LISÄTIETOA:

lauantai 11. elokuuta 2012

Minna Kauppisen koulutreeneissä 9.8.2012

Meitä pyydettiin mukaan lähitallille kouluratsastaja Minna Kauppisen tunnille ja pitihän sinne lähteä mukaan menoa tunnustelemaan Kalilein kanssa.

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen aloitimme ravi-käynti-ravi -siirtymisillä. Jokaisen kentän sivun keskelle ravista käyntiin siirtyminen, käyntiä muutamia askeleita ja takaisin raviin. Kaltsu ei aina malttanut kävellä rauhassa, joten käyntiä piti mennä pidempiäkin pätkiä välillä.

Tästä jatkoimme ravissa avotaivutuksella, mitä teimme kentän kahdelle peräkkäiselle sivulle molempiin suuntiin. Meni yllättävän kivasti!

Lopuksi vielä laukkaa isolla keskiympyrällä. Vasemmalle muoto säilyi, oikealle puri kiinni ja meni hiukan taisteluksi.

Kalilei sai TODELLA paljon positiivista palautetta ja selviydyimme tehtävistä kunnialla! Minna toivoi ruunaa liikkumaan pidemmällä kaulalla ja taisimme paikoitellen jopa onnistua. Omassa istunnassani ongelmat jatkuvat, eivät suuret, mutta huomattavat. Nyrkkien pitäminen harjan yläpuolella, lähellä toisiaan, on työlistalla taas, olen tämän kanssa joskus vuosia aikaisemminkin tapellut.

Päivän paras oivallus: On eroa ryhdistäytyykö suoristamalla selän vai nostamalla itseään "korvista ylöspäin"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti