LISÄTIETOA:

maanantai 17. syyskuuta 2018

Ehkä ehdin, ehkä en


Jos tämän hetkinen elämäni olisi suomenhevonen, sen nimi saattaisi olla Ruuhkavuosi, Arjen Kaaos tai vaikkapa Univelka. Myös Aikataulutus kuulostaa kovin sopivalta. On tämä elo meinaan just nyt aikas vauhdikasta tällä tontilla!

Hiukan yrittää suupieliä nykiä ylöspäin kun miettii miten "ei ne lapset mitään hevosharrastamistani lopeta". Vaikka miten olisi tahtotilaa niin kyllä se nyt vaan niin on että vuorokauden tunnit ei oikein meinaa riittää. Vielä noin kahdeksan vuotta sitten piha oli piukassa hevosia, kävin kokopäiväisesti töissä, liikutin joka päivä yhden tai useamman hevosen, valmentauduin, kisasin ja tein vaikka ja mitä. Ja kaikkeen oli aikaa! Nyt hengästyttää jo listan luetteleminenkin!


Nykypäivänä hevosharrastukseni on mitä suurimmissa määrin korvien välissä tapahtuvaa. Sellaista kevyttä ajatuksenjuoksua mitä on helppo harjoittaa samalla kun lapioi aamupuuroa rutiininomaisesti kohti nälkäistä yksiveetä. Haaveilla mitä kaikkea tekee ponien kanssa rauhassa kun on lapsivapaata, pohtia mitä voisi orien hyvinvoinnin parantamiseksi tehdä, kirjata päänsisäisesti tallitöistä "to do" -listaa ja fiilistellä ajatuksella miten kirjoittaa blogiin heppahöpinöitä lasten mentyä unille.

Sitä on aina vaan, kuukaudesta toiseen, ihan valtavasti kirjoituslistalla aiheita mistä haluaisin tänne kirjoittaa! Mutta nyt mennään näin: ehkä ehdin, ehkä en. Yleensä en, mutta ajatuskin siitä, että saatan ehtiä, on ilahduttava!

Eli hengissä ollaan vahvasti, shetlanninponien eliittinäyttely kutsuu lauantaina ja toivottavasti pimenevien iltojen seurauksena alkaa taas blogikin olla aktiivisempi. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamatokin. :)


Ps. Enää en yhtään ihmettele miten joillakin tulee 10 vuoden ratsastustauko lasten kasvamisen ajaksi. Terveisin hän, jolla on jo 1,5 vuotta taukoa takana.