Kisareissu, jonka olisi voinut jättää tekemättä...
Kisakauden yhdeksännet mr-kisat
Matkaratsastuksen aluemestaruus
Matkaratsastuksen aluemestaruus
CE1* - CE2*, kv-kisat, Vesilahti 20.10.2012
luokka: 56 km (taso 2.3, alue)
Kisavalmistelut eivät sujuneet ollenkaan niinkuin niiden pitäisi ja koko ajan tuntui, etten halua edes lähteä koko kisoihin. Tai oikeastaan pitää myöntää, että kisavalmisteluja ei ollut yhtään. Parina iltana extra-juotin Kalileita, mutta siinä kaikki. Klippailin vielä klo 23 aikoihin kisaa edeltävänä iltana Kaltsua ja tavaratkin pakkailin vain suunnilleen valmiiksi samaisena iltana.
Yöllä heräilin moneen kertaan ja näin unta siitä miten Kalilei hylätään ell-tarkastuksessa. Aamulla sain viestiä kisakumppaniltani, että he jättävät kisan väliin ratsastajan sairastuttua. Yhä ja edelleen teki vahvemmin mieli jäädä vain kotiin. Kuitenkin aamulla kello yhdeksän aikaan olin lastannut ruunan trailerin kyytiin, riipinyt tavarat mukaan ja köröttelin autollani kohti Vesilahtea. Olin tunnin myöhässä ajattelemastani aikataulusta, ei kovin paha...
Huoltaja - avomies Upi makoili yhä ja edelleen infektion takia TYKSin osastolla ja huollon tehtäviin oli innokkaana ilmottautunut Pumpulienkeli- blogin kirjoittajat Hilla ja Roosa. Heillä oli homma hallussa ja Hilla oli käynyt reittiselostuksessa puolestani, kun vihdoin kisapaikalle pöllähdin. Vartin kävelyn jälkeen Kaltsu kävi ell-tarkastuksessa ja siinä kaikki jees.
Ehdin sentään helposti ennen starttia kisaratsuni kyytiin ja lähtöviivalta lähdimme reippaalla ravilla matkaan. Alkuun oli pientä kaaoksen poikasta taas. Muutama ratsukko lähti vetelemään sen verran "reikä päässä", että eksyivät heti alkuunsa reitiltäkin. Vajaan viiden kilometrin kohdalla vauhdista keskustelu Kalilein kanssa päättyi ja pystyin antamaan ohjat pois.
Lenkin pituus oli 28 km ja reitti oli erittäin selkeä. Koko matkan aikana ei ollut kuin muutama käännös, joten tällä kertaa emme edes eksyneet! Pohjat olivat suurimmaksi osin kovat ja paikoitellen jopa hiukan kivikkoiset, oli hyvä ajatus laittaa viikolla kengityksen yhteydessä pohjalliset sekä eteen että taakse. Viime vuonna olimme samassa kisapaikassa starttaamassa saman matkan, mutta en muista yhtään oliko silloin näin paljon mäkiä reitillä. Tällä kertaa ei tasamaata liioin näkynyt! Vuorotellen mentiin ylös ja alas - ylös ja alas, aina vain uudelleen ja uudelleen. Reittikartassa oli näkyvillä korkeuskäyrät ja se näytti täsmälleen samanlaiselta vuoristoradalta kuin reitillä tuli huomattua.
Huoltokieltoa oli pitkät pätkät reitistä ja karttakin oli suorastaan ala-arvoinen. Meidän super huoltotiimi Hilla ja Roosa kuitenkin löysivät muiden perässä huoltopaikoille ja olivat aina valmiina asemissa kun me Kalilein kanssa kopistelimme paikalle. Otimme lenkille huoltoja vain kolme kappaletta (lähinnä myös olosuhteiden pakosta) ja yritimme pitää reipasta vauhtia.
Lenkillä ei ollut mitään sen ihmeempää, kuljimme välillä yksin ja välillä jonkun kanssa yhdessä. Loppulenkistä tien varrella oli lampaita ja kalkkunoita. Varsinkin nämä rääkyvät linnut tulivat meille molemmille täydellisenä yllätyksenä ja Kaltsukin hämmästyi sen verran, että teki muikean sivuloikan. Tässä yhteydessä ruuna raapaisi toisen etujalan kannalle pienen haavan, mutta onneksi ei sentään kenkä irronnut!
Tauolle saavuin taluttaen, toiseksi nopeimpana (n. 14,4 km/h). Aivan lähtö- ja maalilinjan tuntumassakin oli tietysti mäki ja sykkeet nousivat vielä siitä viimeisen kerran. Yritimme kuitenkin mahdollisimman pian saada ruunan ell:n taukotarkastukseen. Kolme minuuttia tauolle saapumisen jälkeen vein Kilikolin ensimmäistä kertaa tarkastukseen, vaikka sykkeeksi mittasimme 60. Taukotarkastuksessa on kaksi yritystä, ja siksi uskalsin riskillä yrittää. Ei kannattanut viedä, ell mittasi sykkeeksi saman 60 ja näin ollen passitti meidät takaisin palauttelemaan. Ihmettelimme siinä hetken aikaa ja varmistelimme sykettä moneen kertaa ennen toista yritystä. Toisella kerralla syke oli 48, peräti 10 minuutin odottelun jälkeen! Näin kisan jälkeen on helppo sanoa, että ois pitänyt TAAS kellojen soida tässä vaiheessa. Liikkeistä tuli A, kuivumisesta B.
Tauolla ruuna söi tyytyväisenä ja hörppi lämmintä melassimehua. Hienosto-herralle maistuu parhaiten käden lämpöinen juoma, kylmä vesi on aivan nou-nou. Lenkin keskinopeus oli ell-tarkastusaika huomioiden 14,0 km/h.
Toiselle lenkille otin pidemmät laukkapätkät heti alkuun, koska tiesin loppua kohden mäkien pahenevan. Ensimmäinen huolto oli taas 6 km kohdalla ja siinä kohtaa keskinopeutemme oli 18 km/h- luokkaa. Tämän jälkeen hiljensin matkavauhdin raviksi ja loppulenkki menikin ilman sen suurempia ihmettelyitä. Kilkutin tuntui jaksavan hyvin ja kipitteli kilometrejä eteenpäin mielellään. Aivan viimeisillä kilometreillä tuntui siltä, että alkaa kaviot hivenen jo painaa.
Maaliin tulimme luokassa ensimmäisenä, toisen lenkin olimme taittaneet 15,3 km/h. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Kalilei on aina ollut erittäin hyvä palautumaan, mutta tällä kertaa tuntui aivan toivottomalta saada sykkeitä alas. Ei auttanut kävelytys, ei seisoskelu, ei viilennys, eikä mikään muukaan tiedossani oleva poppokonsti. Sykkeet nakuttivat tasaisesti 65 ja 70 välillä, eivätkä missään vaiheessa laskeneet alle 60. Tiesin jo tässä vaihessa, että nyt kävi huonosti tämän kisan kanssa. Sykeraja tämän pituisessa kisassa on 56.
Ilmoitin ruunan viimeisellä minuutilla eläinlääkärin tarkastukseen käytettyämme koko puolen tunnin palautumisajan. Yllättäen sykkeet olivat mittauksessa 52, mutta liikkeet olivat kaikkea muuta kuin puhtaat. Ruuna oli erittäin haluton juoksemaan lopputarkastuksessa ja könkkäili takaosaa hyvin selvästi. Kansainvälisen käytännön mukaisesti juoksutustuloksesta oli "äänestys" kolmella kilpailueläinlääkärilla ja uskon, että he olivat kaikki kanssani samaa mieltä liikkeiden epäpuhtaudesta.
Tämän pienen juoksutuksen jälkeen sykkeet olivat uusintamittauksessa yli 100 ja nestehukkaa oli lisäksi havaittavissa. Ruuna oli pirteä ja söi mielellään, mutta erittäin tarkat sekä kokeneet ulkomaalaiset eläinlääkärit määräsivät suonensisäisen nesteytyksen ennen kotiutumisluvan myöntämistä.
Kuljetimme hevosen Hovi-talliin eläinlääkäri Krisse Koikkalaisen hoidettavaksi. En ollut kovinkaan huolestunut ruunan voinnista, koska se oli pirteä ja imi heinää sisäänsä kovalla tohinalla. Nesteytyksen jälkeen pääsimme lähtemään kohden kotia vihdoin, ensin piti vain käydä huoltajat pudottamassa autolleen kisakeskukseen ja noutaa kansliasta kisapaperimme.
Kotimatkalla satoi täysillä vettä ja pimeyttä oli vähintäänkin riittävästi. Olin enemmän kuin erittäin tyytyväinen kun selvisimme Kalilein kanssa ehjänä kotipihaan saakka!
Kisareissu ei siis mennyt kovinkaan hyvin. Olenkin miettinyt milloin on meidän vuoro saada ensimmäinen HYLÄTTY tulos, tällä reissulla se sitten tuli! Mikä tähän johti, niin en vielä tiedä. Miksi sykkeet eivät laskeneet? Miksi leposyke oli vielä pitkään, myös nesteytyksen aikaan, lähemmäs 50? Oliko kyseessä piilevä virus? Ylikuntoa? En usko vauhdin (14,7 km/h) olleen liian raskas mäkisestä maastosta huolimatta. Vai oliko kaiken taustalla tällä(kin) kertaa Upin puuttuminen huoltojoukosta? Edellinen kisareissu ilman Upia päättyi myös nestehukkaan, silloin ei Kalilei juonut mitään ja oli tosi heikkona maaliin tullessa (Kisajuttu toukokuun huonosta kisasta). Tässä kisassa sentään melassivesi maistui ja ennen kotoa lähtöäkin upposi juomaa ämpärillinen.
Kisoissa järjestelyt toimivat, ainoastaan tilaa olisi saanut olla rutkasti enemmän! Traileriparkki oli sateiden takia muutaman kilometrin päässä kisapaikasta, mutta koska tästä oli tiedotettu etukäteen, olin osannut varautua siihen. Samana päivänä oli kansainväinen CE1* 80 km -luokka ja kisassa toimineet eläinlääkärit olivat ulkomaalaisia. Oli mahtavaa olla mukana suuremman profiilin kisoissa! Eläinlääkärit olivat todella tarkkoja ja tekivät tarkastukset rutiinilla, juoksutuskujiakin oli käytössä kolme.
Ensi viikon lauantaina olisi Jokioisilla Halloween-aiheinen mr-kisakauden päätös. Meidän osallistuminen on vielä iso kysymysmerkki. Ennen mitään päätöksiä pitää otattaa verikokeet ja seurailla Kalilein vointia. Jalat olivat kisan jälkeisenä päivänä erittäin hyvänoloiset eikä palauttelulenkilläkään näkynyt ontumaa eikä jäykkyyttä. Mieli oli virkeä ja olemus hyvin pirteä, kaikki tuntui olevan hyvin!
SUPER KIITOKSET päivästä huoltoporukka-valokuvaajille: Hillalle ja Roosalle!!!
Tauolle saavuin taluttaen, toiseksi nopeimpana (n. 14,4 km/h). Aivan lähtö- ja maalilinjan tuntumassakin oli tietysti mäki ja sykkeet nousivat vielä siitä viimeisen kerran. Yritimme kuitenkin mahdollisimman pian saada ruunan ell:n taukotarkastukseen. Kolme minuuttia tauolle saapumisen jälkeen vein Kilikolin ensimmäistä kertaa tarkastukseen, vaikka sykkeeksi mittasimme 60. Taukotarkastuksessa on kaksi yritystä, ja siksi uskalsin riskillä yrittää. Ei kannattanut viedä, ell mittasi sykkeeksi saman 60 ja näin ollen passitti meidät takaisin palauttelemaan. Ihmettelimme siinä hetken aikaa ja varmistelimme sykettä moneen kertaa ennen toista yritystä. Toisella kerralla syke oli 48, peräti 10 minuutin odottelun jälkeen! Näin kisan jälkeen on helppo sanoa, että ois pitänyt TAAS kellojen soida tässä vaiheessa. Liikkeistä tuli A, kuivumisesta B.
Tauolla ruuna söi tyytyväisenä ja hörppi lämmintä melassimehua. Hienosto-herralle maistuu parhaiten käden lämpöinen juoma, kylmä vesi on aivan nou-nou. Lenkin keskinopeus oli ell-tarkastusaika huomioiden 14,0 km/h.
Toiselle lenkille otin pidemmät laukkapätkät heti alkuun, koska tiesin loppua kohden mäkien pahenevan. Ensimmäinen huolto oli taas 6 km kohdalla ja siinä kohtaa keskinopeutemme oli 18 km/h- luokkaa. Tämän jälkeen hiljensin matkavauhdin raviksi ja loppulenkki menikin ilman sen suurempia ihmettelyitä. Kilkutin tuntui jaksavan hyvin ja kipitteli kilometrejä eteenpäin mielellään. Aivan viimeisillä kilometreillä tuntui siltä, että alkaa kaviot hivenen jo painaa.
Maaliin tulimme luokassa ensimmäisenä, toisen lenkin olimme taittaneet 15,3 km/h. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Kalilei on aina ollut erittäin hyvä palautumaan, mutta tällä kertaa tuntui aivan toivottomalta saada sykkeitä alas. Ei auttanut kävelytys, ei seisoskelu, ei viilennys, eikä mikään muukaan tiedossani oleva poppokonsti. Sykkeet nakuttivat tasaisesti 65 ja 70 välillä, eivätkä missään vaiheessa laskeneet alle 60. Tiesin jo tässä vaihessa, että nyt kävi huonosti tämän kisan kanssa. Sykeraja tämän pituisessa kisassa on 56.
Ilmoitin ruunan viimeisellä minuutilla eläinlääkärin tarkastukseen käytettyämme koko puolen tunnin palautumisajan. Yllättäen sykkeet olivat mittauksessa 52, mutta liikkeet olivat kaikkea muuta kuin puhtaat. Ruuna oli erittäin haluton juoksemaan lopputarkastuksessa ja könkkäili takaosaa hyvin selvästi. Kansainvälisen käytännön mukaisesti juoksutustuloksesta oli "äänestys" kolmella kilpailueläinlääkärilla ja uskon, että he olivat kaikki kanssani samaa mieltä liikkeiden epäpuhtaudesta.
Tämän pienen juoksutuksen jälkeen sykkeet olivat uusintamittauksessa yli 100 ja nestehukkaa oli lisäksi havaittavissa. Ruuna oli pirteä ja söi mielellään, mutta erittäin tarkat sekä kokeneet ulkomaalaiset eläinlääkärit määräsivät suonensisäisen nesteytyksen ennen kotiutumisluvan myöntämistä.
Kuljetimme hevosen Hovi-talliin eläinlääkäri Krisse Koikkalaisen hoidettavaksi. En ollut kovinkaan huolestunut ruunan voinnista, koska se oli pirteä ja imi heinää sisäänsä kovalla tohinalla. Nesteytyksen jälkeen pääsimme lähtemään kohden kotia vihdoin, ensin piti vain käydä huoltajat pudottamassa autolleen kisakeskukseen ja noutaa kansliasta kisapaperimme.
Kotimatkalla satoi täysillä vettä ja pimeyttä oli vähintäänkin riittävästi. Olin enemmän kuin erittäin tyytyväinen kun selvisimme Kalilein kanssa ehjänä kotipihaan saakka!
Kisareissu ei siis mennyt kovinkaan hyvin. Olenkin miettinyt milloin on meidän vuoro saada ensimmäinen HYLÄTTY tulos, tällä reissulla se sitten tuli! Mikä tähän johti, niin en vielä tiedä. Miksi sykkeet eivät laskeneet? Miksi leposyke oli vielä pitkään, myös nesteytyksen aikaan, lähemmäs 50? Oliko kyseessä piilevä virus? Ylikuntoa? En usko vauhdin (14,7 km/h) olleen liian raskas mäkisestä maastosta huolimatta. Vai oliko kaiken taustalla tällä(kin) kertaa Upin puuttuminen huoltojoukosta? Edellinen kisareissu ilman Upia päättyi myös nestehukkaan, silloin ei Kalilei juonut mitään ja oli tosi heikkona maaliin tullessa (Kisajuttu toukokuun huonosta kisasta). Tässä kisassa sentään melassivesi maistui ja ennen kotoa lähtöäkin upposi juomaa ämpärillinen.
 |
| Hevosten takaosaan merkittiin "tussilla" kisanumerot suuren maailman tyyliin! |
Kisoissa järjestelyt toimivat, ainoastaan tilaa olisi saanut olla rutkasti enemmän! Traileriparkki oli sateiden takia muutaman kilometrin päässä kisapaikasta, mutta koska tästä oli tiedotettu etukäteen, olin osannut varautua siihen. Samana päivänä oli kansainväinen CE1* 80 km -luokka ja kisassa toimineet eläinlääkärit olivat ulkomaalaisia. Oli mahtavaa olla mukana suuremman profiilin kisoissa! Eläinlääkärit olivat todella tarkkoja ja tekivät tarkastukset rutiinilla, juoksutuskujiakin oli käytössä kolme.
Ensi viikon lauantaina olisi Jokioisilla Halloween-aiheinen mr-kisakauden päätös. Meidän osallistuminen on vielä iso kysymysmerkki. Ennen mitään päätöksiä pitää otattaa verikokeet ja seurailla Kalilein vointia. Jalat olivat kisan jälkeisenä päivänä erittäin hyvänoloiset eikä palauttelulenkilläkään näkynyt ontumaa eikä jäykkyyttä. Mieli oli virkeä ja olemus hyvin pirteä, kaikki tuntui olevan hyvin!
SUPER KIITOKSET päivästä huoltoporukka-valokuvaajille: Hillalle ja Roosalle!!!
Odottelinkin jo postausta, kun katselin noita tuloksia! Harmi juttu. Onneksi kuitenkaan mitään pahempaa ei käynyt ja Kalilei vaikuttaa olevan kunnossa :)
VastaaPoistaKartat oli tosiaan huonot, meidän huoltotiimillä oli ollut kuulemma aika paljon päänvaivaa päästä oikeisiin paikkoihin (vaikka siellä olivatkin oikeeseen aikaan). Lisäksi meidän luokassa aika monen ratsukon huoltoautot ajoivat kylmän viileesti sitä huoltokieltoreittiä. Oli kiva pomppia puoliksi ojaan että mahtuivat ohi kapealla tiellä..
Kalilei vaikuttaa olevan ihan kunnossa, mutta outo juttu tämä silti on. Jossain on jotain vialla! Tuskin pelkästään voi tämä kaikki johtua Upin puuttumisesta huoltojoukosta? Voi kuitenkin olla, etten kovin herkästi uskalla enää lähteä ilman Upia mr-kisareissulle.
PoistaKuulinkin tuosta, että osa oli päristellyt samaa reittiä ratsukoiden kanssa. Meidän luokassa kaikki kiersivät pidemmän reitin kautta. Tie oli tosiaan sen verran kapoinen, että huoltokiellon ymmärsi hyvin.