LISÄTIETOA:

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Ettei talven pakkasilla varpaita palelisi...

... ostin Crocsin kuukengät! Nyt saa talvi tulla, olen valmis kylmiinkin koitoksiin: voin lämpimin jaloin tanssia kinoksissa tai kieriskellä hiutaleissa!

Taitaa jouluntaikaakin jo leijua ilmassa. Meidän 1v 2kk sitten kadonnut kolmas tallikissa palasi yhtäkkiä eilen kotiin!!!! Aivan kuin ennenkin, se oli yhtä komeana, yhtä hellyydenkipeänä, yhtä nälkäisenä ja aivan yhtä rakkaana hyrisemässä varustehuoneessa iltatallin aikaan! Taidan uskoa taas ihmeisiin! ♥

Iloista puuhastelua varsojen kanssa talvimaisemissa

27.10.2012

Voiko mahtavassa ilmassa ja hyvässä seurassa vietetty viikonloppu nostaa korkealla olevia fiiliksiä entisestään? Selvästikin! Ei ole mitään ajatustakaan syysmasennuksesta, kaikki on ihanaa! Pihahommissakin pärjää lenkkareilla, vaikka lumet muuttuivatkin jo vedeksi. Voin erittäin hyvillä mielillä suositella kaikille tarhojen ja piha-alueiden kunnostusta oman hyvinvoinnin lisäämiseksi! Yhtään ei ole ikävä kurarallia! (Meidän elokuisesta projektista voit vilkaista juttua täältä: http://blondiponit.blogspot.fi/2012/08/operaatio-tarhat-kuntoon-2482012.htm)

Miniminiponi ja Miniponi

Sunnuntaina oli viikottainen miniponipäivä. Molemmat lapsokaiset, Miniponi 1v 4 kk ja Miniminiponi 6 kk, tulivat sisätiloihin harjattavaksi ja puunattavaksi. Vanhemmalla minilapsella on paksu ja pitkä karva, kun taas nuoremman turkki tuntuu erittäin pehmeälle ja, voisi melkein jopa kuvailla, huovutetulle. Kylmä heillä ei ole ollut sateesta ja / tai pakkasesta huolimatta ollenkaan, vaikka kovin olen yrittänyt tiirailla mahdollisuutta päästä loimittamaan minilapsia ihanilla miniloimilla... Harjat ja hännätkin tuli selvitysaineen kanssa auottua takuista harjauksen yhteydessä, joten meno oli kuin "My Little Pony"- leikeissä parhaimmillaan.

Miniponien harjaustuokioon kuuluu myös talutuslenkki. Isompi  polle kulkee kuolaimet suussa rohkeana oman lenkkinsä eikä turhia stoppaile tai pullikoi. Nuorempi ystävänsä onkin sitten hivenen erikoisempi. Vaadittiin kahden ihmisen taitonäyte saada, ihanaan pinkkiin riimuun puettu, ison koiran kokoinen ponivarsa pihattotarhasta edes pois. Paine riimussa sai aikaan pystyyn hyppivän ja erisuuntiin loikkivan karvapalleroisen eikä takaa työntäminenkään aivan aukoton ratkaisu ollut. Lopulta räpiköivä varsa saatiin tuupittua ja hinattua tarhan portin ulkopuolelle ja ongelmat loppuivat täsmälleen siihen! Tämän jälkeen Miniminiponi kulki riimunnarun jatkona kuin vanha konkari ja yllättipä harjaustuokiossakin nostamalla kaikki kavionsa nähtäville ensiluokkaisen hienosti! Pienen pieni talutuslenkki kotipihan ulkopuolelle sujui rohkeasti ja hyvillä mielin sai puolivuotiaan palauttaa kavereidensa seuraan pihattoon.

Voitto 3vee 28.10.2012

...ja koska näiden varsojen kanssa on elämä yhtä juhlaa, pitää vielä palata ihaniin maanantaisiin maastoilutunnelmiin Voitto 3veen kanssa. Liikutustaukoa Voittiksella oli takana useamman päivän verran ja sisällä karsinassa vietetyt yöt takasivat hyvin paineissaan olevan nuoren ratsun alun. Pääsin hädintuskin kotipihalla kiipeämään satulaan, kun ensimmäiset innokkaat köyrypukit meinasivat jo purkautua. Muutaman ärrinmurrin -mutinan jälkeen kolmevuotias taisi tajuta erheensä ja pääsimme lähtemään yhtämatkaa aurinkoiseen lumimaastoon. Teimme n. 8 km pitkän rennon hölkkälenkin ja siinä missä kesällä varsa tuntui erittäin honkkelilta ravurilta, oli tunne nyt kuin paremmankin ratsun kyydissä. Askel oli voimakas ja varsa liikkui eteenpäin "mä hoidan tämän" -fiiliksellä.

Maastolenkki huipentui reilun kilometrin metsäosuuteen. Voitto nautinnollisesti repi kuusenoksan sieltä ja toisen täältä - sillä seurauksella, että tietysti kaikki lumi putoili ratsastajan päälle! Herra haahuili muutenkin hieman mielensä mukaan eikä noudatellut polun mutkittelua ollenkaan niin tarkkaan kuin vanhemmat ruunani. Metsässä vastaan tuli traktorinjäljessä oleva, lumesta ja jäästä sula, kohta puhdasta vettä. Voitto tietysti innokkaana oli nenä pitkällä asiaa ihmettelemässä ja hetken leikkimisen jälkeen otti pitkät hörpyt luonnonvettä. Sen jälkeen etujalka lammikkoon ja toinen perässä. Pienen vesileikin jälkeen nuori herra käveli tyynesti vuohisiaan myöden lammikon läpi ja jatkoi matkaansa päättäväisenä kohti kotia. Uskomaton tuo otus! Lätäkön kierto olisi vaatinut vain noin metrin poikkeaman, mutta suomenjunttihan ei turhaan mutkaa tee matkaansa!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lunta!

Upea talvi-ilma! Aurinkoa, lunta ja iloisia hevosia! Tykkään! Hassuinta tässä on vain se, että nyt on lokakuu ja aamulla oli pakkastakin reippaasti päälle -10 astetta.

Meillä on nyt talven hevoskokoonpano varmistunut. Viikko sitten pihattoomme muutti tallipaikalle islanninhevosruuna Stimir ja avomies-Upin oma kesällä syntynyt miniponiori Hurja-Urmas. Tänä talvena heinävahvuuteen kuuluu siis kolme minishettistä, kolme suomenhevosta ja yksi islanninhevonen. Lisäksi tallinporukkana on aivan loistava otanta ihania ja avuliaita hevosihmisiä! Ensi talvi ei voi olla kuin MAHTAVA!


Kuvassa pihattoporukkamme 25.10.2012: islanninhevosruuna Stimir (-04), miniponi (-11) ja miniminiponi (-12).  Miniminiponi on viikko sitten vieroitettu äidistään tänne muuton yhteydessä, mutta tuntuu että lapsokainen on kotiutunut porukkaan todella hyvin. Aivan ensimmäisenä iltana kuului hieman pientä hirnuntaa, mutta siinä kaikki!

 

Seuraavana päivänä (26.10.) lunta olikin jo paljon enemmän, kts. ylläoleva kuva!
Vasemman puoleinen orimies on syntynyt kesäkuussa 2011 ja oikealla oleva lapsokainen toukokuussa 2012. Ikäeroa on vuoden verran, mutta kokoeroa hädin tuskin ollenkaan! Säkäkorkeus on kohtalaisen sama ja pituuskin hyvin lähellä. En tiedä mitä super-jyviä tämä varsa on mutustanut kesän aikana, mutta rakennusaineet ovat olleet hyvinkin kohdallaan!

27.10.2012

 

Vanhemmat suokkipojat tuntuivat hyvinkin pörhäköiltä ja päästinkin Porren isolle laidunpellollemme hieman juoksemaan. Pörriäinen 15vee näytti, että kyllä vanhastakin vielä lähtee! Tämä hevonen on elämäni rakkaus, olin taas pakahtua onnesta kun katselin ruunan iloista pukittelua!





Mikäs muuten on ollut päivän puheenaihe eilen? Jep jep, talvi yllätti autoilijat! Meidän pick-up Rangerikaan ei aivan ihmeisiin pystynyt kesärenkailla, lähdettyään nelipyöräluistoon liukkaaksi kiillottuneessa risteyksessä. Kyllähän neliveto ETENEE, mutta sehän ei tarkoita sitä että se PYSÄHTYISI. Kovin me tuota koitettiin tuolta omin voimin ylös, mutta yli kaksi tonnia painava auto hörppäsi sen verran syvälle ojan mutaikkoon, että ei ihan noussut ilman hinausautoa... Kävi aikasmoinen munkki kuitenkin, että meni valotolpasta ohi muutamalla kymmenellä sentillä! Ajakaahan siis varovasti!


perjantai 26. lokakuuta 2012

Ratsastuspilatestreenit 22.10.2012

Mikä on ratsastuksen "suola"? Se on ehdottomasti Airan ratsastuspilatestunnit!

Ensimmäisellä Airan istuntunnilla 14.6.2012

Parin kuukauden tauon jälkeen pääsin jälleen Airan istuntaoppiin. Mahtavaa! Keli oli syksyisen aurinkoinen ja ratsunani oleva Porre-papparainen hyvällä tuulella. Tällä kertaa teemana oli jalat ja niiden oikea asento. Yläkroppani alkaa pikku hiljalleen löytää oikeaa suuntaa, joten nyt on korjaamiskohteissa siirrytty hivenen alemmas.

Teimme käynnissä pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä ja siirryimme sen jälkeen kevyeeseen raviin. Tämä on aina ollut hyvin vaikeaa, mutta nyt pitää myöntää että edistystä on tullut! Istunnassani korjattiin tällä kertaa varpaita osoittamaan eteenpäin ja polven puristus satulaan piti saada loppumaan. Keventäessä jalkani helposti hytkyvät ja keventelen liikaa satulan takakaarella.

Vasen jalkani on helpommin hallussa, oikea jalkani elelee ihan omaa elämäänsä toisesta riippumatta. Kun varpaat oli saatu oikeaan suuntaan ja takareiden tuki pitämään polvi irti, huomasin selvästi miten kevennys tuli vakaammaksi ja koko istunta pystymmäksi. Suurimpana yksittäisenä korjauksena oli siirtää jalustinta jalan alla hivenen syvemmälle, sen jälkeen jalkojen heilunta rauhoittui selvästi. Nyt tiedän lisäksi mitä on harjoitusravissa nilkan jousto!

Jatkossa pitää muistaa tarkkailla, että polvet eivät purista, jalustin on sopivassa kohdassa jalan alla ja varsinkin, että pohkeilla vauhtia pyydettäessä kantapää ei nouse "koukkimaan". Porren kanssa jään myös helposti puristamaan ja naputtelemaan lisää vauhtia, kun jalan pitäisi pyytää vauhtia lisää ja sen jälkeen jäädä kylkeä vasten rentona.

Ihania pieniä, mutta niin olellisen suuria, "AHAA" -elämyksiä!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Matkaratsastuksen kv-kisat, Vesilahti 20.10.2012

Kisareissu, jonka olisi voinut jättää tekemättä...


Kisakauden yhdeksännet mr-kisat
Matkaratsastuksen aluemestaruus
CE1* - CE2*, kv-kisat, Vesilahti 20.10.2012
luokka: 56 km (taso 2.3, alue)

Kisavalmistelut eivät sujuneet ollenkaan niinkuin niiden pitäisi ja koko ajan tuntui, etten halua edes lähteä koko kisoihin. Tai oikeastaan pitää myöntää, että kisavalmisteluja ei ollut yhtään. Parina iltana extra-juotin Kalileita, mutta siinä kaikki. Klippailin vielä klo 23 aikoihin kisaa edeltävänä iltana Kaltsua ja tavaratkin pakkailin vain suunnilleen valmiiksi samaisena iltana.
Yöllä heräilin moneen kertaan ja näin unta siitä miten Kalilei hylätään ell-tarkastuksessa. Aamulla sain viestiä kisakumppaniltani, että he jättävät kisan väliin ratsastajan sairastuttua. Yhä ja edelleen teki vahvemmin mieli jäädä vain kotiin. Kuitenkin aamulla kello yhdeksän aikaan olin lastannut ruunan trailerin kyytiin, riipinyt tavarat mukaan ja köröttelin autollani kohti Vesilahtea. Olin tunnin myöhässä ajattelemastani aikataulusta, ei kovin paha...

Huoltaja - avomies Upi makoili yhä ja edelleen infektion takia TYKSin osastolla ja huollon tehtäviin oli innokkaana ilmottautunut Pumpulienkeli- blogin kirjoittajat Hilla ja Roosa. Heillä oli homma hallussa ja Hilla oli käynyt reittiselostuksessa puolestani, kun vihdoin kisapaikalle pöllähdin. Vartin kävelyn jälkeen Kaltsu kävi ell-tarkastuksessa ja siinä kaikki jees.



Ehdin sentään helposti ennen starttia kisaratsuni kyytiin ja lähtöviivalta lähdimme reippaalla ravilla matkaan. Alkuun oli pientä kaaoksen poikasta taas. Muutama ratsukko lähti vetelemään sen verran "reikä päässä", että eksyivät heti alkuunsa reitiltäkin. Vajaan viiden kilometrin kohdalla vauhdista keskustelu Kalilein kanssa päättyi ja pystyin antamaan ohjat pois.

Lenkin pituus oli 28 km ja reitti oli erittäin selkeä. Koko matkan aikana ei ollut kuin muutama käännös, joten tällä kertaa emme edes eksyneet! Pohjat olivat suurimmaksi osin kovat ja paikoitellen jopa hiukan kivikkoiset, oli hyvä ajatus laittaa viikolla kengityksen yhteydessä pohjalliset sekä eteen että taakse. Viime vuonna olimme samassa kisapaikassa starttaamassa saman matkan, mutta en muista yhtään oliko silloin näin paljon mäkiä reitillä. Tällä kertaa ei tasamaata liioin näkynyt! Vuorotellen mentiin ylös ja alas - ylös ja alas, aina vain uudelleen ja uudelleen. Reittikartassa oli näkyvillä korkeuskäyrät ja se näytti täsmälleen samanlaiselta vuoristoradalta kuin reitillä tuli huomattua.


Huoltokieltoa oli pitkät pätkät reitistä ja karttakin oli suorastaan ala-arvoinen. Meidän super huoltotiimi Hilla ja Roosa kuitenkin löysivät muiden perässä huoltopaikoille ja olivat aina valmiina asemissa kun me Kalilein kanssa kopistelimme paikalle. Otimme lenkille huoltoja vain kolme kappaletta (lähinnä myös olosuhteiden pakosta) ja yritimme pitää reipasta vauhtia.

Lenkillä ei ollut mitään sen ihmeempää, kuljimme välillä yksin ja välillä jonkun kanssa yhdessä. Loppulenkistä tien varrella oli lampaita ja kalkkunoita. Varsinkin nämä rääkyvät linnut tulivat meille molemmille täydellisenä yllätyksenä ja Kaltsukin hämmästyi sen verran, että teki muikean sivuloikan. Tässä yhteydessä ruuna raapaisi toisen etujalan kannalle pienen haavan, mutta onneksi ei sentään kenkä irronnut!


Tauolle saavuin taluttaen, toiseksi nopeimpana (n. 14,4 km/h). Aivan lähtö- ja maalilinjan tuntumassakin oli tietysti mäki ja sykkeet nousivat vielä siitä viimeisen kerran. Yritimme kuitenkin mahdollisimman pian saada ruunan ell:n taukotarkastukseen. Kolme minuuttia tauolle saapumisen jälkeen vein Kilikolin ensimmäistä kertaa tarkastukseen, vaikka sykkeeksi mittasimme 60. Taukotarkastuksessa on kaksi yritystä, ja siksi uskalsin riskillä yrittää. Ei kannattanut viedä, ell mittasi sykkeeksi saman 60 ja näin ollen passitti meidät takaisin palauttelemaan. Ihmettelimme siinä hetken aikaa ja varmistelimme sykettä moneen kertaa ennen toista yritystä. Toisella kerralla syke oli 48, peräti 10 minuutin odottelun jälkeen! Näin kisan jälkeen on helppo sanoa, että ois pitänyt TAAS kellojen soida tässä vaiheessa. Liikkeistä tuli A, kuivumisesta B.
Tauolla ruuna söi tyytyväisenä ja hörppi lämmintä melassimehua. Hienosto-herralle maistuu parhaiten käden lämpöinen juoma, kylmä vesi on aivan nou-nou. Lenkin keskinopeus oli ell-tarkastusaika huomioiden 14,0 km/h.

Toiselle lenkille otin pidemmät laukkapätkät heti alkuun, koska tiesin loppua kohden mäkien pahenevan. Ensimmäinen huolto oli taas 6 km kohdalla ja siinä kohtaa keskinopeutemme oli 18 km/h- luokkaa. Tämän jälkeen hiljensin matkavauhdin raviksi ja loppulenkki menikin ilman sen suurempia ihmettelyitä. Kilkutin tuntui jaksavan hyvin ja kipitteli kilometrejä eteenpäin mielellään. Aivan viimeisillä kilometreillä tuntui siltä, että alkaa kaviot hivenen jo painaa.



Maaliin tulimme luokassa ensimmäisenä, toisen lenkin olimme taittaneet 15,3 km/h. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Kalilei on aina ollut erittäin hyvä palautumaan, mutta tällä kertaa tuntui aivan toivottomalta saada sykkeitä alas. Ei auttanut kävelytys, ei seisoskelu, ei viilennys, eikä mikään muukaan tiedossani oleva poppokonsti. Sykkeet nakuttivat tasaisesti 65 ja 70 välillä, eivätkä missään vaiheessa laskeneet alle 60. Tiesin jo tässä vaihessa, että nyt kävi huonosti tämän kisan kanssa. Sykeraja tämän pituisessa kisassa on 56.

Ilmoitin ruunan viimeisellä minuutilla eläinlääkärin tarkastukseen käytettyämme koko puolen tunnin palautumisajan. Yllättäen sykkeet olivat mittauksessa 52, mutta liikkeet olivat kaikkea muuta kuin puhtaat. Ruuna oli erittäin haluton juoksemaan lopputarkastuksessa ja könkkäili takaosaa hyvin selvästi. Kansainvälisen käytännön mukaisesti juoksutustuloksesta oli "äänestys" kolmella kilpailueläinlääkärilla ja uskon, että he olivat kaikki kanssani samaa mieltä liikkeiden epäpuhtaudesta.
Tämän pienen juoksutuksen jälkeen sykkeet olivat uusintamittauksessa yli 100 ja nestehukkaa oli lisäksi havaittavissa. Ruuna oli pirteä ja söi mielellään, mutta erittäin tarkat sekä kokeneet ulkomaalaiset eläinlääkärit määräsivät suonensisäisen nesteytyksen ennen kotiutumisluvan myöntämistä.


Kuljetimme hevosen Hovi-talliin eläinlääkäri Krisse Koikkalaisen hoidettavaksi. En ollut kovinkaan huolestunut ruunan voinnista, koska se oli pirteä ja imi heinää sisäänsä kovalla tohinalla. Nesteytyksen jälkeen pääsimme lähtemään kohden kotia vihdoin, ensin piti vain käydä huoltajat pudottamassa autolleen kisakeskukseen ja noutaa kansliasta kisapaperimme.
Kotimatkalla satoi täysillä vettä ja pimeyttä oli vähintäänkin riittävästi. Olin enemmän kuin erittäin tyytyväinen kun selvisimme Kalilein kanssa ehjänä kotipihaan saakka!

Kisareissu ei siis mennyt kovinkaan hyvin. Olenkin miettinyt milloin on meidän vuoro saada ensimmäinen HYLÄTTY tulos, tällä reissulla se sitten tuli! Mikä tähän johti, niin en vielä tiedä. Miksi sykkeet eivät laskeneet? Miksi leposyke oli vielä pitkään, myös nesteytyksen aikaan, lähemmäs 50? Oliko kyseessä piilevä virus? Ylikuntoa? En usko vauhdin (14,7 km/h) olleen liian raskas mäkisestä maastosta huolimatta. Vai oliko kaiken taustalla tällä(kin) kertaa Upin puuttuminen huoltojoukosta? Edellinen kisareissu ilman Upia päättyi myös nestehukkaan, silloin ei Kalilei juonut mitään ja oli tosi heikkona maaliin tullessa (Kisajuttu toukokuun huonosta kisasta). Tässä kisassa sentään melassivesi maistui ja ennen kotoa lähtöäkin upposi juomaa ämpärillinen.

Hevosten takaosaan merkittiin "tussilla" kisanumerot suuren maailman tyyliin!

Kisoissa järjestelyt toimivat, ainoastaan tilaa olisi saanut olla rutkasti enemmän! Traileriparkki oli sateiden takia muutaman kilometrin päässä kisapaikasta, mutta koska tästä oli tiedotettu etukäteen, olin osannut varautua siihen. Samana päivänä oli kansainväinen CE1* 80 km -luokka ja kisassa toimineet eläinlääkärit olivat ulkomaalaisia. Oli mahtavaa olla mukana suuremman profiilin kisoissa! Eläinlääkärit olivat todella tarkkoja ja tekivät tarkastukset rutiinilla, juoksutuskujiakin oli käytössä kolme.

Ensi viikon lauantaina olisi Jokioisilla Halloween-aiheinen mr-kisakauden päätös. Meidän osallistuminen on vielä iso kysymysmerkki. Ennen mitään päätöksiä pitää otattaa verikokeet ja seurailla Kalilein vointia. Jalat olivat kisan jälkeisenä päivänä erittäin hyvänoloiset eikä palauttelulenkilläkään näkynyt ontumaa eikä jäykkyyttä. Mieli oli virkeä ja olemus hyvin pirteä, kaikki tuntui olevan hyvin!

SUPER KIITOKSET päivästä huoltoporukka-valokuvaajille: Hillalle ja Roosalle!!!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Eräs ikimuistoisimmista hevoshetkistä


Blondit Metsämäessä PM-ravien lähdönesittelyssä 26.9.2009

Lupailin viime viikolla 10 kysymyksen blogihaasteessa, että teen erillisen postauksen eräästä mahtavasta hevoskokemuksesta.

Metsämäen raviradalla on järjestetty vuodesta 2006 alkaen syyskuun isojen 75-ravien yhteydessä Pohjoismaiden Mestaruus -ravilähtö, johon osallistuu kylmäveristen ravihevosten parhaimmisto Suomesta, Ruotsista sekä Norjasta.

Vuonna 2009 meitä pyydettiin Porren kanssa Suomen lipun kanssa "vetämään esittelyä" muutaman muun suomenhevosratsukon kanssa. Laukkasimme ennen valjakoita lippu hulmuten noin 5000 henkisen raviyleisön edessä! Muistan jännityksen ennen tapahtumaa ja sen upean fiiliksen kun Porre hoiti homman kotiin! Vanhana ravihevosena sitä ei hetkauttanut aidan takana kuhisevat katsojat, ei kuulutukset, ei ravivaljakot eikä edes iso lepattava lippu, joka oli kiinnitetty satulaan ja jalustimeen.

Tarina ylläolevan kuvan takaa on myös hivenen taianomainen. Sen on napannut tietämättäni freelancer- hevosvalokuvaaja Olavi Ilmonen (kuvia usein esim. Hevosurheilussa). Tämä kuvaaja toi yhtäkkiä kyseisen otoksen eräs kerta kehitettynä versiona käteeni raviradalle (olen siellä töissä). Olin todella yllättynyt, kylläkin erittäin positiivisesti!

Reissu oli monellakin tapaa ainutlaatuinen ja tuo herkästi hymyn huulille, vielä näiden vuosien jälkeenkin.

Miniponipuuhapäivä

Poni ja omistajansa 7.10.2012

Isot hummat saavat viikolla aina suuremmat huomiomäärät liikutusten vuoksi kuin 1vee miniponimme. Viikonloppuna onkin aina siitä syystä miniponipuuhapäivä. Toki viikollakin lapsukaista harjaillaan ja käsitellään, mutta viikonloppuna annetaan jakamatonta sekä kiireetöntä erikoishuomiota meidän ihanalle karvaiselle lapsellemme!

Ponin puunausta harjan pesun ja taivutuslettien muodossa

Viimeisen päälle kiillotettu 80 cm korkea suloisuus.
Ponilla ikää tässä 1v 2kk, kuva on otettu 10.9.2012


Tänäänkin ponilapsen päiväohjelmaan kuului halien sekä pusuttelun lisäksi tietysti harjaaminen. Pientä järkytyksen poikasta oli huomattavissa kun havaitsin minkälaisen jättisuper-karvan oli tämä miniturrukka kasvattanut! Taitaa tosiaan olla talvi tulossa! Ei näillä muilla vielä tuollaista turkkia ole, nuori mies on selvästi erittäin hyvin, ja hyvissä ajoin, varautunut tulevaan.

Harjaamista seurasi hännän sekä harjan selvitys ja herran hännästäkin piti jopa trimmata päästä huomattava pätkä pois. Häntä on mukavan tuuhea ja selvästi oli myös pitkäksi kasvanut. Hännän pää ylettyi maahan asti ja sitä myöden myös likastui helposti.

Rajaus tehty pärstäkertoimen mukaan...
Miniponi päiväkävelyllä 7.10.2012


Puunatulla ja kiillotetulla ponilla on mukava lähteä "ihmisten ilmoille" (toim. huom. täällä periferiassa ei ole naapureita lähellä eli kukaan ei oikeasti edes näe.), joten päivän kohokohtana on tietysti päiväkävely. Miniponi kävelee mukavan reippaasti ja yleensä lenkkeihimme kuuluu myös hölkkää. Reissumme on reilun kilometrin mittainen ja siihen kuuluu ruohon maistelua sekä asioiden ihmettelyä. Lapsukainen on tosi rohkea! Sitä ei pelota yhtään mikään eikä se epäröi minkäänlaisen asian kohdalla. Nuori herra on siis erittäin potentiaalinen tulevaisuuden kärryponi.

...ja mitä olisikaan miniponin hoito ilman asianmukaisia varusteita?!
Herra Poninomistaja, eli avomieheni - Upi, valikoi näin miehekkäät jutut kaupasta!
Riimu ja selvitysaine Suomen Ratsutarvikkeesta, harjareppu on Bilteman valikoimasta.

perjantai 12. lokakuuta 2012

Hevosharrastuksen tähtihetkiä: Ähkyilevä hevonen

Tuskainen ilme klo 8.30

Torstaina, eli eilen, aamuseiskan tienoilla huristelen heinäkotsujen kanssa kohti Porren ja minishettiskaverinsa pihattoa aamuruokinnan merkeissä. Totean jo paljon ennen porttia, että Porre makaa mökin edessä kyljellään. Kiihdytän vauhtia, avaan portin, lykkään heinäkottikärryt sisäpuolelle ja harpon ruunan luo. Varovasti kosketan sitä kylkeen tossun kärjellä ja saan aikaiseksi pystyyn hitaasti räpiköivän hevosen. Tiedän jo tässä vaiheessa, että kaikki ei ole hyvin. Porre on ollut omistuksessani 7,5 vuotta ja olen nähnyt sen makuulla alle 10 kertaa.

Jaan heinät tapani mukaisesti kahteen paikkaan tarhassa eikä ruuna ole kiinnostunut ruuasta ollenkaan. Edellisen illan treenien jäljiltä ruunalla on ollut ohut sadeloimi yöllä päällä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että maassa on maattu enemmänkin. Koko hevonen on molemmilta kyljiltä, poskia myöden, aivan hiekassa ja pitkin tarhaa on hiekka painunut sileäksi "makuukohdista".

Makuujälkiä oli ainakin viisi kappaletta
Porre menee seisomaan tarhan nurkkaan masentuneen näköisenä eikä reagoi toisen kaverinsa saapumiseen karsinasta tarhaan. Ruuna välillä haahuilee tarhaa ympäriinsä silmät huolestuneina ja korvat taaksepäin hivenen asettuneena. Hevosen koko ilme kertoo huonosta olosta eikä se oikein tiedä missä olla. Maate se ei yritä uudelleen eikä potki yhtään mahaansa. Lämpöä hevosella on 37 astetta, syke 32 ja suolistoääniä kuuluu vaimeasti molemmilta puolilta.

Eläinlääkärin puhelinaika alkaa kahdeksalta ja pyydän hänet paikalle. Pääsemme aamun ensimmäiseksi potilaaksi ja ennen puolta kymmentä eläinlääkäri Tarja Orava kurvaakin pihaan nuoren TET-harjoittelijansa kanssa. Varttia aiemmin Porren olo on käynyt selvästi ahdistavammaksi ja se pyrkii maate sekä polkee jalkojaan. Olen ottanut ruunan riimun naruun ja taluttelen sitä tietä pitkin edes-takaisin odotellessani.

Ensimmäisenä ruuna saa suoneen kipulääkkeen ja B-vitamiinia. Sen jälkeen rektalisoinnissa ell toteaa kaasua ja suoliston mahdollisen virheasennon: "Tuntuu siltä miltä ei pitäisi tuntua". Annamme nenä-mahaletkun kanssa hevoselle haaleaa vettä sekä reilun määrän parafiiniöljyä. Ruuna seisoo tavoilleen epänormaalisti paikoillaan koko hitaan ja varmasti myös inhottavan toimenpiteen ajan. Ehkäpä sekin vaistoaa, että nyt autetaan.

Kaikki apu on tällä erää annettu ja päästän hevosen pihattotarhaansa. Ensimmäinen helpotuksen huokaus pääsee välittömästi: ruuna suuntaa suoraan heinäkaukalolle ja alkaa hamuilla aamupalaa suuhunsa! Hetken kuluttua siirrän ruunan erilleen omaan pieneen tarhaan, en halua jättää sitä vapaalle heinälle heti. Seurailen joitakin tunteja Porrea ja käyn sen kanssa vajaan puolen tunnin talutuskävelyllä. Hevonen vaikuttaa väsyneeltä, mutta samanaikaisesti tyytyväiseltä ja nälkäiseltä.

Pirteänä poseeraamassa klo 12

Uskallan jättää puolen päivän jälkeen Porrn pienen heinämäärän kanssa tarhaansa ja suuntaan illaksi itse töihin. Naapuri lupaa käydä vilkuilemassa muutaman tunnin välein ruunaa ja antamassa samalla pienet heinätupsut. Iltapäivän ja illan aikana saan hyviä uutisia kotoa: "ruunalla kaikki hyvin"!

Tänään, perjantaina, on tilanne normaalin tuntuinen. Porre on pirteä ja se on syönyt hyvin. Päästin sen jo yötä vasten pihattotarhaan ponikaverinsa luo ja siellä se aamulla korvat tötteröllä otti iloisena aamuheinät vastaan. Illalla oli vuorossa 3 km maastokävely ratsain ja peli veti oikein pirteästi. Mitä ilmeisemmin kyseessä oli kaasuähky, suolikiertymän todennäköisyys lienee lähellä nollaa, hevonen tokeni tilastaan hyvin nopeasti.

Ruoka maistuu hyvin klo 12.15
Pohdintaa: Mikä aiheutti ähkyn? Porre on elänyt viimeiset kolme vuotta meillä kotona samassa tarhassa ja tallin karsinassa, saman / samojen kavereiden kanssa, ruokinta on samanlaista eikä liikuntakaan ole muuttunut. Vesiastiassa on jatkuvasti tarjolla puhdasta juomavettä eikä heinässäkään pitäisi olla laatuvaihteluita. Saman erän paaleja ovat hevoset syöneet jo hyvän tovin. Heinä ei ole sokeripitoista, eikä siinä ole muutenkaan suuria ala- tai yläheittoja arvoissa. Väkirehuruokinta sisältää iltaisin pellavansiemenrouhetta ja puoli litraa kauraa. Ekstrana kaksi omenaa ja muutaman leivänpalan. Hevosella on ikää jo 15 vuotta, joten maa-ainesten mahdollisuus suolistossa pitäisi ottaa suurimpana kysymysmerkkinä esille. Porre ei meillä ollessaan ole saanut kertaakaan hiekanpoistokuuria, nyt lienee ehkä syytä siihen.

Keskiviikkona iltaruokinnan tein n. klo 22 ja torstaina aamulla olin taas ruokintahommissa pihalla klo 7.20. Ruokintavälikään ei ollut kovin pitkä, myös hevosen käytös edellisenä iltana oli aivan tavallista.

Edellisen täsmälleen vastaavan ähkyn tämä ruuna on kokenut muistaakeni neljä vuotta sitten. Silloin Porre asui vielä tallipaikalla ja samaan tapaan aamulla oli tarhassa vastassa kyljellään retkottava, ehkäpä jo kuolemaa odottava, hevonen. Samalla hoidolla tila parani yhtä nopeasti eikä myöhemminkään vaivoja ilmentynyt.

Tällä kertaa taisimme selvitä isolla säikähdyksellä! Toivottavasti arki elämäni hevosen kanssa jatkuu vielä pitkään!
ERIKOISKIITOKSET naapurin nuorelle miehelle tärkeästä työstä Porren tarkkailijana ja teille ystäville, jotka heti tarjositte apuanne! Avomies- Upi jatkaa myös tahollaan sairastamistaan: infektion seurauksena herra on vietänyt taas laatuaikaa TYKSin osastolla.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Blogihaaste: "10 kysymystä"

Sain haasteen samoilla kysymyksillä sekä Jolandalta, että Kirsiltä, kiitos!

"Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin kymmeneen kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa.
Valitse sitten 10 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi.
Keksi 10 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän."


Haasteessa oli aluksi kaksitoista kysymystä ja annoin itselleni luvan karsia niistä kaksi pois.
Eteenpäin en tätä haastetta lähetä.

Voitto 5.10.2012

1. Mikä on ratsastettavuudeltaan ihanin hevonen, jolla olet ratsastanut? Miksi?
Super-suomenhevoseni Porre on erinomaisen hyvä ratsastettavuudeltaan. Se kantaa itseään ryhdikkäänä ja pyöreänä, hyvässä tahdissa ja tasapainossa. Viimeiset pari vuotta on papparainen ollut vaivojen takia sivussa aktiivikäytöstä, mutta sitä ennen vain taivas oli rajana sen kanssa! Porre tekee ratsastajastakin taitavan. Jos olette joskus tanssineet sellasen miehen kanssa joka osaa viedä naista, niin tiedätte, että siinä on aika helppo mennä mukana!

2. Mikä on hevosharrastuksessa parhainta?
Parhaimpia ovat onnistumisen tunteet ja ne hetket kun ei ole tallihommissa kiire minnekään. Rakastan rauhassa tehtyjä aamutalleja auringon pikku hiljalleen noustessa horisontista tai illalla kuunnella hevosten heinien rouskutusta ympäröivän maailman ollessa täysin hiljainen.

3. Onko sinulla tulevaisuussuunnitelmia? Kerro esimerkki/ esimerkkejä.
Hevosten tulevaisuuden suunnitelmat ovat tällä hetkellä koulutustason nostoa ja kisaamista. Olen väläytellyt ajatusta, että vielä joskus ratsastan SM-kisoissa! Aika näyttää, missä lajissa tämä tulee toteutumaan.

4. Jos saisit ison lottovoiton, mihin käyttäisit voittamiasi rahoja?
Ensin ihan perus-plaaplaaplaat eli maksaisin asunto- ja autovelat pois ja ostaisin kaikkea pientä kivaa. Sen jälkeen meille rakennettaisiin hyväpohjainen kenttä ja/tai maneesi ja ostaisin lisää maata kuuluvaksi tonttiimme. Muuten olenkin hyvin tyytyväinen pieneen heppatilaamme ja sen ihaniin asukkaisiin.

5. Kumpi hevostyyppi: opetusmestari vai projekti?
Myös projekti voi olla opetusmestari omalla tavallaan. Porre tuli meille täysin ratsastamattomana ravurina ja olemme yhdessä kasvaneet päivä päivältä paremmiksi. Taidan pienesti kallistua projektihevosen suuntaan.

6. Kiltti ja helppo vai haasteellinen ja astetta hankalempi hevonen?
Ehdottomasti kiltti ja helppo! Tätiharrastelun pitää olla hauskaa ja mukavaa.

7. Mikä on hienoin tuntemasi hetki hevosen kanssa, miksi?
Asian tiimoilta on tulossa oma blogipäivitys lähipäivinä! Voin antaa vinkin: tämä on juttu, mitä erittäin harva pääsee koskaan kokemaan ratsunsa kanssa, vieläpä 5 000 silmäparin seuratessa!

8. Elämäsi hevonen?
Vain yksi vaihtoehto: PORRE. Pitkä yhteinen historia, kaikkine ylä- ja alamäkineen, on tehnyt tästä hevosesta sen kaikkein rakkaimman.
Perintösijoille on tulijoita nuorempien joukosta: Voitto 3vee voi olla seuraava "elämäni hevonen" tai voinko ihan vain olankohautuksella ohittaa Kalilein hienot kilpailusuoritukset matkaratsastuksessa?

9. Oletko tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi? Tahtoisitko muuttaa sitä, jos tahdot niin miten?
Kyllä, olen tyytyväinen. Arki rullaa painollaan päivästä toiseen, en tarvitse mitään ylimääräistä säätöä päiviini, näin on erittäin hyvä.

10. Mikä / kuka motivoi ratsastukseen?
Tähän löytyykin jo vastaus lukemalla kaikki ylläolevat vastaukset yhdessä. Motivoivia asioita ovat mahtavat hevoset, mukavat hevosystävät, arkinen puuhailu hevosten kanssa, kilpailuissa hyvä suoritusten tekeminen, onnistuneet treenit ja ennen kaikkea rakkaus hevosiin!

5.10.2012

maanantai 8. lokakuuta 2012

RIP Sumiainen


Sumiainen Anjalan näyttelyssä 16.9.2012
Kuva kopioitu Ratsumäen talliblogista, kuvan on ottanut Jenna.

Surun varjon sai tämä päivä päälleen, yksi hienoimmista on poissa. Lepää rauhassa Sumiainen! 

Heti aamutuimaan näin FB:n kautta surullisia uutisia. Voitto 3veen isä, Sumiainen, oli kuollut. Menin aivan sanottomaksi, katsoin vain ruutua silmät suurina. "Sumppi" on ehdoton orisuosikkini ollut jo vuosia, harmittaa että hyvä ori menetettiin näin nuorena! Ja harmittaa myös se, ettei tänä kesänä syntynyt Voitolle täyssisarusta. Vierailimme nimittäin viime vuonna tamman kanssa Sumiaisen luona. Ori oli erittäin näyttävä ja upea ilmestys, toivon Voitosta isompana edes hivenen verran yhtä hienoa!

Sumiaisen omistajalle, Jaanalle, paljon voimia!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Matkaratsastuksen aluekisat, Laitila 6.10.2012


Kisakauden kahdeksannet mr-kisat, MySeRa + Pegasos, Laitila 6.10.2012
luokka: 54 km (taso 2.3, alue)

Kisamatka kotoa Laitilaan aloitettiin taas peuran pomppiman aikaan, ainakin siitä päätellen miten paljon peuroja valkoisine häntineen loikki automme edessä matkan aikana. Kisapaikalla oltiin ensimmäisenä ja saimme auton sekä traikun hyviin asemiin aivan kisakeskuksen sykkeeseen. Kisakansliassa käynnin jälkeen taluttelin Kaltsua vartin verran ja vein ruunan sitten ell-alkutarkastukseen. Eläinlääkäri oli ensikertaa arviomassa hevosia matkakisoissa ja hän teki erittäin tarkkaa työtä. Tarkastus kesti lähemmäs 10 minuuttia ja tuli sellainen olo, että on ainakin saanut ell-rahoilleen vastinetta. Lähtölupa saatiin ilman erityisiä huomioita.

Tiimitakilliset lähtötohinoissa
Kävelyä ennen starttia: Minä - Kalilei, Hilla - Oona ja Nea - Solo

Reittiselostuksen jälkeen hevoselle letit harjaan, GPS:n viritys, sykemittareiden asennus ja kisakamat päälle sekä ratsulle että ratsastajalle. Olin hyvissä ajoin hevosen selässä ja ehdimme ennen starttia kävellä yli 15 min.
Matkaan starttasimme yhtämatkaa kolmikkona ja hyvässä seurassa matka taittuikin erinomaisesti reilun 10 kilometrin kohdalle. Kalilei eteni rennosti ja onnistui kompuroimaan pienessä alamäessä. Siitä seurakin pieni TILANNE. Kompuroinnin jälkeen hevonen oli välittömästi muutamia askeleita todella ontuvainen ja nopea vilkaisu kavion suuntaan kertoikin pahan pelkoni: ETUKENKÄ OLI IRRONNUT! Käääääk! Ensimmäiseen huoltoon oli matkaa enää kilometrin verran, joten siihen saakka oli aikaa miettiä mitä tehdä.

Huollossa nopea tilannekatsaus: kavio oli ihan siisti, ei yhtään pahempaa repeämää. Varakengät olivat mukana reissussa, mutta ne eivät olleet huoltoauton kyydissä vaan trailerin satulakaapissa. Eikä niitä kengitysvälineitäkään tietenkään ollut, saatikka omasta takaa kengittäjää... Mutta eipä mitään hätää! Kisojen järjestäjä, Maria-Katariina Rahkala, oli erittäinkin kengitystaitoinen ja kengittämistarvikkeetkin olivat kisapaikalla hänellä mukana. Sain huoltaja-Upilta sopivan puhelinnumeron ja pistin pirauttaen. Maria-Katariina lupasi heti lähteä tulemaan meitä vastaan!

Tässä välissä Nea poistui huoltotauolta omaa vauhtiaan ja kehotin Hillaakin jatkamaan matkaa. Tie oli kohtalaisen pehmeä, joten hölköttelin oman ruunani kanssa yksin piennarta pitkin eteenpäin muutamia kilometrejä. Sen jälkeen vastaan tuli kovempi "autotie" ja siirryin taluttamaan käynnissä Kalileita. Hetken kuluttua Maria-Katariina hurauttikin autollaan paikalle! Meidän omat varakenkämme (jotka hän oli satulakaapistamme käynyt nappaamassa) saivat välittömästi hylkytuomion ja neiti muutamassa sekunnissa kaiveli sopivan menomonon omasta autostaan. Kului yksi pieni silmänräpäys ja kenkä oli taottu sopivaksi ja lyöty alle! Mahtava homma! Ja pieni plussapiste myös aina-yhtä-super-fiksulle kisaratsulleni, sitä ei hetkauttanut korvan heilahduksen vertaa se, että irtokenkää naputellaan paikoilleen autotien varrella!




Ensimmäiseen huoltoon saapumassa

Oli hyvä, että olimme edenneet alkumatkan reippaasti. Irtokenkä-episodin jälkeen keskinopeuteni näytti yhä olevan 11 km/h, joten sain rauhallisin mielin jatkaa matkaa. Tässä luokassa ihanneaika oli 10-15 km/h eli olin ihan "hyvässä ajasssa".

Loppulenkki sujui parilla huollolla ja kilometrit etenivät ravilla ja muutamia pätkiä myös laukassa. Tauolle tulimme taluttaen, ilmottauduimme taukotarkastukseen kahdessa minuutissa ja sykkeet olivat hyväksyttävässä lukemassa. Tällä kertaa ell suoritti tarkastuksen mukavan nopeasti, olin hiukan jo etukäteen miettinyt minkälainen taukotarkastus mahtaa olla kestoltaan. Ekan lenkin selvitimme GPS-laitteeni mukaan vauhtia 12,7 km/h.

Lähdössä toiselle lenkille
Toinen lenkki oli sama ensimmäisen kanssa. Kaltsu lähti ihan reippaasti lenkille, mutta hyytyi aikasten nopeasti. Tuuli oli kova ja kylmä, meidän hienosto-herrahan ei voi sietää sadetta eikä tuulta. Ruunaa masensi myös paljon yksinäisyys, tuntui etten saa ratsuani syttymään ollenkaan! Madeltiin eteenpäin tahmeasti ja kilometrit olivat hyyyyyyyvin pitkiä tässä kisassa. Ensimmäinen huoltokin oli vasta 11 km kohdalla ja ajattelin etten ikinä selviä edes siihen saakka. 

Tiedän, että Kaltsu piristyy aina huollosta, joten sovimme huollot lyhyin välein. Huoltaja-Upi pysäytti Rangerin 3-5 km välein ja annoimme nopeasti "ohimennen" Kalileille suuhun omenan tai leipää. Niinhän siinä tälläkin kertaa kävi, että tällä "taktiikalla" saimme tsempattua ratsun maaliin saakka! Pikahuoltojen jälkeen Kilkutin oli aina menevämpi ja otti pieniä vauhdinlisäyksiä jopa ihan itsekseen. Välillä tosin tuntui, ettei peli vedä YHTÄÄN. On todella epävarmaa ratsastaa hevosella, joka tuntuu (liioitellusti sanoen) siltä että se on erittäin väsynyt ja kaatuu ylirasittuneena maahan aivan millä hetkellä vaan!

Tämän 27 km (GPS:n mittaamana 28,3 km) pitkän lenkin viimeiset reilut 10 km olivat yllättävän mäkisiä. Mäet eivät olleet kovinkaan jyrkkiä, mutta korkeuseroja oli paljon. Maaliin kuitenkin putkahdettiin aikanamme ja vauhtiakin oli pidetty yli 12 km/h. Puoli-rauhallisesti riisuimme Kalilein ja parin sykkeen tarkistuksen jälkeen (tällä kertaa sykekahva toimi taas hyvin!) ilmottauduimme ell-tarkastukseen. Lopputarkastuksessa syke oli 52 eikä kuivumisen merkkejä ollut. Ravia jouduimme esittämään taas muutamia kertoja ja pienen neuvottelun jälkeen saimme liikkeestä B:n. Kalilei oli hivenen epämääräinen toisesta etusestaan. En ihmettele asiaa ollenkaan, jalka oli se mistä oli kenkä irronnut ja mistä kavio oli kulunut epätasaisesti noin 5 km ilman kenkää tapahtuneen ratsastuksen aikana.

...ja siitä hevosen väsymyksestä: ei ruunaska tuosta lenkistä liion väsähtänyt. Ruoka maittoi, melassivesi upposi ja ruunaska pirteänä tarkkaili ympäristöään. Herra vain ei tykkää huonosta kelistä eikä kiinnostanut kipitellä yksin reittiä eteenpäin.
Enkä tykännyt yhtään minäkään ratsastajana yksinäisyydestä ja kylmyydestä! Mietin tosi mustia ajatuksia taas mielessäni kun yritin taittaa kilometrejä toisella lenkillä. Matka ei edennyt yhtään mihinkään, hevonen tuntui todella kökölle, kiukutti (huoltaja- Upia kiukutti varmaan vieläkin enemmän) ja mietin vain, mitä järkeä tässä koko hommassa on? ja ihmettelin miten joku voi tuntea suurta tunteen paloa tähän lajiin? Ei ollut kivaa, ei sitten yhtään.


HYVÄKSYTTY suoritus kuitenkin tuli tästäkin kisasta. Meitä ei pisteytetty, vaan olimme kaikki kolme tasavertaisia. Palkinnoksi saimme ruusukkeen ja ämpärin joka oli täytetty porkkanoilla.

Meidän kisamme pelasti aivan enkelinlailla paikalla ollut ja hyvin ripeään toimintaan pystynyt kengittäjä-kisanjärjestäjä! Ihmiset kisaorganisaatiossa olivat osittain uusia ja kisapaikka reitteineen oli myös ensimmäistä kertaa käytössä. Ainakin meidän kisareitti oli erittäin selkeä ja nuolet olivat helposti huomattavissa. Toivomisen varaa tosin jäi nauhojen erottamiseen. En ainakaan itse bongannut niitä reitin varrelta koko aikana kuin lähinnä vain kääntymisnuolien yhteydessä. 

Kisat sujuivat järjestelyiden kannalta kitkattomasti ja kiitänkin osaltamme kisapäivästä! Toivottavasti kokemus oli myös "vastapuolelle" mieluinen ja samoissa maisemissa kisataan jatkossakin!

Kuvista SUURI KIITOS Raisa Mettala sekä Hillan ja Oonan huoltojoukko!
Kisakumppanimme Hillan sekä lv-tamma Oonan kisakertomuksen voi käydä lukemassa heidän blogistaan!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Viimeiset valmistelut

Huomenna taas kisataan! Kalilei starttaa matkaratsastuskisoissa uusissa maisemissa Laitilassa. Tavarat on pakattu, totuttuun tapaan, huolellisesti listauksen mukaisesti jo tänään íllalla. Aamulla aina väsyttää ja tulee kiire lähteä, joten parempi että kaikki mahdollinen on tehtynä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Mitään oleellista ei vielä koskaan ole sentään kisareissuille jäänyt ottamatta mukaan!

Kisoihin lähtee tällä kertaa viisi loimea. Mielummin pakkaan mukaan tavaraa liikaa kuin liian vähän! Loimikassista löytyy fullneck-fleece, tavallinen fleece, ratsastusloimi ja kevyellä toppavuorella oleva sadetakki. Lisäksi trailerimatkustukseen on paksumpi fleeceloimi. Tästä loimimäärästä saa varmasti kasattua sopivan yhdistelmän kisojen ajaksi.




Pienempää hilpettä on jonkun verran. Pyyhkeitä, numerolappu, hikiviila, harjat, letityskuminauhat (Kalilein hulmuharja on kisoissa kiinni muutamalla isolla palmikolla), pesusieni ja haavaspray. Mukana on myös varakengät mahdollisen irtokengän vuoksi. Tällä hetkellä kengät ovat hyvin kiinni, mutta matkan aikana ehtii tapahtua vaikka mitä...

 
Kisaretkelle lähtee tietysti myös satula ja suitset oheistarvikkeineen. Suitsia on kahdet; Kalilein maastosuitset gägi-kuolaimilla ja varasuitsina Porren suitset. Myös toiset jalustinremmit on pakattuna varustekassiin.
Satulana meillä on Albionin koulupainotteinen yleissatula K2. Satulavyö hankaa toiselta puolelta kainalosta toisinaan pitkillä taipaleilla ja siksi nahkavyön päällä on Mattesin lampaankarvasuoja. Tätä käytettäessä ei hankausongelmaa ole ollut yhtään!
Kisa- ja luottohuopana on 1hevosvoimasta tilattu Polypad. Olen tätä kehunut monesti ja kehun taas! Huopa toimii hienosti mr- touhuissakin ja sen voi tilata itse haluamillaan väreillä. Huovan värin ja kanttinauhan saa itse valita laajasta valikoimasta eikä hintakaan ollut mielestäni ollenkaan paha!
Traikkuun on ladattuna suuri heinäverkko ja kisaratsulla aamuheinien mutustus sujuukin sopivasti samalla kun ajelemme kohti kisapaikkaa. Tauolle ja huoltohetkiin on varattuna ämpäriin kauraa, leipää ja omenaa. Varsinkin omenat ovat Kalilein herkkua reissussa!
Ämpäreitä lähtee vinopino mukaan ruokaa, juomaa ja pesuvettä varten. Melassisiirappia löytyy erillisestä pienestä kannellisesta kiposta. Sieltä siirappia saa annostelua kauhalla sopivasti ämpäriin ennen juottoa.
Huomiseksi keliksi on luvattu aikasten vilpoista ja jopa sadetta. Mukana on silti myös kastelupulloja, mistäs sitä taaskaan ihan varmaksi tietää mitä kaikkea tarvitsee loppujen lopuksi päivän aikana.
Nämä jäivät vielä pöydälle odottelemaan aamua ja hevosen lastausta traileriin. Edustus- / matkustuspukimet: SuoRan lahjoittama "osaava suomenhevonen" -riimu ja Sisu-cupin 2011 -voitosta saatu paksu fleece.

Tässä esiteltyjen juttujen lisäksi on pakattuna kaikki ratsastajan varusteet sekä kassillinen vaihtovaatteita. Kisoissa tarpeellisia ovat myös sykemittarit, GPS-elektroniikka, kisaluvat, hevospassi sekä kilpailukirja.

Valmistelut on nyt tehty! Enää vain peukut ylöspäin ja toivotaan hyvää kisareissua!

torstai 4. lokakuuta 2012

Voitto 3vee ja ammattiratsuttaja kyydissä: VIDEOMATERIAALIA, jeee!!

Tänään oli aamulla maneesikeikka Kalilein ja Voiton kanssa. Maija Heikkinen ratsasti nämä molemmat hevoseni ja itse pääsin suristelemaan videokuvaa digipokkarillani. Maneesissa oli kohtalaisen hämärää eikä kuvalaatuun tietenkään vaikuttanut yhtään käsipielessä ollut tökkivä hevonen, heh heh. Mutta tässä postauksessa niitä videoita kuitenkin on, olkaa hyvät!

Kalileilla oli päivän ohjelmassa kevyt läpiratsastus. Ylihuomenna on matkaratsastuskisat tulossa eikä ollut tarkoitus väsyttää hevosta, ainoastaan ratsastaa lihakset hyvin lämpimäksi ja tehdä pientä "jumppaa". Laukka kaipaa lisää treeniä ja voimaa, muuten hommat sujuvat jo varsin kivasti! Liikeihme tuo Kilikali ei missään mittakaavassa ole, mutta erittäin yritteliäs ja nykyään myös hyvin miellyttävä ratsastaa.





Kalilein jälkeen vuorossa oli Voitto 3vee. Voittoa on ratsastettu maneesissa / kentällä hieman yli 10 kertaa ja tänään oli ammattiratsuttaja kyydissä ensimmäistä kertaa. Näin itsekin Voiton vasta nyt ratsastettuna ja voi vitsit, se on
H I E N O !!!! Maijakaan ei säästellyt kehusanojaan! Nyt on käsissä tulevaisuuden kilpahevonen, tämän kanssa pääsen vielä pitkälle!!!

Voitolla on luvassa tulevat kolme viikkoa tehotreenijaksoa ratsastusopeissa (Maija menee kerran viikossa, muuten pipertelen itsekseni täällä kotona maastolenkkejä). Marraskuun alussa teemme klinikkareissun ja sen jälkeen ruunaska jää "syyslomalle" kaikkein huonoimpien treenikelien ajaksi. Vuoden vaihteessa jatketaan sitten taas kohti keväällä olevia Suomenhevosten Laatuarvostelu - karsintoja.

Parhaat palat säästin viimeiseksi; nauttikaahan laadukkaasta, mutta erittäin alkutekijöissään olevasta, kouluhevosen aihiosta!



maanantai 1. lokakuuta 2012

Seurakoulu, TS Ratu, 30.9.2012


Matkaratsastustreeneistä seuraavana päivänä kouluradoille pipertämään, suomenhevosesta on moneen menoon! Pakko on myöntää, että on tuossa Kalileissa kouluhummankin vikaa hiukan. Yllättävän hyviin suorituksiin se taipuu vaikka takakorkeutta on selvästi ja jalatkin harittaa vähän sinne ja tänne.
Laukka vielä kuntoon, niin me ollaan aikasten hyviä!!!

He C:1 2000: tulos 61,25 %, sijoitus 11/30
KN Special: tulos 57,90 %, sijoitus 15/21