LISÄTIETOA:

tiistai 13. elokuuta 2013

Operaatio "tarhan pohja kuntoon", osa 2

Vuosi sitten kahteen tarhaan tehtiin pohjanparannustyöt (lue lisää: Operaatio tarhat kuntoon 24.8.2012) ja ne onnistuivat todella hyvin! Yhtään ei ole ollut enää kuraa porteilla (tai niiden läheisyydessä) ja tennareilla on hevoset saatu vietyä ja haettua tarhasta sateesta, tai viikkojen kaatosateesta, huolimatta!

Lähtötilanne 2.8.2013

Kirjoittelin tänne jo silloin viime elokuussa, että toiseen tarhaan taisi tulla päällimateriaalia liian vähän. Olin oikeassa - nyt tarhassa oli sateiden ja hevosten tepsuttelun seurauksena noussut pohjalla olevia kiviä pintaan hyvinkin paljon. Tämä vaikeutti tarhan siivoamista ja harmitti, että hevoset kilistelivät kävellessään kivien päällä.

Tälläkin kertaa on äärettömän hyvä asia tuntea sopivia ihmisiä. Puhelinsoitto ja muutamaa päivää myöhemmin Upi peruutti työkuorma-autollaan hiekkakuorma (virallisesti hieno täytesora) kyydissään pihaan. Auton perä tarhan portista sisään ja kippis. Lisää pintamateriaalia oli näin saapunut perille, jopa täsmälleen samaa tavaraa kuin vuosi sitten.

Kuorma saapumassa 4.8.2013



Siinä se on: 18,15 tonnia hiekkaa

Vielä olisi yksi työvaihe jäljellä: kasan levittäminen. Tein pieniä tarhajärjestelyitä ja laitoin Voiton ja kasan samojen aitojen sisäpuolelle. Nuorukainen on äärettömän innokas kaivelemaan, joten ajattelin tarjota herralle pientä aktiviteettia...

Voitto työtehtävänsä edessä 4.8.2013

Tässä hevosvoimassa oli kuitenkin joku käyttöhäiriö ja parin kavion heilautuksen jälkeen kasa sai jäädä täysin koskemattomaksi. Piti näinollen siirtyä suunnitelmaan B, suurempiin hevosvoimiin.

Traktorihommia 13.8.2013


Mukavan avulias naapuri tuli traktorillaan levittämään hiekat. Sama mies, sama traktori ja yhtä hyvä työnjälki kuin vuosi sitten!

Valmista! 13.8.2013


Tältä tarhassa nyt näyttää! Kelpaa poikien tepastella!

5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. heh! Onhan tämmöinen tarhan pohjan kunnostus hevosten ja omistaja- tallinpitäjän arkea helpottava asia! :)

      Poista
  2. Voi vitsit! Olen kade :) Tuli niin siistiä :) Paljonko tuollainen hiekkakuorma tuli maksamaan? Mitä ylipäätään tarhojen kunnostus (http://blondiponit.blogspot.fi/2012/08/operaatio-tarhat-kuntoon-2482012.html) maksoi? Siis jos viitsit kertoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuollainen hiekkakuorma aivan mahdottomia maksa (ainakaan omasta mielestäni). Riippuu aivan siitä miten pitkä kuljetusmatka on, minkälaista maa-ainesta tilaa ja kuka kuljettaa.

      Jonkunlaiset laskelmat tuolla viime syksyisessä postauksessa onkin lopussa, mutta kivien ja hiekan osuudet puuttuvat. En muista nyt enää mitä ne olivat, mutta paljoa ei varmaan mene pieleen, jos sanon että viime vuoden hommat + tämän kuukauden ylläpitokunnostuksen sai 2000 eurolla.

      Poista