Voihan irtokenkä!

Tuttu tilanne ehkä muillekin kuin minulle? Kipasta on valikoitu sopivat koulukisat ja ilmoittauduttu niihin. Kengittäjän kanssakin ollaan oltu jutuissa ja koko porukan kenkäysaika on sovittuna muutamaa päivää kisojen jälkeen. Kisat ovat lauantaina ja, yllätys yllätys, huomaat torstaina toisen takakengän olevan löysällä. Tai oikeastaan todella löysällä...

Hevonen tarhasta talliin ja oma-alotteisena toimeliaana tallinpitäjänä sitä tietysti noutaa kengitysvälineensä nauloineen. Ähinää, puhinaa, painava suomenjupottimen takajalka, röpelöiseksi mennyt naulan reikien alue, kengityshiki... Lopulta kolme uutta naulaa on laitettu ja kenkä vaikuttaa olevan tiiviisti taas kiinni. Ei irvistele eikä kilise. Tyytyväisenä itseensä voi hymy huulillaan palauttaa kisaratsun tarhaan.

Koittaa perjantai ja iltapäivä. Ei ole kovinkaan paljoa hienompaa asiaa kun huomata aloitellessasi kisa-ajatuksia, että siltä rakkaalta kisakaveriltasi puuttuu kenkä. Se sama takakenkä, jonka olet juuri eilen naputellut kiinni. Aikaa kisastarttiin on alle vuorokausi ja kengittäjäthän ovat tunnetusti kiireisiä ja toisinaan vaikeasti tavoitettaviakin. Puhelin siis kätöseen ja toiveikkaana pirautus oman kunnan paikalliselle kengittäjälle. Käy aivan hirmuinen munkki! Kengittäjä kurvaa pihaan tunnin päästä soitosta!

Uljas kisakaveri saa kenkänsä alleen ja kisa-ajatusten kasaaminen voi jatkua. Se miten ne kisat sujuivat, onkin jo toinen tarina. Kerrottakoon se seuraavassa postauksessa...