetta! Siltojen ylitykset sujuivat rutiinilla ilman epäröintiä eikä junaradan raiteiden yli tepastelukaan aiheuttanut yhtään ylimääräistä sydämentykytystä. Soratiellä vastaan tuli myös iso kuorma-auto ja mietin sekunnin ajan siirränkö ruunan ravista käyntiin. En sitten siirtänyt, ei tuo Kalilei välitä isostakaan autosta mitään.



Reitin varrella teimme kaksi huoltoa; 5 km ja 17 km kohdilla. Ruunaska otti muutaman porkkanan ja siinä kaikki, juomatankkaus kotona oli ollut tällä kertaa riittävää. Ennen viimeistä, alle 1 km mittaista, asvalttipätkää kisakeskukseen, laitoimme Kalileille kaulakappaleellisen fleeceloimen ja samalla tulin selästä alas. Talutin kestopäällystepätkän ja kiipesin vielä selkään ylittääkseni maalilinjan.

Sykkeet näyttivät erittäin kohtuullisille käyntipätkän aikana ja satulan poisoton jälkeen pulssi alkoi jo nelosella. Laitoin rauhallisesti kamat pois ja siirryimme sen jälkeen ell-tarkastukseen. Ilmoitin Kalilein tarkastukseen 7 minuuttia maaliintulon jälkeen ja sykkeeksi mitattiin 45. Liikkeissä tai kuivumisessa ei ollut moitittavaa ja ruuna tuntui yhä hyvävoimaiselle sekä tyytyväiselle.


Tällä kertaa meni kisahommat siis erittäin hyvin! Ei jäänyt mitään jossiteltavaa ja HYVÄKSYTTY tulos tuli keskinopeudella 10,5 km/h! Tähän sujuvaan suoritukseen on mukava päättää pitkä, ja osittain myös erittäin raskas, kisakausi. Kalilei pääsee loppuvuodeksi lomalle ja itse taidan mennä talviunille.

Tai en taida ihan vielä päästä sinne... Ennen talvikoomaa on luvassa vielä ainakin 24.11. matkaratsastuksen lajiseminaari Helsingissä!


3 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä! :) Toivottavasti nyt jäi positiivisempi mieli päällimmäiseksi :)

    Odotan innolla sitten sun raporttia lajiseminaarista, kun en pääse itse paikalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kisasta jäi erittäin positiivinen fiilis! Kalilei on niin mahtava kisaystävä ja olen erittäin iloinen sen tehtyä lauantaina helpon suorituksen! :)

      Ahaaaa, että pitäis lajiseminaarista tehdä jonkunlainen höpinä. Pistetään korvan taakse ja toteutetaan kun sen aika on! :)

      Poista
  2. Just hyvä vimppa startti tälle vuodelle, molemmille jäi varmasti hyvä mieli =)

    VastaaPoista