Rakas Päiväkirja,
Olin tänään saanut päivän työt tehtyä ja istuin erittäin mukavasti peittoon kääriytyneenä läppärini edessä. Olin ottanut höytyävän kuumaa glögiä sisältävän mukin kaverikseni. Olen toisinaan toivonut, että nämä kuudetta vuosikymmentä elelevät ikkunat olisivat hieman tiivimmät, mutta tällä kertaa olin iloinen niiden heikosta äänieristyksestä.
Kuulin rauhallisen ajatuksenjuoksuni läpi hevosen kirmaavan pihalla. Jouduin jättämään niille sijoilleen ihanan lämpimän viltin, herkullisen glögin ja antiikkiläppärini. Huomasin noin viisi sekuntia myöhemmin, klo 02:21, tepastelevani pussipimeässä ja joulukuun raikkaassa vesisateessa riimu kädessäni karsinasta omatoimisesti poistuneen rakkaan karvakorvani perässä.
Sisälle tullessani törmäsin ajatukseen siitä, että ei tämä ole normaalin ihmisen järjellä varustetun hommaa.
Näihin mietteisiin.
Hyviä Öitä!
Taru
Voi ei :D Vaikka aina haaveileekin hevosista omassa pihassa, on silläkin asialla tietysti mukana myös kolikon kääntöpuoli ... :D
VastaaPoistaTämä ei onneksi ainakaan meillä ole ollut edes jokavuotinen tapahtuma! :D
PoistaJotain häppeninkiä tällä aina toisinaan on, mutta harvoin tarvitsee sentään yöpuvun helmat lepattaen juoksennella pihalla! :D
Hevoset <3. Ihmettelen suuresti niitä aikoja joillon hevoset olivat pelkästään villieläiminä; miten ne eivät kuolleet sukupuuttoon!?! Lemmikkieläiminä niille, kun sattuu ja tapahtuu koko ajan jotain!
VastaaPoistaNiin sattuu ja tapahtuu! Tuommoisen eläimen luominen on varmaan ollut vitsi! Sellaisia lasiotuksia ovat, mokomat!
PoistaEi tosiaan ole tervejärkisen hommaa tämä hevoshomma. Jos onkin alkujaan täysissä järjissään niin vähitellen kuitenkin tulee hulluksi. Tähän päätelmään olen tullut, vaikka ei ole edes omaa tallia. Yksi murheenkryyni riittää.
VastaaPoistaJuurikin näin se menee! :D
Poista