LISÄTIETOA:

torstai 28. heinäkuuta 2016

Kun et tiedä pysyykö ponisi ruokintalistalla vai siirtyykö ruokalistalle

* *  * My Little Ponyt : hyvis ja pahis * * *


Vanhempi täällä asuva My Little Pony on esiintynyt rotunäyttelyissä edukseen ja tänään posti toi kutsun Eliittinäyttelyyn! Kyseessä on kutsunäyttely, johon kutsutaan näyttely- ja käyttöluokissa menestyneitä poneja.

Eikä muuten ole mikään ihan sellainen farkut ja t-paita -meininki täällä häppeningissä, vaan kuten kutsussa mainitaan "Eliittinäyttelystä pyritään luomaan juhlava tilaisuus, joten sekä yleisöltä että ponien esittäjiltä toivotaan perinteikästä englantilaistyylistä pukeutumista". Saanko sanoa tähän perään yhden sanan: VAATEKRIISI!! Vai onko tuossa jo kaksi sanaa?! iik ja kääk ja apua nyt kuitenkin!

Edellinen Eliittinäyttely oli vuonna 2013 ja silloinkin Mr. Hyvis Poni oli kutsuttujen listalla ja paikalla esiintymässä. Itse en silloin saanut TYKSin väeltä lupaa lähteä mukaan (eikä lähtenyt poppookaan olisi varmaan kyytiin huolinut...), joten nyt on tavoitteena olla Eliittinäyttelypäivänä samassa paikassa ponin kanssa ja erittäin mielellään juurikin tuolla Kangasalalla ja näyttelykehässä!

Tässä oli päivän hyvät uutiset. Tämän jälkeen alkaa ärrinmurrinkiukkupurkaus, varoitan.


Tämän päivän pahis on se toinen poni: My Little Pony numero 2, se nuorempi yksilö. Ja kutiavampi ja aivovammasempi ja kertakaikkisen hermoja kiristävä. (ja kohta koiranruoka). Koska poni kutiaa ja raapii ihonsa rikki, pitää ponia hoitaa, pestä ja puunata lähes neuroottisesti. Olen sanonut, että tämmöinen kesäihottuma on sekä hevos- että (varsinkin) ihmisrääkkäystä!

Edellisestä kesäkutinaotuksestani on aikaa liki kymmenen vuotta eikä ole aika yhtään haalistanut muistoja. Jos ei silloin aiemminkaan ollut suurinta hupia se jatkuva rasvaaminen, peseminen ja loimen korjaus, ei se ole sitä nytkään. Aiemmin oli sentään elämässä vain ne hevoset. Nyt on paljon muutakin ja pitää aivan totaalisen kuolemanväsyneenä vielä viimeisenä yötä vasten jaksaa raahautua ulos huoltamaan sitä yhtä kusipäätä ponia. Ai miksi en tee tätä päivällä aiemmin? Montako hidastetta kerron? En kerro yhtään, mutta voisin kyllä.

Mun mielestä seuraponin pitää olla helppo. Tavutanko: HELP-PO!  H-E-L-P-P-O! Yksinkertainen, mutkaton ja ongelmaton. Kesäihottumainen ei ole sitä. Eikä myöskään sellainen luonteenlaatu, joka aiheuttaa jatkuvaa hysterisointia, silmien päästä ulos pullahtamista tai vetopaniikkia. Voi v*ttu että otti tänäänkin kupoliin kun pesin ponin häntää ja harjaa (taas kerran) ja olin oikein hilannut otuksen tallin käytävälle enkä vain laitumella touhunnut.

Tarpeeksi kun vettä valuttaa harjaan, saattaa käydä niin että siihen etujalkojen kohdalle tulee pienen pieni LAMMIKKO. Tajuutteko?! Pienen pieni vesilammikko, johon ei voi hukkua edes uimataidoton kiiltomato! Tuommoinen vajaan metrin korkuinen typerys siihen kuitenkin saattaa kuolla, joten kannattaa kesken kaiken vetää hysteriat ja vetopaniikit ja riuhtoa itseään ketjuissa niin että kaikki kymmenenmetrin säteellä olevaa saattaa vaurioitua. Eikä mitään että taaksepäin kiskottaisiin vaan tottakai vedetään eteen, taakse, sivuille ja kiepillä ympäri. On vetopaniikkilukot ketjujen päissä, mutta milläs h*lvetillä semmoset saa auki kun poni sätkii koko 150 kg voimalla (tsekkasin eilen painomittanauhalla, btw.) totaalisen ennakoimattomasti eri suuntiin?! Lopulta sain toisen lukon irti ja paniikki päättyi. Luupää.

Poni on nyt neljä vee. Se on käynyt jokusen kerran match show -näyttelyissä, sitä vuollaan säännöllisesti, sitä siirrellään tallin, tarhan ja laitumen väliä tarpeen mukaan ja ruokitaan asiallisesti. Poni on ns. omakasvatti (= tilausvarsa) ja tullut pihaan suoraan emänsä alta maitovarsana. Sen tehtävä on ollut aivan alusta alkaen olla seuraponi. Sitä ei ole opetettu ajolle eikä yhtään mihinkään muuhunkaan kotkotukseen karvalakkiperustoimintojen lisäksi. Saatan liioitella, jos sanon että sillä on ollut kuolaimet viidesti suussa. Eikä sen tarvitsekaan olla yhtään mitään muuta kuin 1) pysyä hengissä hyväkuntoisena ilman erityisiä hoitoja / ruokia / toimenpiteitä ja 2) täyspäinen!

No mutta. Eipä ole tämä tyyppi sitä sorttia että kesäisin pärjää ilman jatkuvaa extrahuolenpitoa tai että voisin sanoa jotain täyspäisyydestä. Tai ehkä voisin vaan kuivasti todeta että mulla ja tolla pallosilmällä ei ole kemiat oikeastaan ikinä kohdanneet. Mutta koska se on söötti ja tarpeellinen osa laumaa rutiinien toiminnan kannalta, se on saanut olla ruokalistalla.

Tai siis ruokintalistalla. Jos tämä ärtymykseni ei lähitulevaisuudessa helpota, niin poni todellakin on ruokalistalla.

Joo, hiukan jo helpotti angsti. (Sori vaan näppäimet, saattoi olla hiukan raskaita kirjainten painalluksia kiihtymyksen tiimellyksessä) Ja kyllä kyllä ja kyllä! Olen tilannut tuolle raaputtajalle sen ihottumaloimen! Mutta ei sekään ihan samana päivänä taivaasta putoa, vaan pitää mokoma riepu uittaa jostain merten takaa tänne peräpohjolaan. Jos se takki ei ole sopivaa kokoa, pidän loimen (helppohoitoinen ja edullinen ylläpitää) ja postitan ponin takaisin (vaikeahoitoinen ja kallis ylläpitää).


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kesäihottuma vai ötökkäkutina?

22.7.2016

Pieni poni, iso kutina -stoori jatkuu. Olen alkujärkytyksen jälkeen jäänyt pohtimaan, että onko tämä poni kesäihottumainen vai kiusaavatko sitä vain ötökät näin pahasti?

Laidun sijaitsee aukealla paikalla keskellä maaseutua ja mielestäni meillä tuulee suht reippaasti kohtalaisen usein. Isompia vesialueita ei lähistöllä ole. Laidunruoho on tänä kesänä ensimmäistä vuotta syötössä nurmen uudistuksen jälkeen. Viime kesänä laidun oli poissa käytöstä ja siinä kasvoi uuden viljellyn nurmen lisäksi suojakaura (joka puitiin syksyllä pois). Puita ei tässä peltolaitumella ole. Toinen lyhyt sivu rajautuu metsäalueeseen, kuten myös osa toisesta pitkästä sivusta. Kyseessä on siis viljelty, sarkaojinen (entinen) heinäpelto eikä luonnonlaidun.

Toukokuun lopulla poppoo meni laitumelle kokoaikaiseksi ja ovat siellä hengailleet siitä alkaen. Hurmaksen hangatun hännän huomasin vasta nyt eli heinäkuun puolivälin tienoilla. Ennen laidunaikaa hevoset hengailivat talvitarhassa, jossa on saatavilla puita, pihattomökkiä ja muita paikkoja rapsutteluun, mutta siellä en huomannut ponin yhtään raapivan itseään. Näiden ajatuksien pohjalta sanoisin siis hankauksen alkamisajankohdan sijoittuvan heinäkuun alkupuoliskoon tai lähelle kuukauden puoliväliä. Paarmoja täällä ei ole ollut mitenkään erityisen paljoa eikä hyttysiä tai mäkäräisiä edes mainittavaksi asti. Ainakaan itseäni ne eivät ole yhtään häirinneet vaikka olen pihalla ollut myös iltamyöhällä ja touhuillut hevosten parissa. Kärpäsiä täällä on erittäin paljon ja niitä pyöriikin mustanaan laidunporukan ympärillä.


Ylläolevassa kuvassa näkyy Hurmaksen hännän rapsutusjäljet. Kimalteleva aine on vaikuttamassa olevaa Hexocil-pesuainetta. Olen viime päivät pessyt häntää Hexocilillä ja laittanut sen jälkeen Solhedsin seerumia sinne sekä harjantyveen. En osaa sanoa kutinan vähentymiseen / lisääntymiseen / muuttumiseen vielä mitään, koska olen viettänyt rattoisasti päivät töissä enkä ole päässyt seuraamaan ponin käyttäytymistä pidempiä jaksoja. Ei tuo häntä nyt ainakaan pahempaan suuntaan ole mennyt. Jouhet on toki hangattu pois, mutta iho on ehjä ja tasainen.


Tältä se häntä näyttää "normaalitilanteessa", joten ehkä ihan pikkuisen armahdan itseäni etten aivan ensimmäisinä päivinä vielä huomannut hankausjälkiä.

Eihän sillä ole oikeastaan mitään väliä onko tämä kesäihottumaa vai ötökkäkutinaa, mutta omaa tuskaani saattaisi hieman helpottaa tieto tässä kohtaan. Saattaisi toki siinä ohessa helpottaa poninkin tuskaa, kun yritän parhaani mukaan hoitaa ja helpottaa ponin olemista.

Mitä mieltä olette? Mitä ajattelette tästä?

torstai 21. heinäkuuta 2016

Taisto kutinaa vastaan, erä 1


Kiitos kaikille viesteistänne ja vinkeistänne edelliseen kirjoitukseen liittyen ponin kesäkutinaan!

Se olis nyt sitten erä 1 aloitettu. En vielä kirmannut kauppaan, koska työt haittaavat harrastamista, mutta kokeillaan nyt tällä setillä ensin. Hexociliä pesuun ja maailman mahtavin tallikaveri (kai voi sanoa tallikaveri, jos meillä on kotitallit parin kilometrin päässä toisistaan?) vinkkasi hakemaan luotaan pullon lopun tuota Solhedsin seerumia. Heillä se ei ollut toiminut toivotulla tavalla, joten kiinnostuneena katson miten Hurmas-poni reagoi.


Mielestäni tuo raaputettu häntä on nyt ihan asiallisen näköinen pesun jälkeen. Iho on tasaisen värinen, ei vuotavia kohtia ja hoitaminen oli helppoa. Poni seisoi laitumella ja meikäläinen kaatoi vettä kastelukannusta. En olis ihan heti tästä ponista uskonut, että se kykenee edes olemaan saman aarin alueella meitsin vaaleanpunaisen kastelukannun kanssa!


Loimea en vielä ole ostanut. Pitää tutustua lisää valikoimaan ja pohtia mikä olisi käyttökelpoinen. Ponin koko ei myöskään auta ostopäätöksessä, koska sopivia pukuja ei aivan jokaisesta putiikista löydy. Katselen myös rauhaksiin vielä viikonlopun yli miten poni vastaa hoitoon ja punnitsen loimittamisen plussia ja miinuksia.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Voihan kutina ja raaputus

* * * Pieni poni, iso kutina* * * 


Mää täällä koen omantunnontuskia... Mää olen ihan surkea hevosenomistaja! Yhtäkkiä tänään illalla laitumella heppoja rapsutellessani huomasin Hurmas-ponilla olevan aivan ihostaan rikkinäinen häntäruoto! Siis mitä?! Miten on tämmöinen voinut jäädä huomioimatta ennen? Olen ilmeisesti tosi onnekkaasti tutkaillut ponia aina sen verran yläviistosta, että vasta nyt huomasin ihorikon ja hangatun hännän. Hienosti päällimmäiset jouhet ovat peittäneet aukkoa ja sitä myöden hangattua kohtaa.

(Toim.Huom. tähän väliin sitten, että poni on tosiaan sellaisen alle 90 cm korkea, joten tämmöinen 170 cm sulka päässä oleva täti-ihminen näkee ponin kyykistymättä vain ylhäältäpäin. (Joo. Seliseli.))

Mutta siis. Uskon, että kohta on tullut hankauksesta vaikkakaan laitumella ei ole mitään minne hangata. Poislukien toki vesiastia. Olen kyllä nähnyt ponin piehtaroimassa maa-alueella (ei nurmella), mutta en tätä ennen ole asiaa sen suuremmin pohtinut. Kyllähän nuo otukset tuolla piehtaroivat ja pyörivät, ei siinä ole mitään erikoista. Mutta tämä tyyppi, näin jälkikäteen taas palapelin palasia yhdistellessä, tosiaan on enemmänkin pyörinyt siinä hietikolla.

Tallissakin hevoset ovat välillä olleet karsinoissaan lähinnä jatkuvan kaatosateen vuoksi yöpymässä, enkä ole tallikäyttäytymisessä huomannut tämän miniponin kohdalla mitään levottomuutta. Siellä se on syönyt, kakkinut ja nukkunut aivan entiseen tapaansa eikä siis ole mennyt pitkin seiniä itseään raapien.


Lopputulos on kuitenkin se, että ponia on kutittanut ja selkeästi kutittaa vieläkin. Ylläolevasta kuvasta nyt hiukan näkee hännän tilannetta. Tuosta kun kampaa noita "keskijouhia" sivuun, niin alta paljastuu tosi ärtynyt ja jouheton alue. Ensiapuna pesin kohdan miedolla pesuaineella ja rasvasin helosan+terva -yhdistelmällä. Poni oli kovin myötämielinen tapahtumaan eikä hankauskohta vaikuttanut kipeältä.

Molemminpuolin hännän sivuissa on myös todella ikävän näköiset jäljet.


Mistään muualta en löytänyt ihorikkoja tai selkeitä kohtia joita olisi hangattu. Harjasssa on jouhet siistit ja katkeilemattomat, mutta selkeästi on nähtävillä "pystyraitoja". Jotain kutinaa tai ärtymystä tässäkin varmasti on.

Nyt kun olen muistiani tässä virkistellyt, niin tulee mieleeni viime kesä. Silloin muistan loppusyksystä havainneeni, että Hurmas hankaa itseään. Laidunkauden loputtua hevoset siirtyivät talvitarhaansa ja siellä oleviin omenapuihin oli kiva raaputtaa itseään. Toki Voitto ja Miniponikin itseään rapsuttelivat antaumuksella, mutta tämän ponin kohdalla oli hankausta paljon enemmän. 

Viime kesänä / syksynä raapiminen ei kuitenkaan ollut niin voimakasta, että iho olisi mennyt rikki. En siis silloin tehnyt mitään asian eteen vaan seurailin tilannetta. Raaputus loppuikin aikanaan ja unohdin koko jutun kunnes tänään iski totuus naamalle.


Kauhean helppo kuvata noita otuksia. Hurmas on tuo läsipää oikealla.

Loppuun tuleekin kysymyksiä. Mitä mää nyt teen? Paras on varmasti ostaa ihottumaloimi ja näin ollen luultavasti ainakin osittain saada helpotusta ponin kutinaa? Mitä rasvaa / tuotetta / valmistetta suosittelette näihin ihorikkoihin? Auttakaa ja kertokaa parhaat niksinne! Aivan ensimmäinen kesäkutinaotus tämä ei käsissäni ole, mutta edellisistä on aikaa liki 10 vuotta ja varmasti on jotain uusia tuulia tällä saralla.

Ei näiden pienien ponien kanssakaan aina aivan kitkatonta ole. Huokaisu.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ehkä ostin, ehkä en


Huutelin huhtikuussa isojen kankisuitsien perään. Silloin oli etsinnässä Vodelle ensimmäiset omat kankisuitset ja isoja kokoja oli (on) aikas hintsusti saatavilla. Ostin tällöin lopulta käytettynä Kiefferin Silverline -suitset. Ne ovat sellaiset ihan, noh, tavalliset. Otsapanta ihan tavisnahkaa, turparemmi suht ohut eikä mitään koristeita ja soljetkin aivan tavallisesta tavallisemmat. Nahka on näissä erittäin hyvää ja nämä suitset päässä on koko kesä kisattu ja treenattu.

Silloin loppukeväästä jäi kuitenkin kutittelemaan aivan valtavasti Horzen kautta saatavilla olevat Schockemöhle Sports Bloomington kankisuitset. Niissä oli jotain mitä en voinut ohittaa. Jätin tuolloin ajatuksen muhimaan ja kun eräs kaunis sunnuntai oli mahdollisuus tilata tavaraa -25% niin annoin palaa!


Mää tilasin ne himoitsemani suitset Voitolle! Nyt ne ovat täällä! Olen niitä hypistellyt, pyöritellyt käsissäni ja tutkinut joka suunnalta. ...ja nyt lähetän ne takaisin. Eivät ne olleetkaan meidän juttu. En tiedä olenko pettynyt vai helpottunut. Tämä kortti tuli nyt ainakin käännettyä ja kurkattua ja arki jatkuu luotettavien tavis-Kieffereiden kanssa.


Mutta ei hätää! Paikkasin pahaa mieltäni ostamalla uuden satulahuovan. Totesin, että kaksi käyttöhuopaa on hieman liian vähän ja siihen porukkaan tarvitaan kolmas jäsen. Huhuiluista huolimatta ei LeMileuxin kouluhuopaa löytynyt facekirppiksiltä ja näinollen huristelin erääseen lähikaupungin heppatarvikekauppaan. Sieltä lähdinkin sitten aivan uusi kouluhuopa kassissani. Jos tuotemerkki LeMileux on vielä vieras, niin nostan isosti peukkua ja suosittelen!


Pitää vielä loppuun mainita heräteostoksesta, jota seuraavaksi testaillaan. Sprengerin KK-Ultra bridong muutti meille! Paksuutta tällä on 14 mm, mutta saattaa sopia Voiton käyttöön kankisuitsitukseen kuitenkin oikein mainiosti. Tällä hetkellä kankikuolaimen kaverina on Sprengerin tavallinen nivelbridong, mutta Mr. Isonenälle ei oikein meinaa riittää 145 mm leveys. Tämä uusi kuolain onkin 155 mm leveä. Oli sen verran harvinainen löytö, että piti poimia pois kuljeksimasta.

Näiden shoppailuhöpinöiden myötä kohti uutta viikkoa. :)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Jos olisit täällä ...

 
Jos olisit täällä, voisit nähdä saman kuin minä. 
Yhden suomenhevosen ja kaksi pientä shetlanninponia laitumella maaseudun rauhassa, 
peltojen ympäröimänä.


Voisit nähdä pientä kisailua... 


tai ponien halailua. 
Saattaisit jopa joutua hieman tarkentamaan katsettasi 
erottaaksesi mistä toinen poni alkaa ja mihin toinen päättyy.



Voisit nähdä ystäviä kulkemassa kylkikyljessä tai tervehtimässä toisiaan.



Jos tulisit tänne, tervehtisin sinua lämpimästi ja esittäytyisin kättelemällä.  
Näyttäisin sinulle mielelläni tilukset ja vastaisin kysymyksiisi.


Jos tulisit tänne, voisit katsella nuorien orien arkista touhuilua tai 
antaa katseesi levätä rauhallisesti laiduntamassa olevassa hevosessa.


Jos olisit täällä, näkisit virtuaalielämän ulkopuolella nämä karvaiset rakkaat kaviokkaani; 
Voiton, Hurmaksen ja Miniponin.

(Ja jos olisit täällä, toivoisin että muistuttaisit minua ulkoiluttamaan kameraani useammin!)

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Takaisin arkeen


Kotona taas. Sekä mää että koko muu Tarulandian väki. Käytiin kaksijalkaisten kesken heittämässä pieni Lapin reissu sillä välin kun kaviolliset kaverit hengailivat muiden nurkissa. Ei me ihan Jäämerelle saakka ehditty, mutta Enontekiölle saakka sentään. Olisi semmoiset melkein 200 km vielä saanut ajaa suoraan ylöspäin ennenkuin olisi tie päättynyt ja auton keula plumpsahtanut Suomen maankamaralta pois.

Oli muuten tosi rankka reissu. Ei se autossa istuminen tai ipanan perässä kirmaaminen niinkään, vaan se koko reissun ajan kestänyt tuskaisa mitään-tekemättömyys. Siis se kun ei ole mitään mitä tekisi. Muut passaa ja sää vaan istut ja ihmettelet. Oli kiva tulla taas kotiin tosielämän pariin ja huomata, että hupsis, vuorokaudessa ei tunnit riitä ja alkaa marista siitä miten jää yöunet vähiin. Tai emmää nyt valita. Ihan pienenä sivuhuomautuksena vaan totean, että eilen illalla menin unille klo 19 ja heräsin aamukasilta ja vielä olis unta riittänyt. Huomisaamusta saattaa tosin tulla mielenkiintoinen. Olishan tuossa tuota uniaikaa vielä jäljellä reilu 4,5 tuntia ennen kellon rääkymistä, jos nyt malttaisin hilata itseni vaaka-asentoon.

Lapissa oli poroi.
Vodella oli ollut rankka loma. Laitumella oli paljon korkeusvaihtelua, kourallinen uusia isoja kavereita ja tietysti lomaviikolle osui paahtava helle paarmoineen. Kotiin haettaessa sai melkein kantaa ison suomenhevosen laitumelta kilometrin matkan traileriin, kun ei millään olisi jaksanut siirtää kavioita toisen eteen.

Täällä kotinurkissa on ruunan voimat kyllä palautuneet nopeasti ja oikein mainiosti neliveto eteni tänään maastoryskäyksen merkeissä. Eilen naputeltiin alle uudet lenkkaritkin, joten mikäs siinä Voiton eteenpäin kirmatessakaan!



Aikasmoisen upea tuo laidunpaikka kyllä on! Eipä käy kauheasti kiistäminen!


Hajos muuten Voiton riimukin! Hirmunen munkki, että lukko antautui just sillä hetkellä kun olin rättiväsyneen ruunan hilannut traileriin ja olin sitomassa kuljetusnarua kiinni. Ei päässyt hevonen vapaaksi eikä tullut lisämurheita.

Ei tuollainen Eskadronin perusriimu kyllä yhtään mitään kestä! Ei edes neljättä vuotta päivittäistä käyttöä! Hah! Onneksi varaston kätköissä oli samanlainen käyttämätön Eskan riimu, joten se Vodelle päähän ja arki voi jatkua urallaan eteenpäin. Se varariimukin on näemmä ostettu jo neljä vuotta sitten. Bloggaaminen rulettaa, koska täältä blogista tämänkin pienen tiedonmurun kaivelin! (Kaikkea sitä onkaan tullut julkaistua... Ostin uuden riimun. Jee. Kirjoitan siitä blogiin. Ai niin joo, mutta niinhän mää nykyäänkin teen. Mutta ei puhuta siitä.)


Tämän meitsin blogin latausmääräkin oli kivunnut lomailun aikana jo yli 400 000 !!! Se on paljon se! Tackar och pockar! (Vaikka en ruotsia osaakaan tuon enempää.) Onhan se aina yhtä hämmentävää muistaa, että ai niin joo, tätä vissiin lukeekin joku muukin joskus kuin vaan mää ite. Kiitti vaan kaikki anonyymit puskista huutelijat ja ne uskaliaat nimellä täällä seikkailevat! :)

Kotikolossa ollaan siis taas ja kohti tämän viikon viimeistä työpäivää mennään. Iloista viikonloppua kaikille!


Kuvista kiitos Jonna Lehtinen ja Tarja Herola!