LISÄTIETOA:

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Mr. Voitto Voimaton ja paluu ratsunoppeihin


Takana 2,5 kuukauden täysi loma, sitä seurannut parin viikon maastoilujakso ja nyt (6.8.2013) ensimmäistä kertaa kentällä vilkaisemassa mitä kuuluu Voitto 4 veen liikkumiselle. Kuului paljon parempaa kuin 13.5., jolloin ruuna on viimeksi aidatulla alueella piipertänyt. Askellus oli parempaa ja hevonen rennon tyytyväinen! Se on hyvä uutinen!

Positiivista kerrottavaa on myös siitä, että ratsuttaja- Maijan sanojen mukaan hevonen on paremmassa kunnossa lihaksistoltaan ja parempi suustaan kuin ennen.



Jos jotain hyvää, niin myös jotain huonoa. Voitto on todella voimaton takaa. Sen takapää heilahtee ja takapolvet lonksuvat, jopa niin että tämmöinen huonosilmäinen puskatätikin huomaa! Tämä toki toivottavasti tulee korjaantumaan ajan ja treenin myötä, mutta jotenkin sitä haluaisi "kaikki mulle nyt heti". Odotin varmaan jotain liikeihmettä ja täydellistä 4-vuotiasta kesän lomailun jälkeen.

Ei ollut kentällä liikkumassa mikään liitokavio, eikä valmis kouluratsu. Aiemmin olin jo hiukan kirveen heittänyt kaivoon, mutta nyt olen ihan pikkiriikkisen taas toiveikas. Mitään ei hevoshommissa saa ilman työntekoa ja se on meinannut hieman unohtua.

Yritän muistaa, että "KOVA TYÖ PALKITAAN AINA - EI HETI, MUTTA AINA!"


Laitetaan loppuun vielä peräti neljä videota päivän treeneistä. Kentällä katsottuna meno oli aivan erinäköistä omaan silmääni, mitä myöhemmin kotona tietokoneen ruudulta tarkasteltuna. Olisikohan kuitenkin ollut ne vaaleanpunaiset lasit päässä siellä ratsastuskentän hietikolla seistessäni?








12 kommenttia:

  1. Eihän noissa videoissaollut mitään kauheaa !:) Laukkaamalla se laukkakin vaan paranee. Hyvä Voitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää todellakin toivon, että laukkaamalla laukkakin paranee! Mutta hyvä, jos ei aivan tyrmäävää ole. :)

      Poista
  2. Sillä on kyllä tosi kiva ylälinja :) ei tuu kuvissa niin hyvin esiin, kun tossa videossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei Voitto aivan onneton jokakohdasta ole. Ylälinjasta olen samaa mieltä! Kaulaakin on suotu enemmän kuin suomenhevosille yleensä! :)

      Poista
  3. Hienostihan se menee! Ja neljävuotias suokki on vielä älyttömän nuori, ei ihme jos on voimaton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt itseni ajattelemasta, että Voitto on JO neljävuotias! Ajattelen liikaa, mitä sen pitäisi olla. Enkä niinkään sitä mikä siitä voi tulla.

      ...ja onko se ihme, jos on piiiiiitkän loman jälkeen voimaton? Kun ei mikään muskelivoimahirmu ollut ennen sitäkään. :)

      Poista
  4. Näppärästihän tuo menee! :)

    VastaaPoista
  5. Aika voimattomaltahan se näyttää ja lonksuttaa mennä eteenpäin. Mutta mitä muuta voisi vaatia? Treeniä vaan, varsahan se on melkein vielä ;) Ylälinja ja kaula näyttää tosiaan aika hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Treeniä lisää, sitä on luvassa jo heti huomenna! :)

      Poista
  6. Kuka sun hevosta ratsastaa noilla videoilla..?

    VastaaPoista