LISÄTIETOA:

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Syötä Chiaa!

* * * En syötä * * *

Porre

Tuossa jokunen tovi sitten, kun täällä oli valloillaan ähkyepidemia, sain monen monta kehoitusta syöttää ratkaisuksi chiaa. Itse en tätä ihmesiementä ole hevosilleni kokeillut, mutta olen seuraillut sivusta kavereiden kokeiluja ja tullut niiden myötä hivenen chia-vastaiseksi.

Keskustelin klinikkaeläinlääkärinkin kanssa aiheesta ja hänellä oli saman suuntaisia ajatuksia kanssani. Itse olen kokenut nämä siemenet pääosin erinomaisen mainonnan myötä tulleeksi hittituotteeksi. Jos / kun näitä pieniä pipanoita on ollut olemassa "aina", miksi vasta nyt yhtäkkiä ne koetaan super-foodiksi hevoselle? Voiko sama tuote parantaa aivan kaiken mahdollisen? Varsinkaan, kun en ole nähnyt tutkimustuloksia väitteiden vahvistamiseksi esim. hiekanpoistossa suolistosta. Sekä miten voi olla mahdollista, että jouhet ovat kasvaneet selvästi ja karva on täysin erilaista jo parin päivän syötön jälkeen? Toimisiko plasebo yhtä hyvin? Niihin omistajiin nimittäin, heh.

Varmasti chiassa on hyviäkin ominaisuuksia! Aivan epäilemättä siemenissä olevat rasvahapot vaikuttavat positiivisesti karvaan sekä jouhiin. Tämähän on yleensä se selkein silminhavaittava muutos näissä chiaa syövissä hevosissa, mutta ottaahan tämänkin huomaaminen useampia viikkoja, tai ehkä enemmänkin kuukausia.

Tästä päästäänkin hyvin löysällä yhteydellä siihen, mitä omat hummani nyt syövät!


Suosin suomalaista, joten suomalaiset puttepalleroiseni mutustelevat kotimaista pellavaista. Tutkimustuloksia löytyy, hinta on kohtuullinen, tuote on ennestään hyväksi havaittu ja - mikä parasta (?!) - lupaukset ovat suunnilleen samaa luokkaa chian kanssa.

klikkaa kuva suuremmaksi!


Sekä Porre 17vee, että Voitto 5vee, syövät täsmälleen samoista purkeista ruokaa heinän lisäksi. Molemmat saavat iltaisin yhden litran kokokauraa, 3 dl turvotettua pellavaista ja nyt karvanlähdön aikaan kuurin BE- vitamiinia. Lisäksi ripottelen ruokiin pienenä pikanttina lisänä myös Suppleaze Goldia nivelten hyvinvointia lisäämään.

Pharma Power-Lyte on elektrolyytijauhetta, mutta nyt on purkki tyhjä. 1hevosvoiman nettikauppaan oli aivan hetki sitten ilmestynyt mielenkiintoinen uutuus elektrolyyttimarkkinoille! Taidan kokeilla sitä seuraavaksi! Uutuus-elektrolyytti, Elecrtoform EQ, on samalta valmistajalta kuin Suppleaze Gold.

Tarulandiassa tallipaikalla oleva islantilainen

... ja jotta hevostätien päät olisivat mahdollisimman hämmennyksissä kaikista vaihtoehdoista, bongasin tänään Facebookin hevostarvikekirppikseltä uuden haastajan ryhmään "auttaa-aivan-kaikessa-mahdollisessa": HAMPPU!

"Kiinnostaako jotakuta alkaa syöttää hamppua hevoselleen? 
Suomesta ei vielä hirveästi tietoa hampun terveysvaikutuksista hevosille löydy, 
mutta Englannista sitäkin enemmän. Hampunsiementen kerrotaan parantavan:
- nivelten liikkuvuutta
- verenkiertoa
- ihoa, karvaa, jouhia, silmiä
- ruoansulatusta
- alentaa tulehdusrikiä
- rauhoittaa hevosta ja vähentää hermostuneisuutta
- parantaa immuunijärjestelmää
- hyvä proteiinin lähde, kasvattaa lihaksia"

* * *

 Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, lopettelen tänään nämä höpinät. Totean vain viimeiseksi, että ei ole yhtään ainutta ähkyä tai siihen viittaavaa oiretta ollut madotuksen jälkeen! Toivottavasti samalla vireellä jatketaan! *kop kop*

17 kommenttia:

  1. Meillä oli issikalla kokeilu olisiko ollut 2009. Hampunsiemenrouheesta tehty rehu, missä testattiin sen vaikutuksia ihottumahevoselle. Annos oli 3 dl / pv. Ja mielestäni siitä oli apua, tosin olosuhteetkin olivat hyvät, ja issikka voi paremmin kuin ennen ja ihottuma-aika ei ollut niin voimakas kuin muina vuosina. Tätä testatiin muistaakseni 20 - 30 yksilöllä, mukana myös suokkeja. Ja testiryhmän perusteella osalla oli positiivisia vaikutuksia rehusta johtuen.

    VastaaPoista
  2. Chia on kyllä ollut tosi paljon nyt esillä eri blogeissa, jopa kyllästymiseen asti... Tämänkin otsikon ensin nähdessäni olin vähän *voi ei*, mutta onneksi luin tarkemmin. Hyvin ovat kyllä Chiaa saaneet markkinoitua.

    VastaaPoista
  3. Samoilla linjoilla Tarun kanssa. Yksi muotijuttu lisää. Voi toimia tai olla toimimatta, itse uskon siihen heti, kun oikeita tutkimustuloksia tulee. Käyttökokemuksilta vie pohjan aina se, että moni kehuu syöttäneensä ko. tavaraa tyyliin kolme päivää ja tadaa, hevonen on parantunut suolistotulehduksesta, jouhet kasvaneet 10cm, luonne tasoittunut ja puhkuritkin ovat hellitäneet. Ja kaikki tosiaan alle viikossa...

    VastaaPoista
  4. Olen pitkälti samaa mieltä, että chia on ylimainostettua ja yliarvostettua, varsinkin kun ulkomailta tuotetun, järkyttävän hintaisen siemenen sijasta samankaltaisia "ihmeaineita" saa kotimaantuotantonakin (hamppu, pellava). Päätin kuitenkin testata itse ennen kuin muodostan tiukempaa mielipidettä. Sanotaanko nyt näin, että aion seuraavaksi kokeilla huomattavasti edullisempaa Pellavaista..! Chialla parin kuukauden syötön myötä saatu hyöty on tasan tarkkaan kiiltävämpi karva ja takuttomammat jouhet -- saman varmasti tekisi myös jokin muu rasvapitoinen ravinne, vaikkapa ihan ruokaöljy? Olen toki vilpittömästi onnellinen, että joillekin hevosille chiasta on iso apu. Kukin syöttää mitä parhaaksi näkee, mutta tosiaan, vähän tässä meinaa olla turhan hypetyksen makua ;)

    -T

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus! Itse suhtaudun näihin kaikkiin villityksiin skeptisyydellä. Ylipäätään kaikenlaiset purkkisulkeiset ovat enemmän tai vähemmän omistajan päätä varten. Vain yksi ratkaisee, heinän laatu! Mutta kyllähän sitä tulee kaikenlaista purkkia silti ostettua :) Hienoa että teillä on päästy ähkyistä. Täytynee miettiä siis itsekin, josku kuitenkin madottaisi myös keväällä.

    VastaaPoista
  6. Chia ei vakuuta minuakaan ja sama toitotus ja mainostus tulee korvista ulos. Olen kokeillut, mutten huomannut niin yhtään mitää eroa hevosessa, paitsi ekoina päivinä sen maha oli selvästi kipeämpi, kun ennen kuuria.

    Hampunsiemeniä meillä sensijaan syödään, tuotteen löysin nykyisen tallinpitäjän kautta. Kotimainen tuote ja hyvä rasvahappokoostumus, siinäpä syyt syöttöön, kun en pellavaa halua antaa. Ja koska hevosella on nivelten kanssa sanomista, niin nuo rasvahapot ei ole huonoksi siihenkään vaivaan Suppleaze Goldin lisäksi. Jouhet on kasvaneet ja karva kiiltää, tosin en tiedä johtuuko se hampusta. ;)

    VastaaPoista
  7. Hamppua kannattaisi kokeilla. Syön itse jogurtin ja puuron seassa hamppuproteiinia jauhemuodossa. (Siemenistä jauhettu) Olen huomannut sen parantavan ruokahalua, helpottavan ärtyneen vatsani kipuja ja suorituskyky on parempi. Tehtiin siitä jopa pizzapohja kerran, hyvää oli :D
    En usko siitä mitään haittaakaan olevan hevoselle, suosittelen testaamaan. Yleensä koirat yms. elukat ovat pitäneet hampusta.

    VastaaPoista
  8. Meidän 22-vuotias puokkipappa ei suostu syömään pellavaista. Nyt ollaan saatu pysymään hyvän heinän, ruokintakalkin ja Racing selected rehun kanssa heppa tosi hyvässä kunnossa. Ennen se on
    aina laihtunut keväällä melko paljon, mutta nyt ei yhtään ja selected on auttanu myös lihasjäykkyyteen tosi hyvin.

    T. Tiina

    VastaaPoista
  9. Avasin tämän postauksen ajatuksella että voi ei, blääh, taas yksi värvätty, melkein pyramidihuijattu ;) Onneksi kyseessä ei ole ternimaitokapselit eikä tahitian noni eikä mikään muukaan kaiken fiksaavaa persikkamehu vaan sentään jo ammoisten inkasotilaiden superfood joka saa käyttäjänsä kakkimaan kultahippusia. Vai miten se nyt menikään ?

    Mulle on ihan sama mitä ihmiset hevosilleen syöttävät, kunhan jotain syöttävät, kauppa se on mikä kannattaa, paitsi laman aikana joten nyt on hyvä rummuttaa blogeissa "Valitut Palat-Reader's Digest" tyylisiä käyttökokemuksia.

    Ärsyttävintä tässä markkinoinnissa on ollut ettei tyydytä kertomaan miten välttämättömiä kaukomaiden marjansiemenet suomalaiselle hevoselle ovat, vaan kaikki mainonta perustuu muiden hyväksi havaittujen tuotteiden lyttäämiseen, kuten esim pellavan josta on yht äkkiä tullut täydellinen katastrofi hevosen ruokinnassa :(

    Niin kauan kun mä saan päättää niin meidän hevoset eivät chiaa syö, Nih. Otetaan päivittäin pellavaa säkistä ja extrana kesäkaudella hamutaan turvalla _ne todelliset superfoodmarjat_puista ja pensaista :)

    Kiitos tekstistäsi ja anteeksi avautumiseni.

    VastaaPoista
  10. Itse voin suositella chiaa. Söin sitä ensin itse ja sitten syötin hepalle. Oma iho on normaalisti talvisin pintakuiva, mutta viimeksi kosmetologilla käydessäni ei tullut moitteita kuivasta ihosta. Lisäksi itselläni on taipumusta vatsaongelmiin ja chia on auttanut myös siihen. Hepan löysähkö uloste muuttui myös kiinteäksi. Hevosen suhteen asiaan voi vaikuttaa toki muutkin asiat ja olen sille syöttänyt aika pieniä määriä.

    VastaaPoista
  11. No mutta Taru! Älä nyt pilaa iloa niiltä jotka ovat onnesta soikeita kun kaikki vaivat ontumasta puhkuriin häipysivät Chialla kahdessa päivässä! ;)

    Joo, sorruin, myönnän. Ensin oikeasti vähän innostuin, mutta epämääräisten tietojen vuoksi (tee sitä tee tätä, anna noin anna näin, määrät sitä ja tätä) tulin epäluuloiseksi. Toinen meni pahemmalle rippelle, toinen ei muuttunut miksikään. Itse kuitenkin jäin koukkuun vatsahaavani kera. ;) Ehdottomasti liotettuna, kuivana vatsa tuli kipeäksi (jotain se siis tekee!). Lääkkeitä en ole tarvinnut kohta puolen vuoteen. MUTTA tämä varmasti tosiaan toimisi jollain muullakin, joka sen rauhoittavan liman tekee. Mitään muuta hyötyä en ole havainnut. Hamppua olenkin tässä jo vähän silmäillyt seuraavaksi. Sille ei ole luvattu ihan niin paljon ihmeellisyyksiä ;)

    Ainiin. Se rippe joka Amilla meni pahemmaksi Chiasta ja sain vähän naureskeluita sen tiimoilta että etkö sä nyt tiedä, ettei kahdessa viikossa mitään voi tapahtua, (siitä huolimatta, että se oli parantanut kahdessa päivässä jo ontumat ja puhkurit) meni selkeesti paremmaksi myös *tadaa* madottamalla, nollatuloksista huolimatta. Kiitos sun blogin, aloin ajatella asiaa vaikka klinikallakin epäilivät hiekkaa ja heinää..;)

    VastaaPoista
  12. Keskustelin chiasta (vaihtoehtona psylliumille) eläinlääkärin kanssa tammikuun alussa ja hänen mielipiteensä oli että psylliumia suuhun jos hiekkaa epäillään, eikä hän ole lukenut / löytänyt tutkimuksia joissa chian väitetyt edut olisi näytetty toteen. Veikkaan että on kuitenkin aika hyvin kärryillä ja pääsee tutkimuksiin käsiksi, koska toimii valtameren tuolla puolen. Siispä en chia-siemeniä hankkinut, enkä hanki.

    Pellavaista sen sijaan kyllä menee omillekin hevosille, siitä huolimatta että se kuulemma aiheuttaa pahimmillaan kadmium-myrkytyksen (ja hevosen kuoleman) ;) Itse en kylläkään moiseen viittaavia tutkimuksia ole löytänyt, vaikka olen niitä tarkoituksellisesti estänyt. Hyvä saatavuus, tutkitut edut, on vain hyvin harvoin haitaksi.

    VastaaPoista
  13. Minulla on ihan samat fiilikset chiasta. Hevospiireissä on aina joku ihmelääke, joka auttaa ihan kaikkeen. Samantapaisten tuotteiden joukkoon luen aloe veran, jonka aggressiivinen markkinointi erilaisilla foorumeilla näyttää nyt jääneen chian jalkoihin.

    Meidän tallilla aika moni on hurahtanut chiaan, yksi jopa näki poninsa laihtuneen chian ansiosta. Minun silmääni poni oli edelleen samanlainen pallo kuin ennenkin. Muutenkaan en ole huomannut näissä chia-hevosissa eroa entiseen. Edes niiden karva ei kiillä ainakaan sen enempää kuin muidenkaan.

    Ja hiekkakuurina syötän mieluummin tutkitusti toimivaa psylliumia kuin chiaa, jonka hiekanpoistotehosta en ole vielä löytänyt tutkimusta.

    VastaaPoista
  14. Mulla syö kesäihottumainen tamma Chiaa, on syönyt reilun 6kk. Sitä ennen söi pellavaista.Mitään Ihmeparantumista en odottanut eikä sellaista tapahtunutkaan, allergia on ja pysyy. Samoin jos ontumia ilmenee niin kyllä niihin joku syy löytyy eikä sitä chialla paranneta :D Osalla myyjistä on tosiaan ihan naurettavat argumentit markkinoinnissaan. Ja sitten se josta minä ostan, pysyy hyvinkin asiapitoisena. Omalla huomasin eron pellavaiseen parin kuukauden syötön jälkeen, vaikuttaa että tälle omalleni chia sopii paremmin kuin pellava, saa siitä ehkä paremmin rasvat. Eli vahingoittuneilla alueilla iho parani hyvin ja karva kasvoi paremmin takaisin. Myös harja ja häntä jotka kesällä ottavat kaikesta huolimatta osumaa, kasvoivat huomattavasti parempina takaisin. Joku meinasi että pelkkä öljy tekisi samaa, ei tehnyt, on syötetty. Sen sijaan öljystä saa jo entisestään stressiherkkä tamma aivan valtavasti energiaa pöllöilyihinsä, samoin paska lentää kurana. Chialla (ja pellavalla) paska pysyy kasassa. Chia myös on selkeästi tasannut tamman mieltä, liekö sitten samaan varmasti pääsisi myös magnesium+b-vit kuurilla. Helpompi minulle kun voin vain nakata chian kuppiin kyllä. Mitään sellaista ylivertaista en chiasta löydä mitä en pystyisi kasaamaan muualtakin. Kuitenkin oma valintani on chia (olen syönyt sitä itse jo hevostani pidempään ) koska se on minulle helpompaa. Oma kopukka on täysihoitotallilla joten päivällä käydessäni nakkaan vain sen kuppiin chian ja täysrehun iltaa varten ja veden perään. Mielenkiinnolla odotan tuleeko kevään myötä tamman kiimahäiriöt kuinka voimakkaina esiin, viime kesä taisteltiin keskeytymättömän kiiman kanssa jolloin tamma oli hyvin vaikea ratsastaa. Ainakin siis vuoden aion syöttää chiaa nähdäkseni eron edellisvuosiin. Toistaiseksi kuitenkin tuntuu että en halua sitä poiskaan jättää, ne pienet erot joita olen entiseen verrattuna nähnyt ovat positiivisia sellaisia.

    VastaaPoista
  15. Olen itse käyttänyt chiaa jo pitkään, siis syönyt itse ja se on tasapainottanut suolistoa kyllä. Minulla on tällä hetkellä asiakas, joka juuri käytti hevosensa hiekkakuvissa klinikalla ja nyt syöttää chiaa, koska hevonen ei suostu psylliumia syömään. Tämä ei tietenkään ole mikään tutkimus, mutta mielenkiinnolla odotan kontrollikuvia hepan suolistosta.

    VastaaPoista
  16. Hamppua muuten löytyy nykyään osoitteesta www.lemmikkitukku.fi todella edullisesti. Meillä heppa saanut mukavasti massa hampulla kun kaikki muut rehut kihahtaa päähän. energiaa Hampussa paljon, mutta ei tuota pöllövirtaista. sitä voi syöttää isojakin määriä väkirehun korvikkeena kuulemma aina 10 dl päivässä annokseen. Vihdoin löysin sellaisen mikä ei keitä kierroksia.

    VastaaPoista
  17. Mielestäni sekä hampulle, pellavalle että chialle on paikkansa.
    Ovat kaikki aika erilaisia ominaisuuksiltaan, hyvin yksilöllistä, mikä on kenellekin sopivin.

    Tässä tärkeä huomio pellavarouheesta! On tosi suosittua syöttää pellavarouhetta. Mutta mua suorastaan surettaa, kun suurin osa syöttää pellavaa erittäin huonolaatuisena rouheena! Suurin osa markkinoilla olevista pellavarouheista on nimittäin pellavaöljyn puristuksen sivutuotteita. Tämä siis tarkoittaa sitä, että terveellistä öljyä, omega-rasvahappoja ei ole enää lähes ollenkaan rouheessa jäljellä. Kannattaa oitis hankkia laadukasta pellavarouhetta, joka ei ole öljynpuristuksen sivutuotetta, vaan käsittelemättömiä (tai mahdollisesti hellävaraisesti paahdettuja), kokonaisia pellavansiemeniä hellävaraisesti rouhittuna!
    Tällaista voi hankkia esimerkiksi tallitukku.fi

    Tässä lyhyt oma vertailuni hampusta, pellavasta ja chiasta:

    Hampunsiemen
    + kotimainen
    + puhdas, myös ei luomusertifioituna viljellään usein ilman kemiallisia torjunta-, ja lannoitusaineita
    + paljon omega-rasvahappoja
    + paljon erittäin laadukasta proteiinia
    + paljon kuituja
    + mineraaleja ja vitamiineja
    - ei muodosta geeliä, joten ei hoida suolistoa samalla tavalla kuin pellava/chia

    Pellavansiemen
    + kotimainen
    + paljon omega-rasvahappoja, eniten alfalinoleenihappoa, kuin missään muussa ruoka-aineessa
    + paljon kuituja
    + mineraaleja ja vitamiineja
    + muodostaa geeliä, joka hoitaa suolistoa
    - proteiini ei ole yhtä laadukasta kuin hampussa/chiassa
    - kerää maaperästä itseensä kadmiumia (myrkyllinen raskasmetalli)

    Chiasiemen
    + paljon omega-rasvahappoja
    + paljon erittäin laadukasta proteiinia
    + paljon kuituja
    + mineraaleja ja vitamiineja
    + muodostaa geeliä, joka hoitaa suolistoa
    - ulkomainen
    - voi sisältää myrkkyjä/epäpuhtauksia, tärkeää kiinnittää huomiota alkuperämaahan ja lisäksi erityisen tärkeää ja turvallisinta olisi hankkia luomusertifioituna
    - kallis hinta

    Oma suosikkini on hampunsiemen, sitä syötän ja suosittelen kaikille.
    Lisäksi tarvittaessa yksilöllisen tarpeen mukaan pellavaa tai/ja chiaa.



    VastaaPoista