LISÄTIETOA:

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Ei hyvästi, vaan näkemisiin


Joskus tulee vastaan oman elämänsä rajat, vaikka miten yrittäisi kiertää ja kieltää ne. En tiedä miten alle kouluikäisten lastensa kanssa asuvat, työssäkäyvät, niitä kuuluisia ruuhkavuosiaan elävät perheenäidit pystyvät harrastamaan. Olin siinä tilanteessa että oli pakko myöntää, että minä en pysty.

Jokaisen viikon aluksi ajattelin, että tällä viikolla minä menen ratsastamaan nämä päivät. Tällä viikolla saan touhuttua hevosten kanssa tämän suunnitelman mukaisesti. Ja jokseenkin yhtä monta kertaa kun oli alkuviikosta suunnitelma, oli loppuviikosta myös valtava pettymys. Kun ei vaan sujunutkaan kuten olin toivonut.


Kun ties miten monetta kertaa tajuaa, että edelliseen kolmeen viikkoon ei hevonen ole taaskaan ollut liikkeessä yhteensä kolmea kertaa enempää, on myönnettävä että tämä ei ole hyvä näin.

En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta. Mietteet että enkö ole tarpeeksi yrittänyt? Olisinko oikeasti päässyt ratsastamaan viikossa edes muutaman kerran, jos olisin ihan oikeasti järjestänyt asiat? Vai huomio siitä miten päänsä sisällä myöntää että hevosella saattaisi olla asiat paremmin jossain muualla. Jonkun muun käsissä.


Hevoset ovat olleet elämässäni aivan pienestä tytöstä saakka ja ratsastaminen on ollut pakotie pahasta olosta edes hetkeksi ja helpotus elämän murheisiin. Nämä rakkaat kaviokkaat ovat aina kannatelleet seuraavaan päivään.

Nyt on tullut se hetki kun ratsastaminen pään kasassapitämiseen ei olekaan enää vaihtoehto. Pihaan jää kaksi miniponia kuitenkin vielä ja niiden turpaterapiaa saan nauttia jatkossa sen mitä muilta velvollisuuksiltani saan vapaaksi.

Voitto on viikko sitten muuttanut täältä n. 100 km pohjoisempaan suuntaan.
Ei hyvästi, vaan näkemisiin. Toivon.

torstai 23. helmikuuta 2017

Tukkaponikuvia


Mää aina unohdan jonnekin koneen syövereihin tämmöiset ammatti-ihmisten nappaamat otokset eri häppeningeistä. Tällä kertaa en unohtanut! Tässä on vielä läjä kuvia tukkaponista Vaskion shettisnäyttelystä viime sunnuntailta.

Kuvat on ottanut Laura Taimioja, KIITOS!







tiistai 21. helmikuuta 2017

Fat Camp

Saavutetuista linjoista on pidettävä kiinni! 15.2.2017

* * * FätCämp. Läskileiri... In my dreams! * * *

Kaunis ajatus: "Jaahas, se olis kuukauden päästä tuossa puolen tunnin ajomatkan päässä Vaskiolla shetlanninponien rotunäyttely. Taidanpa hilata tuon orin sinne ja kannattaa yhdistyksen toimintaa. Kyllä mää kuukaudessa sitä ehdin loistavasti ajaa ja liikuttaa sen verran että läskit vähenee."

Totuus: "Jooooo'o. Kuukausi näköjään meni oikeinkin sukkelaan ja poni oli yhden kerran valjaissa. Silloinkaan ei pysytty loppuviimein pystyssä ja ajolenkin pituus oli sen huisit 6 minuuttia. Läski mikä läski, enää ei voi valittaa, huomenna pakko lyllertää kehässä tällä ihramäärällä."



Minishet. o. Not At All Lu Art (-11)
Shetlanninponien rotunäyttely 18.2.2016
Vaskio, Koivumäen talli 
Tuomari Inga-Lill Hoveklint-Hyttring, SWE
 
 
Suomeksi: Maskuliininen ori, hyvä tyyppi, tänään liian lihavassa kunnossa. Kaunis pää, paksu ja raskaasti liittyvä kaula. Hyvä lapa, lihaksikas lanne, sivusta hyvä luusto ja nivelet, lyhyet sääriluut. Hieman kapea edesta, melko hyvä takaosa. Tahdikas, energinen käynti, energinen ja kevyt ravi.
 
Sieltähän se tuli: TÄNÄÄN LIIAN LIHAVASSA KUNNOSSA! Tiedän! Olishan se ollut ihan jees koko talvi liikuttaa ponia, mutta milläs sen(kin) teet tuolla jäätiköllä? Kengätön poni, maneesiton ja kentätön paikka eikä pelloillekaan ole kelien vuoksi päässyt. Grrrrr.
 
Kuitenkin, II palkinto ja luokkavoittaja (hurjassa yhden ponin luokassa). Tajusin muuten just tuloksia selatessani, että olishan sitä tietysti voinut osallistua myös siihen parhaan suomessa syntyneen minin valintaan. Emmää mitään tajunnut, kehän jälkeen vaan maneesista ulos, valokuvaukseen ja kotiin. 


tiistai 31. tammikuuta 2017

Päiväkännit ja muita tapahtumia

Vitsit, ei se elämä näköjään päättynytkään työpaikasta irtisanomiseen. Täällä mää olen. Ihan vahvasti hengissä eikä ole edes meteoriitti pudonnut päähän. Kolme kaviokastakin seisoo yhä pihalla, syö ja varsinkin paskoo. Ja paskoo lisää.


Ennenkuin päästään niihin päiväkänneihin, niin laitetaas kuva meidän kengityspäivältä. Vodelle tuli tilsakumia, uutta nastaa ja Miniponille suksiin lyhennystä.


Sitten ne päiväkännit. (Ei ollut kalsarikännit, kun oli otuksilla seuraa.) Tarulandian laatukolmikko pääsi meidän naapurikunnan mahtavan heppaosaavaisen eläinlääkärin käsittelyyn vuosihuollon merkeissä. Raspausta ja rokotusta koko väelle siis. 

Päivä alkoi sillä varmasti käyttäytyvällä ja helpolla kaverilla eli Voitto kahdeksan vee:n kanssa. Hiukan oli hampaissa sanomista siellä ja täällä. Ei mitään erikoisempaa ja otus käyttäytyi odotetunlaisesti eli turhia askelia tallin käytävällä ottamatta. 

Seuraava potilas oli Miniponi. Sillä olikin sitten purukalustossa aivan kauhean paljon sanottavaa. Läski kuin mikä (ei ole jäänyt ruuat syömättä), toiminut moitteetta ajossa ja suusta löytyy sellaiset piikit, että ovat kasvaneet jo poskiin sisälle. Todella mahtavaa! Poni tuhisi erittäin närkästyneenä kun orhin harmittavan ahtaissa poskissa operoitiin ja verenvuodatuksen myötä saatiin suuvärkki hyvään kuntoon. Nyt kelpaa mutustella taas!

Viimeiseksi jätettiin tallin villikortti. Hysteerikko, silmien pyörittäjä, mua-ei-voi-sitoa-kiinni-saan-vetopaniikin, rakas sekasikiöni Hurja-Urmas. Ihan tovi, jos toinenkin, etsittiin kaulasta paikkaa rauhoituspiikille ponin heiluessa ja huojuessa. Silmämunat meinasivat pullahtaa päästä vielä ensimmäisen annoksen jälkeen, joten lisää mömmöjä poniin. Toisen annoksen jälkeen korvat törröttivät antennina yhä edelleen. Kolmannen annoksen jälkeen eläinlääkäri totesi, että enempää ei voi antaa, tällä määrällä kaadetaan ruunattavat ponit.

Mutta siinä se sopiva annos tuollekin läsipäälle oli! Yhteistyöhalukkuus oli kymppi plus, hampaat olivat ongelmattomassa kunnossa (mitä nyt lapsiheppa viisvee vasta vaihtaa hampaitaan, aaawwwww) ja homma oli alkuhysterisoinnin jälkeen hoidettu tosi helposti. Hurkille extrapisteet!


En tullut Hurmakselta kysyneeksi minkälainen krapula nuorelle herralle tuli kolmen shotin jälkeen, mutta aikas tuhti humalatila ainakin oli. Raspauksen jälkeen poni työntäen tarhaan ja siinä samoilla jalansijoillaan se sitten seisoikin yli tunnin. Keittiön ikkunasta on onneksi loistava näkymä tarhan etuosaan ja sain vakoiltua virkoamistouhuja sisätiloista. Toisinaan on ihan kiva, että nämä välimatkan tässä tontilla ovat tälleen maltilliset.


Olen muuten treenannut ihan kauheasti noita karvakasoja! Täällä etenis luistimilla parhaiten... Eli Voitto maastoilee kävelyä mahdollisuuksien mukaan ja Miniponit syö ja lihoo, lihoo ja lihoo. Ilmoitin Miniponin Vaskion rotunäyttelyynkin 1,5 viikkoa sitten ja ajattelin, että jooojooo, mää ehdin ihan hyvin sitä laihduttaa tässä kuukauden aikana ennen kuin pitää olla näytillä. Kaunis ajatus, toteutus vaan hiukan tökkii täällä jäätiköllä. (Lue: en ole yhtään kertaa liikuttanut ponia tänä vuonna)




En tiedä missä on talvi, mutta ei täällä ainakaan. Tammikuu ja vuorotellen on jäätä tai vettä ja jäätä. Tarha on ollut suurimmalta osin siivoamatta jo muutaman kuukauden, kun ei tuosta umpijäätyneestä kikkarevuoresta saa mitään irti ilman ydinpommia. Kevättä odotellessa ja sitä aivan karmeaa kakkarallia, joka silloin on luvassa. (En halua, en en en!),

Mökin ympärillä sentään olen pörrännyt kottikärryjen ja käsiaseiden kanssa. On ollut lapio, kaksi erilaista talikkoa ja kaksi erilaista haravaa. Olkea on kärrätty mennen-tullen ihan koko ajan, kun ei tämä kosteusprosentti vaan palvele oikein tuota olkipetiä. Kaiken kruununa on joku suklaarusinoita kakkiva yksilö keksinyt, että on super-fantsua töräyttää läjä aina tuohon pihattomökin oviaukolle. Hei oikeasti, jotain tolkkua tuohon touhuun! Normaali kakkapaikka sijaitsee sentään metrin päässä oviaukosta (ja jopa oven ulkopuolella).


Voitto vietti edellisen höpinäni jälkeen lomaa (en edes muista miten kauan...), mutta se oli taas avain onneen, koska viime viikolla maneesilla Mr. Suomenjupotin oli jälleen erittäin erinomainen! Teimme treeneissä ravisulkuja koko rata leikkaa -linjalla ja vastalaukkaa keskiympyrällä tehden myötälaukkavoltin toiseen päätyyn. Voitto meni todella hyvin! Jes!


Traikkukin sai taas jatkoa liikennöintiluvalle tieliikenteessä. Tällä kertaa käytin kopin eri katsastusasemalla ja jarrudynossa katsottiin jarrut. Ei mitään moitittavaa!


Tämmöisiä terveisiä täältä kuran keskeltä. Huomenna on helmikuu ja talvi kauneimmillaan, heh heh!


lauantai 14. tammikuuta 2017

Kylmää tuulta


Tiedättekö sen huikean fiiliksen, kun olet laittamassa traikkua kiinni auton perään ja kertaperutuksella saat vetopään osumaan täydellisesti vetokoukkuun? On muuten harvinaista herkkua! Ainakin allekirjoittaneella se yleisempi tapa on hyppiä autosta sisään ja pois, käydä ihmettelemässä onko se koukku lähelläkään kohdepaikkaa ja lopulta kaikesta huolimatta pakittaa liikaa, vetopää kolahtaen auton takapuskuriin. (Juu, semmonen krominen putkipuskuri näyttää näiden pusujen, ja vuosien, jäljiltä aivan hirmusen komealta.)

Tämän satumaisen hämmentävän tapahtuman jälkeen ajattelin, että tästä vuodesta tulee mahtava! Paras pitkiin aikoihin! Ja p*skat, tämän kuvan oton jälkeen tuli se kuuluisa sokka irti ...


Väittämä 1: Huristelenpa tässä äkkiä vapaapäivän kunniaksi hakemaan tuohon muutaman vuoden vanhaan traileriini katsastusleiman - VÄÄRIN!
Katsastusmies päätti, että trailerini on täysin jarruton ja lämäytti päätökseen, että hylätty. Ei kai siinä sitten mitään vastaväitteitä. Säädetään ja raahataan uudelleen näytille kuukauden sisällä (rekisterikilven valokin korjattuna).


Väittämä 2: Meillä on täksi talveksi tehty lämmityskaapelilla oleva vesiastia, joten nyt on helpompi huolehtia kovilla pakkasilla hevosten juomisesta - VÄÄRIN!
Ensimmäiset kovemmat pakkaset näin tammikuun alkuun ja, tsadaa, eipä toimi sulanapitokaapeli! Kipossa reilu useamman sentin umpijääkerros ilkkumassa ihmettelijöille. Jatketaan siis kuuman veden raahaamista sisältä ja pidetään vaan isoa ämpäriä juottoastiana.


Väittämä 3: Maneesilla on aina kiva käydä treeneissä hepan kanssa ja mieli lepää - VÄÄRIN!
Eipä suju treenit, ei sitten yhtään. Jotain taitaa olla taas hevosessa vialla kun yhtäkkiä muuttuu mukavasta aivan tuskaiseksi ratsastaa. Mutta lomailkoot nyt ajan X eteenpäin, emmää sitä oliskaan taas tulevina aikoina ehtinyt liikuttaa. (Enkä poniakaan, ei ole läskipallo Miniponi ollut taas kuukauteen valjaissa.)


Väittämä 4: Ei apteekkialalta hommat lopu ja vakityöpaikka on jees - VÄÄRIN!
Sokerina pohjalla, liki 12 vuotta samassa talossa työskennelleenä, saan eräänä maanantaina irtisanomislapun käteen kahden työkaverini kanssa. Hiukan sitä on tässä hämmentyneenä suutaan aukonut kuin kala kuivalla maalla ja yrittänyt saada ajatuksia kasaan. Jos en työllistykään heti uudelleen, niin milläs mää elätän talon, auton, hevoset, ipanan, itseni ja muun pakettiin kuuluvan? Ei paljoa naurata.


"Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää"

Tämä saattaa olla kuitenkin jonkun uuden alku, aika näyttää. Nyt pitää vain mennä rohkein ja reippain askelin eteenpäin. En väitä, että se on helppoa.