LISÄTIETOA:

torstai 29. syyskuuta 2016

Maasta se pienikin ponnistaa


Laatuponikilpailu 2016
Aulanko 25.9.2016
5- vuotiaat ajoponit
Not At All Lu Art (-11)

Onko kahdessa kuukaudessa mahdollista tehdä näyttelyponista niin taitava kärryjen edessä, että se voi osallistua laatuponikilpailun ajokokeeseen ja selvitä siitä helposti? Kyllä! Miniponi voi myös, esittäjä-kuskista huolimatta, tehdä sen verran hyvää jälkeä kisassa, että saalistaa sekä luokkavoiton että AjoChampion-tittelin!




Kisapäivä alkoi rakennearvostelulla. Olin itse todella jännittynyt ja hysterisoin jo ennalta myöhemmin olevaa ajo-osuutta, joten mitä todennäisimmin herkkä poni otti tästä itseensä. Niin paljon kuin tämäkin otus on kiertänyt näyttelyitä, se osaa ja pystyy seisomaan arvosteltavana paikoillaan ja edustavana. Tällä kertaa poni pyöri aivan tauotta tuomarien yrittäessä ottaa selvää rakenteesta ja liikkeitä esittäessä mentiin pomppuloikkaa.


Harmitti tosi paljon kun tulimme kehästä. Ei niinkään harmittanut ponin käytös vaan se miten surkeasti esitin! Miten onnistuinkaan lamaantumaan niin täysin ja olemaan saamatta mitään otetta oriin. Laahustin ponin kanssa trailerille, tuuppasin ponin sisälle mutustamaan heinää ja sitten kiinnostuneena katsomaan mitäs pisteitä meille kehästä annettiin.

Kyllä me kaikesta huolimatta ihan suht asiallinen saalis niitä pisteitä kasattiin! Rakennearvostelun keskiarvoksi tuli 7,7. Se oli koko 4- ja 5-vuotiaiden ajoporukan toiseksi parhaat pisteet ja parhaallekin jääneenä vain 0,5 pistettä. (Parhaan keskiarvo oli 7,75.)



Reilun puolen tunnin tyhjäkäynnin jälkeen alkoivat ajokokeet. Poneja osallistui kokeeseen viisi kappaletta ja meidän vuoro oli viimeisenä. (Tai ainakin näin luulin aikataulua lukemalla eikä kukaan mitään muuta infoa tietooni saattanut missään vaiheessa.) Katselimme ensimmäisen ajokokeen ja lähdimme sitten valjastamaan omaa ponia. Olin laskenut, että aika riittää ja ehdin verrytellä sopivasti. 

Reippaan valjastamisen ja omien vaatteiden vaihdon jälkeen köpöttelimme verryttelykentälle. Samaan aikaan kuulin pätkivästä kuulutuksesta jotain tietoja ponistani. Ihmettelin asiaa, mutta jatkoin kentällä kävelyä koska toinenkin poni oli siellä vielä ajaen. Eihän meillä ollut mikään kiire, koska olimme viimeisiä.

Asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja tein ponilla ravihölkkää muutaman ympyrän. Tässä kohtaa kuului kuulutuksetkin taas pätkimättä ja ilmoille raikui selkeä kehoitus meidän saapua maneesiin missä meitä odotettiin.




Olin jo valmiiksi jännittynyt ja tämä kohtaus vielä hieman pahensi sitä. Anteeksi pyydellen saavuin maneesiin myöhässä, vaikka en edes tiennyt että meidän piti siellä olla siihen aikaan. Kukaan ei ollut kertonut, että järjestystä oli muutettu. Ajokokeemme piti olla klo 12.40 ja reippaasti ennen puolta olimme kuitenkin jo tehtävien parissa tuomariston arvioitavana.

Ponia ei maneesi, yleisö tai tuomariston pöytä ihmisineen hetkauttanut. Orhi tepasteli paikalle isännän elkein ja toimi koko ohjelman ajan täydellisen hienosti. Suurimman kritiikin annan taas itselleni. Koska poni on pieni, erittäin herkkä ja todella tarkka saamistaan ohjeista, saattaisi olla aikas paljon parempaa ajoa, mikäli kuski muistaisi 1) hengittää, 2) mennä kroppansa kanssa samaan suuntaan kuin ohjasta nykii ja 3) olla jarruttamatta orhia turhaan. 

Ajokokeessa ei onneksi arvioida ohjelmaa kouluradan tapaan kohta kohdalta (viimeinen kolmikaarinen kiemuraura oli ainakin niiiiiin ala-arvoinen, että huh huh...) vaan yleisarvosteluna. Rauhoittelin lähes koko radan ajan ponia äänellä ja pyysin ravaamaan rauhallisemmin. Olisi pitänyt vaan antaa mennä, tuomaristo kun oli sitä mieltä että ravi oli melko energistä. Omasta mielestäni se on erittäinkin energistä, jos ei ponilla olisi koko ajan kuskin käsijarru päällä.


En sentään ole ainoa, joka ponista tykkää. Tuomaristonkin mielestä orhi on "erittäin kaunis poni ja erittäin lupaava ajoponi, jolla on ihana tukka". Hieman vaan ihmetyttää miten "erittäin lupaava ajoponi" arvioidaan kuitenkin vain 8,5 pisteen arvoiseksi? Sanallinen ja numerollinen arvio eivät aivan kohtaa.


Maneesista poistuttuamme uskalsin jo hengittää ja taisi joku pieni hymykin jo irrota. Hengissä selvittiin ja kaikki muu onkin sitten vaan plussaa!

Kentälle kuulin ajokokeemme tulokset ja ne kuulostivat oikein hyviltä. Yhtään en tiennyt mitä muut olivat saaneet, mutta se ei iloa ollenkaan vähentänyt. Me suoritimme sen mitä kohden olimme edelliset kuukaudet tähdänneet ja olin ponista todella ylpeä!

Tavisshettis ja Minishettis.
Nopeasti selvisi, että me nappasimme luokkavoiton, mutta ajochampion-tittelin saajaa jännitettiinkin hieman pidempään. Kisa oli erittäin tiukka ja 4-vuotiaiden ajoluokkavoittaja sai saman keskiarvon meidän kanssa lopputuloksiin. Miniponi oli kuitenkin ansainnut paremmat ajokoepisteet ja näin ollen taikaviittaa muistuttava voittoloimi puettiin superminiponin ylle!

Jos viime kerralla (laatuponikisa 2014) voittoloimi oli kokoa 135 cm, niin eipä tuo 105 cm kokoa oleva takkikaan ainakaan kylmäksi jätä. Lämmönhukka loimen alta on minimaalinen, kun se ulottuu korvista häntään ja peittää vieläpä jalatkin kokonaan, hahahhaaaaa.



Tänä vuonna palkintona oli mm. lahjakortit Hööksiin ja Börjesiin - aivan huikeaa!
Miniponi jatkaa valitsemallaan linjalla: tulin-näin-voitin. Jos joku vielä epäilee etteikö pienessä ponissa voisi olla laatua tai voisiko sillä osallistua tähän laatuponikisaan, niin eiköhän me olla tehty jo riittävästi näyttöä sille että osallistua voi - ja pärjätäkin! 

Kaksi osallistumista laatuponikilpailuun ja kaksi Champion-titteliä. Miniponi tiimeineen kiittää ja kuittaa. Ensi vuonna on uudet kisat ja uudet laatuponit, meillä on ikää tämän jälkeen liikaa näihin kekkereihin, mutta toivottavasti todella moni muu lähtee tähän todella hienoon (ja erittäin hyväpalkintoiseen!) kisaan mukaan!


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

lauantai 24. syyskuuta 2016

Auto on lastattu


Auto on lastattu...
Miniponin loimilla
harjoilla, herkuilla
suitsilla, sangoilla

Auto on lastattu...
Esittäjän jännityksellä
vaatteilla, varusteilla
eväillä, energialla

  Huomenna aamulla auto on lastattu täyteen laatuponikisaan lähtijöitä ja 
Ranger lähtee huristelemaan kohti Aulankoa.

Jännittää aivan jäätävästi! Olen suorastaan kauhuissani! Äääääääää!!!


torstai 22. syyskuuta 2016

Kun et olekaan kertonut blogissasi ihan kaikesta...


Toisinaan asiat alkavat rullata aivan pienestä viattomasta kysymyksestä kauhealla vauhdilla eteenpäin. Kuten vaikkapa "onko sun minillä ne ajovaljaat pienimmillään vai suurimmillaan"? Vastausta varten kaivelin valjaat pölyn alta, pullean ponin laitumelta ja yhdistin nämä asiat ottaakseni kuvan. Kun ne valjaat jo olivat valmiiksi siinä päällä, niin mikäpäs sitä estää menemästä samantien pienelle ajolenkillekin.

Miniponi on ajo-opetettu kolmevuotiskeväänä ajolle ja silloin kärryttelin nuorukaisen kanssa sen verran että homma tuli tutuksi. Seuraavat pari vuotta ajotouhun määrä on ollut kerran tuolloin, toinen tällöin. Eli epäsäänöllisen säännöllisesti muutaman kerran joka vuosi. (Tekisi mieli sanoa, että muutaman kerran kuukaudessa, mutta huijaisin tosi rankasti ainakin itseäni, hah!)


Kun sitä yhden kerran oli käynyt kärryttelemässä ponin kanssa, huomasi sitä lähtevänsä lenkille toisen kerran, kolmannen kerran ja sitten jo istuvansakin tietokoneen edessä ihmettelemässä milloinkas se laatuponikisa järjestetäänkään. Tämä karvapallohan voitti kaksi vuotta sitten koko homman 2- ja 3- vuotiaiden päivänä ja oli Junior Champion. Se tarina olikin aikasmoinen myrsky vesilasissa ja naurattaa vieläkin miten Miniponin voitto meni joillakin niin kovasti tunteisiin. (Vuoden 2014 laatuponikisahöpinöitä näet TÄSTÄ KLIKKAAMALLA)

Tässä kohtaa, kun tämä ajatus laatuponikisaan osallistumisesta päässäni syttyi, elettiin elokuun alkua ja kilpailuun oli aikaa kaksi kuukautta. Lähtötilanteena oli täysin ajokunnoton paksu poni, joka ei osannut kääntyä kärryjen edessä. Tai siis tottakai osasi kun tuli tiehaara vastaan, mutta mitenkään valjakkoajomaisesti ja fiksusti ei kääntyminen onnistunut. Ei ollut mitään syytä ollut opetella. Tietä oltiin menty suoraan ja sitten käännytty 180 astetta ympäri ja puksuteltu samaa reittiä takaisin.


Soitin pienen puhelun ammattiauttajalle heti kun tajusin että nyt tätä neitiä vissiin vietiin kohti tavoitetta ja hänen rohkaisemanaan uskalsin lähteä tekemään tätä pientä kesälomaprojektiani.  Tämä HHH - Hullun hauska hanke - on oikeasti ollut aivan hillittömän vinkeä ja palkitseva! Alkuun tein todella lyhyitä treenejä ponin kanssa aloittaen erittäin alkeista. Kärryjen veto oli tuttua juttua orhille, joten siitä seuraava askel oli kuntoa ylös ja käännöksiä erisuuntiin.

Monen monta ensimmäistä viikkoa kävelin kärryjen vierellä menemättä ollenkaan kyytiin ja opetin ponia kääntymään. Siitä sitten kyytiin ensin yhdeksi pellon pitkäksi sivuksi ja sitten pikku hiljaa matkaa lisäten. SportTracker on välillä ollut päällä ja perustreeni on ollut 15 min ja n. 1,2 km. Siitä voin sanoa istuneeni kärryillä kuukauden treenin jälkeen viitisen minuuttia. Nyt viimeiset treeniviikot olenkin jo nököttänyt kyydissä kotipihasta lähtien ja kotipihaan kyydissä palaten.

18.8.2016

 
Kuukauden kotipyörimisen jälkeen lähdettiin ensimmäistä kertaa valvovan katseen alle. Jännitti muuten ihan kauheasti! Oltiin poistumassa mukavuusalueeltani enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Treenattiin Hessitallin valjakkokentällä kääntymistä ja varsinkin se kärryillä kököttävä blondi sai todella paljon opastusta. Ei tuollainen valjakkoajo olekaan mitään helppoa! Jokainen askel pitää ajaa, koko ajan pitää kuskin pää olla kasassa ja jokaikisessä kurvissa pitää itsensäkin kääntää sinne minne mennään eikä vain nykiä ohjasta.

Hessitallilla eka treeni opettajan kanssa 3.9.2016




Poni sai valtavasti kehuja opettajalta ja itselleni tuli varmuutta siitä, että kyllä tässä taidetaan oikeilla jäljillä olla ja samaan suuntaan jatketaan matkaa. Hiukan ollaan tämän jännän ensimmäisen valmennuspäivän jälkeen käyty naapuritallin kentällä pyörimässä, mutta pääasiassa ollaan edelleen vaan kuivan syksyn mahdollistamana hyödynnetty kotitallin viereistä peltoa.

Miniponilla on käytössä Ideal Harnessin synteettiset valjaat koossa minishettis.

Valmennuskertoja Hessitallin kentällä on tullut kaksi vielä lisää, varustemuutoksia on tehty, valjaita fiksattu ja lopputulos on se, että ensi sunnuntaina Miniponi 5vee esiintyy Aulangolla laatuponikisassa. Luvassa on rakennearvostelu ja ajokoe.


En tiedä miten tulevana sunnuntaina käy. Menee sitten hyvin tai huonosti, on tämä kahden edellisen kuukauden mittainen matka kohti tavoitetta ollut todella mahtava! Kesä on vaihtunut syksyksi, poni on laihtunut, saanut lisää lihasta ja olen oppinut erittäin paljon uutta. Olen suurella motivaatiolla edennyt hitaasti hiiruhtaen kohti määränpäätä ja olen nauttinut jokaikisestä ajotreenistä!

Siinä missä elokuun alussa poni veti tyhjiä kärryjä muutamia satoja metrejä, ollaan nyt tilanteessa missä pohditaan ponin asettumista ympyrällä, korjataan ajurin yläkropan asentoa ja ihmetellään naureskellen sitä miten kentällä tehdyn intensiivisen valjakkokoulutreenin jälkeen on vatsalihakset hellänä! Tai otetaan kuvia lenkin jälkeen miten ponilla on kirjaimellisesti munahiki. Lienee pieni todiste siitä, että hommiakin on tehty eikä vain laahustettu laamana.

Tämä kaikki on ollut aivan huikeaa! Olen jokseenkin sanaton. Enää en ponia valjasta ennen kisapäivää vaan kaikki on tehty mikä tehtävissä on. Sunnuntaina sitten tiedetään miten meni.


tiistai 20. syyskuuta 2016

Eliittiponiini


Minishet. o. Not At All Lu Art (-11) 
Shetlanninponien Eliittinäyttely
Kangasala, Equillence Center Tavela, 11.9.2016
Tuomari: Irvine Burgess, GB
Kun olet lauantai-iltana (...yönä) fanittanut Cheekkiä keikalla Turun keskustassa Börssissä ja kotiutunut liki puoli kolmea, tuntuu todella fiksulta ajatukselta lähteä seuraavana aamuna kukonrääkymän aikaan ponin kanssa kohti näyttelyä. Mutta niin vaan sitä potkaistiin uusi päivä käyntiin kello kuusi muutaman tunnin prinsessaunien jälkeen ja haukotellen kasattiin poni ja perhe kuljetuskalustoon startaten Kangasalan suuntaan. 



Miniponien luokat ovat aina ensimmäisenä ja tänäkin aamuna ennen puoli kymmentä oli poniori liekeissä jo kehässä. Luokassa oli hurjat kaksi ponia ja ennakkoajatuksista huolimatta oli tulos vanha tuttu.



 


Miniponi oli tällä(kin) kertaa luokkavoittaja. Komeat rusetit ja hienot palkinnot täällä! Oli ihan ensimmäinen kerta kun mun joku otus saa kaulanauhan! Wow! 

Kumpi meistä olikaan näyttelyä edeltävän yön pämpännyt nukkumisen sijaan?



Hiukankos on pikkuisäntä ylpeä ponistaan!

Odotettiin kiltisti koko päivä melkein iltakuuteen saakka ja näyttäydyttiin vielä lopuksi BIS-kehässä. Sieltä ei menestystä tullut, mutta ei haittaa! Upeita poneja, hieno ilma, buffetissa hyvät sapuskat ja oikein kiva reissu kokonaisuudessaan. Kotimatkakin sujui enempiä haukottelematta ja ai vitsit miten makoisalta maistui matkalta Kotipizzasta napattu pizza! 


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Syksyä kohden


Se olis sitten siinä tältä erää: Kesä, laidunkausi ja kesäloma. Tai nyt kyllä ihan pikkuisen huijaan, koska tänään on pihalla tarkentunut pomppia ilman pitkähihaista, talvitarhaan on kesän aikana kasvanut iloisen vihreä pohja ja meitsilläkin on kesälomaa jäljellä muutamia päiviä. Sitten se arki taas koittaa ja saa mennä ziljoonaa. Nyt olen kulkenut vaan noin kolme sataa, heh heh.



Talvitarhan pohja oli pientä kunnostusta vailla. Pohja on tehty monen monta vuotta sitten ja nyt alkoi pintahiekan päälle ilmestyä reipas määrä kiviä. Alkuun niitä kiviä innokkaasti sihtailin talikolla sivuun, mutta jo keväällä päätin että nyt riittää ja ennen talvea pirautan puhelimella saapuvaksi hiekkaa satsin.

Sitä hiekkaa kipattiin 21 tonnia viime viikonloppuna tarhaan. Meikä likka sitä hiekkaa sitten nuoruuden (köh köh) innolla kärräsi kottikärryillä kaksi päivää ja totesi sitten, että...


... nyt riittää lapioiminen ja pyysi traktorikuskin paikalle levityshommiin. Alle puolen tunnin tuli valmista ja taas kelpaa heppojen ottaa hiekkakylpyjä sekä spurtata kurvit suoraksi.







Jätkäporukka siirtyi uteliain mielin laitumelta tarhaan ja me olemme nyt valmiit syksyn tuuliin ja talven tuiverruksiin.