LISÄTIETOA:

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Uusi vuosi tulossa, vanhat murheet seuraavat mukana

 * * * Blogi on ollut yhtä itkuvirttä jo pidemmän aikaa, joten jatketaan samalla sävelellä. * * *


Mikä on ehdottomasti TOP3 -listalla blogini aiheissa? Vastaus: Voiton kuiva kunto ja ruunan ruokinta! Täällä kotikolossa on taas tovi, jos toinenkin, märehditty tätä asiaa ja päivitetään ajatuksia tännekin.

On kiva, että olen monen vuoden ajalta kirjoitellut ajatuksiani Voden lihavuuskunnosta ja jopa laittanut näkyville ruokintaa ja sen määriä. Äkkiäkös mää täältä klikkailin aiemmat kirjoitukset näkyville ja katselin mitä olen kertonut. Hieman hämmentävää huomata, että samat jutut on tullut kerrottua moneen kertaan monena vuotena peräkkäin.

Pohjatietoa: Voitto on tullut tänne tontille käännyttyään 2-vuotiaaksi, eli toisin sanoen seuraavaksi lähtee käyntiin kuudes yhteinen vuotemme. Olisikohan aika lähestyä jollain uudella tavalla tätä laihuusongelmaa, jos edelliset kokeilut eivät ole tuottaneet tulosta? Tai toki tulosta on tullut, hevonen on lihonut, mutta onko se ollut ruokinnasta johtuvaa vai hevosesta itsestään.

5.11.2015

Tuntuu just nyt suorastaan typerälle! Hevonen on säännöllisen epäsäännöllisesti vuosien ajan laihtunut ja lihonut vuorotellen enkä ole kertaakaan tätä ennen otattanut verikokeita!! Halooooo typerys, miten meni noin niinkuin omasta mielestäsi...

Verikokeista tutkittiin erittäin laajasti arvoja ja suurimmat viitearvojen alitukset olivat albumiini- ja proteiiniarvoissa. Eläinlääkäri toivoi saavansa hevosen klinikalle lisätutkimuksiin. Pitäisi ottaa hiekkaröntgen, tehdä vatsaontelon ultraäänitutkimus, mahatähystys sekä imeytymistesti. Arvojen heittoa voi aiheuttaa mm. vatsahaava, suolistotulehdus tai hiekka suolistossa. Mitään edellämainittua tutkimusta ei Voitolla ennen ole tehty hiekkaröntgenkuvaa lukuunottamatta. Se on otettu vuosi sitten ja silloin oli suolisto hiekasta puhdas.

Sovimme eläinlääkärin kanssa, että ruunalle annetaan enemmän lisärehuja sekä B-vitamiinilisä ja tammikuussa palataan asiaan. Voitto kuitenkin treenaa hyvin sen vähän mitä on treenattu ja on pirteä ja hyväntuulinen.

8.12.2015

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joko riittäisi?

6.12.2015

Joko riittäisi tämä iiiiiihanan raikas supertuuli ja vaakatasossa tuleva jäätävä sade? Saattaa aikas moni hevosekas jakaa kanssani saman fiiliksen siitä, että märkiä loimia, märkiä hevosia, märkiä vaatteita ja kaikkea muutakin sateen kastelemaa on jo ihan riittävästi nähty...

Tai emmää tiä onko tämä nyt niin kamalaa. Kunnon sadekamat, riittävästi vaihtoloimia, kunnon loimenkuivatuspuhallin, kuivapohjainen tarha katoksella ja jokaiselle pihan kaviokkaalle tallissa loistavasti karsinatilaa. Kenttä on naapurissa sula ja hyvässä käyttökunnossa eikä jäätikkö haittaa maastolenkkejäkään!

Vielä kun kotipihaan autopaikalle sais kuorman sepeliä ja ostais saappaat rikkinäisten tilalle, niin antaa sataa vaan! Vaikka toukokuulle saakka!

torstai 3. joulukuuta 2015

Tulevaisuus kuuluu niille jotka uskovat unelmiensa kauneuteen

Voitto ja Hurmas lokakuussa 2015
On vaikeaa kertoa ei-hevosihmiselle siitä tunnetilasta minkä voi löytää työskentelemällä hevosen kanssa yhdessä. Miten kuvailla sitä miten pelkästään jo hevosen rauhoittava olemus saa murheet unohtumaan. Voittokin seisoo tallin käytävällä korvat lerpallaan, vuorotellen molempia takajalkojaan leputellen ja verkkaisesti hengitellen pidemmänkin aikaa. Ei hermostuneena pyöri eikä pörrää, vaan antaa rennon olonsa siirtyä käsittelijäänsä.

Tai miten kuvailla sitä huikeaa fiilistä hyvin sujuneen treenin jälkeen, jos kuulija näkee hevosen lähinnä vain leivänpäällysteenä. Tänään oli taas Maijan treeneissä tarjolla sellaisia huikeita hetkiä, ettei tarvitse yhtään pohtia jaksanko taas pari päivää rämpiä sateessa ja pimeydessä eteenpäin!


Vaihdoin Voitolle kuolaimen ja ainakin tällä hetkellä tuntuu, että parempaan suuntaan mentiin! Ruunalla on käytössä ollut ohut nivelkuolain, mutta jostain syystä sen kuolaimen kanssa hevoselta aukeavat posket suupielien läheisyydestä. Ongelma on ollut jo pidempään, mutta emme ole oikein keksineet mitä kokeilla vaihtoehtona.

Oliivirenkailla oleva kuolain oli jo ennen kokeilua arvattu huonoksi vaihtoehdoksi, tutit eivät hirmuisesti innostaneet ja jopa sitäkin tietysti seurailtiin missä tilanteissa poskiin verestävät läntit ilmestyvät. Vajaa kaksi viikkoa sitten vietin ihanaa lapsetonta perjantai-iltaa ja sohvalla vilttiin kääriytyneenä googlettelin kuolaintarjontaa. Löytyi just eikä melkein sellainen kuolain, jota halusin Voitolle kokeilla!


Sprenger 2-type Turnado! Pituutta 145 mm ja paksuutta 16 mm. Materiaalina Sensogan, joka ainakin Voitolla tuntuu lisänneen kuolantuotantoa huimasti. Kuolaimesta kerrotaan: Tämä kuolain yhdistää nivelkuolaimen ja oliivikuolaimen edut. Oliivimaisen muotoilunsa ansiosta kuolain on hellävarainen suupieliä kohtaan. Anatomisesti muotoiltu suuosa istuu suuhun täydellisesti varmistaen erittäin hellävaraisen paineen ja tarkat ohjasavut.

Olihan se tänään aivan huikeaa ratsastaa hevosella, joka oli avuilla ja mielellään teki töitä! Kun Neiti Ratsastaja muisti kantaa itse itsensä, hidastaa vauhtia ja lopettaa vetämästä ohjasta, saimme aikaiseksi Voiton kanssa todella hyviä pätkiä. Ei tuntunut ollenkaan toivottomalta harjoitusravikaan! Ulko-ohjasta sain pienellä avulla vauhtia hidastumaan (ei muuten mikään selviö ole ollut viime aikoina!) ja sisäohjasta varovasti nostamalla varsinkin laukkaa kasaantumaan välittömästi. 

Tänään on taas muistanut sen miksi harrastan tätä lajia. Näiden fiilisten takia!

 

maanantai 30. marraskuuta 2015

Fiilispohjalla

Mää olen kauhistellut, hieman järkyttynyt, surkuhupaisasti naureskellut ja melkein jopa muutaman kyyneleenkin poskelle tirauttanut, kun olen katsellut Maijan treeneistä otettuja videoita. Ei se meno nyt joka kerta ole miltään täydelliseltä ja helpolta tuntunut, mutta aivan karmeaa nähdä miltä se hölskyminen siellä laahustusravissa oikeasti näyttää!

Välillä on tuntunut, että me ollaan Voden kanssa tämmösiä:


Linkki videoon

... mutta sitten tajuaakin, että totuus on tämä:


Siitäkin huolimatta, että totuus on tuo, aion jatkaa tavoitteetonta tepsuttelua hevoseni kanssa. Sunnuntaina keventelin ilman ohjausta kentällä pimeässä, sateessa ja tuulessa ja oli (niistäkin huolimatta!) aivan kauhian ihanaa! Näytin varmasti quasimodolta kamelin kyydissä, mutta fiilis oli mahtava! Jos harrastus tuottaa hyviä tuntemuksia, aurinkoisia ajatuksia ja hilpeää mielialaa, ei voi olla aivan pielessä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Toinen penni ajatuksistasi


 Siitä on pitkälti toista kuukautta, kun kirjoitin ajatuksiani elämäntilanteestani.

Mitä tänne nyt kuuluu?
 Onko Voitto täällä vielä? 
Miten olen ajatellut jatkaa? 
Olenko saanut tehtyä päätöksiä?

Olen selaillut kirjoittamianne kommentteja uudestaan ja uudestaan läpi. Lukenut ajatuksia siitä mikä olisi teidän mielestänne parasta ja pohtinut mitä itse ehdotuksistanne ajattelen. On kiinnostavaa huomata miten monta erilaista näkökulmaa samaan asiaan saa! Hämmentävän selkeästi kommentit kertoivat ihmisten omista lähtökohdistakin. KIITOS vielä sanoistanne! Olen todella otettu edelleen siitä, miten paljon halusitte ottaa osaa vaikeiden päätöksien selvittämisessä.


Menneen kuukauden aikana on tapahtunut paljon. Ja samalla aikas vähän. Voitto on täällä, miniponit ovat täällä, talokaan ei ole myynnissä ja ratsastamaan olen päässyt jokseenkin aivan yhtä vähän kuin aiemminkin. Voiton suhteen olen lopettanut märehtimisen. Sillä on täysi oikeus olla täällä vaikka vain pihankoristeena ja harrastan ruunan kanssa sen mitä itse pystyn, ehdin ja kykenen.

Olen (yllättävää kyllä!) Maijan treeneissä käynyt Voden kanssa kuukauden ajan kerran viikkoon ja onhan se hieman surullista huomata ettei osaa kovinkaan paljoa eikä muutaman vuoden treenaamattomuus ainakaan ole edistänyt taitoja saatikka kropan hallintaa... Talven yli mennään niin, että itse ratsastan maneesireissuilla ainakin pääosin ja kisakauden lähestyessä Maija tulee taas valmentajan roolista enemmän ratsuttajan rooliin. Kyllähän sen nyt jo huomaa, kaksi kuukautta Ypäjän kasvattajakisan jälkeen, että hevosen lihaskunto on selkeästi laskenut, voima hävinnyt ja se paras terä kaikonnut taivaan tuuliin. Tarhassa hengailu ja mutapeltosuokkitäti-tasoinen ratsastus eivät hevosesta ihan mainittavasti saa tehoja irti.

Tai mikäpä minä olen tuollaisia latteuksia sanomaan! Sen verran huikeita fiiliksiä ovat Maijan treenit tarjonneet, että olen saanut muistutuksia siitä miksi tätä lajia harrastan! Pieniä juttuja hevosessa, mutta suuria tunteita ja elämyksiä siellä kyydissä. Laukan lyhennystä, pätevästi lähtevää keskiravia tai vastalaukkaa, joka on niin helppoa että selässä nauraa ääneen. Sitä voi kovin pienistä säteillä iloa monta päivää. Viimeisimpänä se miten pystyin jo istumaan harjoitusravissa kaksi kertaa maneesin päästä päähän kiemurauraa tehden! Eikö kuulostakin huvittavalta! Tätsä on aloittanut ratsastuksen 1996 ja on 20 vuotta myöhemmin siinä jamassa, että kykenee pari minuuttia olemaan keventämättä ravia! Hahahaaa!


Moni teistä ajatteli hevoset itselleni taakkana ja "luxus-tuotteena". Minä ajattelen ne voimavarana! Ne ovat ne ulkoilmaan pakottajat, säännöllistä hoitoa vaativat ja arjessa sekä rytmissä väkisin pitävät karvakorvat. Kunhan vain pääsee eroon siitä hevosen liikkumattomuudesta johtuvasta harmituksesta, niin kaikki on oikein hyvin. Sillä liikutussarallakin on toki apua ollut viime aikoina saatavilla, joten ei huono!  Tiedättekö muuten mitä muuta? Vuoden jälkeen on koppakärryjen rengaskin korjattu ja kävin Voitolla hurauttamassa pienen ajolenkin. Oli muuten sitten niin super makeeta! Tykkäsin!!

Mites sitten se vaihtoehto, että täältä lähtisin ja siirtäisin Voiton täysihoitotalliin? En osannut muotoilla paremmin ajatuksiani kuin Sini kommenttikentässä: "Mahtaisitko silloin pystyä käymään ratsastamassa yhtään sen enempää, jos ongelman ydin on tuossa lapsenhoitokuviossa. Ja täysihoidossa hinta kipuaa väkisinkin sinne 400-600 e kuukaudelta. Jos pääset ratsastamaan sen pari kertaa viikossa, on aika arvokkaat ratsastukset... Edellyttäen, että todellakin saat maksavia vuokraajia, jotka sitoutuvat käymiseen, mikä sekään ei ole ihan itsestäänselvyys. Ja täysihoitotallilla pikkulapsen kanssa harrastaminen on vielä toivottomampaa kuin kotitallissa, sillä aika harvalla kanssaharrastajalla hermo kestää jonkun lasta tallilla hevosten jaloissa... Itselläni ainakin hevosharrastuksen pikkulapsen kanssa mahdollistaa juurikin kotitalli." Ajatus ei myöskään tunnu mukavalle, että siirtäisin ipanaa päivähoitopaikasta iltahoitopaikkaan vain siksi, että pääsisin ratsastamaan. Täällä kotitallissa termiitti pörrää menossa mukana.

Mustavalkoisesti ajateltuna, yhä ja edelleen: Se on joko hevoset ja asuinpaikka täällä tai hevoseton elämä jossain muualla. Ei se lapsi häviä minnekään sillä, että hevonen asuu kotipihan ulkopuolella ja hengailen kerrostalossa. Vaikeutuu itseasiassa entisestään kuviot, koska täällä tuppukylässähän ne kaikki mahdolliset ja tutut hoitopaikkakontaktit ovat.  Täällä ei vuokra-asuntoja ole tarjolla, joten asuinpaikka siirtyisi kaupunkiin 30 km päähän.

Mitä kerrostalossa kuuluu edes tehdä? Maata sohvalla katsomassa telkkaria? Järjestää cd:t värijärjestykseen? Aakkostaa kirjahylly? Syventyä kynttilöiden tunnelmavalaistuksessa sisustuslehtien koteihin? Saatoin kärjistää, mutta ajatus tuntuu vieraalle. Ei täällä itselläni ole telkkari päällä edes kuukausittain. Eikä sohva ehdi kulua makaamisesta. Täällä touhutaan kaikenlaisia muita juttuja, joku projekti on päällä aina.


Moni teistä muisti painottaa, että pitää ajatella lapsen parasta. Minä ajattelen! Ajattelen sitä, että täyspäisenä pysyvä ja hevosista voimaa arkeen saava äiti on ihan jees. Minä koen myös, että lapsen on hyvä olla täällä. Maatilan lapset ovat jotenkin ihan oma, hieno lukunsa. Syntymästä lähtien mukana tilan touhuissa, päikkärit voi hyvin nukkua hevostallissa ja eläinten kanssa opitaan toimimaan nuoresta pitäen. Lapsuuden touhut ovat varmasti erilaiset kun kaupunkilaiskavereilla, mutta ne ovat silti leikkiä ja lapsuutta. Tottakai toisinaan rassaa pahastikin, kun ei töitä saa tehtyä samalla tavalla kuin ilman lasta, mutta sitten muistaa että tämä on kuitenkin aikas ainutlaatuinen kasvuympäristö lapselle. Paljon ollaan ulkona, ipana osallistuu tohinalla askareisiin ikätasollaan ja on reipas nuori isännän alku. Ei täällä tarvitse pelätä, että auton alle jää tai joku päävikainen nappaa mukaansa. Ei muksulla ole täällä mitään hätää, vaikka ei olekaan kaikkia mahdollisia nykyajan hienouksia saatavilla.

Palatakseni vielä kerran kommenteihinne, oli oikeastaan aikas hieno idea myydä Voitto ja rakennuttaa niillä rahoilla tänne sisälle pesutilat! Sen olisin saattanut toteuttaakin! Pakko myöntää, että ei kyllä tämmöinen erittäinkin selvä vaihtoehto käynyt mielessäkään. Oikein hölmö blondi taas loistaa aivotoiminnallaan. Nyt kuitenkin jatketaan ulkosaunareissuilla ja harrastetaan hevosen kanssa.


Nyt taidetaan loppuviimein päästä niihin muutoksiin, joita on tapahtunut / tapahtumassa. Kyllähän sitä piti tajuta lopulta myös itsekin, että ei, en ole supernainen. En jaksa kantaa kaikkea yksin. Otin yhteyden kunnan sosiaalitoimistoon ja sitä kautta on lapselle järjestymässä lähitulevaisuudessa tukiperhe. Ponipoika on nyt 2- vuotias ja erittäin vilkas. Painotan sanaa VILKAS. Tai voin toki myös kuvailla sanoin ehtivä, toimelias, kekseliäs ja aivan hillittömän nopea etenemään ylös tai alas. Ei siis hetken rauhaa päivisin (eikä kyllä öisinkään takuuvarmana). Se, että olen kaksi vuotta viettänyt illat ja viikonloput lapsen kanssa kahden, alkoi aivan rehellisesti sanoen syödä naista. En osaa enää edes keskustella kunnolla aikuisten ihmisten kanssa!

Onhan se hyvä, että lapsi oppii olemaan erilaisissa tilanteissa, mutta eihän sitäkään nyt aina kaikkialle tarvitsisi mukanaan kuljettaa. (Mää voin lainata tuota termiittiä, jos joku haluaa lähteä vakuutusasioistaan neuvottelemaan tunniksi kaupunkiin toimistoon! Siinä hermorakenne punnitaan.) Kavereitakin alkaa olla pyöreä nolla jäljellä. Eipä montaa "nähdäänkö töiden jälkeen"- kutsua ole enää sadellut, kun vastaus on ollut "sori, pitää hakea lapsi hoidosta ja sen jälkeen tehdä ruoka ja touhuta ipanan iltarutiinit". Edellisen kahden vuoden aikana olen viettänyt kaksi lapsivapaata viikonloppua. Kaksi. Kyllä, tiedän että jokainen hoitakoon itse lapsensa, mutta toisinaan sitä toivoo saavansa univelkansa kuitattua. Tai oltua sosiaalinen. Tai ihan vaan vaikka syödä rauhassa ja sen jälkeen kellahtaa päivänokosille.

Summasummaarum, tältä osin helpostusta luvassa! Saatan vielä herätä eloon tästä koomasta! Hevoset eivät siis ole olleet se suurin ja raskain emergiasyöppö vaan aivan jatkuvaa vahtimista vaativa lapsi. Ylipäätään se että on kasvattanut ja hoitanut lapsen yksin.

Lisäksi... tuota... Miten tämän nyt silleen liikoja hehkuttamatta saisi tähän loppuun laitettua. Tapahtuu ihania asioita: Prinsessa löysi prinssinsä. Yhdessä ilot tuplaantuvat ja surut puolittuvat, enää ei tarvitse rämpiä yksin eteenpäin ja vain selvitä. Tarulandiassa elo jatkuu entisillä raameilla, mutta varovaisen toiveikkaana siitä että meitä onkin kolme jatkossa näissä arjen askareissa. Asioilla on siis tapana järjestyä. :)

(Mummille terveisiä: Kyllä mää tämän nuoren miehen teille näytille tuon!)




"Kaikki loputon kauneus, kaikki järjettömyys
 Kaikki ruoskivat toiveet, kaikki päättämättömyys
Ovat lopulta tarkoituksen palasia, osa arvoitusta
Ja osa totuutta"

Kuvista KIITOS Jaana Vuola!
Voitto ja Porre kesällä 2015 erittäin aikaisena aamuna.


maanantai 5. lokakuuta 2015

Oho, treenikentällä havaittavissa estekalustoa valmiudessa


Kiitos, kiitos, kiitos! SUURI KIITOS pitkistä ja pohdiskelevista kommenteistanne edellisessä kirjoituksessani! Sain muutamia aivan uusia näkökulmia teiltä itselleni ja tuntuu todella huikealta, että olitte antaneet aikaanne minulle ajatuksienne ja kirjoitustenne muodossa noin runsaasti. Palaan aiheeseen vielä, mutta nyt tähän väliin jotain aivan muuta.

"Jotain aivan muuta" on tällä kertaa aivan naurettavan hupaisa miniestetreeni. Voitto ei ole viime vuoden  syyskuussa olleen suomenhevosten laatuarvostelun jälkeen esteloikintaa harrastanut eikä selässä killunut omistajakaan taida kehdata myöntää, että edellisistä hyppytreeneistä alkaa olla vuosikymmen.

Menneenä perjantaina kuitenkin ipana oli hoidossa, naapuritallin neito toimi koutsina ja Tarulandian rytmiryhmä suoritti ravi- ja laukkapuomeja ja lopulta jopa liiteli pienen pystyn yli. Vode sanoi, että "mää hoidan" ja tädin hommaksi jäi vain pysyä ratsunsa kyydissä.

Meillä oli aivan super kivaa! Ai vitsit! Superia, oikeasti!

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Penni ajatuksistasi

* * * Järjellä vai tunteella? * * *


Osa teistä on huomannut facebookin Suomenhevosmarkkinoilla ilmoituksen Voitosta. Olette ehkäpä hieman hämmentyneenä pohtineet, että mistäs nyt tuulee. Miksi ruunasta on ilmoitus ylläpitoon antamisesta vaikka juuri hetki sitten riemuittiin mahtavasta menestyksestä kasvattajakisassa?

Tässä ei niinkään ole kyse Voitosta. Ei ole mitään ajatusta, että hevosen kanssa olisi ongelmia tai se olisi jotenkin viallinen. Tässä on paljon enemmän kyse ihmisestä tämän hevosen takana. Vanha omakotitalo, työt kaupungissa, totaali yksinhuoltajuus vaativalle lapselle ja muonavahvuudessa kaksijalkaisten lisäksi yksi hevonen sekä kaksi ponia. Apuvoimia on saatavilla rajoitetusti ja rahaa talouteen tuo vain yksi henkilö. Jaksaisitko sinä pyörittää tätä?

Olen pohtinut olenko minä se supernainen, joka on vahva henkisesti sekä fyysisesti, jaksaa päivästä toiseen tehdä askareita pienellä levolla, pystyä karsimaan menoja aina vain pienemmäksi rahojen riittämiseksi ja olla lapselleen siinä ohessa osallistuva ja rakastava vanhempi. Onhan tämän coctailin kanssa jo useampia vuosia selvinnyt, mutta pysyykö se nenä pinnan yläpuolella loputtomiin?


Rakastan tätä paikkaa. Rakastan ja inhoan. Rakastan sitä miltä täällä tuntuu asua. Niin omalta, turvalliselta ja rauhalliselta kaikkine ominaisuuksineen. Tiedän minkälaisen narinan saunarakennuksen puuovi pitää auetessaan, tiedän minkälainen tuuli jäädyttää talosta talvella vesiputken, tiedän tasan montako askelta on keittiön pöydän äärestä puuhellalle. Mutta inhoan myös tätä. En pidä siitä, ettei täällä ole sisällä pesutiloja, vaan pitää tepsutella kesät-talvet crocsit jalassa ulkosaunalle, en pidä talven kylmyydestä sisätiloissakin, en pidä myöskään jatkuvasta pienestä pelosta mikä on seuraava hajoava kohde.

Huomaan toisinaan miettiväni minkälaista olisi elämä kerrostalossa. Sitä helppoutta - ja tylsyyttä. Hämmästelen, mikä on se syvälle juurtunut voima, joka huutaa vastaan kun pitäisi pystyä pakkaamaan tavaransa ja siirtyä eteenpäin. Onko se vain se pelko muutoksesta? Että päätöksen jälkeen olisikin helpottunut olo, kun ei olisi enää tekemistä enemmän kuin aikaa, rahaa juuri ja juuri saman verran kuin laskuja ja olisi melkeinpä sama sataako vaiko paistaako.. Huomaisisiko puolen vuosikymmenen väsymyksen päättyneen, kuten Ruuhkavuosiratsastaja kirjoitti?


Palataan kuitenkin varsinaiseen aiheeseen. Voittoon. Miksi siis Voittoa olen tarjoamassa ylläpitoon? Elämäntilanteeni vuoksi. Tuntuu surulliselta törmätä siihen tosiasiaan, että ei ole pystynyt ja kyennyt tarjoamaan hevoselle aina edes viikottaista liikutusta. Tällä hetkellä en vielä tee täyttä työviikkoa, vaan lapsi on hoidossa yhden (tai jopa kaksi) lyhyempää päivää viikossa perhepäivähoitajalla työpäivieni lisäksi. Silloin pääsen ratsastamaan. Tai siis yritän päästä. Toisinaan muut pakottavat työt jyräävät tämän mahdollisuuden ylitse.

Alkukeväällä palaan täyspäiväisesti työhön ja harrastusmahdollisuudet pienenevät entisestään. Olen toki törmännyt myös siihen ajatukseen, että pidänköhän liian pientä ääntä itsestäni. Pitäisikö enemmän vain itse olla aktiivinen ja kysellä voisiko joku leikittää ipanaa parin tunnin ajan, jotta pääsisi hevosen selkään. Muutaman "Se on sinun lapsesi ja sinun pitää itse se hoitaa" ja "on meillä muillakin omaa elämää"  -kommentin jälkeen on tullut todella varovaiseksi hoitoaikapyynnöissään. Ettei vain olisi vaivaksi. Onhan kaikilla omakin elämänsä, enkä edes oleta että aina sormia napsauttamalla paikka lapselle löytyisi. Helpottaisi vain arkea ja harrastamista, jos löytyisi sellainen pieni ryhmä, joka mielellään ipanan kanssa hengailisi vuorottain vaikkapa vain kerran viikossa yhden puolikkaan illan ajan.

Enkä oikeastaan ole aivan epäuskoinen, etteikö tällaista poppoota voisi löytyäkin! Täällä meidän kulmilla asuu aivan huikeita (hevos)ihmisiä! Senkään vuoksi en halua Voitosta luopua, että jatkossakin pysyisi tämän hetkinen porukka kasassa. Voitolla on huippu kengittäjä, ratsuttaja- Maijan kanssa on tehty vuosia yhteistyötä eikä voi yhtään väheksyä "naapurin tytön" kanssa tehtyjä maneesireissuja yhdessä. Käyn poimimassa hänet hevosineen kyytiin ohimennessäni, tehdään maneesilla treenit ja huristellaan oikeastaan aina Lidlin kautta kotiin. Eikä varmasti tarvitse epäillä että juttu loppuisi reissuilla kesken. Hevostelu on siis itselleni myös sosiaalinen juttu, vaikka pidänkin kaviokkaita kotipihassani.

Voitto on terve, se on hyvinkoulutetu, erittäin täysipäinen eikä siitä keksi pienen mietinnänkään jälkeen mitään huonoa sanottavaa. Sitä voi ajaa kärryillä, piipertää tasokkaasti koulua tai mennä esteitä. Se on täysin maastovarma eikä ole laiska tai kuuma. Miten typerää olisi antaa tämä helmi pois niin ettei itse pääsisi ollenkaan osallistumaan hevosen arkeen? Tai miten sitten oman pään lataisi, jos hevosta ei olisi? Jokainen ratsastaja tietää miten täydellisesti pää tyhjenee ja murheet pienenee hevosen seurassa.

Ajattelen, että mikä vaan on mahdollista, jos tarpeeksi sitä haluaa. Eli toisinsanoen jos yritän tarpeeksi, olen aktiivinen, olen valmis laittamaan kaiken peliin  ja järjestän asiat, saattaisinko saada tämän hevoskuvion pyörimään jatkossakin. Jos jotenkin onnistuisin itse pääsemään hevosen selkään kolme kertaa viikossa ja saisin yhden tai kaksi luotettavaa apulaista Voittoa maastoiluttamaan, olisikin hevosen liikutuspuoli suorastaan aurinkoisissa asetelmissa. Täällä on jokusen viikon käynyt auttamassa eräs huippukiva tyttö ja jos ja kun hän pärjää Voden kanssa ratsainkin, saan toivottavasti jo tästä neidosta yhden lenkin liikutuskuvioon.


Olen pohtinut paljon sitä miltä tuntuisi, jos Voitto lähtisi täältä pois. Osaisiko joku muu treenata sitä läheskään yhtä hyvin kuin Maija tai osaisiko joku muu tunnistaa pienistä merkeistä hevosen huonon olon tai asiat, jotka sitä vaivaavat. Miten Voitto kotiutuisi uuteen paikkaan? Annettaisiinko sen olla hevonen runsaalla heinällä, pitkillä tarhausajoilla ja kontaktilla kavereihin. Tiedän vuosien ajalta kaikki ongelmat ja vammat sekä olen oppinut lukemaan pienistä muutoksista ettei kaikki ole hyvin. Olisiko kaikilla muilla malttia edetä hevosen ehdoilla ja antaa myös niitä lomajaksoja palautumista varten? Enhän minäkään tasan varmasti ole paras mahdollinen hevosenpitäjä, mutta tästä hevosesta tiedän paljon.

Tuntuu, että jos Voiton nyt annan käsistäni pois, on ratsastusurani lopullisesti sitten siinä. Kaiken keskelläkin varovaisesti toivon, ettei tämä tilanne ole pysyvä. Jossain toivottavasti minuakin odottelee se prinssi uljaan valkoisen ratsunsa kanssa, joka pelastaa prinsessan hädästä. Sitten he elävät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Prinsessan ei enää tarvitse pärjätä yksin ja elämä tuntuu hattarapilvessä leijailulta.

Sinänsä tilanne on joko tai. Joko asun täällä ja pidän hevosta tai asun muualla enkä pidä hevosta. Molempia en voi saada eli uutta asuntoa ja hevosenpitoa. Täällä saan hevosten arkihommat tehtyä muiden velvotteiden ohessa pieninä paloina. Täällä lapsi voi kirmata vapaasti pihalla eikä se häiritse huudoillaan ja remuamisellaan ketään muuta kuin itseäni. Ainoastaan hevosen liikutus on ongelmallista, koska omaa kenttää ei ole eikä ipanalle hoitopaikkaa sormia napsauttamalla.


Viime yön lapsi oli ilta- ja yökylässä. Pääsin kahtena päivänä peräkkäin Voiton kanssa ratsastamaan ja nukkuin siinä välissä kunnon prinsessaunet kellon ympäri. Edellisestä ipanan näin pitkästä hoitoajasta olikin jo aikaa 2 kuukautta 3 viikkoa ja 4 päivää. Ei sillä, että olisin laskenut (heh heh), mutta alkoi hieman voimat olla vähissä tuon tuhoterroristin kanssa univelkojenkin painaessa. Nyt on olo oikein mainio eikä tästäkään pitkästä höpinästä tullut niin sisällöltään musta kuin olisi vielä pari päivää sitten tullut.

Tuleva talvi täällä vielä varmaan rämmitään menemään, mutta mitäs sitten? Päätöksiä pitäisi alkaa löytyä. Valitsenko järjellä vai tunteella?

tiistai 22. syyskuuta 2015

Mää tykkään susta just tuommoisena kuin oot!


Huikea keli! Aurinkoa, lämpöä ja tuuletonta. Lisätään settiin yksi maailman mahtavin suomenhevonen, erittäin kuvaamistaitoinen isä ja kuiva sänkipelto. 

Meillä oli kivaa! Tai siis meillä oli todella kivaa!! Tuo hevonen on vaan jotain niin upeaa, huh huh! Kuvien perusteella Voitto lienee tosin enemmän ajatellut, että "ei oo todellista, missä on Maija, tää tyyppi ei osaa yhtään mitään. Roikkuu vaan menossa mukana ihmeellisissä asennoissa".

Silti oli kivaa. Ihan pikkiriikkisen varmasti Vodellakin.










sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Ei ole yksin hyvä olla

Sanotaanko kaviopäivää, ehdottaa vanhempi miniponi.

Ennen kaksi viikkoa sitten ollutta kasvattajakisaviikonloppua en uskaltanut muuta kuin hengittää pinnallisesti ja toivoa, että Voitto pysyy ehjänä suureen tapahtumaan saakka. Yhtään mihinkään muutoksiin ei voinut harkitakaan ryhtyvänsä.

Heti Ypäjä- viikonlopun jälkeen tein sen minkä olen halunnut tehdä jo jonkun aikaa. Lämäytin koko Tarulandian kaviokaskunnan samojen aitojen sisäpuolelle. Siellä ne nyt parisen viikkoa ovat yhdessä temmeltäneet; kaksi paljaskavioista kääpiöoriponia ja yksi pro-luokan suomenhevosen juntti.



Tämä yhteiselämän aloitus ei tuonut tullessaan mitään sen suurempaa draamaa. Voitto ja oripojat ovat asuneet samassa pihassa, saman väliaidan molemmin puolin, kolme vuotta ja näinollen tuttuja toisilleen. Hieman alkuun juostiin ja pörhisteltiin ja se oli sitten siinä.

Voitto on aikas komeassa kunnossa!

Olen useasti nähnyt Voiton rapsuttelemassa poniystäviään ja yllättäen myös ponit keskenään ovat aloittaneet rapsutustuokiot. Ei muuten ennen Voiton porukkaan liittymistä ole näin tapahtunut! Voitto on porukan pomo ja kääpiöt lakoavat edestä aikas haipakkaa suuren herran lampsiessa yrmeän näköisenä paikalle.


Vode on nyt kaksi viikkoa viettänyt lomaa kisan jäljiltä ja pikku hiljalleen omien mahdollisuuksieni mukaan ruuna palailee liikutuksen pariin tulevalla viikolla. Hieman jo uhkailin, että kärrään ruunan Maijan silmien alle ja kiipeän itse kyytiin. Olisi varmaan "ihan kiva" itsekin kokeilla miten tämä huippuunsa treenattu hevosvoima kulkee ja sivistää itseään edes kerran vuodessa ratsastustunnin merkeissä.

Jos muuten haluat tietää, mitä miniponeille kuuluu, niin voin paljastaa sen. Ne syö, kakkaa ja nukkuu. Sekä näyttävät söpöltä. Tärkeä tehtävä sekin.

Kaunis kuin karamelli: Miniponiori Hurja-Urmas 3 vee

lauantai 12. syyskuuta 2015

Sairastuvalta sijoille

* * * Paluu kasvattajakisan tunnelmiin * * *


Pikku hiljalleen olen laskeutunut vaaleanpunaiselta pilveltäni takaisin maanpinnalle viime viikonlopun loppuhuipennuksen jälkeen. Tuntuu edelleen todella huikealta - ja epäuskoiselle! Kyllä pitää Maijalle nostaa hattua ja niiata syvään sen kaiken edessä mitä hän on Voiton kanssa tehnyt. Upeaa työtä!

En oikein ole itse uskonut siihen, että Voitossa on riittävästi laatua pärjätä kisoissa tai varsinkaan tämmösissä isommissa kinkereissä. Maija on uskonut hevoseen paljon omistajaa enemmän ja jaksanut tehdä viikosta toiseen treeniä ruunan kanssa. Välillä on ollut taukoja hevosen terveydentilan vuoksi ja vielä sekin tekee tästä kisasijoituksesta entistä mahtavamman!

Onko tämä oikeasti MUN VOITTO?! Wow!


En edes nyt äkkiseltään muista onko sairaslomia tältäkin vuodelta takana kaksi vai kolme. Ainakin kaksi niitä on, sen tiedän. Kintereitä ja takavuohisia on jouduttu hoitamaan ja se on pätkinyt treeniä aina vähintään kuukaudeksi kerrallaan. Selkä on ollut ongelmallinen eikä tietenkään pidä unohtaa jokaisen hevosenomistajan suosikkirumbaa - sopivan satulan etsintää.

Pikku hiljalleen syksyn lähestyessä onneksi yksitellen löysimme ratkaisuja pulmiimme. Sopiva penkki bongattiin, kengitystä viilattiin ja treeniä muutettiin suht radikaalisti. Varsinkin viimeinen on se juttu, minkä myötä hevosen liikkuminen parani paljon ja vaivat helpottivat! Terveydentila on tällä hetkellä Vodella suorastaan loistava!


Viime viikonloppuna kasvattajakisaan kuului kaksi osakilpailua. Lauantaina startattiin arvotussa lähtöjärjestyksessä luokka FEI:n HeB Kenttäkilpailuohjelma poneille. Ohjelmassa on pienet pätkät vastalaukkaa, mutta muuten siinä ei mitään ihmeempiä ole.

Voitto näytti verryttelyssä ihan asialliselle ja lähti suorittamaan tehtäväänsä ensimmäisessä verryttelyryhmässä luokan seitsemäntenä. Rata oli tasaisen hajuton, mauton ja rikkeetön. Kolme tuomaria arvioivat radan prosentein 63,043 - 65,000 - 63,043 ja näinollen tulokseksi tuli 63,696 %.

Talutin ruunaa puolisen tuntia radan jälkeen ja laitoin sen jälkeen Voiton traileriin mutustelemaan heiniään. Palasin radanvarteen ihmettelemään muiden samassa luokassa startanneiden suorituksia ja jännittämään Voiton lopullista sijotusta luokassa. Aivan viimeisiin ratsukoihin saakka pitikin jännityksellä päivittää equipea. Lopulta Maijan ja Voiton suoritus riitti lauantain luokassa sijaan 9/31 eli siihen puolisurulliseen ensimmäiseen ei-sijoittuneeseen. Meille se ei kyllä ollut ollenkaan surullinen sija! Ratsukkohan oli kisassa reippaasti puolivälin yläpuolella!



Sunnuntaina olikin sitten jo melkein hyperventiloinnin paikka... Starttijärjestys luokassa oli lauantain tulosjärjestys käänteisenä eli Voiton piiperrysvuoro oli luokan loppupuolella. Ratsastettava ohjelma oli HeA Kenttäkilpailuohjelma N:o 6. Siinä on raviväistöt, laukassa kolmikaarinen kiemuraura ja muutenkin paljon suurempi vaikeustaso kuin edellisenä päivänä.

Voitto oli selvästi väsynyt ja askel painoi. Maija verrytteli nuorukaisen kevyesti ja säästeli voimia valkoisten aitojen sisäpuolelle. Jos lauantaina rata oli eleetön ja helponnäköinen, se oli sunnuntaina hieman jotain muuta(kin). Voisi sanoa, että positiivisessa mielessä! Maija joutui ratsastamaan väsähtänyttä Voittoa normaalia painokkaammin avuin ja siitäkös Voitto teki työtä käskettyä...


Kyllä lähtee keskilaukkaa.
Voitto on todellinen työmyyrä ja nöyrä luonteeltaan. Maija pyysi, Voitto suoritti ja tuloksena todella mahtavat prosentit ratsukon toisesta HeA- luokasta!! Prosentit tuomareilta 65,833 - 65,417 - 63,333 eli yhteistulos 64,861 % !!!! Ja tällä prosenttimäärällä luokassa kärkeen!!!

Tuomarit pitivät näkemästään: "Tyylikäs ratsu, jolla paljon potentiaalia. Tarkkaa, huolellista ratsastusta." ja "Ratsastamisen makua. :)  Raamikas hevonen, jossa potentiaalia. Letkeää ravia."

Kolmen yhteisen tiimivuoden, monien treenejä vuosien varrella pitkiksikin ajoiksi pätkineiden sairaslomien, lukuisien maneesireissujen ja kaiken jännittämisen jälkeen kisa oli nyt kisattu. Tulokset olivat selvillä. Ja niin siinä vain sitten kävi, että meidän ruma ankanpoikanen Voitto 6vee sijoittui luokassa kuudenneksi ja kasvattajakisassa sijalle kahdeksan!!! Viimeinen rahasija ja niin paljon onnellinen omistaja!!! Sanoinkuvaamattoman upea tunne ja mitä parhain kiitos kaikesta panostuksesta. Joku muu voisi ajatella, että "vain sija kahdeksan", mutta on se sija meille yhtä arvokas kuin koko kilpailun voitto!

Ratsukon näki ja arvosteli näissä 3-tason kilpailuissa kahden päivän aikana kuusi eri tuomaria. Numerot ja kommentit kertovat paljon ja sijoitus luokissa vielä hieman lisää. Tiedän tällä hetkellä hyvinkin tarkalleen minkä tasoinen hevonen on ja mitkä ovat sen vahvuudet ja mitkä asiat tarvitsevat vielä parannusta.


KIITOS kaikille onnitteluista ja myötäelämisestä!
Huikeita hetkiä hevosen kanssa ja onhan tämä yksi parhaista mahdollisista omalla kohdallani! Voitto on nyt ansaitsemallaan lomalla ja palannee ensi viikolla jossain kohtaa takaisin työhön. Jätkä on nyt pienen hengähdystauon ansainnut - omistajasta puhumattakaan, heh heh.

Tämän postauksen kuvista lähtee ISO KIITOS Krista Heikkilälle!

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kasvattajakisa, päivä 2


Mäntymäen Voitto tänään 6.9.2015 Ypäjällä 6-vuotiaiden kasvattajakisassa toisena kisapäivänä HeA-luokasta 64,861 % ja luokkasijoitus 6/31 !!! 

Kasvattajakisan kokonaistuloksissakin rahasijalle kahdeksan!!!! "TYYLIKÄS RATSU, JOLLA PALJON POTENTIAALIA" !!! Aivan huikeaa!!!! Maailman mahtavin Maija ja super Voitto!!!

Täällä leijaillaan nyt todella korkealla!!! 
Palataan vielä näihin kisatunnelmiin myöhemmin... Nyt olen ansainnut makoisat prinsessaunet viikonlopun jännittämisen jälkeen!

lauantai 5. syyskuuta 2015

Kasvattajakisa, päivä 1


Kasvattajakisan ensimmäinen päivä takana! Rikkeetön rata ja tyytyväisiä ollaan tulokseen 63,696 %.
Vodella luokassakin oikeastaan aikasten kiva sijoitus. Lopputuloksissa sija 9/31. Sinänsä hiukan surullinen sijoitus, että olimme se ensimmäinen ei-sijoittunut luokassa.

Huomenna jatketaan "kenttäkutosen" parissa. Lähtöjärjestys on tämän päivän käänteinen paremmuusjärjestys, joten ensimmäisten joukossa ei tarvitse piipertää. Vettä ja salamoita on luvattu taivaalta, käääk! Tänään sentään säästyttiin lähes kuivina.

Pitäkää peukkuja! Huomenna jännittämistä vielä luvassa!

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kaksi päivää kasvattajakisaan!

* * * IIIIIIIIIIIIIIIIIK !!! * * *


Lähtölistat Ypäjän viikonlopun puttekarkeloihin ovat tulleet! KAKSI PÄIVÄÄ KASVATTAJAKISAAN!!! Iiiiiik ja käääääk ja silleen!

Voitto piipertää lauantaina ensimmäisen osakilpailun klo 13 juhlakentällä alkavassa luokassa. Starttinumero on seitsemän eli suht alkupäässä luokkaa. Hiukan epäilytti, että osuukohan meille taas ensimmäisten joukkoon lähtöaika edellisvuosien tapaan, mutta eipä sentään tällä kertaa. Sunnuntaina mennäänkin käännetyssä paremmuusjärjestyksessä radalle eli lauantain ykkönen starttaa viimeisenä.

Starttiviivalla on tässä 6-vuotiaiden kasvattajakilpailussa yhteensä 32 koulusuokkia. Jos joku on varmaa, niin se että kisasta tulee kova! Toinen toistaan laadukkaampia nuoria hevosia tavoittelemassa muikeita voittorahoja eikä joukossa varmastikaan ole yhtään vaatimatonta maneesilanaa.

Voitolla alkaa olla treenit tehtynä ja enää pidetään peukkuja pystyssä ettei mitään yllättävää tapahdu ennen viikonloppua. Huomenna vielä Maija ratsastaa viimeiset säädöt kohdilleen ja se on sitten siinä. Kaikki on tehty mitä tehtävissä on. Enää ei voi kun toivoa hyviä ratoja ja sijoitusta mahdollisimman ylös tuloslistassa. Viimeinenkin sijoittunut kuittaa kuitenkin 300 € rahaa!

Tässä vielä lopuksi viime maanantailta videokuvaa.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

#willyouslowdownformenow?


Kun tuttu huippukuvaaja Jaana etsi kuvamallia tämän hetken "hittikuviin", kuulin itseni vastaavan "mää voin tulla".

Jos et ole tästä tempauksesta vielä kuullut, voit lukea TÄÄLTÄ lisää. Kampanjan idea perustuu siihen, että miehet hidastavat vauhtia nähdessään vähäpukeisia naisia.


Tämä juttu jakaa mielipiteitä kovasti. Osa paheksuu kunnolla ja osasta tämä on hupaisaa hauskaa hyvällä idealla. Itse koin tämän harmittomaksi huviksi ja koska ylin kuva on julkaistu myös kampajan facebook- sivulla 32 000 seuraajan nähtäville, päätin että kyllä näitä kuvia muutaman voi täälläkin näyttää.


Jos joku pohtii, miten Voitto valmisteltiin viime sunnuntaina kisaan, niin tässä vastaus!
Kuvat on napattu ilta-auringossa lauantaina  22.8.2015.