LISÄTIETOA:

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Etana liimassa

* * * ja muita ajatuksia koulukiusaus- kilpailujen jälkeen * * *


Hessi- tallin Kummajaiset, Urjala
Suomenhevosten aluekoulukilpailut 27.6.2014

Suuntasimme Hessi- tallin suomenhevoskisoihin ensimmäistä kertaa kahden ratsukon voimin, rasti seinään! Voitto lähti hakemaan lainaratsastajan kanssa kvaalia syksyn tulevaan 5- vuotiaiden laatuarvosteluun ja täällä oli tarjolla nuorille suomenhevosille avoin luokka Helppo C:1.

Katselin verryttelyssä hämmästyneenä lämmitteleviä ratsukoita ja ihmettelin hevosia. Miten ne muut nuoret hevoset olivat niin valmiita? Kulkivat nenät nyökyssä täsmällisesti ja suorittivat tehtäviä kuin valmiit aikuiset hevoset! En voi sanoa, että Voitto olisi sieltä verryttelystä edukseen erottunut, valitettavasti.


Voitto teki koulukisadebyyttinsä täällä, mutta aidat, tuomariautot tai ihmiset eivät nuorta herraa hetkauttaneet. Ruuna puksutti radan ilman suurempia rikkeitä. Tarkoitus oli sipsutella pikkusievästi ja varmistellen rata läpi ja niin tapahtui. Tuloskin oli odotettua linjaa.


Ylläolevasta kuvasta ratsastaja totesi, että "Hei, mehän ollaan kuin kenttäradalla!"


Voiton kanssa tavoitteet täyttyivät. Aitojen sisäpuolella pysyttiin, hevonen suoritti radan siististi ja kvaali syksyksi on nyt saatu. Oli todella hyväksi nähdä iso otanta muita samanikäisiä suomenhevosia! Voitto on vielä todella voimaton ja keskeneräinen, mutta täältä tullaan perässä - hitaasti, mutta varmasti!

Tulos 61,125 % ja sija 19/31.


* * *


Saako kisatarinan päättää tähän? Kiinnostaako ketään Porren piipertäminen? Sanotaanko vaikka, että koin radalla taas sellaisia epätoivon hetkiä, että muistin miksi en pariin vuoteen kilpaillut tällä hevosella tätä tuskaa tuottavaa lajia. Etana liikkuu liimassa ripeämmin kuin laitumella lähemmäs tonnin painoiseksi lihonut läski- Porre.

Radalta napsittuja kuvia katsellessani en kyllä myöskään ihmettele, miksi papparaista ei kiinnostanut edes yrittää. Oma istuntani on vähintäänkin mielikuvituksellinen! Käääk! Toisaalta, verryttelyssä kelluin vaaleanpunaisessa kuplassani liiankin tyytyväisenä. Vanhus liikkui ennen kisakentälle siirtymistä erittäin mainiosti, oli iso ilo tuntea sitä fiilistä!


Toisen tuomarin loppukommentti toi myös sitä mainiota fiilistä! Pörri 17vee on potentiaalinen ratsu, ettäs tiedätte!

Laahustettiin käsijarru päälle jumittuneena reilu 59 % tulos ja sijoitus 24/36.

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Kaikki hyvin

 
SUURI KIITOS monista kannustavista kommenteista täällä ja facebookin puolella! 

En osannut ollenkaan kuvitella, että loppuviikosta kirjoittamani ei- niin- hevosaiheinen -kilometritarina saa aikaan niin paljon ajatuksia teissä lukijoissa. Teksti on ollut jo jonkun aikaa luonnoksissa, mutta tuolloin unettomana yönä kirjoitin sen valmiiksi ja painoin julkaise- nappia.

Ei siinä kirjoituksessa oikeastaan ollut mitään alkua eikä loppua, se oli ajatuksenjuoksuani menneistä asioista ja pieni katsaus tämän hetkiseen tilanteeseen. Meistä ei tarvitse olla huolissaan, meillä on kaikki hyvin! Ei loistavasti, mutta erittäin vahvasti hyvin. Kyllä me pärjäämme - on pärjättävä! :)


Taidan olla lisäksi melkein sukua julkkikselle! Eräs anonyymi blogia seuraava sankari oli kokenut kirkastumisen keskellä sunnuntaipäivää ja päättänyt aloittaa minusta hevostalli.netin seniorit- palstalle oman topicin!

Keskustelu kävi kuumana ja seurailin sitä huvittuneena muiden askareideni ohessa. En ole tiennytkään, että elämäni on noin jännää! Valitettavasti taitaa olla vain niin, että totuus on tarua ihmeellisempää. Vaikka miten joskus toiveissa ehkä onkin ollut, en mm. asu isossa talossa ja pidä "miljoonaa" hevosta. Tai ehkäpä olenkin vain sokea omille asioilleni! (Terveisin nimimerkki: "mummon mökki ja kaks hevosta sekä kaks ponia")

Keskustelun taso viestiketjussa oli taattua ht.net -laatua, eli paljon viestejä, ei mitään asiaa ja kaikki sinne jonkun laukomat jutut olivat ehdottomia faktoja. Blogi koki varmaan olemassaolonsa suurimman kävijäpiikin tuona sunnuntai- iltapäivänä! Alle kuudessa tunnissa yli 3 000 sivulatausta - huh huh !!!

...ja mitä siihen topicciin tulee, se poistettiin.


ERITTÄIN MUKAVAA JUHANNUSTA !
Pysykää ehjänä ja hengissä!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sittenkin kenttähevoseksi?


Voitto ja Iiris estetreeneissä 16.6.2014

!!! Varoitus !!! Kirjoitus sisältää ylistäviä kehusanoja eräästä nuoresta suomenhevosesta !!!

Hiukan huolestuttaa...

... mutta rohkeasti vesimatosta yli!

Alkuverryttelyn jälkeen Iiris kysyy ihmeissään: "Mitä sää olet tälle tehnyt"? Öööö, emmää mitään ihmeempää. Tai siis oikeastaan mitään, hiukan on Voitto viime viikkoina maastokävellyt ja kerran käynyt 11 km reippaammalla ajolenkillä kärryillä. Muuten nuori herra on nauttinut laitumella hengailusta.

Tehdyistä liikutuksista, tai niistä tekemättömistä treeneistä, huolimatta Voitto oli erittäin hyvännäköinen tepsutellessaan suurella kentällä. Laukka pyöri ylämäkeen ja työskentelymotivaatio oli kymppi plus!


Voitto 5 veen ensimmäinen maastoeste!

Kentällä, missä tällä kertaa treenasimme, on muutama maastoeste käytettävissä. Pitihän sitä Voitollekin näyttää muutamaa tukkia! Mitäpä niitä ihmeemmin hämmästelemään - yli vaan! 

Komeaa! Myös kuvaaja saanut liipasimen osumaan kohdilleen!

Mennäääään!!!




Voitto on kehittynyt aivan huimasti esteurallaan! Ohjaus toimii, hyppy alkaa paikoitellen kulkea ensiluokkaisesti ja laukan säädeltävyys kehittyy. Iiriksen kehut pitää muistaa myös mainita, niistä tuli niin hyvä mieli! "Tällä kun vielä kehon hallinta lisääntyy, tämä hyppää isoja luokkia!" Siis mitä?! Mun KOULUHEVONEN?! Korkeilla esteillä?! Aika näyttää, odotan kiinnostuneena!


Treenin jälkeen vaihdoimme muutaman sanan tulevista Voiton esteharjoituksista. Seuraavaksi loikitaan Anna Kärkkäisen valvovan silmän alla, mutta keskustelimme myös maastoestetreeneistä. Ehkäpä jo tänä kesänä näyttää nuorikon töpselinenä kohti tukkeja, banketteja ja hautoja.


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Treenijuoman resepti


Voitto estetreenin jälkeen kaikkensa antaneena 16.6.2014

Tarvittavat ainekset:

- 1 kpl ämpäreitä
- 1 kpl kauhoja
- 1 dl melassisiirappia
- 2 mtt Aviform Electroform EQ elektrolyyttijauhetta
- 10 litraa vettä
- 1 kpl drinkin sekoitustaitoisia tallilaisia


1: Ota kaikki tarvittavat ainesosat esille. Valikoi sopivan värinen ämpäri sekä etsi sekoituskauha (pyöri ja hyöri pitkin ja poikin ennenkuin bongaat etsimäsi).

2: Mittaa ämpärin pohjalle noin desilitran verran yber tahmeaa melassisiirappia ja mutisi itsekseni, kun huomaat siirappia löytyvän vaatteistakin, kaikesta varovaisuudesta huolimatta.


3: Avaa elektrolyyttipönikkä ja hätistele kissa kauemmaksi. Hätistele hyvän tuoksen perässä leijaileva kissa uudelleen kauemmaksi. Kehota ääntä korottamalla toista yli-uteliasta kissaa siirtymään kauemmaksi.

4: Lusikoi kaksi mitallista jauhetta ämpäriin melassisiirapin kaveriksi.


5: Ota ämpäri(t) ja kauha haltuusi ja suuntaa kohti vesihanaa. Laske lämmintä vettä ämpäriin, sekoita, lisää vettä, sekoita ja täytä sanko täyteen.

6: Kerää täynnä olevat ämpärit käsiisi, lähde talsimaan kohti tarhassa odottavia hevosia, loiskuttele mennessäsi juomaa housuillesi sekä kengillesi ja saavu vihdoin turpa pitkänä olevien kaviokkaiden luo.


7: Aseta ämpärit mammanmussukoiden eteen ja katso mitä tapahtuu.

8: Maistuu! Totesivat allekirjoittaneen suomenhevoset ja taas oli tallinomistajan suosio hieman suurempi hevostensa keskuudessa!


* * * 

Aviformin loistavan elektrolyyttijauheen (sekä muut lisäravinteet), Polypadin mahtavat satulahuovat, Equetechin laadukkaat ratsastusvaatteet ja muuta mukavaa löydät 1hevosvoiman nettikaupasta!

 Alennuskoodilla HURJAURMAS saat yli 
50 euron tilaukset postikuluitta!

Tarjous on voimassa heinäkuun loppuun ja sen voi kukin asiakas käyttää yhden kerran.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

En tahdo luovuttaa, en vain tiedä miten pitkään voin jatkaa

"Miten yhdistää lapsi, ponit, hevoset, pihahommat, omakotiasuminen ja tämä kaikki yksin?"

Joskus näinkin: kameran etupuolella ja ratsastamaan lähdössä!
Tapahtuma ikuistettu 8.6.2014

Päätin edellisen kirjoitukseni avoimeen kysymykseen. Jäin itsekin sitä miettimään ja kommenttien myötä oli pakko pysähtyä asian äärelle pidemmäksikin toviksi.

Miten pyöritän tätä sirkusta? En oikein tiedä, jos rehellisiä ollaan. Olen jotenkin pystynyt tekemään mahdottomasta mahdollista, jotain sellaista, minkä teoriassa ei pitäisi edes onnistua. Onko yhden aikuisen ihmisen mahdollista asua pienen vauvan kanssa vanhassa rintamamiestalossa, jossa ei ole sisäsuihkua eikä muutenkaan aivan kaikkia nykyihmiselle itsestään selviä asioita, pitää pihassaan neljää kaviokasta, hoitaa hevosensa, vauvansa, talonsa, tallinsa ja kaikki oheisjutut erittäin pitkälti itse? Ja tämä kaikki vieläpä vanhempainpäivärahalla?

Rahahan on vanha keksintö - sitä on kaikilla, enemmän tai vähemmän. Isommalla rahamäärällä saa isoja asioita, pienellä summalla pieniä. Olen olosuhteiden pakosta tehnyt tästä jo taidetta. Mistä kaikesta voi luopua? Mistä kaikesta voi vielä hieman nipistää? Pakolliset menot klaarataan aina jotenkin, laskut maksetaan ajallaan ja lainanlyhennykset hoidetaan. Jos haluaa säästyä lisäongelmilta, nämä asiat ovat ne tärkeimmät. Luottotiedot pidetään kunnossa ja rahavarojen mukaan eletään.

Paras kysymys onkin "tarvitsenko tätä varmasti"? Ei, hevoseni ei tarvitse uutta satulahuopaa. Ei, minä en tarvitse kaupasta sipsejä, limsaa, karkkeja, keksejä enkä jäätelöä. Ei, miniponitkaan eivät vaadi uusia riimuja. Ei, ei ole pakko lähteä leffaan, teatteriin, ravintolaan syömään, turhille autoajeluille eikä muuallekaan maksulliseen aktiviteettiin. Ei, en tarvitse uusia vaatteita kaupasta, kirppikseltä löytää paljon edullisemmin tarvittavat. Ei, hiusmallinikin on ajaton, kampaajakäynti on kerran vuodessa tapahtuva luksus-juttu!
Mistä sitten en tingi? Muksulla on kaikki mitä tarvitsee olla. Ei mitään ylimääräistä, mutta aivan varmasti aina puhtaita vaatteita, maitoa, ruokaa ja vaippoja.

Ponipoika toukokuussa 2014

Tallihommat ja kodin askareet tehdään pienen ponipojan mukaisesti. Näin kesäaikaan kaikki on melkein naurettavan helppoa, kun lapsi voi istua ulkona vaunuissa kevyissä vaatteissa ja hevosten ruokinnat sekä tarhojen siivoukset ovat kokonaan poissa ohjelmasta. Hevoset mutustavat ruohoa omaan tahtiinsa laitumella ja pidän huolen aitojen kunnosta, veden riittävyydestä ja hummien terveystilasta.

Kyseltiinkin jo, että onko tukiverkkoni erittäin hyvä, kun pystyn tähän. Toivoisin kovasti, että sitä se olisi! Totuus lienee, että aikas hataralla pohjalla tässä ollaan. Lapsen toinen elämän tärkein ihminen, hänen isänsä, kuoli yllättäen päivälleen neljä viikkoa ponipojan syntymän jälkeen. Sillä hetkellä haastavasta elämästä tuli todella vaikeaa. Vaikeaa fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti. Viime talvi meni täysin sumussa, kaiken olen hoitanut, mutta ihmismieli on suojeleva. Se ei halua muistaa mitään yksityiskohtia menneiltä talvikuukausilta.

Oman äitini olen saatellut haudan lepoon kolmisen vuotta sitten. Aika kova paikka sekin, tulla iltavuorosta kotiin tavatakseen kotipihassa poliisit lakit kourassa tuomassa suru-uutista. Niin monesti, niin usein, niin mahdottoman paljon kun toivoisinkin voivani soittaa äidilleni ja kysyväni apua. Saavani neuvoja valinnoissa, apua lapsen kanssa ja tukea elämän karikoissa.

Onko siis ollenkaan ihmisiä, jotka auttavat lapsen kanssa? On, onneksi! Ponipojan isän vanhemmat asuvat lähellä ja katsovat muksua yleensä viikottain pienen hetken. Sitten on maailman paras Marjut olemassa! Pienillä teoilla on valtava auttava voima. Me käymme yhdessä kirppiksellä, heppatarvikekaupassa ja ehdottomasti myös aina ruokakaupassa. Saan täysjärkistä seuraa ja apua kantamusten kanssa. Tämä SD- teamin blogin takaa löytyvä Marjut on ponipojan kummitäti ja on hoitanut tehtäväänsä erittäin kiitettävästi! Olen kovin iloinen siitä!

Lisäksi Tallityttö- Tarja käy auttamassa hevosten kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti ja katsoo toisinaan siinä ohessa muksuakin. Sitten on vielä Upi. Ihminen, joka on seissyt rinnallani lähemmäs kymmenen vuotta kaikissa ylä- ja alamäissä ja joka ei ole jättänyt pulaan koskaan. Vaikka parisuhde päättyy, ei sen aina tarvitse tarkoittaa unohtamista. Upi kuuntelee murheita, auttaa asioissa joista en yksin selviä ja katsoo myös silloin tällöin ipanaa, että pääsen hevosten kanssa lenkille.

Kevyessä kesäyön sumussa 11.6.2014 klo 3.36

Kovinkaan usein en nykypäivänä pääse ratsastamaan. Hyvänä viikkona voin olla hevosen selässä useasti, huonona viikkona en kertaakaan. Tai muutamaan viikkoon ollenkaan. Tämä on vain pitänyt hyväksyä. Hevosia (yritetään) treenata ja pitää kilpakunnossa ja näinkin pienellä treenillä se tuntuu jotenkin mahdolliselle, yllättävää kyllä. Eivät ne huippukunnossa ole, eivätkä pysty parastaan esittämään, mutta on ainakin jotain tekemistä niillä tarhassa nököttämisen lisäksi.

Olen miettinyt kovin monta kertaa, että mikä saa pysymään täällä ja selviämään ongelmista. Asun täällä Tarulandiassa viidettä vuotta. Talo on tuttu, hevosiin liittyvät paikat ovat erittäin alkeelliset sekä itse tehdyt ja hevoset ovat myös vuosien varrelta tuttuja karvakorvia. Nämä ovat ne muutamat suuret asiat, jotka helpottavat täällä oloa. Hevosten tilat kestävät käyttöä ja kulutusta, mutta ovat kuitenkin helposti korjattavia. Olemme aikoinaan tehneet sekä karsinat että tarhat raakalaudasta. Tuttujen hevosten kanssa tietysti myös hajoamisvaara vähenee hyvin pieneksi.

17.1.2014 klo 1.34

Jos (tai siis kun) putket talosta jäätyvät, tiedän mistä kohtaa se on tapahtunut todennäköisimmin. Olen oppinut jo ennakoimaan, millä kelillä pitää olla super- huolellinen tiettyjen asioiden suhteen ja muistanut kesäisin kerätä voimia tulevaa talvea varten. Lähimpiin katuvaloihin on matkaa 3 km ja yksien naapurien lisäksi seuraaviin onkin matkaa kilometrin verran. Täällä päättyvän tien päässä on hiljaista ja talvisin pimeää. Sellaista pimeää, että vaikea kaupunkilaisen edes aavistaa.

Minkä koen suurimpana uhkana? Terveyteni menettämisen. Olen vastuussa suurista asioista - kenestä on tekemään päivittäiset askareet puolestani? Pahin painajainen on, että täällä tapahtuu jotain esim. hevosten kanssa. Kuinka kauan menee, että tänne tulee joku katsomaan onko kaikki kunnossa, kun en vastaa puhelimeen tai viesteihin? Montako päivää? Täällä sen verran harvakseltaan pihassa kukaan käy, että siellähän sitten makaa pää haljenneena hangessa aivan rauhassa. Ei pelolle voi antaa kuitenkaan valtaa, luotan omaan arviointikykyyni ja siihen, että pystyn (ainakin osittain) ennakoimaan vaaratilanteita. Jos jotain on tapahtuakseen, se tapahtuu, hysterisoin sitä ennakkoon tai en.

Vaikka tämä hullun myllyssä pyöriminen on raskasta, on se myös kaiken sen rehkimisen arvoista! Täällä on yleensä iltaisin aivan tyyntä ja hiljaista. Hiljaisuus on niin kokonaisvaltaista, että kuulee ruohonkorsien kahinan crocsien alla. Hevosten heinien rouskutuksen. Linnun siipien iskut sen lähtiessä lentoon. Tallikissan kehräyksen sen puskiessa jalkoja vasten. Hiljaisuuden rikkoo pahimmillaan vain peltojen takana olevan nautatilan lihakarjan ääntely. Talvisin täällä ollaan pimeyden ympäröimänä, korvissa kaikuu lumihiutaleiden narina kenkien askelluksen tahtiin. Ne ovat niitä palkitsevia hetkiä, joilloin jaksaa taas vesikatkot, hyytävän kylmyyden, lamaavan väsymyksen ja käsiin hajoavat suunnitelmat.


Sain tuossa hetki sitten puhelinnumeron, johon soittamalla olisin saattanut saada Voitolle uuden kodin. Talletin numeron kännykkääni ja pyörittelin ajatusta pitkään. En koskaan soittanut. Onko se joltain pois, jos Voitto ei tule näkymään kilpakentillä huippuhevosten joukossa vaan se on täällä "vain" maastomoponani ja ei- niin- vakavassa treenissä? Jos sen hevosen päästän käsistäni, on oma kilparatsastajan urani taputtelua vajaa valmis. Siinä hevosessa on itselleni kilpahevosta vuosiksi eteenpäin. Ponipoika kasvaa päivä päivältä ja jonain päivänä koittaa vielä se hetki, kun nuori herra voi jäädä ilman vahtimista hetkeksi kotiin. Ei siihen hetkeen enää ole aikaa kuin, noh, kymmenen vuotta?

Yksi painava syy täällä selviämiseen on myös karvainen. Sen nimi on Porre. Hevonen, joka on kaikkien unelmieni täyttymys - ja vielä enemmänkin. Yhteisiä kilometrejä on taivallettu yli kahdeksan vuotta ja koettu on matkan varrella yhtä ja toista. Porren paikka on täällä viimeisiin päiviin saakka. Vaikka hevosten hoito on todella suuri rasite toisina päivinä, mikään ei poista pahaa oloa niin hyvin kuin maastolenkki katsellen maisemia parhaiden mahdollisten korvien välistä. Kukaan ei-hevosihminen tuskin tietää, minkälaisen voimalatauksen saa metsässä tallustelusta parhaan hevosystävänsä kanssa.

Nyt tässä kirjoittamisen ohessa olen miettinyt sitäkin, mitä toivoisin elämässäni olevan toisin. Onko jotain sellaista mitä todella haluaisin? Vaativa kysymys. Tässä talossa on asuttu kesähelteet ja kolmenkympin pakkaset, omilla rahalla on pärjätty vuosi ja kohta toinenkin, yksin (ja pienesti avustettuna) on piha pidetty edustuskuntoisena ja hevoset hyvinvoivana.

Toivoisin pääseväni enemmän ratsastamaan ja varsinkin treenaamaan ns. kunnolla. Toivoisin, että käytössäni olisi edes toisinaan enemmän sitä kuuluisaa "omaa aikaa". Välillä on ollut viikkoja, jolloin lapsi on ollut hoidossa koko viikon aikana vain n. 2 tuntia ja kaikki muut ajat - yötä päivää - olen ollut yksin vastuussa ponipojasta. Pahinta on hommien keskeytyminen, yhden tarhan siivouksen aikana voit joutua useampaan kertaan mennä vaunuihin katsomaan mikä jälkikasvulla on hätänä tai karsinan siivouksen saat aloittaa parhaimmillaan kolmesti, kun aina tulee jotain lapsenhoidollisia juttuja. Rauha tekemisistä puuttuu.


Sain kommentin siltä ainokaiselta naapurilta tässä jokin aika sitten, että "sää olet niin kauhean pirteä, ahkera ja jaksava, menet edes-takaisin koko ajan ja touhuat kaikenlaista". Samaan aikaan itse mietin, että miten väkipakolla hoidin asioita ja olin aivan kuoleman väsynyt. Täällä kun ei ole mahdollisuutta siihen, että jättää hommat muille. Jos et itse tee, ei ole sitä kuuluisaa "joku" -ihmistä joka tekee puolestasi.

Ei sitä itse aina edes huomaa, kun on loppu fyysisesti ja henkisesti. Tajusin tämän kristallinkirkkaana, kun poika oli ensimmäistä kertaa yökylässä reilun 6 kk iässä. Sain silloin nukkua koko yön ilman ylöshyppimistä, sain rauhassa touhuta hevosten kanssa, puuhastella hieman jotain turhaakin ja harjata pitkän kaavan mukaan ratsuni. Kävin maastolenkillä ja annoin katseen vaeltaa levollisena maisemia ihaillen. Söin hyvin ja kävin hakemassa lapsen takaisin kotiin. Akkuni oli ladattu täyteen ja fiilis oli kuin uudelleen syntyneellä. Olin varmasti paljon parempi äiti tämän pienen "lomani" jälkeen.

On tottakai vielä yksi haave. Löytää tänne isäntä taloon. Jakamaan töitä, osallistumaan arkeen ja näyttämään, että elämää voi olla tämän tontin ulkopuolellakin. Rohkea (tai ainakin palavasti rakastunut, hehheh) mies saa olla, että uskaltaa lähteä mukaan tähän elämänmenoon. Pieniä toiveita kuitenkin on, katsotaan mihin elämä kuljettaa.

Sitkeä olen, kun täällä elän. Olen rohkea, kun uskallan yrittää jatkaa päivästä toiseen. En halua luovuttaa, mutta en tiedä miten pitkään voin jatkaa. Olenko niin kovaluonteinen, että selviän vastaantulevista asioista jatkossakin vai onko totaallinen henkinen romahdus vielä edessä?

Sen kuitenkin tiedän, että olen monen rankan vuoden jälkeen päässyt taas jaloilleni. Askel on kevyt, mieli rauhallinen ja tuntuu, että kellun omassa vaaleanpunaisessa maailmassani todella onnellisena.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin

* * * Ismo Alankoa otsikkoon lainatakseni * * *


1. LAIDUNKRIISI 
Ensin luulin ja pelkäsin, että tänä kesänä ei hevosille ole riittävästi laidunta syötettäväksi. Huolestuin, etten saanut kuivaheinää riittävästi ostettua varastoon ja olen jo ennen juhannusta pienessä pulassa. Nyt epäilen, että kaksi suomenhevosta ja kaksi minishettistä eivät ehdi pakkasiin mennessä syödä kaikkea sitä peltoa, minkä olen saanut käyttööni! Ja montako paalia kuivaheinää on mennyt kesän aikana? Alle viisi!

Tätä tietä pitkin pitäisi kulkea: vasemmalla tarhailee pari ponia ja oikealla laiduntaa kymmenkunta lehmää

2. LEHMÄKRIISI
Naapurin lypsykarja on päässyt kesäksi ulos laiduntamaan. Meidän eräs hyvä maastolenkkimme kulkee tämän laitumen ohi ja nyt Voitto 5 vee on yhtäkkiä päättänyt (neljättä kesää täällä asuessaan), että lehmät popsivat pieniä suomenhevosia välipalaksi eikä kykene menemään paikasta ohi. Ei mene ratsailta kehottamalla, ei taluttamalla, ei raipalla, ei herkkupaloilla, ei käskemällä, ei rukoilemalla, ei kiukuttelemalla eikä edes peruuttamalla. Vastaavassa kohdassa Pörri 17 vee hieman kääntää katsettaan lehmien suuntaan ja jatkaa tyytyväisesti lampsien matkaansa.


3. TUKKAKRIISI
Mitä tehdä Voiton harjalle?! Pidänkö sitä kiinni, kuten edellisen vuodenkin? Annanko olla auki, jolloin pituus kärsii? Vai leikkaanko lyhyeksi, eihän tuo nyt niin kovin ihmeellinen ole. Suht pitkä, mutta ei liioin paksu.


4. HITAUSKRIISI
Mää olen aivan käsittämättömän hidas! Melkein aina ja jokaisessa asiassa. Eilisen kauniin päivän suunnitelma oli siivota varustehuone. Jep jep, siivosin mää sitä oikein pidemmän kaavan kautta. Mutta. En ehtinyt yhdessä päivässä kuin 1/3 könytä läpi sitä tilaa! Kenellä vaan muulla olisi mennyt pari tuntia koko huoneeseen... Meikäläinen oli taas niin perfektionistisella tuulella, että piti melkeinpä hammasharjalla pestä lattiaakin siellä.


5. IKUISUUSKRIISI
Miten yhdistää lapsi, ponit, hevoset, pihahommat, omakotiasuminen ja tämä kaikki yksin?

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kesätöissä

Lauantain näyttelyreissun jälkeen alkoi Tarulandian minikaviokkailla kesätyöt muutaman kilometrin päässä kotoa.




Onhan tässä termiiteillä hetkeksi mutustettavaa!


Lähempänä kotia oli suomenhevosilla samanlainen pesti.
Työtehtävän nimi "syö, kaki ja nuku".

Tarulandian karvakorvat kiittävät mieluisista tehtävistä mukavia lähialueen asukkaita!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kaatosateessa pokaalijahdissa


Minishet. o. Not At All Lu Art (-11)
Shetlanninponien rotunäyttely 7.6.2014
Mynämäki 
Tuomari Corinna Seip, GB
 
Perjantai-illan ratoksi pesin ja kuurasin miniponiorhi 3veen puhtaaksi, laitoin talliin olkikarsinaan yöksi ja aamulla harjasin huolellisesti, selvitin jouhet ja pakkasin trailerin kyytiin. Tämä kaikki siksi, että näyttelypaikalla viimeisen silauksen tehtyäni alkoi kaatosade.

... ja sitä kesti. Ja kesti. 

Kuva: Eveliina Nurmi

Kuva: Eveliina Nurmi

Kuva: Eveliina Nurmi

Sitä oli oikein voittajafiilis, kun yritti kaunis hymy kasvoilla esittää oria kehässä ja vettä valui pitkin naamaa. Eikä surkeasta setistä puuttunut lits-läts- märkiä vaatteita tai ponia, jonka karvat eivät olleetkaan enää aivan viimeisen päälle viritetty.

Käytös miniponilla oli koko reissun ajan aivan super loistavaa (tietysti!) ja muuttui se puoli-väkinäinen hymykin itselläni leveäksi virneeksi kehän päättyessä...
 
 
II palkinto
Luokkavoittaja
Champion Mini
Luokan paras Suomessa syntynyt

Miniponi korjasi kehästä koko potin! Rusettivuoren ja pokaalin lisäksi pokkasimme palkinnoksi myös Polle- rasian ja K-maatalouden sponsoroiman fleece-loimen! Mahtavaa! BIS- kehään emme jääneet, vaan poni traileriin ja itse sateen suojaan autoon odottamaan kotia ja kuivia vaatteita.

Rotunäyttelysaldo tältä vuodelta lienee tässä. Tulin - näin - voitin, riittää meille!