LISÄTIETOA:

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Valmistautumista matkaratsastuskisoihin

Punkalaidun 16.7.2011, kuva: Suvi Loponen

Ensi lauantaina, 28.7.2012, on luvassa seuraavat matkaratsastuskisakoitokset meillä Kalilein kanssa. Punkalaitumella on matkaratsastuksen SM-kisat ja osallistumme siellä luokkaan 63 km. Paljon on asioita tehty jo kisojen eteen ja varsin paljon on asioita vielä hoidettavaksikin.

Liikutus:
Näin lähellä kisapäivää ei treenejä enää tehdä. Valmiiksi väsyneellä hevosella ei kannata kisaamaan lähteä ja viimeinen viikko koostuukin lähinnä kävelylenkeistä ja vapaapäivistä. Sunnuntaina tein lyhyen (reilu 6 km) maastolenkin, mihin sisällytin muutaman terävän laukkavedon. Sain Kalilein sykkeet nousemaan ja hengityksen avattua, lenkistä jäi ruunalle iloinen olo.
Keskiviikkona on luvassa Maijan koulutreenit kentällä. Tehdään kevyt läpiratsastus jokaisessa askellajissa ja otetaan pieni hiki pintaan hevosta kuitenkaan väsyttämättä.

Ruokinta:
En muuta ruokintaa ennen kisoja mainittavasti. Kalilein väkirehuruoka-annokset ovat muutenkin jo maltillisia, joten vähentämisen tarve ei ole kovinkaan suuri, vaikka liikunta viimeisellä viikolla / viimeisillä viikoilla vähentyykin.

Muutamia päiviä ennen kisaa annan päivittäin iltaruokien sekaan mitallisen elektrolyyttijauhetta. Myös ekstrajuotto ämpäristä alkaa samaan aikaan. Ruunalle tarjotaan moneen kertaan päivässä laimeaa melassivettä ja rehut annetaan erittäin hyvin kostutettuna (lue: lähes juotavassa muodossa). Yritän saada hevosen nestevarastot täyteen kisapäiväksi. Jos ratsu ei kisoissa (syystä tai toisesta) juo riittävästi, ei välittömästi ole paha nestehukka kolkuttelemassa.

Terveys ja hyvinvointi:
Kesäkuukausina hevoseni ovat yötä-päivää ulkona tarhoissa ja/tai laitumilla ja varsinkin kuumina päivinä ötökät pörisevät tauotta ympärillä. Ennen kisoja otan hevoset kolmena - neljänä kertana päivän ajaksi karsinoihin sisälle lepäämään öttiäisiltä suojaan ja päästän ne vain paahteen ulkopuolella ulos. "Normaaleina" aikoina hevoset viettävät päivät tarhojensa katosten suojissa.

Aamulämmön mittaan Kalileilta kisaviikon aikana oikeastaan joka aamu. Tiedän vuosien kokemuksesta millä haitarilla lämpötila voi olla "normaalisti" ja tässä vaiheessa teen vielä viimeisiä tsekkauksia, ettei hevosta pitäisi vaivata mikään ennen havaitsematon tauti.

Kisoja edeltävänä päivänä teen perusteellisen harjauksen hevoselle, tunnustelen tarkasti läpi jalat ja pesen sekä selvitän hännän. Jos/kun kisa-aamuna on startti kotoa aikaisin, letitän hevosen harjan myös valmiiksi. En käytä sykeröitä tai muutakaan hienompaa kampausta ruunalla, vaan ihan tavallisia lettejä teen harjaan noin viisi. Kalilein paksu harja on muuten sotkeutumassa ohjiin ja estämässä lämmön haihtumista kaulalta.

Ratsastajan hyvinvointia lisäävästi vaikuttavat kaikkein parhaiten PITKÄT YÖUNET ja riittävä ruoka sekä juoma. Eli aikataulut suunnitellaan niin, että ehtii a) nukkua ja b) syödä. Niillä pääsee jo aikasten pitkälle.

Maalilinja ylitetty juuri Nummi-Pusulassa 7.7.2012
Kuvasta kiitos Marjut Myller!

Kisatavarat:
Edellisenä iltana, tämän kisan tapauksessa torstaina, pakkaan autoon ja traileriin kisakamat. Mukaan otettavista tavaroista on lista, jota muokkaan aina kisojen mukaan. Esimerkiksi talvella mukaan tulee enemmän loimia ja kesällä on viilennykseen varattava paljon astioita sekä vettä.
Kisatavaroita pakkaan mukaan aina hiukan yli tarpeiden. Kilometrien aikana voi tapahtua oikeastaan aivan mitä vain, joten parempi varustautua huolella.

Kaupassa täytyy käydä ja sieltä ostaa riittävästi ruokaa sekä juomaa ratsastajalle ja huoltajalle / huoltajille. Hevosen kisataivalta helpottamaan pitää muistaa ostaa porkkanoita ja omenaa! Ratsastajan on syytä, hevosen tavoin, tankata juomaa vähintään päivä - pari ennen kisaa, jotta myös ratsastaja olisi kisan alkaessa täysissä voimissa.

Jos hevosen varustelista on pitkä, on se kyllä ihmispuolellakin! Vaihtovaatteet pitää tietysti olla mukana ja vaihtovaatteiden vaihtovaatteet! Ja usein myös kolmas täydellinen vaatekerta sekä erilaisia takkeja sekä kenkiä kasa. Talven kisoissa mikään ei ole kamalampaa kuin KYLMYYS, se on jotain sietämätöntä.

Hyvänä apuna kisatavaroiden listaa kasatessa on säätiedotussivustot; Foreca, Ilmatieteenlaitos... Tällä hetkellä lauantaiksi luvataan Punkalaitumelle tämän näköistä säätä: http://foreca.fi/Finland/Punkalaidun

Tiimipalaveri:
Ennen kisaa tutustutaan kartalta reitteihin, jos ne ovat saatavilla. Suunnitellaan huoltopaikkoja sekä mietitään mahdollisia erikoiskohtia reitistä. Asvalttisiirtymät yleensä kävellään näissä ihanneaikaluokissa ja metsäosuudet pitää myös huomioida vauhtia hidastavana pätkänä. Lisäksi luetaan tarkkaan kisakutsu, kilpailijatiedote ja tarkistetaan kisojen järjestäjältä asiat jotka ovat mahdollisesti jääneet epäselviksi.

Ennen kisapäivää sovitaan myös keskinopeus mihin pyritään sekä huoltojen, taukojen ja maaliin saapumisen koreografiat. Tarvittavien tavaroiden on syytä olla käsillä just eikä heti, pinna kiristyy sekunneissa kun homma ei rullaa toivotunlaisesti.

Tiimipalaveri kuulostaa erittäin hienolta, mutta meidän pienen, helposti haavoittuvaisen, kahden ihmisen sekä yhden hevosen tiimi suorittaa palaverinsä perinteisesti kotisohvalla tai keittiön pöydän ääressä. Tokikaan hevonen ei fyysisesti osallistu höpinöihin...

Yhden kerran kisamatkalla meillä on ollut extra huoltaja mukana (Nummi-Pusula 7.7.2012) ja lisäkäsi toi hommiin huomattavaa helpotusta! Näihin tuleviin kisoihinkin oli alustavasti buukattuna toinen huoltaja, mutta ainakaan koko päiväksi emme häneltä näillä näkymin apua saa. Nyt pidetään kovin peukkuja pystyssä ettei korvaamattoman avomies- huoltaja- autonkuljettaja- Upin kunto romahda yhtäkkiä loppuviikon aikana estäen kisoihin mukaan lähdön! (Leukemia ei ole kiva kaveri)

Punkalaidun 17.7.2010, Kalilein ensimmäiset mr-kisat!
Ohi ajava auto on meidän huoltoautomme Raita- Ranger.

Lauantaisia kisoja ajatellen on treenit nyt siis treenattu, hevosenhoitaja hommattu poissaolon ajaksi kotiin jääville kaviokkaille, yöpaikka sovittuna sekä hevoselle että meille kahdelle Punkalaitumelta ja varustelistat melkein valmiit. Vielä pari päivää, kourallinen viimeistelyä ja sitten SEIKKAILU VOI ALKAA!

6 kommenttia:

  1. Kiitos taas hyvästä postauksesta! Meillä kanssa Punkalaidun kutsuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punkalaitumella on aina hyvät kisat!! :)
      Pitänee sanoa "Tervetuloa kisamaan", ovat kuitenkin meidän seuran järjestämät! :D

      Poista
  2. Tsemppiä teille! Oon vasta vähän aikaa lukenut tätä blogia, mutta oon hurahtanut täysin. Itsellä meinaan haaveissa aloittaa hepan kanssa seuraavana vuonna matkaratsastus kouluratsastuksen ohella, ja täältä löytyy paljon vinkkejä :)

    Viikonloppuna maastoillessa tuli mieleen, että käytätkö mitään ötökkäsuihkeita kisojen aikana? Tai muuta keinoa ötököiden karkoittamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mitään ötökkäkarkotteita käyttänyt vuosiin kotona enkä kisoissa. Nyt ostin kuitenkin jokunen aika sitten Dr. Rebel- ötökkämyrkkyä. Näyttää hiukan tehoavan jopa paarmoihin! Eli lauantain kisoihin laitan kunnon kerrokset suihketta! Täytyy kuitenkin huomioida DOPING-VAROAJAT! Tässä tuotteessa sitä ei varsinaisesti ole, ei ole vain sallittu kisapäivän aikana.
      Kesäkisoissa karkotteen teho häviää myös nopeasti hevosen viilennyskastelun myötä.

      Poista
  3. Pakko kysyä, että onko noi reitit jotenkin merkitty siellä matkan varrella, vai miten osaatte kulkea?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, reitit on merkitty nauhoilla ja kääntymisnuolilla joita seurataan. Mukana on myös kartat, aina ei selvistä opasteista huolimatta pysy reitillä ainakaan tämä ratsukko...

      Poista