Tiistai oli toivoa täynnä!

Toivoa siitä, että ehkäpä opin vielä istumaan ja ratsastamaan paremmin!



Viime tiistaina olin toista kertaa Porren kanssa Aira Toivolan ratsastuspilatestunnilla. Ensimmäinen kerta Airan katseen alla kuukautta aikaisemmin oli erittäin haastava uusien istuntaohjeiden vuoksi, mutta ilmeisesti näiden viikkojen aikana on tapahtunut aikasten paljonkin edistystä. Tällä kertaa oli nimittäin huomattavasti helpompaa! Istuntaa toki korjattiin edelleen, mutta "palikat" alkoivat olla jo toivotulla tavalla päällekkäin.

Airakin totesi, että "olet mennyt valovuoden eteenpäin siitä kun viimeksi täällä olin". Olen itsekin huomannut, että olen vihdoin saanut polvet ja reidet pois satulaa puristamasta, istunnan suoristumaan ja pikku hiljalleen ranteetkin alkavat pysyä pystyssä. Jokaikinen ratsastuskerta olen toki näiden korjaamiseen huomiota kiinnittänytkin.

Ratsastus tuntui paikoitellen todella helpolle! Porre liikkui tyytyväisenä eteenpäin, melkein voisi jopa sanoa lennokkaalla askeleella, eikä aiemmin pienenä ongelmana olleita liikkeen sisällä tapahtuvia "töks-töks"- jarrutuksia tapahtunut!

Tällä kertaa päästiin laukkaamaankin. Oikea laukka meni erittäin hyvin! Askeleet seurasivat toisiaan säännöllisesti, laukka pyöri kauniisti ja muoto säilyi. Vasemmalle ei sitten sujunutkaan, aivan vastakohta toiselle kierrokselle. Siinäpä sitä korjaamisen aihetta seuraaville (kymmenille) kerroille.

Seuraavalla kerralla keskitytään suoristamaan vinouttani ja purkamaan laukan ongelmia. Laukassa jään lähes poikkeuksetta jännitämään jaloilla ja lukitsen käteni joustamattomiksi (tätä voisi auttaa toki käsien nostaminen sieltä harjan juuresta hivenen ylemmäs).

Porre sai paljon, todella paljon, kehuja. Ruuna on vaan niiiiin PRO! Onhan se vinha tunne kun hevonen vatsalihaksia käyttämällä pysähtyy välittömästi tai suorastaan YLIJARRUTTAA siirtymisessä ravista käyntiin, ilman että ohjaan edes hipaisee.

Kuvista suuri KIITOS Terhi Lehtimäki!