LISÄTIETOA:

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lisää treeniä!

Päivä lukuina (28.12.2013)
 
Voitto 4veellä (ja Porrella) treenit ovat jatkuneet viikonloppuna. Eilen, lauantaina, kävimme kolmen ratsukon voimin pidemmällä maastolenkillä. Tämä oli Voiton ensimmäinen näin pitkä lenkki! Voisi melkein sanoa, että ensimmäinen virallinen matkaratsastusharjoite! Siitä innostuneena kaivelin sykemittarin sekä GPS-rannekkeen reissuun mukaan. Ensin mainittu ei ottanut ollenkaan kontaktia lenkin aikana, joten siitä ei mitään iloa ollut. Garmin Forerunner toimi sentään, tapansa mukaan, erittäin hyvin!

Voitto oli syönyt kyttäkauraa ja teki jo heti alkumatkasta täyden käännöksen ja yritti poistua paikalta. Aikansa pöristyään uskalsi ohittaa tien ulkopuolella kerällä olleet salaojaputket. Kaverinsa Porre ja Stimir ohittivat nämä korvaakaan heilauttamatta...

Teimme hitaalla vauhdilla maastoretkemme eivätkä ruunat kovinkaan nuutuneita olleet kotiin tultuamme. Porren syke oli 3 minuutin kuluttua pihaan saapumisesta 54 ja Voitolla 7 minuutin kohdalla 36 ! Sykekahva löysi välittömästi Porren sykkeen litimärästä talvikarvasta, mutta Voiton klipatusta kyljestä ei lukemia meinannut saada mitenkään. Lopulta vesikastelu ja kahvan "nitkuttelu" avittivat sykelukeman saamisessa.

Kelin suhteen kävi tosi hyvä tuuri! Ei tippaakaan vettä koko lenkin aikana! Lenkin jälkeen pisaroita tarjoiltiinkin sitten taas taivaan täydeltä koko loppupäivän...

* * * * *



Sunnuntaina, eli tänään, Voitto teki palauttelun eilisestä irtohyppäämällä melkein vuoden tauon jälkeen! Hyvin sujui! Kovinkaan montaa kertaa ei kujaan ruunaa viety ja lopetimme kun okseri oli 110 cm korkea. Leikitellen tuo sellaisia korkeuksia hyppää. Videolla okseri on metrin.

Ei Voitolla eilinen painanut töppösissä yhtään. Vinkui, kaahasi ja pukitteli maneesissa sielunsa kyllyydestä!

6 kommenttia:

  1. Tee joskus postaus sinun ja Porren taipaleesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on monesti pyydetty ja on "do it" -listalla. Eli tulossa! :)

      Poista
  2. No ei kyllä tuo kovinkaan raskaalta tuo hyppääminen tuossa videolla näyttänyt:--D Kiva heppa sulla! :)

    VastaaPoista
  3. Sun täytyy todellakin ruveta hyppäämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakaan en rupea. Jos ei Voiton kanssa ole yhteiset askelmerkit edes koulupiiperryksessä, niin en edes vitsilläni ajattele estetreenejä. :P

      Poista