LISÄTIETOA:

torstai 31. toukokuuta 2012

Matkaratsu-Kalilein "huoltotauko"

Maanantaina 28.5. teimme Kalilein kanssa aamuvisiitin Ypäjälle satulansovituksen ja eläinlääkärikäynnin merkeissä.

Ypäjän satulakorjaamo:
Kalilein satula on aavistuksen verran tuntunut epäsopivalta ja nyt vastaani tuli loistava tilaisuus päivittää ruunan satula täysin käyttämättömään, uuteen, lähes samanlaiseen. Meillä on ollut käytössä ruskea Albion K2 koulupainotteinen yleissatula, koko 17,5 " ja leveys MW.

Tämä Albion on todettu oikein hyväksi satulaksi koulutuuppaukseen, matkaratsastukseen ja kaikkeen yleiseen köpöttelyynkin ja mikä parasta: satula sopii erittäin hyvin Kalilein oudon malliseen selkään! Viimeksi satulanvaihtoa edelsi kolme reissua Ypäjälle satulansovitukseen ja kokeiltavana oli yli 60 satulaa, ennenkuin tämä Albion K2 todettiin sopivaksi. Tosi sopiva se onkin ollut! Ei yhtään kipeytymiä tai jäykkää selkää.
Uusi satula on samanlainen ruskea koulupainotteinen Albion K2, leveydellä MW, mutta kokoa 17".

Ypäjän satulakorjaamolla kävimme vielä varmistamassa, että uusi satula on varmasti sopiva. Toki penkit ovat "samanlaiset", mutta (käytettyjen) satuloiden kohdalla pitää aina muistaa, että merkeiltään ja numeroiltaan samanlaiset satulat ovat harvoin identtisiä keskenään, vaikka niin voisikin luulla.
Uudesta satulasta pitänee tänne kuvia viimeistään viikoloppuna räpsäistä! On se penkki HIENO! :)

Ypäjän hevossairaala:
Kilikalilla on pikkuisen turvotellut toinen kinner ja vaikka kohta ei ole mitenkään puristusarka tai kuuma ollut, eikä liikkeeseen ole se mitenkään vaikuttanut, päätin että pitäähän asia tutkia ennen treenien jatkamista. Viime kisojen jälkeen on ruunaska liikkunut tosi kevyesti ja nyt olisi treeniruuvia kiristetty palautumistauon jälkeen.
Ypäjän klinikalla ruunaa tutki Marika Nevala. Hän on mr-kisoissa toiminut eläinlääkärinä ja sitä kautta Kalilei on hänelle tuttu ja Marika meille.

Vasemman (terveen) jalan kinner ei reagoinut taivutukseen, mutta oikean (kipeän) jalan kintereestä tuli todella selvä taivutusreaktio. Jalasta röntgenkuvattiin vuohinen, kinner sekä polvi ja kuvat olivat oikein siistit. Ei näkynyt kintereessä mitään kinnerpattia, mikä oli hiukan pyörinyt "pelkolistalla".

Lopullinen diagnoosi oli, että jännetuppi on tulehtunut.
Hoitona tämä viikko laidunlomaa, viikon ajan päivittäin 15-20 min kylmäystä, kipugeelin hierontaa alueelle ja suun kautta tulehduskipulääkettä (5 päivän kuuri).
Ensi viikolla jatketaan liikutusta kävelyllä ja kontrollissa käydään muutaman viikon päästä.

Ruunasta otettin myös verinäytteet, niissä oli kaikki ok.
Hevonen on juonut hyvin, joten veri oli hieman "laimeaa". Tästä johtuen osa arvoista oli viitearvojen alle. Lisäksi kyseessä oli lepoarvo eli hevonen oli viimeisten tuntien aikana kävellyt vain trailerista klinikalle karsinaan.

Veriarvot:

Hematologiset:
B-LEUK: 7,1 (viitearvo 4,8-9,3)
B-ERYT 6,5 (7-8,7)
B-HB 112 (120-155)
B-HKR 32 (34-42)
MCV 49 (39-52)
MCH 17 (15-19)
MCHC 351 (345-430)

B- FIBRINOG. 2,6 (2-4)

Kemialliset:
ASAT 317 (200-600)
CK 223 (60-350)
K 3,8 (3-4,9)
NA 132 (132-147)
CL 94 (95-107)

Muut:
S-AmyloidiA (SAA) <10 (<10)

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kenttätyöskentelypäivä

Kalilei lähtötunnelmissa 26.5.2012

Tänään, lauantaina, oli Kalileilla ohjelmassa kenttätyöskentelyä. Edellisten kertojen huonojen kouluratsastusfiiliksien vuoksi olin joutunut tekemään kohtalaisen rankkaa aivotyöskentelyä saadakseni hommiin parannusta. Videot eivät valehtele ja niiden avulla yritänkin saada korjattua parempaan suuntaan muutamia tärkeitä asioita.

Ratsastuksen aikana keskityin eniten ohjastuntumaan. Sen pitää olla tasainen ja tukeva, ei missään tapauksessa vuorotellen löysä ja taaksepäin kiskova. Ruuna edelleen puri hiukan oikealle kiinni, mutta muuten kulki huomattavasti rennommin ja pyöreämpänä kuin edellisillä parilla kerralla. Kiirettä sain pois tekemällä muutaman ravi-käynti- siirtymisen sekä pysähdyksiä. Myös laukassa muoto säilyi!

Oman istuntani yritin pitää vakaana ja ryhdikkäänä, taisin jopa hiukan onnistua siinä! Ratsastus sujui tällä kertaa hyvin ja olin oikein tyytyväinen! Ei Kalileista koskaan tule huikaisevan upeaa kouluratsua, mutta omalla tasollaan siitä saanee oikein kivan pelin, sitä kohden ainakin kovin tähdätään. Jopa niin kovin, että ensimmäiset aluekoulukisat on kalenteriin merkittynä. Hui. :D

Lopuksi pitää vielä lisätä tänne eräs video youtubesta. En myönnä olevani kovinkaan kovakätinen ratsastaja, mutta toisinaan pienen hermostumisen jälkeen olen nykäissyt ohjista aikasten terävästikin, maastossa kiihdyttävää hevosta olen joutunut repimään kaikilla voimillani ja maneesissa huonosti kääntyvää ratsua on käännetty ohjasta aina vain kovemmin ottein.
Näissä tilanteissa ei ole käynyt mielessä kovinkaan selvästi, että sattuuhan se tottakai hevosta! Miksi ei sattuisi? Metallinen kuolainen hakkaamassa hampaita vasten... Voi vain kuvitella omaan suuhunsa!

Varustehuoneen siivouksen yhteydessä tällä viikolla olen pyöritellyt kädessäni lyhytvartisia hackamoreja. Käytin niitä ensimmäisen hevoseni kanssa aikasten paljonkin (toimi sillä tammalla hyvin!), mutta jostain syystä sen jälkeen nämä "kuolaimet" ovat vain pölyttyneet naulakossa. Kalileille niitä hackamoreja pitää joku kerta kokeilla kentällä, voisi sopia sille!

Video lienee liioitellusti tehty, mutta eiköhän siihen jokin totuuden siemen ole piilotettuna!


lauantai 26. toukokuuta 2012

illan ylimääräiset sydämentykytykset: tukehtuva hevonen

Eilen, torstaina, oli taas sellainen ilta, että olisi voinut jäädä välistä.
Annoin normaaliin tapaan iltasapuskat hummille tarhoihin, heinät kaukaloihin ja kaurat lisukkeineen pihattojen kuppeihin ja/tai vateihin. Jätin pojat mutustelemaan jyviään rauhassa ja menin itse varustehuoneeseen kirjoittamaan tallivihkoa. Palasin reilun viiden minuutin kuluttua tarhoille aikomuksenani ottaa tyhjät ruokavadit pois ja ihmettelin heti Voiton tarhan kohdalla, että miksi vadissa on edelleen ruokaa. Muutamalla harppauksella tarhan portille, tarhaan sisälle ja siitä suorinta tietä pää roikuksissa olevan hevosen luo.

Voitto nieleskeli kovin ja oli todella vaikean näköisenä. Silmistä vuoti vettä ja limaa tuli sieraimista jokaisella pään alas laskemisella todella paljon. Liman koostumuksen tarkempi tutkailu paljasti siitä kauran jyvät ja tein nopean yhteenvedon tilanteesta - ruuna taisi olla vetäissyt pahasti ruokaa henkeensä.

Ei yskinyt yhtään, mikä on ihmeellistä. Suukin oli aivan tyhjä kun yritin sieltä kaivella tavaraa pois. Kovin kakoi, nieleskeli ja räki sekä pärski limaa ympäriinsä. Yhtään en liioittele, kun kerron että sitä limaa oli litroittain pitkin tarhaa. Sitä tuli lähes kaaressa nenästä pään osoittaessa alaspäin!

En paljoa osannut ensiapua antaa, silittelin kaulaa alhaalta ruoka- ja henkitorvien kohdilta ja tarkkailin tilannetta. Henki kulki ainakin jotenkin, joten aivan paniikkihätää ei ollut.
Pikku hiljalleen tuntui tilanne paranevan ja uskalsin jättää ruunan yksin. Seuraavien tuntien aikana kävin useaan otteeseen katsomassa tarhassa humman olotilaa ja puolen yön jälkeen näytti tilanne päättyneen. Voitto yritti hamuilla olemattomia ruohonkorsia aidan alta ja oli normaalin näköinen, nenästäkään ei enää vuotanut mitään.

Tapahtuneesta seuraa tietysti pohdintaa. Miksi näin tapahtui? Ruokinta on ollut samanlaista ainakin vuoden. Iltakaurojen lisäksi ruokavadissa oli pellettinä Mineral Plussaa, turvotettua melassia ja leipää. Olisiko ollut niin, että ruuna olisi vetäissyt leivänpalasen "väärään kurkkuun" ruokaa ahmiessaan? Nuorukainen oli ollut juuri ennen iltasapuskoja muutamia tunteja laitumella, aivan super nälkäkään ei pitäisi olla ollut. Tokikin väkirehut maistuvat herkulliselle verraten heinään taikka jopa ruohoon.

Olen tietoisesti pyrkinyt välttämään pienten porkkanoiden, leipien ymv. antamisen juurikin tämän tukehtumisvaaran takia. Nyt kuitenkin leipäsäkki vetelee viimeisiään ja joukossa on ollut myös pienempää palasta, jotenkin tuntuu sitä että syy voisi olla niissä.

Rakennevikaa kurkussa tuskin kuitenkaan on? Eipä sitä(kään) tietenkään voi täysin poiskaan sulkea ennen tutkimuksia.
Entäs hampaat? Ovatko hampaat niin huonossa kunnossa, että syy onkin niissä? Ruuna on raspattu viime kesänä sudenhampaiden poiston yhteydessä. Tässä alkukesästä on odotettavissa rokotus ja hampaat tarkistetaan silloin samalla. Voi olla, että suussa onkin paljon piikkejä?

Aivan näin ihmeissäni en olisi, jos en tietäisi ja muistaisi Voiton ensimmäistä iltaa meillä... Silloin oli täsmälleen samanlainen tilanne! Tämä tapahtui myös iltaruokinnan aikaan, mutta karsinassa tallissa. Aivan samat oireet ja silloinkin muistan iltapalaksi hevosen saaneen kuivaa leipää!
En ole nähnyt kenenkään muun hevosen täällä koskaan saaneen samanlaista kohtausta! Tuntuu oudolle, että nyt on reilussa vuodessa ollut samalla hevosella tämä jo kahdesti... Tai montako kertaa ruuna on kakonut ja nieleskellyt tukehtumisen partaalla näkemättäni?

Huoleton on hevoseton - pitääkö sitä nyt seuraavaksi alkaa pelätä hevosen tukehtumista iltajyviinsä?


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mietteitä ratsastuksesta

Perjantaina, erittäin sateisen torstain jälkeen, teimme visiitin lähikentälle. Voitolla oli ohjelmassa ratsuna olemisen riemua, tällä kertaahan oli vuorossa ratsastuskerta numero neljä.
Pieni juoksutus pohjalle ja sen jälkeen ratsastaja kyytiin. Käyntiä hieman ristiin rastiin ja sen jälkeen ravia uraa pitkin molempiin suuntiin. Jarrut ja kaasu toimivat hienosti, Voitto on jo taitava! Loppukäynnit tehtiin tallin pihatiellä, siellä ruunaska tuntui olevan kentällä menoa pirteämpi.


Ratsastajan (= minä) ilme ylläolevassa otoksessa kertonee aivan kaiken Voitolla ratsastamisen riemusta? Jokaisessa otetussa kuvassa oli taas leveä virne kasvoilla!



Voiton jälkeen ratsu vaihtui Kalileihin. Voin kertoa, että putosin taivaasta maan päälle...
Kenttä oli sateiden takia todella märkä eikä Kalilei olisi halunnut astua ollenkaan lätäkköön. Ruuna mutkitteli ja heilutteli päätään ärtyneenä eikä hommista tullut yhtään mitään. Lisäksi vaikeusastetta lisäsi takaisin tullut vaiva, oikean ohjan päässä tuntui olevan tiiliseinä.

Moniko teistä kuvaa säännöllisesti omaa ratsastustaan videolle? Kenttäreissulla apuna ollut Marjut kuvasi kamerallani videokuvaa ratsastuksestani ja niitä pätkiä oli illalla kotona aivan järkyttävää katsoa!!! Milloin istunnastani on tullut noin kamala?? Tai milloin tasainen ohjastuntuman tuki on muuttunut vuoroin tiukaksi ja vuoroin löysäksi?? :O

Molempiin lienee vastauksena kouluratsastuksen vähentyminen ja treenien painotuksen vaihtuminen matkaratsastukseen enemmän. Matkaratsastustreenien ja -kisojen kilometrit etenevät yleensä hyvinkin löysällä ohjalla ja ratsastajan istunta on "vähän sinnepäin".
Ratsastajan istunta pitäisi tosin olla varsinkin pidemmillä matkaratsastuskilometreilläkin HYVÄ. Mitä enemmän ratsastaja könöttää, kenottaa tai heiluu, sitä enemmän joutuu hevonen korjaamaan tasapainoaan taakkansa mukaan. Tämä tietysti rasittaa ja väsyttää hevosta turhaan.
Nyt tarvitsemme ehdottomasti Kalilein kanssa lisää treeniä koulutuuppaukseen. Ruuna pitää saada notkeammaksi ja pyöreämpään muotoon. Perjantaina nenä oli ehkä "kivasti" nyökyssä virkkuukoukkumaisesti, mutta en saanut selkää pyöristymään ja takaset raahautuivat perässä.

Omaa istuntaani pitää suoristaa PALJON. Jalat ovat hyvin ja kädetkin periaatteessa ihan ok, mutta keskivartalosta ylöspäin ongelmat ovatkin sitten kasaantuneet.
Naureskeltiin avomies-Upin kanssa näitä ratsastusvideoita yhdessä ja on erittäin hassua huomata, että ihminen joka ei koskaan ole ratsastanut, mutta toki nähnyt satoja tunteja koulutuuppausta erilaisissa tilanteissa, tietää mitä istunnassani pitää korjata! Selkä pitää suoristaa koko matkalta, vetää hartiat taakse, laittaa päänuppi rangan jatkeeksi ja samalla nostaa katse pois hevosen niskasta. Myös ohjaa pitää lyhentää ainakin 10 cm, jotta kädet eivät ole aivan mahassa kiinni. Ei taida löytyä perusteluja sille, että ratsastaja on ratsuaan paremmassa peräänannossa?

Voiton ratsastusvideoissa oli istuntani huomattavasti parempi, samoin tiedän, että Porren kanssa mennessäni meno on paljon kauniimpaa. Porre on hyvin koulutettu RATSUHEVONEN, se kantaa itsensä ja ratsastajansa erinomaisesti sekä toimii lähes ajatuksen voimalla. Ratsastajan tehtäväksi jää "vain" olla häiritsemättä hevosta tehtävien suorittamisessa.
Kalilein ravissa on vaikea istua harjoitusravissa ja se vaikeutuu entisestään jos / kun ruuna jännittää eikä liiku pyöreänä. Eikä humma tietystikään rentoudu eikä venytä itseään, jos / kun ratsastaja istuu huonosti.

Istunnan parantamisen olen aloittanut ilman hevosta. Kiinnitän myös arkiaskareissani huomiota siihen, että seison suorassa, ryhdikkäänä ja hartiat takana. Samoin istuessa yritän olla rötköttämättä!

Kalilei oli viime vuonna loppukesästä ja syksyllä todella hyvä ratsastaa ja yhteistyömme sujui. Nyt tähtäämme samoihin tuntemuksiin ja sehän tietysti edellyttää hikeä, hampaiden kiristelyä ja kentällä pyörimisistä, kaikkea näitä meiltä molemmilta.



Kuvat kertovat varmasti paljon enemmän kuin kirjoittamani pitkät höpinät.
Ylläolevassa kuvassa virkkuukoukku- Kalilei tepsuttelee jännittyneenä ravia 18.5.2012. Tämä on se muoto, minkälaisessa en haluaisi ruunan kulkevan. Allaolevassa kuvassa Maija ja Kalilei näyttävät mallia oikeanlaisesta rennosta ja pyöreästä työskentelystä. Kuva otettu 11.8.2011.


Lopuksi pitää laittaa vastapainoksi kaikelle koulutuuppaukselle, tai sen yritykselle, rentouttava hevosten laidunkuva. Ruunapojat Kalilei (vas.) ja Porre (oik.) ovat mutustelemassa tyytyväisenä kotilaitumen herkullisia ruohoja. Viikon päästä koko puttekolmikko, Kalilei, Porre sekä Voitto, pääsevätkin jo nauttimaan ruohosta vähintäänkin puoli-päiväisesti!

lauantai 19. toukokuuta 2012

Matkaratsastuskisojen paperijuttuja

Koska matkaratsastus on vielä monelle hevosharrastajalle vieras laji, tässä kiinnostuneille kuvat viime kisojen eläinlääkäritarkastuksien pöytäkirjasta sekä reittikartasta.



perjantai 18. toukokuuta 2012

Matkaratsastusta sateessa ja tuulessa

Kisakauden neljännet mr-kisat, SISUratsukot, Sastamala, Illo 12.5.2012
luokka: 63,3 km (taso 2.4, alue)

Olenkohan nyt jo riittävästi toipunut viime viikon lauantain matkaratsastuskisoista kirjoittaakseni kisaraporttia? Oli meinaan aikasten raskas reissu, sekä fyysisesti että henkisesti, meille molemmille Kalilein kanssa.

Kisapäivä alkoi tällä kertaa kohtalaisen myöhäisessä vaiheessa, kello soi vasta puoli kuusi ja Kalilei oli aamujuttujen jälkeen traikussa puoli seitsemän. Olin fiksuna tyttönä edellisenä iltana laittanut kaiken mahdollisen valmiiksi jo. Ruunaska oli harjattuna, häntä selvitettynä, harja letitettynä loimen alla yön karsinassa ja aamuksi ei jäänyt kuin riimun laitto päähän.
Tavaratkin olin pakannut sekä traileriin että autoon odottelemaan. Aamu sujui siis hyvinkin pienellä työllä.

Avomieheni Upi oli, sairautensa vuoksi, estynyt osallistumasta autonkuljettaja - huoltajan tehtäviin, vaikka miettikin pitkään lähtemistä mukaan "henkiseksi tueksi". Herra kun oli juuri sopivasti TYKSistä kotilomalla. Loppujen lopuksi hyppäsin kuitenkin itse auton rattiin ja hurautin yksinäni meiltä puolen tunnin matkan Loimaalle poimien sieltä autoon mukaan, huoltajaksemme lupautuneen, ystäväni Katrin.

Matka kisapaikalle sujui hyvin. Perillä paperihommat kuntoon, humma traikusta pois, huoltoauton irroitus kopista ja ilmottautuminen ell-tarkastukseen. Lähtölupa saatiin sykkeillä 33 eikä ollut mitään huomautettavaa.
Ilma vaan ei ollut kovinkaan kaunis... Vettä satoi, tuuli reippaasti ja oli KYLMÄ, toppatakki ei ollut yhtään liioiteltu varuste hevosen eikä ratsastajan päällä!

1.lenkki:
Ensimmäiselle lenkille starttasimme kosteissa tunnelmissa aamulla klo 9. Vettä sateli enemmän ja vähemmän oikeastaan tauotta. Luokkaan oli ilmottautunut kolme ratsukkoa, mutta vain toinen rohkea lisäksemme oli uskaltautunut lähtöviivalle asti.

Reitillä oli pituutta n. 33 km ja taitoimme sen tasatahtia toisen ratsukon (Anne Perälä - Millionfield's Roadrunner) kanssa. Asvalttia oli jonkun verran ja ne pätkät kävelimme, muuten matka taittui ravissa. Kalilei oli mukavan rento ja reipas samaan aikaan! Eteni just sopivassa vauhdissa eteenpäin, mutta missään vaiheessa ei tarvinnut riidellä nopeudesta ohjasta kiskomalla.

Lenkki oli kaikenkaikkiaan helppo. Ei suuria mäkiä, ei metsäosuuksia, ei erityisen huonoa pohjaa.
Muutamia hitaita huoltoja tehtiin matkan varrelle. Juotavaa Kilikali ei ottanut, mutta porkkanoita ja omenaa mutusti tyytyväisenä.

Reilua puolta kilometriä ennen tauolle saapumista siirryimme käyntiin, tulin selästä alas ja laitoimme Kalileille, Katrin kävellen vastaan tuoman, sadetoppaloimen päälle.
Välittömästi taukolinjan jälkeen satula pois ja ilmoitin ruunan ell-tarkastukseen samalla minuutilla saapumisen kanssa. Sattumalta meinaan lähtö- / maalilinja ja ell-tarkastuspiste sijaitsivat aivan vierekkäin. Tässä vaiheessa peremmällä kisa-alueella tapahtui pahannäköinen vaaratilanne satulan jäädessä rintaremmistä roikkumaan hevosen jalkoihin. Tulisieluinen arabi-risteytys tietysti pelästyi tästä pahoin ja hetken näytti tilanne päättyvän todella pahasti. Loppu hyvin tilanteella kuitenkin ja eläinlääkärikin kirjureineen tuli Kalileita katsomaan.

Syke oli hyväksyttävä (syke 45, raja on 64), ravijuoksutus meni hyvin ja kaikki arvostelukohdat olivat A. Lupa seuraavalle lenkille siis annettiin.

Tauolle tulossa, kuvasta kiitos Hopon poppoo!

Kuvasta kiitos Hopon Poppoo!

Lähdössä toiselle lenkille.
Kuvasta kiitos Teija Kojo!

2.lenkki:
Kalilei söi väliajan ruohoa ja mutusteli muutaman kauranjyvänkin. Juotava ei vieläkään kelvannut, mutta en ollut mitenkään huolissani asiasta, yleensäkin Herra Hevonen hörppää ensimmäiset vedet vasta parin lenkin jälkeen.

Seuralaisemme sai starttiluvan vasta meidän jälkeemme, joten lähdimme kiertämään toista lenkkiä (n. 15 km) yksin. Kalilei oli hivenen tahmean oloinen liikkumaan ja yritti kyttäillä matkan aikana postilaatikoita ja muuta mukamas pelottavaa.

Lenkki eteni nopeasti loppua kohden eikä montaakaan huoltoa tehty. Keli oli edelleen viileä ja vettä tuli reippaasti aina välillä. Sitten oli vielä se TUULI... Eräällä peltoaukealla puhalsi niin paljon ettei meinannut henkeä saada. Tukat tuulesta suorana jatkoimme sinnikkäästi matkaa vaikka molemmilla tippui vettä naamasta ja kylmä yritti kangistaa.

Viimeisellä huollolla ennen taukoa Kalilei hörppäsi ämpäristä vettä n. 8 litraa. Mutusteli hieman ruohoakin ja hiljensin epäilykseni siitä, että ruuna tuntuu hivenen jotenkin oudolta.
Taas n. puoli kilometriä ennen taukoa Katrin tuoma toppasadeloimi hevoselle päälle ja taluttaen tauolle. Siellä heti satula pois kyydistä ja ilmottautuminen jälleen samalla minuutilla ell-tarkastukseen.
Sykkeet hyväksyttävät (syke 57) ja arvostelukohdat yhä A.

Tauon aikana ei Kalileille maistunut juoma ollenkaan. Ei tavallinen vesi eikä melassivesi, ei viileänä eikä haalean lämpimänä. Ruohoa sentään ruunaska natusteli ja uskoin (toivoin liikaa?) sen saavan siitä nestettä.

Toiselle tauolle saavuttu ja satulaa otetaan pois,
Kalilein ilme kertonee jotain kelistä?

Kuvasta kiitos Hopon Poppoo!

3. lenkki:
Viimeinen lenkki oli toistoa edellisestä eli n. 15 km pieni nykäisy enää. Tai sellaiseksi sen siis kuvittelin. Matkaan Kalilei lähti jäykänlaisesti, sehän johtui tietysti tauolla seisoskelusta ja kylmästä kelistä, ajattelin.
Lenkin aikanakaan ruuna ei kerännyt minkäänlaista vauhtia pyynnöstä huolimatta. Eteni hölkkä-ravia masentuneen oloisena eteenpäin ja varsinkin viimeiset 5 km olivat jo todella tahmeita.

Ensimmäisen isomman havahduksen koin huollossa n. 10 km kohdalla. Juoma ei edelleenkään uponnut eikä enää mennyt porkkana tai omenakaan! Ei todellakaan ole Kalilein tapaista kieltäytyä herkuista edes kisasuorituksen aikana. Onneksi ruohoa sentään maiskutteli tien pientareelta!
Paljoa muuta ei ollut tehtävissä tässä vaiheessa kuin ratsastaa muutamat viimeiset kilometrit maaliin ja katsella tilannetta tarkemmin. Liikkeessä sykkeet olivat ihan normaalit, mutta huoltoon pysähdyttyä eivät laskeneetkaan aivan normaalilla nopeudella alas.

Viimeiselläkin kerralla loimi päälle n. 500 metriä ennen maalia ja taluttaen kohti kisakeskusta. Ennen maalilinjan ylitystä kiipustin vielä kyytiin ja niin oli sen päivän kisasuoritus viimeistä ell-tarkastusta vailla valmis!

Maalissa emme pitäneet mitään kiirettä ja hosumista. Satula pois selästä, kastelupulloista vettä kaulalle ja loimitettuna sykkeen tarkastus kahvalla. Sykkeet näyttivät olevan jo hyväksyttävissä rajoissa, joten muutama kävelykierros pihalla ja ilmottautuminen tarkastukseen 6 minuuttia maaliintulon jälkeen. Ajattelin hevosen jäykistyvän täysin, jos tässä vaiheessa annan sen jäädä seisoskelemaan ja siirrän tarkastusta myöhemmäksi.

Siitä se jännitys sitten alkoikin... Kalilei oli alakuloinen ja roikotti päätään apaattisena. Eläinlääkäri Marika Nevala mittasi sykettä todella pitkän aikaan. Syke hyppi paljon ylös ja alas, mutta oli silti hyväksyttyissä rajoissa. Sykkeeksi kirjattiin 52 lyöntiä minuutissa.
Suolistoäänet olivat suunnilleen normaalit, mutta olisivat voineet toki olla voimakkaammatkin.
Liikkeiden esittämiseen sain Kalilein vielä sen verran heräämään, että ruuna pisteli menemään tarkastuksessa ihan reippaanlaisesti! Liikkeestä sai B:n, enkä yhtään ihmettele. Tuossa kelissä taisivat olla sekä ratsastaja että hevonen antaneet jo parhaan teränsä muutamia kilometrejä ennen maalia...

HYVÄKSYTTY tulos saatiin, mutta täytyy lainata eläinlääkärin sanoja, "rimaa hipoen". Kalilei ei ollut missään tapauksessa enää täydessä iskussa ja juomattomuus alkoi olla todella huolestuttavaa! Mietimme suonensisäistä nesteytystä, mutta päätimme antaa ajan vielä kulua hetken aikaa. Ruuna kuitenkin sentään suostui syömään ruohoa eikä aivan kuolonkouristuksissa ollut.

Kahden fleece- ja yhden sadetoppaloimen alla Kilkutin mutusteli ruohoa puolisen tuntia ja alkoikin olla jo hivenen pirteämpi. Melassivettä meni muutamia litroja suurien kehujen saattelemana ja tilanne tuntui olevan paranemaan päin.

Kävimme pokkaamassa palkintomme ja pikku hiljalleen aloimme miettiä kotiapäin lähtöä. Eläinlääkärinkin mielestä Kalilei oli kuljetuskunnossa ja keskustelimme yhdessä illan jatkotoimista. Juomaan pitäisi hevonen ehdottomasti saada ja jos ei saada, päivystävä eläinlääkäri pitää kutsua vielä illalla nesteyttämään. Aamuun asti ei ollut varaa enää odottaa.

Eläinlääkärin tekemän maaliintulotarkastuksen jälkeen olin laittanut ruunan jalkoihin jääpalapussit ja ne otettiin pois ennen lähtöä ja tilalle vaihdettiin villapintelit matkan ajaksi. Kamat kaikki kasaan, polle kopin kyytiin ja 1,5 h kotimatka oli valmis alkamaan.

Kuvasta kiitos Hopon Poppoo!

Kotona traikusta purkautui iloisen oloinen Kalilei! Onneksi!! Juomaa meni melkein ämpärillinen ja mehukasta ruohoa annoin herran syödä yli tunnin verran. Tilanne vaikutti olevan ohi ja uskalsin jättää ruunan yöksi karsinaan kahden ison vesiastian kanssa palautumaan päivän koettelemuksista. Sitä ennen kuitenkin villapintelit pois jaloista ja reippaat kerrokset linimenttiä tilalle.

Loppuajatuksia: 
Suurin ja tärkein kysymys: MIKÄ MENI PIELEEN? Miksi hevonen oli maaliin tullessaan niin heikossa kunnossa? Miksi se ei juonut? Reitit olivat helpot, matkavauhtimme oli hidas (keskinopeus 12,7 km/h) ja ilma oli viileä, mikään näistä ei voi aiheuttaa suoraan nestehukkaa ja väsynyttä hevosta.
Kalileilla on viime kaudelta monta tulosta 50 km luokista ja tällä kaudella se on mennyt 1 x 40 km, 1 x 60 km ja 1 x 80 km, nämä kaikki helposti suorittaen. Kunnon pitäisi olla kohdallaan eikä tälläisen kisan pitäisi olla millään tapaa liian raskas.

Ainoa muuttunut tekijä näissä kisoissa edellisiin verraten oli huoltajan vaihtuminen. Olemme kolmen tiiminä (minä, avomies Upi ja Kalilei) kiertäneet kaikki aiemmat kisamme ja ilmeisesti Upin puuttuminen huoltojoukosta hämmensi ruunaa. Mietimme tätä sekä kisapaikalle, että kotona, ja tämä lienee nyt (toistaiseksi ainakin) kaikkein oleellisin syy juomattomuuteen. Katri hoiti huoltajanhommansa erittäin hyvin, siitä ei ainakaan voinut olla kiinni.

Jatkossa pitää entistä tarkemmin miettiä milloin huolestuminen on aiheellista ja milloin vain harhaluuloa! Olisiko tässäkin tapauksessa pitänyt keskeyttää kisa jo ennen viimeistä lenkkiä? Toisella lenkillä tuntui hivenen oudolle jokin juttu kokonaisuudessa. En osaa nimetä mikä, mutta pieni epäilys häilyi jo päässä silloin. Hevonen on tuttu jo vuosien ajalta ja kolmatta kautta kilpailemme matkaratsastuksessa, joten jonkinlainen tuntuma hevoseen on tullut, tiedän milloin on asiat hyvin ja milloin sitten taas eivät.
Ajattelin toisen lenkin oudon pienen tahmeuden johtuvan seuran puutteesta, Kalilein inhoamasta tuulesta ja sateesta sekä osittain myös hevosen kyllästymiseen kilometrien seuratessa toisiaan. Olisiko taustalla ollutkin jo nestehukan alku?

Taukotarkastuksessa ell ei nähnyt mitään mainittavan arvoista, vaan arvio kaikki kohdat hyväksi eli A. Kuitenkin jokainen hevosenomistaja (tai ratsastaja tai hoitaja) tuntee oman hevosensa parhaiten ja lienee mitä tärkein ihminen huomaamaan kun kaikki ei olekaan kunnossa.
Tässä kisassa huomasimme myös miten haavoittuvainen meidän pieni kolmikkomme taitaa olla. Itsellekin päivä oli normaalia mr-kisapäivää raskaampi. Yleensä saan ajomatkat nukkua tyytyväisenä pelkääjän paikalla, mutta tällä kertaa kisareissuun kuului myös kuskina toimiminen.

Toki sitä pitää positiivistakin palautetta antaa tiimille reissusta! Saimme tuloksen masentavasta kelistä ja muista vaikeuksista huolimatta ja tarinan loppu oli onnellinen! Varsinkin ell-tarkastuksen raviosuuksien esittämiseen pitää nostaa peukkua ylöspäin. Ne meinaan menivät hyvin! Yhtään ainokaista kertaa ei ollut ruunalla aikomusta jumittaa tai olla juoksematta reippaasti. Harjoitus on tuottanut tässä nyt tulosta ja olemme todennäköisesti löytäneet sopivan tavan tälle hevoselle esittää ravia. Pitkä riimunnaru pitää vielä ensi kerralla pakata kisatavaroihin mukaan ja käyttää sitä hyödyksi tarkastuksissa jatkossa.

Elämää kisojen jälkeen:
Kisoja seuraavana päivänä, sunnuntaina, Kalilei oli hyvävointinen. Juomaa oli yön aikana hävinnyt n. 20 litraa ja ruuna oli iloisella tuulella. Kävimme ilman satulaa puolen tunnin kevyen maaston eikä liikkeessä tuntunut edes jäykkyyttä! Myös jalat olivat kuivat ja viileät.

Lähiviikkoina Kalileista otetaan verikokeet ja katsotaan, että arvot ovat ok.
Seuraavat mr-kisat lienevät vasta heinäkuun lopulla olevat SISUratsukoiden SM-kisat. Tämä "väliaika" mr-kisojen välissä tehdään toivottavasti ahkeraa kouluratsastustreeniä. Toiveena olisi kisata kouluakin tänä vuonna ja pienenä haaveena olisi osallistua suomenhevoskisoihin aluetasolla Kalilein kanssa.

Tulokset:
Luokka 3: 63,3 km ihanneaikaratsastus (taso 2.4)
HYV. Anne Perälä (RieRat) – Millionfield's Roadrunner 12,1 km/h (26,1 pist.)
HYV. Taru Pentikäinen (SISU) – Kalilei 12,7 km/h (21,7 pist.)

Kaikki tulokset löytyvät SISUratsukoiden nettisivuilta: http://www.sisuratsukot.net/41

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Miniponiorivarsa-video!

Täällä menee kaikki tasaisen varmasti kohti kesää eli ei sen ihmeempää raportoitavaa.

Lauantaina Kalilei oli kipittelemässä Illon matkaratsastuskisoissa reilu 60 km ja saimme hyväksytyn tuloksen! Kisaraporttia tulossa lähipäivinä. Niiden raporttien kirjoitus kestää aina todella kauan, tuntuu että vähintäänkin yhtä kauan kuin itse suoritus. :D

Polle-orhi meni viikonloppuna Netta-morsiammensa luo ja toivottavasti ensi kesänä syntyy taas miniponivauva! :)

Allaoleva video on kuvattu keskiviikkona 9.5.2012. Varsamme on siinä vajaan kahden vuorokauden ikäinen.


perjantai 11. toukokuuta 2012

Miniponivauva-kuvia!! Iiiiiiik!!

Mää voisin kertoa jotain tylsää ja tavanomaista meidän suomenjupottimien elämästä. Tai sitten mää voisin laittaa ensimmäiset ulkoilukuvat meidän maanantaina, 7.5., syntyneestä tilaus-minishettisvarsasta?!
Pahoittelen, etteivät kuvat ole järkkäritasoa. Kuvaan kahdeksan vuotta vanhalla digipokkarilla ja laatu on sen mukaista. ;)

Voiko olla mitään suloisempaa, kuin ihanan pehmeä, pienen pieni vauvva-heppa?
Kuvat otettu 9.5.2012.







tiistai 8. toukokuuta 2012

Miniponiorivarsa!!!

Eilen, maanantaina 7.5., syntyi tilaus-minishettiksemme!
Äiti ja lapsi voivat hyvin! :)



PS. Porre täytti eilen 15 vuotta! Ruuna sai lahjaksi, eilisessä päivityksessä näkyvän, riimun ja mää sain vastalahjaksi telotun käden. Aikas reilua vai mitä?! Tarhat tasoitettiin eilen traktorin kanssa ja hepat piti siksi aikaa ottaa karsinoihin. Teuras (öh, anteeksi siis Pörri) meni kiltisti sisälle, mutta ryntäsi jostain syystä samantien ulos, kun olin narua irroittamassa. Käteni hankautui oikein mukavasti karsinan oviaukon puista pystytolppaa vasten...
Tänään kävin lääkärissä ja olisi kuulemma pitänyt heti eilen illalla jo mennä näytille, ois tarvinnut laittaa parit tikit. Olis varmaan joo, mutta miksi hevosihminen ei lähtenyt? Koska Kalileille oli tulossa just samoilla minuuteilla hieroja! :D
Kuitenkin, tarhat tulivat tasoitettua, Kalilei hierottua (ei jumeja), hepat hyvin iltahoidettua (KIITOS Marjut!!) ja meikäläisen tehtäväksi jää vielä saada käsi kilpailukuntoon lauantaihin mennessä. Silloin olisi Kalilein kanssa matkaratsastuskisat Punkalaitumella.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Voitto-varsa 3vee ja kolmas kerta ratsuna

Lauantaina kaikki hevoset saivat töistä vapaata. Meillä oli pihatalkoot kotona ja haravoimme seitsemän ihmisen voimalla tallipihan kesäkuntoon. Talven aikana pihalle putoilee kottikärryistä sekä olkea, että heinää, ja lumien sulamisen jälkeen kaikki kamaluus tietysti paljastuu. Yhteensä pihalta siivottiin n. 15 kottikärryllistä eli tavaraa kyllä oli... Nyt on taas siistiä! Kelpaa karistella uudestaan kotsuista korsia pihalle. :D




Sunnuntaina pakkasin ruskeat ruunat trailerin kyytiin ja päräytin lähitallin kentälle työskentelemään. Marjut tuli mukaan avuksi ja hän juoksutti Voitto-varsaa liinassa ensin hetken aikaa, jotta suurimmat pukitusenergiat pääsivät purkaantumaan.
Tämän jälkeen satula selkään ja ratsastaja kyytiin. Pienen hetken menimme Voiton kanssa Marjutin taluttamana, mutta kentän tyhjennyttyä päästimme varsan irti talutuksesta. Varsaa on ajettu lähes vuoden verran säännöllisesti eli sille on hyvin selvillä ääniavut sekä ohjasotteet. Mitään ongelmia ei tällä kolmannella(kaan) ratsastuskerralla ilmennyt, vaan nuorukainen liikkui kentällä käynnissä sekä ravissa erittäin nätisti! Varsinkin ravissa nuori herra yritti hakeutua jo muodontapaiseen tilaan! Kulkeehan tämä kärryjen edessäkin nenä nyökyssä, mutta aika vinhalle silti tuntui!







Toisena ratsastusvuorossa oli hulmuharja-Kalilei. En edes muista milloin ruuna on viimeksi ollut kentällä, on siitä aikaa aikasten reippaasti. Kilikali on keskittynyt matkaratsastusjuttuihin ja Porre on käynyt yksinoikeudella maneesin pehmeillä puruilla liikkumassa.
Kalilei ei ollut läheskään parhaimmillaan eilen ja liikkui alakaula pullottaen liian korkeassa muodossa. Pää nyökki vuorotellen jokaiseen suuntaan ja ruunaskan olematon keskittymiskyky oli kohdistettuna aivan kaikkeen muuhun kuin työntekoon.
Lopulta, n. 40 minuutin työskentelyn jälkeen, sain ruunan ratsastettua kaulastaan pyöreämmäksi ja selästään rennoksi. Siihen olikin hyvä lopettaa hommat siltä kerralta. Nyt vain ahkeraa treeniä, jos ja kun ajattelin sitä kouluakin kisata tällä hevosvoimalla tällä kaudella.







Ennen kentälle lähtöä olin käynyt Porren maastokävelyttämässä, mutta illalla vielä viimeiseksi pesin ja kiillotin vanhan papparaisen jalat sekä hännän.
Kuvassa Porre poseeraa, vihdoin käyttöön tulleen, uuden Eskadron- riimunsa kanssa. Tämän ostin Tampereen hevosmessuilta ja onneksi koko oli sopiva!! :)


Koska Voitto on hivenen erikoislaatuinen, piti sille tietysti ostaa omat Eskadronin suojat. ;)
Harmaat flexi-softit eteen ja matalat hivutussuojat taakse. Löysin nämä mukavaan hintaan käytettynä, ollut jalassa vain yhdet kisat ja naarmuja olematon määrä.