Matkaratsastuksen aluekisat, Laitila 6.10.2012

Kisakauden kahdeksannet mr-kisat, MySeRa + Pegasos, Laitila 6.10.2012

luokka: 54 km (taso 2.3, alue)

Kisamatka kotoa Laitilaan aloitettiin taas peuran pomppiman aikaan, ainakin siitä päätellen miten paljon peuroja valkoisine häntineen loikki automme edessä matkan aikana. Kisapaikalla oltiin ensimmäisenä ja saimme auton sekä traikun hyviin asemiin aivan kisakeskuksen sykkeeseen. Kisakansliassa käynnin jälkeen taluttelin Kaltsua vartin verran ja vein ruunan sitten ell-alkutarkastukseen. Eläinlääkäri oli ensikertaa arviomassa hevosia matkakisoissa ja hän teki erittäin tarkkaa työtä. Tarkastus kesti lähemmäs 10 minuuttia ja tuli sellainen olo, että on ainakin saanut ell-rahoilleen vastinetta. Lähtölupa saatiin ilman erityisiä huomioita.

Tiimitakilliset lähtötohinoissa

Kävelyä ennen starttia: Minä - Kalilei, Hilla - Oona ja Nea - Solo

Reittiselostuksen jälkeen hevoselle letit harjaan, GPS:n viritys, sykemittareiden asennus ja kisakamat päälle sekä ratsulle että ratsastajalle. Olin hyvissä ajoin hevosen selässä ja ehdimme ennen starttia kävellä yli 15 min.

Matkaan starttasimme yhtämatkaa kolmikkona ja hyvässä seurassa matka taittuikin erinomaisesti reilun 10 kilometrin kohdalle. Kalilei eteni rennosti ja onnistui kompuroimaan pienessä alamäessä. Siitä seurakin pieni TILANNE. Kompuroinnin jälkeen hevonen oli välittömästi muutamia askeleita todella ontuvainen ja nopea vilkaisu kavion suuntaan kertoikin pahan pelkoni: ETUKENKÄ OLI IRRONNUT! Käääääk! Ensimmäiseen huoltoon oli matkaa enää kilometrin verran, joten siihen saakka oli aikaa miettiä mitä tehdä.

Huollossa nopea tilannekatsaus: kavio oli ihan siisti, ei yhtään pahempaa repeämää. Varakengät olivat mukana reissussa, mutta ne eivät olleet huoltoauton kyydissä vaan trailerin satulakaapissa. Eikä niitä kengitysvälineitäkään tietenkään ollut, saatikka omasta takaa kengittäjää... Mutta eipä mitään hätää! Kisojen järjestäjä, Maria-Katariina Rahkala, oli erittäinkin kengitystaitoinen ja kengittämistarvikkeetkin olivat kisapaikalla hänellä mukana. Sain huoltaja-Upilta sopivan puhelinnumeron ja pistin pirauttaen. Maria-Katariina lupasi heti lähteä tulemaan meitä vastaan!

Tässä välissä Nea poistui huoltotauolta omaa vauhtiaan ja kehotin Hillaakin jatkamaan matkaa. Tie oli kohtalaisen pehmeä, joten hölköttelin oman ruunani kanssa yksin piennarta pitkin eteenpäin muutamia kilometrejä. Sen jälkeen vastaan tuli kovempi "autotie" ja siirryin taluttamaan käynnissä Kalileita. Hetken kuluttua Maria-Katariina hurauttikin autollaan paikalle! Meidän omat varakenkämme (jotka hän oli satulakaapistamme käynyt nappaamassa) saivat välittömästi hylkytuomion ja neiti muutamassa sekunnissa kaiveli sopivan menomonon omasta autostaan. Kului yksi pieni silmänräpäys ja kenkä oli taottu sopivaksi ja lyöty alle! Mahtava homma! Ja pieni plussapiste myös aina-yhtä-super-fiksulle kisaratsulleni, sitä ei hetkauttanut korvan heilahduksen vertaa se, että irtokenkää naputellaan paikoilleen autotien varrella!



Ensimmäiseen huoltoon saapumassa



Oli hyvä, että olimme edenneet alkumatkan reippaasti. Irtokenkä-episodin jälkeen keskinopeuteni näytti yhä olevan 11 km/h, joten sain rauhallisin mielin jatkaa matkaa. Tässä luokassa ihanneaika oli 10-15 km/h eli olin ihan "hyvässä ajasssa".

Loppulenkki sujui parilla huollolla ja kilometrit etenivät ravilla ja muutamia pätkiä myös laukassa. Tauolle tulimme taluttaen, ilmottauduimme taukotarkastukseen kahdessa minuutissa ja sykkeet olivat hyväksyttävässä lukemassa. Tällä kertaa ell suoritti tarkastuksen mukavan nopeasti, olin hiukan jo etukäteen miettinyt minkälainen taukotarkastus mahtaa olla kestoltaan. Ekan lenkin selvitimme GPS-laitteeni mukaan vauhtia 12,7 km/h.

Lähdössä toiselle lenkille

Toinen lenkki oli sama ensimmäisen kanssa. Kaltsu lähti ihan reippaasti lenkille, mutta hyytyi aikasten nopeasti. Tuuli oli kova ja kylmä, meidän hienosto-herrahan ei voi sietää sadetta eikä tuulta. Ruunaa masensi myös paljon yksinäisyys, tuntui etten saa ratsuani syttymään ollenkaan! Madeltiin eteenpäin tahmeasti ja kilometrit olivat hyyyyyyyvin pitkiä tässä kisassa. Ensimmäinen huoltokin oli vasta 11 km kohdalla ja ajattelin etten ikinä selviä edes siihen saakka. 

Tiedän, että Kaltsu piristyy aina huollosta, joten sovimme huollot lyhyin välein. Huoltaja-Upi pysäytti Rangerin 3-5 km välein ja annoimme nopeasti "ohimennen" Kalileille suuhun omenan tai leipää. Niinhän siinä tälläkin kertaa kävi, että tällä "taktiikalla" saimme tsempattua ratsun maaliin saakka! Pikahuoltojen jälkeen Kilkutin oli aina menevämpi ja otti pieniä vauhdinlisäyksiä jopa ihan itsekseen. Välillä tosin tuntui, ettei peli vedä YHTÄÄN. On todella epävarmaa ratsastaa hevosella, joka tuntuu (liioitellusti sanoen) siltä että se on erittäin väsynyt ja kaatuu ylirasittuneena maahan aivan millä hetkellä vaan!

Tämän 27 km (GPS:n mittaamana 28,3 km) pitkän lenkin viimeiset reilut 10 km olivat yllättävän mäkisiä. Mäet eivät olleet kovinkaan jyrkkiä, mutta korkeuseroja oli paljon. Maaliin kuitenkin putkahdettiin aikanamme ja vauhtiakin oli pidetty yli 12 km/h. Puoli-rauhallisesti riisuimme Kalilein ja parin sykkeen tarkistuksen jälkeen (tällä kertaa sykekahva toimi taas hyvin!) ilmottauduimme ell-tarkastukseen. Lopputarkastuksessa syke oli 52 eikä kuivumisen merkkejä ollut. Ravia jouduimme esittämään taas muutamia kertoja ja pienen neuvottelun jälkeen saimme liikkeestä B:n. Kalilei oli hivenen epämääräinen toisesta etusestaan. En ihmettele asiaa ollenkaan, jalka oli se mistä oli kenkä irronnut ja mistä kavio oli kulunut epätasaisesti noin 5 km ilman kenkää tapahtuneen ratsastuksen aikana.

...ja siitä hevosen väsymyksestä: ei ruunaska tuosta lenkistä liion väsähtänyt. Ruoka maittoi, melassivesi upposi ja ruunaska pirteänä tarkkaili ympäristöään. Herra vain ei tykkää huonosta kelistä eikä kiinnostanut kipitellä yksin reittiä eteenpäin.

Enkä tykännyt yhtään minäkään ratsastajana yksinäisyydestä ja kylmyydestä! Mietin tosi mustia ajatuksia taas mielessäni kun yritin taittaa kilometrejä toisella lenkillä. Matka ei edennyt yhtään mihinkään, hevonen tuntui todella kökölle, kiukutti (huoltaja- Upia kiukutti varmaan vieläkin enemmän) ja mietin vain, mitä järkeä tässä koko hommassa on? ja ihmettelin miten joku voi tuntea suurta tunteen paloa tähän lajiin? Ei ollut kivaa, ei sitten yhtään.

HYVÄKSYTTY suoritus kuitenkin tuli tästäkin kisasta. Meitä ei pisteytetty, vaan olimme kaikki kolme tasavertaisia. Palkinnoksi saimme ruusukkeen ja ämpärin joka oli täytetty porkkanoilla.

Meidän kisamme pelasti aivan enkelinlailla paikalla ollut ja hyvin ripeään toimintaan pystynyt kengittäjä-kisanjärjestäjä! Ihmiset kisaorganisaatiossa olivat osittain uusia ja kisapaikka reitteineen oli myös ensimmäistä kertaa käytössä. Ainakin meidän kisareitti oli erittäin selkeä ja nuolet olivat helposti huomattavissa. Toivomisen varaa tosin jäi nauhojen erottamiseen. En ainakaan itse bongannut niitä reitin varrelta koko aikana kuin lähinnä vain kääntymisnuolien yhteydessä. 

Kisat sujuivat järjestelyiden kannalta kitkattomasti ja kiitänkin osaltamme kisapäivästä! Toivottavasti kokemus oli myös "vastapuolelle" mieluinen ja samoissa maisemissa kisataan jatkossakin!

Kuvista SUURI KIITOS Raisa Mettala sekä Hillan ja Oonan huoltojoukko!
Kisakumppanimme Hillan sekä lv-tamma Oonan kisakertomuksen voi käydä lukemassa heidän blogistaan!