Ammattivalokuvaajan matkassa

* * * Tarinoita kuvien takaa * * *

Aika: syys-lokakuun vaihde 2017
Paikka: Salon seutu
Kuvaaja: Jaana Vuola

Jaana laittoi viestiä kertoen löytäneensä hienon kuvauspaikan Salon reunamilta ja kyseli lähtisinkö ponin kanssa kuvauksiin vesiputoukselle. Sovimme päivän ja valmistelut olivat valmiit jatkumaan. Meinasin ensin kirjoittaa että valmistelut olivat valmiit alkamaan, mutta olihan takana jo työtä. Jaana oli etsinyt kuvauspaikkaa ja selvitellyt kannattaako sinne lähteä. Tämän jälkeen alkoi vasta mun ja ponin osuus.

Näin äiti-ihmisenä ensimmäinen tapahtuma "kyllä lähden" -vastauksen jälkeen on taikoa perillisilleen hoitopaikka reissun ajaksi. Olin tuolloin vielä äitiyslomalla, joten palkkatyöt eivät olleet este matkalle arkipäivänä. Vetoauto ja traileri hengailevat omassa pihassa, joten niiden suhteen työ oli vain tankkaus sekä yhdistäminen.

Kuvauspäivää ennen yleensä pesen ponin hännän, selvittelen jouhet, siistin orin ulkonäön ja pakkaan tavarat. Mitään sen suurempaa ei mukaan yleensä lähde. Ponilla on päässään nahkariimu ja siihen on kytkettynä tumma sileä nahkahihna. Mukana on ollut myös vakiona varsasta saakka palkkiokuppina toiminut pienen pieni vaalean vihreä pehmosanko sisällään kuivia leivän paloja.

Näiden kuvien kuvauspaikasta itselläni ei ollut etukäteen oikeastaan mitään käsitystä. Jaana tuli sovittuun aikaan kotipihaani (asumme aika lähekkäin) ja huristelimme siitä yhtä matkaa kohteeseen poni kyydissämme. Jaana antoi ajo-ohjeita ja itse sain lähinnä vain arvailla milloin olisimme perillä.

Matkaa tälle kuvauspaikalle kertyi puolisentoista tuntia. Perillä ei odottanut aivan ennakko-odotusten mukainen paikka, joten aluksi jätimme ponin traileriin vielä odottamaan ja lähdimme kävellen katsomaan ympäristöä. Jaana tutki ja pohti sopivia kuvauspaikkoja ja itse kuljin mukana yrittäen näyttää muultakin kuin puusta pudonneelta.

Tämän postauksen alussa on kuva läheltä vesipatoa, pienen matkan päässä putouksesta, ja se on otettu kuvauspaikalta näistä kolmesta ensimmäisenä. Kuvassa vasemmalla on vettä ja oikealla tie, tässä kohtaan kulki polun tapainen ja poni parkkeerattiin siihen. Itse seison kuvan ulkopuolella vasemmalla ja pidän ponin narusta kiinni.

Tämän jälkeen siirryimme paikkaan mitä varten olimme tuonne ajaneet eli putoukselle. Kuvaaja Jaana on itse kuvannut kuvasivullaan tätä otosta näin: "Poni kävi myös pienellä putouksella mutta nyt oli olosuhteet hieman liian hankalat jo joka tavalla, liian pimeää ja vesi virtasi liian kovaa hankalassa maastossa niin ponikin jo meinasi että jotain rajaa 😂 Mutta kaikenlaista pitää käydä katsomassa"

Eli kuten sanottua, ei ihan helppo juttu tämä. Kulku tuohon paikkaan, missä poni seisoo, oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Toki siellä itse rämpi yksinään jotenkin, mutta se että hilaa mukanaan yhden ponin sinne, niin menee jo hieman haastavan puolelle. Ori on erittäin asiallinen ja luottaa sekä itseensä että meihin, joten jyrkkää rinnettä tultiin alas maltillisesti ja pienen pyydä-palkitse-ja-kehu -hetken jälkeen saimme ponin sinne minne Jaana toivoi. Poni oli kuohuavaa vettä kohtaan hieman epäileväinen, mutta seisoi tuossa jokitörmällä kuitenkin paikoillaan. Itse olen ponia alempana herkkukipon kanssa, aika lähellä vesirajaa ja puhelen sille ystävällisesti ja rauhoitellen.

Jaana otti myös parista muusta paikasta kuvia täältä kuvausmiljööstä, mutta lopulta vain nämä kaksi julkaistiin. 

Kännykkäotos kirkolta - oli muuten ihan jäätävän kylmä tuuli tuona päivänä!

Kotimatkalla pysähdyimme vielä Salon keskustassa sijaitsevalle Uskelan kirkolle. Nämä julkisten paikkojen visiitit ponin kanssa tuottavat aina pitkiä katseita, nauravaisia vastaantulijoita ja useimmiten myös juttelemaan pysähtyviä uteliaita. Täälläkin vaihdoimme muutaman sanan kirkon pihalla työskentelevien työntekijöiden kanssa. Olivat kovasti tohkeissaan kun heidän työpäiväänsä tultiin näin erikoisella tavalla ilahduttamaan.

Syy miksi pysähdyimme kirkolle, oli Jaanan tieto siellä olevista hienoista portaista. Näyttipä jopa kuvankin niistä kyseisistä portaista jonkun toisen valokuvaajan ikuistamana. Minälikka reippaana kävelyttelin ponia narussa tietä pitkin ja samalla kauhealla tohinalla kävelin niiden portaiden ohi. Kun Jaana hihkaisi että tässä nämä portaat on, tuli kyllä tahaton nauru. Ihan oikeasti - en edes huomannut niitä super-kuvauksellisia (ovat tosielämässä aivan pienet ja mitättömät) portaita!!! Maailma näyttää valokuvaajan silmin aivan erilaiselta!

Kuva, joka niiden portaiden juurelta on otettu, on aivan ehdoton ykkössuosikkini edelleen kaikista Jaanan ottamista kuvista! Ponin ilme on aivan mahtava! Mielestäni ori näyttää kuvassa aivan siltä kuin hihkuisi "Catch me if you can!!!" ja karauttaisi sitten menemään. Poni on kuvassa ryhdikäs, valpas ja hyväntuulinen. Lieneekö jossain kameran takana tapahtunut jotain jännää juuri kuvaushetkellä.

Enkä ole ainoa, joka on kuvaan tykästynyt. Facebookissa tämä kuva on Jaanan kuvasivulla kerännyt yli tuhat (1000!) tykkäystä! Wau!

Kuvaukset ajoineen veivät aikaa likipitäen koko päivän ja siinä kohtaan missä meidän osuus loppui, alkoi vasta Jaanalla suurin työ. Kuvat olivat toki muistikortilla, mutta vielä ne pitäisi käydä läpi, käsitellä ja parhaimmat julkaista.

Tässä oli hieman tarinaa näiden kuvien takaa. Joku toinen kerta sitten taas uudet ammattikuvaajan kuvat ja ponin pitelijän jutut kuvien ympäriltä. Sitä odotellessa suosittelen lämpimästi tutustumaan Jaanan kuvasivustoihin ja niistä löytyviin upeisiin otoksiin!

Kuvista iso kiitos taitava Jaana Vuola!

Valokuvaaja Jaana Vuola

Instagram: photosby_jaana/

Facebook: photosbyjaana