Miniponi ja esiintyminen valjakkoajoareenoilla

Tarkkuus- ja kouluajokilpailu

Riihimäen ratsastajat

Riihimäen ravirata, 28.7.2018

- HeC kouluohjelma 2.4p, avoin II-poniyksiköille

- HeB tarkkuusajo +30 cm, avoin kaikille

 

Huh huh. Siinäpä ne oleellisimmat lauantain kisareissusta kahteen sanaan tiivistettynä.

Heräsin (lue: kuopus heräsi) viisi minuuttia ennen kellojen pirinää ja sentään päivän käynnistyminen oli näin ollen suorastaan ensiluokkainen. Mukaan lähtevällä apukäsiparilla ei ollut ihan yhtä hyvin mennyt ja tämä heräilikin useamman soittoni jälkeen kotoaan siinä kohtaan kun hänen olisi pitänyt olla jo tekemässä lähtöä kanssani.

Reissuun kuitenkin päästiin, vaikkakin melkein tuntia aiottua myöhemmin. Tämä ei sinänsä lopulta ollut edes huono juttu, koska kisakeskuksessa oli hommat leviänänsä vielä siinä kohden kun ensimmäisenä ilmoittauduin kansliassa.

Olin suunnitellut klo 9.15 olevani valjastamassa ponia ja puoli kymppi aloittamassa verryttelemään. Lopputulos oli kuitenkin se että liki vartin yli yhdeksää tarkkuusrata oli vasta valmis ja pääsimme opettelemaan sitä! Pieni paniikinpoikanen meinasi hiipiä pään sisälle, mutta sain otettua 16 portin rataa haltuuni kolmessa kävelykerrassa sen verran että uskoin selviäväni siitä.

 

 

Alkuun vaikutti siltä että rata tulee näyttämään allaolevalta. Kisajärjestäjä ei ollut innokas nostamaan tuulen vuoksi numeroita kunnolla näkyville (kaatuvat), mutta ilmeisesti kisaajien mutina sai mieltä hieman muuttumaan. Maata vasten olevista porttinumeroista ei saisi paljoakaan apua ajaessa, koska ne näkisi vasta aivan kohdalla.

Olin koulukokeen ensimmäinen lähtijä klo 10. Poni oli valjaissa klo 9.50 ja verkkakentällä olimme klo 9.55. Ei mennyt edes tiukille? Eihän? Muita ei vielä siinä kohden näkynyt ja tietysti sillä hetkellä kun huristelin orin kanssa kisaradalle, ilmestyi kaksi seuraavaa starttaajaa kentän vierelle. Mitäpä tekee uljas ajokkini? Hävittää keskittymiskykynsä, meinaa pullistaa silmänsä päästään ja huutaa kavereilleen kurkkupilli suorana.

Poni ei ollut kontrollissa riittävästi ja itse taisin jäädä matkustelemaan liiaksi. Videolla ei jotenkin näytä kuitenkaan niin pahalta miltä tuntui. Oli muuten pieni yllätys, että oli kisatakkipakko vaikka lämpöä oli sen liki +30 astetta jo heti aamusta alkaen. 

 

Tämä oli ensimmäinen kouluajoratamme. Tai ollaan pari vuotta sitten laatuponikisoissa hieman vastaavaa esitetty, mutta ei varsinaista koulurataa siis kuitenkaan. En ole mikään kovin osaava ajuri vielä, eikä ponistakaan voi sanoa että rautaista rutiinia löytyisi. Teimme sen mitä tällä hetkellä osasimme tässä tilanteessa näyttää ja ihan kohtuullinen suoritus se lopulta oli. 

Olin yllättynyt kun sain arvostelupaperit käsiini. Saatiin 60 %! Ja vielä enemmän olin hämmästynyt kun näin kouluajon tulokset kaikkien valjakoiden osalta. Koulukokeeseen osallistui (kaikki luokat huomioiden) 11 valjakkoa ja niistä meidän lisäksi vain neljä (4!) sai yli 60 % tuloksen. 

Kouluajosta siirryimme suoraan tarkkuusradan lämmittelyalueelle odottelemaan että tarkkuusajo alkaa. Osallistuimme +30 cm luokkaan eli keilojen väli oli kärryjen leveys +30 cm. Tämä leveys on meille se tavallisin kisaleveys ollut ja tuntuu kohtuullisen helpolta. Verryttelyalueelta ilokseni huomasin että liki kaikki porttinumerot olivat pystyssä ja hyvin näkyvillä. Helpottaa tosi paljon ajamista kun on varma että on menossa oikealle portille.

Tarkkuusrata meni helpon tuntuisesti läpi. Poni eteni reippaasti mitään kyttäämättä ja muistin portit minne kääntää milloinkin. Harmillisesti vaan ajoin sarjalle huonosti ja pallo kohdasta 12A kopsahti alas. (Eipä oltu ainoita, kukaan ei virheittä rataa ajanut.) Ori eteni ihan hyvää vauhtia, mutta eihän tuollainen tappijalka mikään Usain Bolt ole. Onnistuimme saamaan vieläpä 3 virhepistettä lisää ylitetystä enimmäisajastakin.

Videoilla on näkyvissä ponin liikkeessä jotain mikä ei ole ihan ookoo. En ole vielä oikein osannut päättää onko se eniten kuskin kädestä johtuvaa vai jotain muuta. Minipienellä ponilla on oikeasti aivan äärettömän tarkkaa miten siitä ohjasta pitää ja kääntää. Se vähän mitä ollaan valmennuksessa päästy käymään, on ainakin avannut silmät sille miten paljon aivan huomaamattani jarrutan ja estän ponin etupään liikettä kädelläni. Toisekseen ori on tällä hetkellä todella lihava, oikein löllyvä ihrakasa, joten tuskin sekään mitään liitokavioliikehdintää helpottaa. Koulukisakentällä oli pohja aikas heikkolaatuinen, joten koulukokeessa näkyvä epämääräisyys on ainakin joiltain osin siitä. Samaa kun ei näy enää tarkkuusradalla.

Tsemppiruusukkeiden kanssa ja kokemusta rikkaampina pääsimme joka tapauksessa kotimatkalle. Valtavan paljon on töitä tehtävänä mikäli ensi vuonna aiomme päästä kokeilemaan 2-tason luokkia. Siinä se meidän tavoite kuitenkin on, ihan näin julkisestikin kerrottuna. 

Tarinoita tosielämästä, osa 768

Kilpailuihin valmistaudutaan huolellisesti. Hyvissä ajoin tutustutaan kilpailukutsuun, valitaan sopiva kilpailuluokka, harjoitellaan tehtäviä, suunnitellaan miten valmistaudutaan viimeiset päivät ja miten kilpailupäivänä toimitaan. Mukaan kisareissulle otetaan riittävästi apukäsiä ja valmistetaan tietysti herkulliset kisaeväät. Edellisenä iltana mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla ollaan virkeinä oikeassa aikataulussa lähdössä reissuun. Kisapäivä sujuu iloisesti ja kotiin tullaan tyytyväisinä.

Vai mites se menikään?

Kisoihin muistetaan ilmottautua ja ihme kyllä kipakin toimii. Ponia ei treenata sen enempää valmentajan katseen alla kuin kentälläkään pyörimällä. Osallistujakirjettä tavataan viimeisenä iltana lasten iltapalan aikaan kauheassa möykässä ja koulurataa kirjoitetaan ruutupaperille saman aikaisesti. Lasten nukahdettua poni kaivetaan pihan perältä talliin ja hännästä pestään suurimmat liat pois. Kello 22.10 on hyvä aika käydä ajamassa ponilla hiukan ja todeta videolta ponin näyttävän aivan jäätävän kamalalta. Lähellä puoltayötä trailerin ja vetoauton yhdistyttyä, vetoauto alkaa kirkua punaista airbag-valoa. Hienoa. Kouluradan kulusta ei vieläkään ole mitään tietoa, ehtiihän sitä autossakin opetella kisapaikalle körötellessä. Eikä mitään eväitäkään tietenkään tarvita, matkalta sitten vaan jostain jotain, ehkä.

Herätykseen aikaa alle kuusi tuntia ja sen jälkeen poni kärryyn, ipanat autoon ja peukut pystyyn että kaikki tarvittava on mukana. Huomenna VOVMP (= vakavasti otettava valjakkominiponi) starttaa 1-tason valjakkokisoissa. Ilman apulaista ei sentään tarvitse tällä kertaa lähteä reissuun. Yksi rohkea vapaaehtoinen on uskaltautumassa lastenhoitaja-poninhoitaja-maagroomi-kartturi-jokapaikanapu -rooliin.

Nyt virittelemään riittävä määrä herätyskelloja että on edes teoreettinen mahdollisuus herätä ajoissa. Huomenna mennään! Huiiiiiii!

Keilakunkkuhopeaa!!

Tarkkusajokilpailu Keilakunkku

Hessitalli, Urjala, 11.12.2016

Nuoret hevoset (+35 cm)

 

Kun yhteen Keilakunkun osakilpailuun jo lokakuussa osallistuimme, niin mikäs siinä osallistuessa vielä tähän vuoden viimeiseenkin tarkkuusajokisaan. Kisa ajettiin keliolosuhteiden takia maneesissa (joka oli meille kengättömille pienoinen lottovoitto) eikä paljoa kanssakisaajia käynyt tämä kateeksi. Iso hevonen nelipyörävaunuilla on jokseenkin pidempi ja kankeampi yhdistelmä kuin meikäläisen Miniponi yksiakselisilla pikkukärryillä.

Rata oli mielestäni suhteellisen helppo, vaikkakin ahdas. Vitosena olevaa sarjaa jouduin hieman pohtimaan, mutta muuten oli luottavainen mieli lähteä portteja ajamaan.

Miniponi ei oikein syttynyt hommaan. Sain paljon kehottaa etenemään ja videollakin näkyy, että aikas paljon olisi toiveena saada lisää terävyyttä sekä nopeutta. Nopeutta ohjaan reagoimiseen ainakin tarvitaan reippaasti enemmän. Nyt tulee rumia joopas-eipäs käännöksiä ja arvuuttelua portin lähellä. Treeniä siis lisää! Me nyt toki olemme aivan aloittelijoita tässä hommassa.

Yksi pallo saatiin radalla alas. Se mikä harmittaa, on se miten helpossa kohdassa se saatiin putoamaan! Olis varmaan kannattanut yksittäisellä helpossa paikassa olevalla portilla tähdätä siihen keskelle... Rata puksuteltiin kuitenkin tällä kertaa ihanneajan puitteissa ja siitä tuli hyvä mieli.

 

Meinasin muuten radalla kämmätä ihan totaalisesti, voi apua... Kymppiportin jälkeen hölkyteltiin oikein kauniilla tiellä eteenpäin seuraavalle portille ja aivan portin edessä tajuan, että tämä portti on numero 1 eikä 11!! Käääääk! Mutta ehdinpäs vielä jarruttaa ja kääntää ponin nenän kohti oikeaa porttia. Huh, oli muuten tosi lähellä väärä rata!

Lopulta me saimme kuitenkin kurvata myös palkintojenjakoon! Nuorten hevosten Keilakunkku-cupissa otimme hopeaa ja Miniponi oli sekä luokan että cupin paras shettis! Hieno päätös ensimmäiselle pienimuotoiselle valjakkoajokisakaudellemme!

Keilakunkkukisassa

* * * Se on nyt tehty! Ensiesiintyminen valjakkoajon tarkkuusajoradalla! * * *

Kuvasta KIITOS Marjo Uimi

Tarkkusajokilpailu Keilakunkku

Hessitalli, Urjala, 16.10.2016

Nuoret hevoset (+35 cm)

Miniponin kanssa otettiin niin hyvä draivi valjakkoajoon laatuponikisassa, että samalla pöhinällä jatkettiin pujottelemaan portteja Hessitallin Keilakunkku-kisaan. Yksi pätevä tarkkuusajotreeni pohjalle, rohkeasti ilmoittautuminen menemään ja sitten alkoi kuka, mitä, missä ja milloin -ihmettely. Kisaa edeltävänä iltana vielä luin valjakkoajosääntöjä ja lähettelin tarkentavia kysymyksiä säännöistä kauhuissani siitä mihin olen nokkani laittamassa. Tai siis laittanut.

Kisapaikalla meinasi lopullisesti hymy hyytyä. Radan pituus oli kaksikymmentä porttia (20!!!) ja niistä yksi oli vaihtoehtotiellä oleva kolmen portin sarja. Voin rehellisesti sanoa, että ai kamala. Mää ajattelin, että tämmöisestä talli/seurakisasta on kiva aloittaa helpolla radalla valjakkoajon tarkkuusajoon tutustuminen. Ahahahaaa, ei se ihan niin mennyt, mutta henkiin jäätiin!

Ensimmäinen virhe, joka tuli tehtyä, oli valjastaa kopista suoraan tullut poni. Kulutin kaiken mahdollisen käytössä olevan ajan radan kävelyyn ja opettelemiseen ja tuli pieni hoppu laittaa poni valjaisiin. Orhi otettiin kopista pois ja aloitimme siitä suoraan kamojen virittelyn. Ei mitenkään siis yllättävää, että kotitallin hiljaisuudesta keskelle kisa-aluetta ja vieraita hevosia tuotu miniori pyöri, pörräsi ja oli huippukiinnostunut kaikesta. Ensi kerralle muistiin: Kävelytä ponia taluttaen ennen valjastamista.

Verkka-alueella oli tietysti muitakin ja meitsin ponista hävisi kävelyvaihde. Ainoa käytettävissä oleva etenemismuoto oli tepstepsteps-töpöravi kaula pystyssä ja iiiiihihiiiii-kiljuen. Meinasi kuskin hymy hyytyä, koska poni oli pikkusen ohjalla ja hetken mietin, että pysyykö pygmi pöksyissään ja hallinnassani. Karvapallo ei kuitenkaan tälläkään kertaa pettänyt, vaan hetken kohellettuaan rentoutui ja rauhoittui.

Lähtölinjan yli ja matkaan!

Kuten todettua, kisaradalla oli portteja paljon. Siis oikeasti paljon muistettavaa ja sellaisia yhdistelmiä, ettei ihan vaan rässittykään mitään ajattelematta läpi. Olin päässäni tehnyt kouluohjelman tapaisen radan näistä ajettavista porteista. Eli ajaessani ajattelin "puoli ympyrä - voltti - nelikaarinen kiemuraura - radan poikki - suunnan muutos" jne. Muistin koko radan! Hetkeäkään ei tuntunut epävarmalta minne ajan seuraavaksi.

Mutta. Ei apua miten rumasti mää ajoin! Tiesin itse minne olin menossa, mutta se miten ponille kerroin siitä, niin siinä on paljon parannettavaa. Tuli aivan liikaa käännöksissä pelkästä sisäohjasta railakkaasti vetämisiä, ennen porttia oikea-vasen-varmistelua ja epämääräisiä reittejä.

Eikä muuten kannata ihan kauheasti muutenkaan jäädä vain matkustamaan. Poni innostuu tästä touhusta ja tykkää suorittaa, joten ori yrittää tähdätä aina lähimmälle portille minne turpa osoittaa. Jos on kaksi porttia vierekkäin tai joku läheltä ohitettava portti, kannattanee kertoa sille nelijalkaisellekin että tämä ajetaan tai tuota ei ajata. Muuten käy niin että poni alkaa valua väärille reiteille.

Miten rata meni? Hyvin! Ei pudotettu yhtäkään palloa! Ja mentiin TOSI LUJAA. Vipellettin ihan niin kovaa kuin töppöjaloilla pääsee! (Joka ei ole muuten kauhean kovaa.) Päivän totaalinen nauruun repeäminen tuli, kun kuulin tuloksemme. Virhepisteitä 21,50 !! Kaikki ylitetystä enimmäisajasta! Buahahaaaaaa!

Radan pituus oli 675 metriä ja nopeus 210 m/min. Aikaa radan ajamiseen oli siis 193 sekuntia eli 3 minuuttia 13 sekuntia. Me käytimme hulppeat 3.55,96, joka on siis pyöreästi 43 sekuntia liikaa. Meidän tulee selkeästi opetella tiukempien kaarteiden tekemistä, turhaa hidastamista ja hävittää hukkametrejä porttien välissä. Vauhtia ei paljoa enää löydy lisää, koska näissä luokissa on laukkakielto voimassa.

Kuvasta KIITOS Marjo Uimi!

Päästiin me palkintojenjakoon kuitenkin! Saatiin luokassa sija 4/6, mutta ValjakkoTuki ry palkitsi ensimmäisen hyväksytyn tarkkuusratansa tekevät kuskit VaTun diplomilla!

Meillä oli ihan super hauskaa! Seuraavaksi miniponin turvan suunta on joulukuun alussa olevaan seuraavaan Keilakunkun kisaan.

Ps. Note to myself, part II. Kannattaa valjastaa kiireestä, hälinästä ja häiriöstä huolimatta poni oikein, niin ei ne vetoliinatkaan roiku löysänä ja toimettomana. ;)

Kuvasta KIITOS Marjo Uimi!

Kun oot ihan pihalla

* * * Valjakkoajon SM-kilpailut 2016 * * *

Niin paljon kuin määkin olen elämäni aikana kiertänyt ratsastuskisoja, hevostapahtumia ja kaikenmaailman muita hevos-liitteisiä häppeninkejä, oli hevossivistyksessäni valjakkoajon kokoinen aukko.

Kautta rantain jostain kuitenkin pikkulinnut visertelivät, että tämän vuoden valjakkoajon SM-kisat kisataan aivan meidän lähellä tänä viikonloppuna. Lapsivapaata, sateetonta, lyhyt matka eikä muutenkaan yhtään mitään muita kuin paljon hyviä syitä pakata itsensä ja kameransa autoon ja lähteä ihmettelemään meininkiä.

Oli aikas jännä saapua kisapaikalle. Olin aivan pihalla. Siis kirjaimellisesti ja ei-niin-kirjaimellisesti. En ollut ollenkaan tietoinen siitä minne mennä, mitä tapahtuu, miten tapahtuu ja milloin tapahtuu. Valjakoita meni ees ja taas, osa meni kovaa ja osa meni hiljaa.

Rohkeasti kuitenkin töppöstä toisen eteen ja ihmismassan suuntaan. Ensin ihmettelin yhdessä paikassa ja pienen hahmottamisen jälkeen siirryin toiseen paikkaan ja virittelin kameran. Muutaman tunnin kun seurasi valjakoita, oppi näkemään esteiden järjestyksen ja sen miten rata kierretään.

Pakko myöntää, että emmää kyllä vieläkään ymmärrä miten ne esteet kuului suorittaa. Tuntui että kaikki menivät eritavalla ne ja aina vaan kuulutettiin "ei virheitä". Lienee ehkä sopiva aika yleissivistää itseään vielä lisää ja tutustua lajiin sekä sääntöihin pikkuisen syvemmin.

Eilen oli jo ollut ensimmäinen osa kisasta, koulukoe. Tänään startattiin maraton, jonka mää näen hyvin pitkälti samanlaisena kuin kenttäkisojen maastokokeen. Oli vettä, erilaisia esteitä ja kovaa vauhtia! Huomenna kisan viimeistelee tarkkuuskoe.

Todella mielenkiintoinen päivä! Oikeasti! Mullahan olisi heti yksi passeli hevonen tähän lajiin, mutta mutta. En nyt ainakaan ihan vielä lupaa että meikäläinen ja Vode valjakkoajossa startataan. :)

Tämä poni oli mun suosikki - ihan supermakee!

(Jos joku haluaa tältä päivältä kuvia, niin laittakaa viestiä tuntomerkkien kera lively@suomi24.fi

Taitaapi kaikista puolenpäivän jälkeen B-osuudelle startanneista olla jotain kuvia.)