LISÄTIETOA:

torstai 18. joulukuuta 2014

Lisämärehdintää ruokinnasta

SUURI KIITOS kaikille Voiton lihavuuskuntoa ja ruokintaa kommentoineille! Olen sanojanne tässä hetken aikaa maistellut miettien mitä teen, mitä uutta vinkkiä teiltä sain ja minne suuntaan jatkan ruunan kanssa.

Olen monen teidän kanssa samaa mieltä siitä, että meidän silmiimme ylipainoinen hevonen on se mukavan pyöreä, terve ja hyväkuntoinen. Näemme varsinkin ratsupiireissä koko ajan lihavia, ja sitäkin lihavampia, yksilöitä ja olemme hilanneet lihavuuskuntoasteikkoa vastaamaan näkemäämme. Sporttisessa kunnossa oleva kiinteä urheiluhevonen onkin mielestämme nälkiintynyt!

Olen yksi näistä hevosensa liian paksuksi syöttävistä tädeistä. Ihailen ravureiden kiiltävää karvaa ja kiinteää kroppaa ja samaan aikaan lappaan aivan liian paljon ruokaa kotona mitään-tekemättömien kaviokkaiden eteen. Hieman ristiriitaista! Kirsikkana kakussa vieläpä kauhistelen Voittoa ja kutsun sitä loimihenkariksi. Vaikka eihän se nyt ihan oikeasti edes ole laiha, nyt kun otin taas silmät kunnolla käteeni ja tollotin ottamiani kuvia riittävästi! Ei se laihtua saa, mutta ei se nälkäänkään ole kuolemassa. Lihakseton takapää ja klipattu vartalo korostavat mielikuvaani näivettyneestä nuorukaisesta.

Porren paino 17.12.2014
"Jos hevonen jaksaa hyvin tehdä töitä, syö, juo ja paskoo, niin eikös silloin olla kuitenkin "voiton puolella" ;)" , kommentoi RC ja näinhän sitä pitäisi myös pystyä näkemään. Energiaa ei puutu, Voittiksen mielentila on uteliaan innokas, ruoka maistuu, vesi häviää kupista sekä kakka kulkee. Perusasiat ovat siis kunnossa.

Rehuvalintaa mietin uudelleen, jos ei tällä nykyisellä valmisteella tule mitään muutosta tilanteeseen tulevien kuukausien aikana. Pääsääntöisesti suosin suomalaista sapuskaa, mutta mikäänhän ei estä kokeilemasta myös jotain muuta. Esimerkiksi naapurimaamme merkillä Kraftilla on valikoimassaan sopivia ehdokkaita. Etelän ihmemaista tulevilla rehumerkeillä on varmasti oma kannattajakuntansa, mutta itse hieman vierastan niitä. Säkin lähtömaassa on erilainen heinä ja ruokintakulttuuri, joten onko juuri se ruoka paras mahdollinen lisä Suomessa kasvaneelle ja asuvalle mutapeltosuokille?

Eniten kommenteista pisti silmääni kommentointi ruuan määrässä. Itselleni tuli hämmästynyt olo! Siis todellako?! Annanko minä liian vähän lisäruokaa?! Mutta kyllä! Tämä saattaa olla mahdollista. Olen tottunut antamaan pieniä määriä (kaikki edelliset hevoset ovat olleet mallia läski- läskimpi- läskein) ja olen saattanut jäädä araksi määrissä.

Voiton paino 17.12.2014
Tämän Racing Mash -valmisteen suositeltu syöttömäärä on säkin kyljen mukaan 0,5 - 3 litraa päivässä. Voitto on nyt saanut pari litraa päivässä noita pipanoita turvotettuna. Lisäksi kepussa on kauraa sekä leipää ja porkkanaa ja kyllä se 10 litran sanko niistä täyteen tulee. Näen tuon määrän suurena, en pienenä. Samanaikaisesti Porren lisärehujen ruoka-annos hädintuskin täyttää sangosta pohjaa.

Kiitos vielä kaikille kommentteja jättäneille ja jään innokkaana odottelemaan niitä vielä lisää!

30 kommenttia:

  1. Vai pitäiskö vaihtaa jo aihetta ;D

    VastaaPoista
  2. Antaisin itselleni avokämmennellä jos kasvava ja kehittyvä suomenhevoseni näyttäisi elämänsä ehtoopuolella olevalle ay-kantturalle. Tässä blogissa on pohdittu ähkyjä ja ruokintaa niin paljon että suosittelisin muuttamaan niitä omia käytäntöjä selittelyn sijaan. Jos suomenhevosella selkäranka törröttää on hevonen kipeä tai huonossa lihassa. Kumpikaan vaiva ei parane netissä kirjoittamalla. Jos ihannoit kuivakkaa täykkärityyppiä, hanki sellainen, mutta suomenhevosen rotumääritelmään ei kuulu törröttävä luut ja talvisodan aikainen lihavuuskunto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän vois miettiä mitä kirjoittaa! Joku roti se olla pitää! Jos tuollaisia latelee niin laita nyt ihmeessä ihan oma nimesi kommentin perään! Hemmetti, että suututtaa moiset :(

      t. toinen Ano

      Poista
    2. Jos asia ei mitenkään itseäni mietityttäisi tai olisin tilanteeseen tyytyväinen tai jopa sulkisin silmäni koko asialta, tuskin tänne kirjoittaisin tästä aiheesta?

      Huonossa lihassa Voitto onkin! Eikös se nyt tässä ole jo käynyt kaikissa asiaa sivuavissa aiheissa selväksi? Ei sen läskiksi tarvitse tulla, mutta täyteläisemmäksi kyllä.

      Olen ehdotuksille avoin tilanteen saamiseksi positiivisemmaksi. Kiitän viestistäsi, mutta se ei auttanut suuntaan eikä toiseen.

      Ja mitä niihin ähkyihin tuli, hevoset olivat matoisia. Madotuksen jälkeen ähkyjen määrä on ollut nolla. Syyttäkää seuraavaksi sitten etten ole madottanut! En ollutkaan, vaan ottanut nykyisten ohjeiden mukaan lantanäytteitä ja vain syksyisin antanut heisimatohäädön.

      Poista
    3. Anonyymin kommentteihin kantaa ottamatta jäin miettimään, että ne madot ovat voineet tuhojansa suolistossa tehdä - pysyvästikin. Ja niitä voi siellä olla edelleen.

      Minä olen hevosta madottanut säännöllisesti lantanäytteitä otattamatta ja kuultuani kuinka monipäiväinen keräyssessio lannasta olisi oikeasti luotettavaa tietoa tuottava - madotan edelleen. Minun hevoseni kuolee kenties maksakirroosiin, mutta ei matoihin. Mutta tämä nyt tuohon mato-asiaan, ei lihavuuskuntoon.

      Poista
    4. Jep, sitähän en tiedä miten paljon niitä matoja oli tai mitä laatua ne olivat tai ovatko ne tehneet jotain vaurioita. Voitto on aina ollut hoikkuuteen taipuvainen, joten ei tämä lihattomuus ole pelkästään vuoden takaisten ähkyepisodien jälkeen tullutta. Ruuna on siis tullut taloon käännyttyään kaksivuotiaaksi ja on nyt kääntymässä kuusivuotiaaksi.

      Pieni määrä matojahan ei ole vaaraksi hevoselle. Olen nähnyt jonkun ruotsalaisen tutkimuksenkin, jossa ravurina parempaa tulosta tekivät hevoset joilla oli hieman matoja! Toki liikakin on liikaa - niissä madoissakin. Emmää ainakaan niitä halua hevosissani liikaa pitää.

      Tulevana vuonna madotan hevoseni vielä eläinlääkärin kanssa yhdessä mietityn ohjelman mukaisesti (kun niitä ongelmia oli) ja sen jälkeen pohdin mitä jatkossa.

      Poista
  3. Minä vielä tuosta ruokamäärästä: ei hevonen kasvata lihasta porkkanalla ja leivällä. Jos annat iltasatsina 1 l mashia, se turpoaa ehkä kaksin-kolminkertaiseksi, ja lisäät litran kauraa, ja loput leipää ja porkkanaa niin että ämpäri on täynnä, niin ei siinä edelleenkään ole sille hevoselle rakennusainetta kuin se litra kauraa (joka ei vain kaikilla hevosilla imeydy niin kuin toivoa sopii vaikka miten olisi kotimaista) ja litra mashia (joka on lähinnä hyvin sulavaa kuitua suoliston voiteluun, ei massankasvatusrehu).

    En missään nimessä sano tätä ilkeilläkseni, mutta joskus omistajan omat periaatteet ovat ainoa este hevosen lihomiselle/lihasten kasvatukselle (ja toki vastaavasti myös laihtumiselle!). Racingin rehuista on ollut viime vuosina tosi paljon polemiikkia hevosihmisten keskuudessa, ja vaikka olisi ajatustasolla ihana tukea kotimaista, niin tiedän todella monta (suomen)hevosta joiden monenkirjavat epämääräiset oireilut ovat loppuneet kun on vaihdettu racinigin rehuista pois. Kannattaa tarkastella omia toimintatapoja ja miettiä, miksi tekee niin kuin tekee, ja olisiko kenties tarvetta keikauttaa omat tottumukset päälaelleen ja kokeilla, syntyisikö toivontunlaista tulosta toisella tapaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi!! Kirjoitit hyvän esimerkin kommentista, jonka vuoksi tätä blogia innoissani kirjoitan!! :) Asiapitoinen ja kehitysehdotuksia sisältävä viesti, kiitos!

      Kotimaisia rehuja on tarjolla Racingin lisäksi Talliproolla ja BlackHorsella, enkä itsekään ole mikään Racing-fani. Joitain heidän tuotteitaan kyllä käytän, mutta mm. täysrehut olen aina valinnut toisilta valmistajilta.

      Mitäs muuta tähän osaisi kommentoida? Ei oikein mitään, kommenttisi sai hieman hiljaiseksi, positiivisessa mielessä. :)

      Poista
    2. Hyvä ettet pahastunut.

      Vielä tuosta rehujen kotimaisuudesta yleisen tason ajatuspähkinäksi: jos vertaa suomalaista urheiluhevoskulttuuria esim. saksalaiseen tai ruotsalaiseen, ollaan täällä meillä vielä aika takapajuisia. Olen hiljaa mielessäni miettinyt, että se saattaa myös näkyä urheiluhevosten ruokintaan tarkoitetuissa rehuissa... Minun mielestäni on parempi syöttää korkeavalkuaista, maistuvaa ja hyvin sulavaa rehua kohtuullinen määrä kuin mättää imeytymätöntä, huonosti maistuvaa rehua ämpäritolkulla hevosen eteen vain siksi että pussissa lukee X ja/tai valmistusmaa on X. Tähän viittasivat tuolla alempana kommentoineet Hanna ja Ärräkin, kun puhuivat turhan tärkkelyskuorman välttämisestä.

      Ei se, että hevonen syö ja paskoo, ole aina yhtäläisyysmerkillä yhditettävissä hevosen (maksimaaliseen) hyvinvointiin. Jos hevonen ei enää syö eikä pasko niin se on kuollut, ts. tosi huonokuntoisetkin hevoset syö ja paskoo ja saattavat jopa olla hämmentävän iloisia ja pirteitä, eikä niillä silti ole kaikki ok.

      Sinä pidät hyvää huolta hevosestasi, ethän muuten edes uhraisi ajatusta sen lihavuuskunnon spekulointiin. Älä piittaa ilkeämielisestä kommentoinnista. Löydät varmasti oikeanlaisen ruokinnan ja saavutat sillä tuloksia, kunhan uskallat myöntää itsellesi, että tämä hevonen ei nyt ole sellainen läski-läskimpi -versio vaan lähempänä toista ääripäätä. Älä turhaan vertaile suomenhevosiasi toisiinsa, ne ovat selvästi aivan erilaisia ravitsemuksellisilta tarpeiltaan ja rehunkäyttökyvyltään.

      Poista
    3. Hyvä lähestymiskulma tuohon rehuasiaan tuo näkemyksesi! Olen ajatellut, että suomalainen rehu olisi valmistettu suomalaista heinää ajatellen ja niitä tarpeita varten, joita juuri täällä asuvilla hevosilla on. Mutta toisaalta - miten paljon esim. Suomen Rehu haluaa panostaa hevosten ruokiin (esim. tasalaatuisuus, parhaat raaka-aineet), jos hevosrehut ovat murto-osa heidän tuotannostaan mm. naudan ja sian ruuan rinnalla.

      Porrea ja Voittoa en vertaa keskenään enkä ruoki samalla tavalla. Vanha vs. nuori, paksu vs. ohut, oloneuvos vs. treenihevonen. Voitto on ensimmäinen täällä oleva hevonen, jota en saa pidettyä lihoissaan riittävän hyvin, joten hieman olen toisinaan mietteliäs siitä miten jatkaa. Ei keinot ole loppu, mutta pitää "'ääneen" ihmetellä asiaa, jotta saa uusia ajatuksia! :)

      Poista
  4. Voisiko takaosan lihaksettomuuteen löytyä syytä muualta, kun ruokinnasta? Jos Voitto säästelee takaosan käyttämistä ja siksi lihakset eivät kasva?
    Lisälihaksien toivossa minä lisäisin ruokaan valkuaista, esim. Racing Protein tai ihan vaan rypsi- tai soijarouhe.

    Minusta on hyvä, että pohdit näitä asioita ja koetat kerätä mielipiteitä, vaikka joukossa on melko kärkkäitäkin kommentteja. Ei tuo hevonen kuitenkaan ole nälkään kuolemassa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lihaksettomuus voi johtua myös mainitsemistasi syistä! Sen vuoksi on sopivan satulan metsästys kesken, lihashuoltoa tehdään säännöllisesti hierojan toimesta ja pieni lomakin odottaa. Myöskään sitä ell-keikkaa ei ole suljettu pois. Viimeksi vain kuvattiin, ei tehty ns. Ontumatutkimusta.

      Lisävalkuainen lienee tarpeen, mutta pitäisi sitä hevosta myös päästä liikuttamaan enemmän. Ei lihas kasva tarhassa nököttämällä!

      Poista
  5. Heippa! Ravi-ihminen täällä kans lykkää lusikkansa soppaan! :) Jos et halua väkirehun määrää jostain syystä kasvattaa, ota käyttöön öljylisä. Ja nyt en puhu siis lorauksesta, vaan useita desejä, puolikin litraa päivässä. Muista tällöin lisääntyneen E-vitamiinin tarve. Syökö Voitto kokonaista vai litistettyä kauraa? Pureskeleeko se kunnolla vai tuleeko kokonaisia jyviä paljon läpi? Jos koet että kauran määrää et voi/halua kasvattaa eikä öljyn merkittävä lisääminenkään kiinnosta, suosittelisin vaihtoa täysrehuun, useimmille hevosille imeytyy paremmin ja suhteessa pienemmät syöttömäärät vs. kaura riittävät kun koko annos tulee oikeasti hyötykäyttöön. (Tarpeeksi sitäkin kuitenkin pitää antaa että siitä on jotain hyötyäkin ;) )

    Mulla on vuosien varrella ollut hoikkaakin hoikempia, lihaksettomia lämpösiä useampia jotka ovat tulleet meille elpymään. Ehdottomasti paras massankasvatusrehu on ollut Dodson & Horrellin Build Up enkä ole ainoa joka on saanut sillä hyviä tuloksia. Muutama kuukausi eivätkä omistajat ole tunteneet hevosiaan samoiksi! Mutta tottakai jotta se rehu ei muuttuisi pelkäksi läskiksi, tarvitaan myös sitä lihasmassaa kasvattavaa treeniä :) Tsemppiä nuoren honkkelin kanssa, tiedän että ei ole helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja luonnollisesti se vapaa hyvälaatuinen heinä mutta sehän teillä jo onkin :)

      Poista
    2. Mä suosittelen myös tuota build uppia. Syötä kokeeksi säkki ja voitto on kunnossa! Jos et tykkää, voin lunastaa säkin lopun ;) meillä nirsot lvt on sillä pidetty lihassa. Jos ei ole massaa ei myöskään voi kasvattaa lihasta koska siihen tarvitaan energiaa ja rakennusaineita.

      Poista
    3. Kauran vaihtamista täysrehuun olen täällä myös pohtinut ja vaihtoehtoja ihmetellyt. Vielä en asian eteen tehnyt mitään, pitää vielä katsella mikä voisi olla se meidän juttu.

      Enkä sulje tuota Bild uppiakaan pois mielestä, kiitos vaan molemmille suosituksesta! :)

      Poista
  6. En ole seurannut ruokintakeskustelua, joten saatat joutua toistamaan asioita tai sitten minä toistan itsestäänselvyyksiä. Laihaa hevosta kannattaa ensisijaisesti lihottaa vapaalla tai lähes vapaalla heinällä eikä väkirehuilla. Heinän kaveriksi voi ottaa esimerkiksi Greenlinen ja sekoittaa siihen hieman öljyä, esimerkiksi rypsiöljyä. Näillä eväillä lihotus on vatsa- ja lihasystävällistä, sillä tärkkelyskuormaa kannattaa kyllä vältellä minkä tahansa hevosen ruokinnassa (viljat).

    Onko sinulla heinäanalyysi käytettävissä? Mikäli ei ole, se kannattaa teetättää Viljavuuspalvelulla. Mikäli hevonen on lihasköyhä, ihan ensimmäisenä täytyy tarkistaa heinäanalyysistä erityisesti heinän SRV (sulava raakavalkuainen) ja D-arvo. Mikäli heinässä on kaikki kunnossa eikä ruokintaan tarvitse tehdä analyysin perusteella suuria muutoksia, sen jälkeen voi alkaa miettimään hevosen terveyttä ja treenikäytäntöjä. Lihas ei tosiaan kasva levossa eikä vääränlaisella treenilläkään. Toisaalta lihas ei myöskään kasva, mikäli hevosella ei ole ruoansulatus/aineenvaihdunta kunnossa tai sillä on jotain muuta terveyshäikkää. Hevosissa on myös yksilöllisiä eroja ja joillekin lihakset kasvavat helpommin ja ne ovat muutoinkin lihaksikkaampaa tyyppiä kuin toiset, joiden lihasten eteen joutuu tekemään kovasti työtä. Samaa on nähtävissä meissä ihmisissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaa heinä meillä on käytössä, mutta sitä ei mene mielestäni mitenkään erityisen paljoa siitä huolimatta. Voitto syö sen minkä kokee tarpeelliseksi eikä ahda itseään palloksi. Greenline on ollut käytössä keväästä saakka ja se auttoi kesän yli, mutta sen jälkeen hevonen taas pääsi hieman varkain kuihtumaan. Tässä välissä oli greenline kokonaan tauolla, kun Agrimarket myi ei-oota. Sen jälkeen vaihdoinkin sen kokeeksi tuohon Mashiin.

      Heinäanalyysi on käytettävissä. Täällä oleva heinä on ihan "tavallista", analyysin mukaan ei mitään super-loistavaa, mutta ei köyhääkään. Voiton lisäksi syöjät ovat paksu-Porre ja kaksi minishetlanninponia eli piti hieman tehdä kompromissi tässä kohtaa.

      Treeni saisi olla ehdottomasti monipuolisempaa ja liikuntaa paljon enemmän! Liikutan itse hevosta kotimaastoissa niin paljon kuin mahdollista on (vaihtelevasti ja yleensä valitettavan kevyesti) ja sen lisäksi ammattilainen tekee maneesissa / kentällä koulutreenin kerran viikossa.

      Parantamistahan olisi monessa suhteessa, mutta määrääni enempää minäkään en pysty repeämään, mutta parhaani teen! :)

      Poista
    2. Greenline ei tietenkään ole ainoa vaihtoehto johon lisätä öljyä, mikäli sitä haluaa ruokinnassa kokeilla. Senhän voi lirauttaa minkä tahansa rehun kaveriksi.

      Mutta liikaa ei kannata murehtia, eiköhän se siitä. Toisekseen hevosen määrättömässä lihottamisessakaan ei ole mitään järkeä, mieluummin hoikka kuin pallo. :) Lihas on sitten asia erikseen.

      Poista
    3. Öljyäkin olen pitänyt ruokintavaihtoehtona! Pitää yrittää koota kaikki ajatukset paperille ja pähkäillä mihin suuntaan tästä lähteä.

      Liikaa en murehdi (kun on muutakin elämää), mutta kyllähän tämän tilanteen toivoisi saavan ratkaisunsa. :)

      Poista
  7. Mites ajotreenaus Voitolla? Muksu kärryyn ja hevoselle hikitreeniä niin että pakarat raikaa :D Se oli mulla jossain välissä ainut hevosenliikutuskeino kun muksuja ei voinut kotiinkaan jättää. Sai sitä säännöllistä ja erilaista treeniä kehityksen tueksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos loistavasta vinkistä! Tätä itsekin olen miettinyt! :D
      Pitää vaan vielä hetki odottaa, että tuo Ponipoika kasvaa. Tällä hetkellä meno on sen laatuista, etten tiedä millä välineellä pikkujätkän sitoisin kiinni kärryihin, jotta tulisimme yhteistä matkaa kotiin saakka... Voitto on onneksi todella selväpäinen ajaa.

      Poista
    2. Minä en uskaltanut kovin pieniä muksuja ottaa kärryihin, kun mielessä oli kauhukuvia tilanteesta että itse tippuisin kärryiltä ja muksut jäisivät kyytiin ja hevonen laukkaisi tiehensä. Tuosta syystä en myöskään ikinä köyttäisi lasta kiinni kärryyn! Nyt kun nuorimmainenkin on jo 5-vuotias, pidän heitä kyllä mukana kypärien ja turvaliivien kanssa , ja olen tolkuttanut, että hätätilanteessa pitää mieluummin hypätä kyydistä pois kuin jäädä mukaan roikkumaan. Kuulostan ehkä ylivarovaiselta, mutta kai sitä tässä iässä jo tietää niin hyvin, mitä kaikkea hevosten kanssa voi käydä, vaikka olisi toimivakin ajokki.

      Poista
    3. Nuo ruokintapohdinnat ovat myös hyvin tuttua juttua. Itselläni on pihassa viisi hyvinvoivaa, pulskaa suomenhevosta, ja sitten se kuudes, joka samoilla rehuilla ruokittuna on laiha ruipelo. Kaikki Greenlinet, öljyt ja Build-upit on käytössä jo, ilman suurempaa vaikutusta. Tämä kuitenkin on vasta 3-vuotias, joten toivoa sopii että tilanne paranee kunhan se on kasvunsa kasvanut ja hampaat vaihtanut.

      Mutta kyllä tässä huomaa muutoksen ihmisten käsityksessäkin siitä, mikä on sopiva lihavuuskunto. Vielä joskus 90-luvulla oli hyvin yleistä, että minullekin tultiin huomauttelemaan hevosteni olevan liian lihavia. Nykyisin noista lihavista ei huomauttele kukaan, mutta tuota yhtä hoikempaa kyllä kauhistellaan vähän väliä.

      Poista
    4. Juuri tuosta mainitsemastasi syystä johtuen en ota lasta mukaan kärryille vielä. Ei pieni ipana jaksa olla aloillaan koko lenkkiä eikä ymmärrä puhetta ja ohjeita riittävästi. Kyllä ponipoika varmasti ehtii vanhempana istua kärrylenkeillä kyydissä kilometrin, jos toisenkin. Vielä ei vaan ole aika sopiva siihen. Harjoitellaan ensin kärryttelyä tuon pienen poninkin kanssa... :)

      Toinen viestisi oli myös kovin tuttua juttua. Voitonkin lihavuuskunto on vaihdellut vuosien aikana sopivan ja kuivan välillä, kasvupyrähdys pääsee toisinaan yllättämään eikä ruokinnan lisäys ole ehtinyt mukaan aivan saman aikaan. Täällä luultavasti alkaa olla kasvu valmiina hiljalleen tai mistäs tiedän miten suureksi ruuna aikoo venyä. Pienhevoslinjainen on venynyt jo pitkälti yli 160 cm korkeaksi... :D

      Poista
  8. Miten ruokit sun miniponia/poneja? Mitä ne siis saa päivittäin heinän lisäksi? Itselläni myös nimittäin minejä ja tuntuu ainakin täällä päin olevan se ruokinta ikuisuusongelma kun aina on jotain liikaa tai jotain liian vähän. Onneksi nyt on löytynyt semmonen ihan sopiva ruokinta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miniponit ovat syöneet meillä Pavon Grow- täysrehua ja suht vapaasti heinää. Asuvat pihatossa ja liikkuvat siellä mukavan paljon. Tämä säkki on viimeinen tätä laatua ja pitäisi päättää näidenkin kaviokkaiden kohdalla, että mitäs nyt sitten seuraavaksi. Joko jatkossakin pieni määrä täysrehua tai mysliä tai sitten vain kivennäisiä.

      En ole näiden kohdalla niin kovin tarkkaan laskenut ruokintaa. Ovat kiinteitä ja hyvin kehittyneitä sekä silmiä miellyttäviä ja pirteitä, joten se on ollut riittävä mittari ruokinnasta.

      Mitä itse annat?

      Poista
    2. Meillä tuo vanhempi vajaa 2 vuotias syö Cavalorin Juniorixiä, mutta sitä se saa alle suositellun määrän joten lisäksi kivennäistä ja pellavarouhetta. Toinen on just vierotettu ja syö ihan pienen määrän Racingin proteinia ja kivennäistä.

      Nuorempi tuli mulle juuri ja täytyy vähän katsoa mihin suuntaan sen lihavuuskunto menee. Tuon vanhemman kanssa on sitten ongelmia kun menettää massansa helposti, mutta saa liikaa tai liian vähän jotain sillä hankaa häntää ja harjaa ihan järkyttävästi talvellakin. Se saattaa olla yliherkkä valkuaiselle ja nyt yritänkin miettiä pääni puhki miten ruokkisin sen että hankaaminen vähenee.

      Poista
  9. Kannattaa vaihtaa se kaura mysliin. Kaurassa ei ole "ruoka" , sita kannattaa antaa vaan sivussa energia lisana, jos tarve vaatii.
    Equitop myoplast on hyva lihasmassan kasvuun.

    VastaaPoista