LISÄTIETOA:

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Ei hyvästi, vaan näkemisiin


Joskus tulee vastaan oman elämänsä rajat, vaikka miten yrittäisi kiertää ja kieltää ne. En tiedä miten alle kouluikäisten lastensa kanssa asuvat, työssäkäyvät, niitä kuuluisia ruuhkavuosiaan elävät perheenäidit pystyvät harrastamaan. Olin siinä tilanteessa että oli pakko myöntää, että minä en pysty.

Jokaisen viikon aluksi ajattelin, että tällä viikolla minä menen ratsastamaan nämä päivät. Tällä viikolla saan touhuttua hevosten kanssa tämän suunnitelman mukaisesti. Ja jokseenkin yhtä monta kertaa kun oli alkuviikosta suunnitelma, oli loppuviikosta myös valtava pettymys. Kun ei vaan sujunutkaan kuten olin toivonut.


Kun ties miten monetta kertaa tajuaa, että edelliseen kolmeen viikkoon ei hevonen ole taaskaan ollut liikkeessä yhteensä kolmea kertaa enempää, on myönnettävä että tämä ei ole hyvä näin.

En tiedä kumpi tuntuu pahemmalta. Mietteet että enkö ole tarpeeksi yrittänyt? Olisinko oikeasti päässyt ratsastamaan viikossa edes muutaman kerran, jos olisin ihan oikeasti järjestänyt asiat? Vai huomio siitä miten päänsä sisällä myöntää että hevosella saattaisi olla asiat paremmin jossain muualla. Jonkun muun käsissä.


Hevoset ovat olleet elämässäni aivan pienestä tytöstä saakka ja ratsastaminen on ollut pakotie pahasta olosta edes hetkeksi ja helpotus elämän murheisiin. Nämä rakkaat kaviokkaat ovat aina kannatelleet seuraavaan päivään.

Nyt on tullut se hetki kun ratsastaminen pään kasassapitämiseen ei olekaan enää vaihtoehto. Pihaan jää kaksi miniponia kuitenkin vielä ja niiden turpaterapiaa saan nauttia jatkossa sen mitä muilta velvollisuuksiltani saan vapaaksi.

Voitto on viikko sitten muuttanut täältä n. 100 km pohjoisempaan suuntaan.
Ei hyvästi, vaan näkemisiin. Toivon.

torstai 23. helmikuuta 2017

Tukkaponikuvia


Mää aina unohdan jonnekin koneen syövereihin tämmöiset ammatti-ihmisten nappaamat otokset eri häppeningeistä. Tällä kertaa en unohtanut! Tässä on vielä läjä kuvia tukkaponista Vaskion shettisnäyttelystä viime sunnuntailta.

Kuvat on ottanut Laura Taimioja, KIITOS!







tiistai 21. helmikuuta 2017

Fat Camp

Saavutetuista linjoista on pidettävä kiinni! 15.2.2017

* * * FätCämp. Läskileiri... In my dreams! * * *

Kaunis ajatus: "Jaahas, se olis kuukauden päästä tuossa puolen tunnin ajomatkan päässä Vaskiolla shetlanninponien rotunäyttely. Taidanpa hilata tuon orin sinne ja kannattaa yhdistyksen toimintaa. Kyllä mää kuukaudessa sitä ehdin loistavasti ajaa ja liikuttaa sen verran että läskit vähenee."

Totuus: "Jooooo'o. Kuukausi näköjään meni oikeinkin sukkelaan ja poni oli yhden kerran valjaissa. Silloinkaan ei pysytty loppuviimein pystyssä ja ajolenkin pituus oli sen huisit 6 minuuttia. Läski mikä läski, enää ei voi valittaa, huomenna pakko lyllertää kehässä tällä ihramäärällä."



Minishet. o. Not At All Lu Art (-11)
Shetlanninponien rotunäyttely 18.2.2016
Vaskio, Koivumäen talli 
Tuomari Inga-Lill Hoveklint-Hyttring, SWE
 
 
Suomeksi: Maskuliininen ori, hyvä tyyppi, tänään liian lihavassa kunnossa. Kaunis pää, paksu ja raskaasti liittyvä kaula. Hyvä lapa, lihaksikas lanne, sivusta hyvä luusto ja nivelet, lyhyet sääriluut. Hieman kapea edesta, melko hyvä takaosa. Tahdikas, energinen käynti, energinen ja kevyt ravi.
 
Sieltähän se tuli: TÄNÄÄN LIIAN LIHAVASSA KUNNOSSA! Tiedän! Olishan se ollut ihan jees koko talvi liikuttaa ponia, mutta milläs sen(kin) teet tuolla jäätiköllä? Kengätön poni, maneesiton ja kentätön paikka eikä pelloillekaan ole kelien vuoksi päässyt. Grrrrr.
 
Kuitenkin, II palkinto ja luokkavoittaja (hurjassa yhden ponin luokassa). Tajusin muuten just tuloksia selatessani, että olishan sitä tietysti voinut osallistua myös siihen parhaan suomessa syntyneen minin valintaan. Emmää mitään tajunnut, kehän jälkeen vaan maneesista ulos, valokuvaukseen ja kotiin. 


tiistai 31. tammikuuta 2017

Päiväkännit ja muita tapahtumia

Vitsit, ei se elämä näköjään päättynytkään työpaikasta irtisanomiseen. Täällä mää olen. Ihan vahvasti hengissä eikä ole edes meteoriitti pudonnut päähän. Kolme kaviokastakin seisoo yhä pihalla, syö ja varsinkin paskoo. Ja paskoo lisää.


Ennenkuin päästään niihin päiväkänneihin, niin laitetaas kuva meidän kengityspäivältä. Vodelle tuli tilsakumia, uutta nastaa ja Miniponille suksiin lyhennystä.


Sitten ne päiväkännit. (Ei ollut kalsarikännit, kun oli otuksilla seuraa.) Tarulandian laatukolmikko pääsi meidän naapurikunnan mahtavan heppaosaavaisen eläinlääkärin käsittelyyn vuosihuollon merkeissä. Raspausta ja rokotusta koko väelle siis. 

Päivä alkoi sillä varmasti käyttäytyvällä ja helpolla kaverilla eli Voitto kahdeksan vee:n kanssa. Hiukan oli hampaissa sanomista siellä ja täällä. Ei mitään erikoisempaa ja otus käyttäytyi odotetunlaisesti eli turhia askelia tallin käytävällä ottamatta. 

Seuraava potilas oli Miniponi. Sillä olikin sitten purukalustossa aivan kauhean paljon sanottavaa. Läski kuin mikä (ei ole jäänyt ruuat syömättä), toiminut moitteetta ajossa ja suusta löytyy sellaiset piikit, että ovat kasvaneet jo poskiin sisälle. Todella mahtavaa! Poni tuhisi erittäin närkästyneenä kun orhin harmittavan ahtaissa poskissa operoitiin ja verenvuodatuksen myötä saatiin suuvärkki hyvään kuntoon. Nyt kelpaa mutustella taas!

Viimeiseksi jätettiin tallin villikortti. Hysteerikko, silmien pyörittäjä, mua-ei-voi-sitoa-kiinni-saan-vetopaniikin, rakas sekasikiöni Hurja-Urmas. Ihan tovi, jos toinenkin, etsittiin kaulasta paikkaa rauhoituspiikille ponin heiluessa ja huojuessa. Silmämunat meinasivat pullahtaa päästä vielä ensimmäisen annoksen jälkeen, joten lisää mömmöjä poniin. Toisen annoksen jälkeen korvat törröttivät antennina yhä edelleen. Kolmannen annoksen jälkeen eläinlääkäri totesi, että enempää ei voi antaa, tällä määrällä kaadetaan ruunattavat ponit.

Mutta siinä se sopiva annos tuollekin läsipäälle oli! Yhteistyöhalukkuus oli kymppi plus, hampaat olivat ongelmattomassa kunnossa (mitä nyt lapsiheppa viisvee vasta vaihtaa hampaitaan, aaawwwww) ja homma oli alkuhysterisoinnin jälkeen hoidettu tosi helposti. Hurkille extrapisteet!


En tullut Hurmakselta kysyneeksi minkälainen krapula nuorelle herralle tuli kolmen shotin jälkeen, mutta aikas tuhti humalatila ainakin oli. Raspauksen jälkeen poni työntäen tarhaan ja siinä samoilla jalansijoillaan se sitten seisoikin yli tunnin. Keittiön ikkunasta on onneksi loistava näkymä tarhan etuosaan ja sain vakoiltua virkoamistouhuja sisätiloista. Toisinaan on ihan kiva, että nämä välimatkan tässä tontilla ovat tälleen maltilliset.


Olen muuten treenannut ihan kauheasti noita karvakasoja! Täällä etenis luistimilla parhaiten... Eli Voitto maastoilee kävelyä mahdollisuuksien mukaan ja Miniponit syö ja lihoo, lihoo ja lihoo. Ilmoitin Miniponin Vaskion rotunäyttelyynkin 1,5 viikkoa sitten ja ajattelin, että jooojooo, mää ehdin ihan hyvin sitä laihduttaa tässä kuukauden aikana ennen kuin pitää olla näytillä. Kaunis ajatus, toteutus vaan hiukan tökkii täällä jäätiköllä. (Lue: en ole yhtään kertaa liikuttanut ponia tänä vuonna)




En tiedä missä on talvi, mutta ei täällä ainakaan. Tammikuu ja vuorotellen on jäätä tai vettä ja jäätä. Tarha on ollut suurimmalta osin siivoamatta jo muutaman kuukauden, kun ei tuosta umpijäätyneestä kikkarevuoresta saa mitään irti ilman ydinpommia. Kevättä odotellessa ja sitä aivan karmeaa kakkarallia, joka silloin on luvassa. (En halua, en en en!),

Mökin ympärillä sentään olen pörrännyt kottikärryjen ja käsiaseiden kanssa. On ollut lapio, kaksi erilaista talikkoa ja kaksi erilaista haravaa. Olkea on kärrätty mennen-tullen ihan koko ajan, kun ei tämä kosteusprosentti vaan palvele oikein tuota olkipetiä. Kaiken kruununa on joku suklaarusinoita kakkiva yksilö keksinyt, että on super-fantsua töräyttää läjä aina tuohon pihattomökin oviaukolle. Hei oikeasti, jotain tolkkua tuohon touhuun! Normaali kakkapaikka sijaitsee sentään metrin päässä oviaukosta (ja jopa oven ulkopuolella).


Voitto vietti edellisen höpinäni jälkeen lomaa (en edes muista miten kauan...), mutta se oli taas avain onneen, koska viime viikolla maneesilla Mr. Suomenjupotin oli jälleen erittäin erinomainen! Teimme treeneissä ravisulkuja koko rata leikkaa -linjalla ja vastalaukkaa keskiympyrällä tehden myötälaukkavoltin toiseen päätyyn. Voitto meni todella hyvin! Jes!


Traikkukin sai taas jatkoa liikennöintiluvalle tieliikenteessä. Tällä kertaa käytin kopin eri katsastusasemalla ja jarrudynossa katsottiin jarrut. Ei mitään moitittavaa!


Tämmöisiä terveisiä täältä kuran keskeltä. Huomenna on helmikuu ja talvi kauneimmillaan, heh heh!


lauantai 14. tammikuuta 2017

Kylmää tuulta


Tiedättekö sen huikean fiiliksen, kun olet laittamassa traikkua kiinni auton perään ja kertaperutuksella saat vetopään osumaan täydellisesti vetokoukkuun? On muuten harvinaista herkkua! Ainakin allekirjoittaneella se yleisempi tapa on hyppiä autosta sisään ja pois, käydä ihmettelemässä onko se koukku lähelläkään kohdepaikkaa ja lopulta kaikesta huolimatta pakittaa liikaa, vetopää kolahtaen auton takapuskuriin. (Juu, semmonen krominen putkipuskuri näyttää näiden pusujen, ja vuosien, jäljiltä aivan hirmusen komealta.)

Tämän satumaisen hämmentävän tapahtuman jälkeen ajattelin, että tästä vuodesta tulee mahtava! Paras pitkiin aikoihin! Ja p*skat, tämän kuvan oton jälkeen tuli se kuuluisa sokka irti ...


Väittämä 1: Huristelenpa tässä äkkiä vapaapäivän kunniaksi hakemaan tuohon muutaman vuoden vanhaan traileriini katsastusleiman - VÄÄRIN!
Katsastusmies päätti, että trailerini on täysin jarruton ja lämäytti päätökseen, että hylätty. Ei kai siinä sitten mitään vastaväitteitä. Säädetään ja raahataan uudelleen näytille kuukauden sisällä (rekisterikilven valokin korjattuna).


Väittämä 2: Meillä on täksi talveksi tehty lämmityskaapelilla oleva vesiastia, joten nyt on helpompi huolehtia kovilla pakkasilla hevosten juomisesta - VÄÄRIN!
Ensimmäiset kovemmat pakkaset näin tammikuun alkuun ja, tsadaa, eipä toimi sulanapitokaapeli! Kipossa reilu useamman sentin umpijääkerros ilkkumassa ihmettelijöille. Jatketaan siis kuuman veden raahaamista sisältä ja pidetään vaan isoa ämpäriä juottoastiana.


Väittämä 3: Maneesilla on aina kiva käydä treeneissä hepan kanssa ja mieli lepää - VÄÄRIN!
Eipä suju treenit, ei sitten yhtään. Jotain taitaa olla taas hevosessa vialla kun yhtäkkiä muuttuu mukavasta aivan tuskaiseksi ratsastaa. Mutta lomailkoot nyt ajan X eteenpäin, emmää sitä oliskaan taas tulevina aikoina ehtinyt liikuttaa. (Enkä poniakaan, ei ole läskipallo Miniponi ollut taas kuukauteen valjaissa.)


Väittämä 4: Ei apteekkialalta hommat lopu ja vakityöpaikka on jees - VÄÄRIN!
Sokerina pohjalla, liki 12 vuotta samassa talossa työskennelleenä, saan eräänä maanantaina irtisanomislapun käteen kahden työkaverini kanssa. Hiukan sitä on tässä hämmentyneenä suutaan aukonut kuin kala kuivalla maalla ja yrittänyt saada ajatuksia kasaan. Jos en työllistykään heti uudelleen, niin milläs mää elätän talon, auton, hevoset, ipanan, itseni ja muun pakettiin kuuluvan? Ei paljoa naurata.


"Voi tuuli kylmästi kutittaa selkää, se eteenpäin työntää, älä siis pelkää"

Tämä saattaa olla kuitenkin jonkun uuden alku, aika näyttää. Nyt pitää vain mennä rohkein ja reippain askelin eteenpäin. En väitä, että se on helppoa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Keilakunkkuhopeaa!!


Tarkkusajokilpailu Keilakunkku
Hessitalli, Urjala, 11.12.2016
Nuoret hevoset (+35 cm)
 
Kun yhteen Keilakunkun osakilpailuun jo lokakuussa osallistuimme, niin mikäs siinä osallistuessa vielä tähän vuoden viimeiseenkin tarkkuusajokisaan. Kisa ajettiin keliolosuhteiden takia maneesissa (joka oli meille kengättömille pienoinen lottovoitto) eikä paljoa kanssakisaajia käynyt tämä kateeksi. Iso hevonen nelipyörävaunuilla on jokseenkin pidempi ja kankeampi yhdistelmä kuin meikäläisen Miniponi yksiakselisilla pikkukärryillä.


Rata oli mielestäni suhteellisen helppo, vaikkakin ahdas. Vitosena olevaa sarjaa jouduin hieman pohtimaan, mutta muuten oli luottavainen mieli lähteä portteja ajamaan.

Miniponi ei oikein syttynyt hommaan. Sain paljon kehottaa etenemään ja videollakin näkyy, että aikas paljon olisi toiveena saada lisää terävyyttä sekä nopeutta. Nopeutta ohjaan reagoimiseen ainakin tarvitaan reippaasti enemmän. Nyt tulee rumia joopas-eipäs käännöksiä ja arvuuttelua portin lähellä. Treeniä siis lisää! Me nyt toki olemme aivan aloittelijoita tässä hommassa.



Yksi pallo saatiin radalla alas. Se mikä harmittaa, on se miten helpossa kohdassa se saatiin putoamaan! Olis varmaan kannattanut yksittäisellä helpossa paikassa olevalla portilla tähdätä siihen keskelle... Rata puksuteltiin kuitenkin tällä kertaa ihanneajan puitteissa ja siitä tuli hyvä mieli.
 
Meinasin muuten radalla kämmätä ihan totaalisesti, voi apua... Kymppiportin jälkeen hölkyteltiin oikein kauniilla tiellä eteenpäin seuraavalle portille ja aivan portin edessä tajuan, että tämä portti on numero 1 eikä 11!! Käääääk! Mutta ehdinpäs vielä jarruttaa ja kääntää ponin nenän kohti oikeaa porttia. Huh, oli muuten tosi lähellä väärä rata!

Lopulta me saimme kuitenkin kurvata myös palkintojenjakoon! Nuorten hevosten Keilakunkku-cupissa otimme hopeaa ja Miniponi oli sekä luokan että cupin paras shettis! Hieno päätös ensimmäiselle pienimuotoiselle valjakkoajokisakaudellemme!

maanantai 26. joulukuuta 2016

Kolme kuukautta elämästäni

* * * Aarteita kännykän kätköistä * * *


Lokakuun alku. Aivan mahtavan näköistä, näin joulukuun pimeydestä ja synkkyydestä katsottuna! 




Jos pitäisi tehdä tilastoa siitä, mistä aiheesta kännykästäni löytyy eniten kuvia, olisi vastaus erittäin helppo ja selkeä. Kakkan lappaamisesta! On kuvia hevosista, jotka ovat kärsä pitkällä auttamassa hommissa, on kuvia siitä minkälaisen kuorman olen milloinkin saanut aikaiseksi ja sitten on kuvia näistä surkeista maaseudun kasvateista.

Tämäkin tuossa ylemmässä kuvassa oleva surullinen yksilö kärsii varmasti jokaisena päivänä elämästään täällä ja vanhempana hakeutuu kriisiterapiaan. Varsinkin kun äityli on tämmöinen turhia stressaamaton ja pukee jälkikasvunsa rymyvaatteisiin ja sanoo, että antaa painaa vaan. Saa hyppiä lätäköissä, saa surffata kuraikoissa ja ihan varmasti saa maata selällään p*skakärryssä, jos siltä tuntuu.




Nauratti tämä ämpäri-case sen verran paljon, että oli pakko ottaa kuva ennenkuin pelastin "kauhuissaan olevan" suomenhevoseni tilanteesta. Musta ämpäri on siis vesiastia, jonka mr. Hevonen oli irroitanut telineestään ja onnistunut saamaan kiinni häntäänsä yön aikana karsinassa. En edes huomannut asiaa ensin, koska nappasin vaan ruunan riimuun ovenraosta ja lähtin kiikuttamaan karsinasta pihalle. Ulkona havahduin ylimääräiseen ääneen ja tajusin, että Voiton perässä kulkee jotain ylimääräistä. Itse hevonen ei reagoinut (tähänkään) tilanteeseen yhtään mitään...


Marraskuun alussa tuli lunta! Samalla pakkanen lisääntyi ja Voiton tämän talven suunnitelma pyörähti käyntiin oikein tosissaan. Tämä projekti näyttää tällä hetkellä erittäin hyvältä - palaan tähän asiaan lähiviikkoina!


Se fiilis, kun tajuat että tallikissasi ei olekaan mikään ihan tyhmä. Kun on nälkä, pitää sitä ruokaa saada. Vaikkakin sitten kaapista ja itse hakien.


... ja muutaman päivän käytön jälkeen pestynä ja ehjänä päällepuettu loimi ei olekaan enää jälkimmäistä. Syyllinen saumojen pettämiseen löytynee, yllätys yllätys, kuvan oikeasta alalaidasta.




Miniponin kanssa vaihteeksi hieman kauempana kotoa. Oli lanattu ja uudelleen sepelöity latu odottamassa, joten ei voinut muuta kuin vastata kutsuhuutoon ja karauttaa miniponilla luxuspehmeille kylänraiteille. 


Joskus toivoisi olevansa hieman nopeampi kaivamaan puhelinta taskustaan ja vippaamaan hanskat kädestään. Jos olisin ollut molempia, olisin saanut kuvan siitä miten koko kolmikko piehtaroi samaan aikaan. Hevoselämäni tähtihetkiä, heh heh.


Tämä on jotenkin surullisen hupaisaa. Se-täällä-asuva-metrin-hukkapätkä on todennut, että äiti treenaa aivan liian vähän hevostaan ja päätti siis laittaa itselleen nuo meitsin ziljoonan euron Veredukset jalkaan ja kirmata menemään. Jos ei heppa saa liikuntaa, niin edes nahkasaappaat saavat.




Tämä kuva on marraskuun lopulta, mutta ihan yhtä hyvin se voisi olla vaikka tänään otettu. Satoi ihan miten paljon vaan, niin kyllä täällä niillä crocseilla saa edelleen hepat hoidettua. Ei kastu sukat pihalla eikä tarhassa. Joten mää en kauheasti voi ottaa osaa valitukseen siitä kurassa ja mudassa rämpimisestä.


Tiedättekö miten paljon tämä ärsyttää! "Hei, me uudistettiin meidän säkkien ulkonäkö ja pienennettiin pakkauskokoa 5 kg, mutta hinta me pidettiin kyllä ihan samana". ARGGGGG!!!! Kiitti vaan Krafft, tosi reilusti tehty. Mulle olis kelvannut oikein hyvin kyllä se 25 kg säkki sillä hiukan tylsemmälläkin ulkonäöllä.



Sitten toinen oikein kuninkaallisesti mennyt hevosaiheinen ostos. Tilasin Horzelta noille mun pikkuponeille uudet sadetakit. Ostin suosikkimerkkiäni HorseWarea ja jopa kaksi eri mallia. Toisen koko oli 85 cm ja toisen 90 cm. Mitäpä sain? Kuvasta voi jo jotain veikata... Jep, hippasen oli selkämitta jotain muuta kuin sen mitä pitäisi. Tuossa 90 cm loimessa oli todellinen selkämitta 112 cm. Äääääh, tuommonen 22 cm pidempi loimi kuin tarvittais. Ihan hyvin se istuu, eikös vaan? No joo, ei kyllä sovi, lähtivät molemmat vaihtoon ja tilasin nyt vaihdossa koot 70cm ja 75 cm! Katsotaan mitä saadaan.

Kuva "Ennen".



Taas kuvia meitsin kakkahommista. Tyhjensin joulukuun puolivälissä pihatosta suurimmat märät kuivikkeet pois ja kokeilen nyt ekaa kertaa laittaa olkien alle sahanpurua. Tai kutterilastua tai mitä tuo nyt onkaan. Katsotaan miten se siellä toimii vai toimiiko ollenkaan.

Näillä ällöillä plus-keleillä ja sateella mökissä olevat kuivikkeet tulevat tosi nopeasti kosteaksi ulkoilmasta ja betonista. Talvipakkasilla olki on ihanan kuohkeaa ja pehmeää ja näillä nykytalven keleillä se on vaan yksinkertaisesti littanaa ja nihkeää.


Kuva "Jälkeen" - tee työtä jolla on tarkoitus!



Ostin meidän poneille minishettissatulan ja sarjassamme "jooo'o, tosi minikokoinen onkin". Ei ainakaan Hurmakselle istunut, ei sitten yhtään. Kerran kävi tuo lapsi pienellä kävelylenkillä tämän penkin kanssa eikä toiminut oikein tämä läpyskä meillä tehtävässään. Pitää vielä tuon vanhemman ponin kyytiin tätä sovittaa ja antaa sitten lopullinen tuomio.


Tämmöistä täällä, pikavilkaisu edelliseen kolmeen kuukauteen. Toivotan tämän meidän koiran kuvan myötä oikein ihanaa Tapaninpäivää kaikille!