LISÄTIETOA:

perjantai 29. toukokuuta 2015

Starttilistoilla!


Meri-Teijon kisojen lähtölistat löytyvät KIPAsta ja Voiton nimi komeilee siellä! Wuuuuhuuuu! Eli mukana ollaan sunnuntaina 2-tason koulukisoissa. Loistavaa!

Maija treenasi ruunaskalla keskiviikkona ja hienostihan se taas sujui. Lisättiin satulan alle karvaromaani ja se tuntui olevan sellainen pieni puuttuva palanen matkalla aina vain parempaan suoritukseen. Ruunalla selkä toimi paremmin ja se oli alusta alkaen hieman rennompi.


...ja laukkaa, hiiop!

Puomeista teimme "kouluaidat" kentän toiseen päähän.


Voiton ja Maijan työskentelyä on mahtava seurata. Meinaan välillä oikein pakahtua siihen onnentunteeseen, joka leijailee ympärillä. Keskiviikkona keli oli mitä kaunein ja ratsukko näytti aivan mahdottoman hyvälle!!! Voittokin kimaltaa auringossa ja on hienossa sporttisessa kunnossa. Katse lepää!


Huomenna viimeistellään maastolenkin merkeissä ja kiillotetaan sekä puunataan. Sunnuntaina iltapäivällä kello kolmen jälkeen onkin sitten suoritus ohi ja joko tuuletetaan riemunkiljahdusten kera tai pohditaan mitä tapahtui ja mitä vielä korjataan.

Jännittää!

17 kommenttia:

  1. On se hieno! Olisi mahtavaa nähdä suoritus videolla, nyt on päässyt vaan näkemään lyhyitä pätkiä joissa ei pääse oikeen silleen kunnolla fiilistelemään Voiton menoa!

    Tsempit kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin saamaan radan videoitua ja tänne kaiken kansan ihmeteltäväksi. :)
      Totta tuo mitä sanot, nytkin on kaksi 20 sekunnin videopätkää tältä keskiviikon reissulta ja itseasiassa toisen latasinkin jo youtubeen. Huomenna luvassa linkkiä jakoon siitä, mutta eihän siitä paljoa mitään näe.

      ...ja kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  2. Onks tää se "laiha" hevonen :DDD Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just se! :D
      Hyvältä näyttää omiinkin silmiini! Krafftin Pluss Protein on ollut meidän salainen taikapipana lihavuuskunnon parantamisessa ja hienoa tulosta rehu tekee.

      Poista
  3. Mä moikkailen teille sitten siellä portilla tai verkassa sekä tietenkin pidän sormet ja varpaat pystyssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää tulit oikein rohkeasti juttelemaankin! Mahtavaa! :)

      Poista
  4. Näyttää Voitto hyvältä, ja nyt sitä puuttuvaa massaakin näyttäisi tulleen. Itse tosin täti-ihmisenä tykkään hieman pyöreämmistä, en toki lihavista, suokeista. Voitto näyttää juuri sopivalta. Hyvän rehun olet löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Massaa on nyt tullut lisää ja sitä toivotaan vielä lisääkin. Mikään läskipallero ei ole toiveissa, kun on jalat silloin kovilla entistä enemmän, mutta lisäpyöreys olisi lihaksien muodossa pop! :)

      Poista
  5. Hieno Voitto :) Mutta mua jotenki häirii ja ärsyttää ku Maija ei voi käyttää kypärää lun ratsastaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on häirinnyt sama asia jo pitkään. Mielestäni on vastuutonta näyttää nykypäivänä tuollaista esimerkkiä. Kypärä päähän kaikille ratsastajille!

      Poista
    2. Ammattilainen on ammattilainen, en hänen touhuihinsa voi kovinkaa kovin sanakääntein puuttua.

      Poista
  6. Vaadin tilannetietoja reaaliaikaisesti! :D

    VastaaPoista
  7. Ai että on komia poika tuo Voitto! Tsemppiä kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitosta on alkanut kuoriutua ihan kelpo peli! :)
      ...ja kiitos tsempeistä!

      Poista