LISÄTIETOA:

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Penni ajatuksistasi

* * * Järjellä vai tunteella? * * *


Osa teistä on huomannut facebookin Suomenhevosmarkkinoilla ilmoituksen Voitosta. Olette ehkäpä hieman hämmentyneenä pohtineet, että mistäs nyt tuulee. Miksi ruunasta on ilmoitus ylläpitoon antamisesta vaikka juuri hetki sitten riemuittiin mahtavasta menestyksestä kasvattajakisassa?

Tässä ei niinkään ole kyse Voitosta. Ei ole mitään ajatusta, että hevosen kanssa olisi ongelmia tai se olisi jotenkin viallinen. Tässä on paljon enemmän kyse ihmisestä tämän hevosen takana. Vanha omakotitalo, työt kaupungissa, totaali yksinhuoltajuus vaativalle lapselle ja muonavahvuudessa kaksijalkaisten lisäksi yksi hevonen sekä kaksi ponia. Apuvoimia on saatavilla rajoitetusti ja rahaa talouteen tuo vain yksi henkilö. Jaksaisitko sinä pyörittää tätä?

Olen pohtinut olenko minä se supernainen, joka on vahva henkisesti sekä fyysisesti, jaksaa päivästä toiseen tehdä askareita pienellä levolla, pystyä karsimaan menoja aina vain pienemmäksi rahojen riittämiseksi ja olla lapselleen siinä ohessa osallistuva ja rakastava vanhempi. Onhan tämän coctailin kanssa jo useampia vuosia selvinnyt, mutta pysyykö se nenä pinnan yläpuolella loputtomiin?


Rakastan tätä paikkaa. Rakastan ja inhoan. Rakastan sitä miltä täällä tuntuu asua. Niin omalta, turvalliselta ja rauhalliselta kaikkine ominaisuuksineen. Tiedän minkälaisen narinan saunarakennuksen puuovi pitää auetessaan, tiedän minkälainen tuuli jäädyttää talosta talvella vesiputken, tiedän tasan montako askelta on keittiön pöydän äärestä puuhellalle. Mutta inhoan myös tätä. En pidä siitä, ettei täällä ole sisällä pesutiloja, vaan pitää tepsutella kesät-talvet crocsit jalassa ulkosaunalle, en pidä talven kylmyydestä sisätiloissakin, en pidä myöskään jatkuvasta pienestä pelosta mikä on seuraava hajoava kohde.

Huomaan toisinaan miettiväni minkälaista olisi elämä kerrostalossa. Sitä helppoutta - ja tylsyyttä. Hämmästelen, mikä on se syvälle juurtunut voima, joka huutaa vastaan kun pitäisi pystyä pakkaamaan tavaransa ja siirtyä eteenpäin. Onko se vain se pelko muutoksesta? Että päätöksen jälkeen olisikin helpottunut olo, kun ei olisi enää tekemistä enemmän kuin aikaa, rahaa juuri ja juuri saman verran kuin laskuja ja olisi melkeinpä sama sataako vaiko paistaako.. Huomaisisiko puolen vuosikymmenen väsymyksen päättyneen, kuten Ruuhkavuosiratsastaja kirjoitti?


Palataan kuitenkin varsinaiseen aiheeseen. Voittoon. Miksi siis Voittoa olen tarjoamassa ylläpitoon? Elämäntilanteeni vuoksi. Tuntuu surulliselta törmätä siihen tosiasiaan, että ei ole pystynyt ja kyennyt tarjoamaan hevoselle aina edes viikottaista liikutusta. Tällä hetkellä en vielä tee täyttä työviikkoa, vaan lapsi on hoidossa yhden (tai jopa kaksi) lyhyempää päivää viikossa perhepäivähoitajalla työpäivieni lisäksi. Silloin pääsen ratsastamaan. Tai siis yritän päästä. Toisinaan muut pakottavat työt jyräävät tämän mahdollisuuden ylitse.

Alkukeväällä palaan täyspäiväisesti työhön ja harrastusmahdollisuudet pienenevät entisestään. Olen toki törmännyt myös siihen ajatukseen, että pidänköhän liian pientä ääntä itsestäni. Pitäisikö enemmän vain itse olla aktiivinen ja kysellä voisiko joku leikittää ipanaa parin tunnin ajan, jotta pääsisi hevosen selkään. Muutaman "Se on sinun lapsesi ja sinun pitää itse se hoitaa" ja "on meillä muillakin omaa elämää"  -kommentin jälkeen on tullut todella varovaiseksi hoitoaikapyynnöissään. Ettei vain olisi vaivaksi. Onhan kaikilla omakin elämänsä, enkä edes oleta että aina sormia napsauttamalla paikka lapselle löytyisi. Helpottaisi vain arkea ja harrastamista, jos löytyisi sellainen pieni ryhmä, joka mielellään ipanan kanssa hengailisi vuorottain vaikkapa vain kerran viikossa yhden puolikkaan illan ajan.

Enkä oikeastaan ole aivan epäuskoinen, etteikö tällaista poppoota voisi löytyäkin! Täällä meidän kulmilla asuu aivan huikeita (hevos)ihmisiä! Senkään vuoksi en halua Voitosta luopua, että jatkossakin pysyisi tämän hetkinen porukka kasassa. Voitolla on huippu kengittäjä, ratsuttaja- Maijan kanssa on tehty vuosia yhteistyötä eikä voi yhtään väheksyä "naapurin tytön" kanssa tehtyjä maneesireissuja yhdessä. Käyn poimimassa hänet hevosineen kyytiin ohimennessäni, tehdään maneesilla treenit ja huristellaan oikeastaan aina Lidlin kautta kotiin. Eikä varmasti tarvitse epäillä että juttu loppuisi reissuilla kesken. Hevostelu on siis itselleni myös sosiaalinen juttu, vaikka pidänkin kaviokkaita kotipihassani.

Voitto on terve, se on hyvinkoulutetu, erittäin täysipäinen eikä siitä keksi pienen mietinnänkään jälkeen mitään huonoa sanottavaa. Sitä voi ajaa kärryillä, piipertää tasokkaasti koulua tai mennä esteitä. Se on täysin maastovarma eikä ole laiska tai kuuma. Miten typerää olisi antaa tämä helmi pois niin ettei itse pääsisi ollenkaan osallistumaan hevosen arkeen? Tai miten sitten oman pään lataisi, jos hevosta ei olisi? Jokainen ratsastaja tietää miten täydellisesti pää tyhjenee ja murheet pienenee hevosen seurassa.

Ajattelen, että mikä vaan on mahdollista, jos tarpeeksi sitä haluaa. Eli toisinsanoen jos yritän tarpeeksi, olen aktiivinen, olen valmis laittamaan kaiken peliin  ja järjestän asiat, saattaisinko saada tämän hevoskuvion pyörimään jatkossakin. Jos jotenkin onnistuisin itse pääsemään hevosen selkään kolme kertaa viikossa ja saisin yhden tai kaksi luotettavaa apulaista Voittoa maastoiluttamaan, olisikin hevosen liikutuspuoli suorastaan aurinkoisissa asetelmissa. Täällä on jokusen viikon käynyt auttamassa eräs huippukiva tyttö ja jos ja kun hän pärjää Voden kanssa ratsainkin, saan toivottavasti jo tästä neidosta yhden lenkin liikutuskuvioon.


Olen pohtinut paljon sitä miltä tuntuisi, jos Voitto lähtisi täältä pois. Osaisiko joku muu treenata sitä läheskään yhtä hyvin kuin Maija tai osaisiko joku muu tunnistaa pienistä merkeistä hevosen huonon olon tai asiat, jotka sitä vaivaavat. Miten Voitto kotiutuisi uuteen paikkaan? Annettaisiinko sen olla hevonen runsaalla heinällä, pitkillä tarhausajoilla ja kontaktilla kavereihin. Tiedän vuosien ajalta kaikki ongelmat ja vammat sekä olen oppinut lukemaan pienistä muutoksista ettei kaikki ole hyvin. Olisiko kaikilla muilla malttia edetä hevosen ehdoilla ja antaa myös niitä lomajaksoja palautumista varten? Enhän minäkään tasan varmasti ole paras mahdollinen hevosenpitäjä, mutta tästä hevosesta tiedän paljon.

Tuntuu, että jos Voiton nyt annan käsistäni pois, on ratsastusurani lopullisesti sitten siinä. Kaiken keskelläkin varovaisesti toivon, ettei tämä tilanne ole pysyvä. Jossain toivottavasti minuakin odottelee se prinssi uljaan valkoisen ratsunsa kanssa, joka pelastaa prinsessan hädästä. Sitten he elävät elämänsä onnellisena loppuun saakka. Prinsessan ei enää tarvitse pärjätä yksin ja elämä tuntuu hattarapilvessä leijailulta.

Sinänsä tilanne on joko tai. Joko asun täällä ja pidän hevosta tai asun muualla enkä pidä hevosta. Molempia en voi saada eli uutta asuntoa ja hevosenpitoa. Täällä saan hevosten arkihommat tehtyä muiden velvotteiden ohessa pieninä paloina. Täällä lapsi voi kirmata vapaasti pihalla eikä se häiritse huudoillaan ja remuamisellaan ketään muuta kuin itseäni. Ainoastaan hevosen liikutus on ongelmallista, koska omaa kenttää ei ole eikä ipanalle hoitopaikkaa sormia napsauttamalla.


Viime yön lapsi oli ilta- ja yökylässä. Pääsin kahtena päivänä peräkkäin Voiton kanssa ratsastamaan ja nukkuin siinä välissä kunnon prinsessaunet kellon ympäri. Edellisestä ipanan näin pitkästä hoitoajasta olikin jo aikaa 2 kuukautta 3 viikkoa ja 4 päivää. Ei sillä, että olisin laskenut (heh heh), mutta alkoi hieman voimat olla vähissä tuon tuhoterroristin kanssa univelkojenkin painaessa. Nyt on olo oikein mainio eikä tästäkään pitkästä höpinästä tullut niin sisällöltään musta kuin olisi vielä pari päivää sitten tullut.

Tuleva talvi täällä vielä varmaan rämmitään menemään, mutta mitäs sitten? Päätöksiä pitäisi alkaa löytyä. Valitsenko järjellä vai tunteella?

15 kommenttia:

  1. Ehdottomasti järjellä! Yksin asuvana voisit vielä vetää itsesi piippuun ja nitkuttaa vaikka missä vetoisassa liiterissä koko ikäsi, mutta onko se se perintö, jonka haluat lapsellesi jättää? Lapsen kasvaessaa tulee harrastuksia ja kavereita - miten ne osuvat nykytilanteeseen vs. Kerrostaloelämään? Onko hevosharrastamisen ainoa vaihtoehto omistaminen... .

    Ratsastuksellisesti et varmasti mitään häviä jos Voiton myyt. Hyviä, koulutettuja rarsuja löytyy kyllä, ja niistä voi maksaa kertakorvausta käytöstä vielä opetuksenkin kera - sen sijaan, että maksaa satoja euroja kuussa eikä ehdi edes maastokävelylle pimeään ;)

    Hevonen on mielestäni "luksus-tuote" - kaikilla ei ole siihen varaa eikä itseään pidä pakottaa venymään mahdottomiin ponnistuksiin siitä hyvästä, että saa elättää seteleitä rouskuttavaa tennismailaa... On ne toki ystäviä, rakkaita lemmikkejä ja terapiaa, mutta tolkussa kannaattaa yrittää pysyä.

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on vaikea kysymys. Hevoseton elämä kerrostalossa on kyllä sinulle niin valtava muutos, että voisi kuvitella ettei sekään onnelliseksi tee, kuin sen ensimmäisen hetken ajan, jolloin tuntee helpotusta siitä, että elämä on yhtäkkiä niin helppoa.
    Toisaalta loppuun palaminen on varmasti lähellä tuolla nykymenollakin. Ja lapsen parhaan kuuluu kuitenkin mennä kaiken edelle, sitä mieltä olen vakaasti.
    Näin vanhaksi kun olen ehtinyt, niin ajattelisin, että sulla on aikaa palata hevosteluun myöhemminkin taas täysillä. Ei elämä lopu nelikymppisenä, eikä viisikymppisenäkään, ja kun lapsi on kasvanut, on taas enemmän aikaa ja ehkä rahaakin.
    Helposti sitä miettii joko-tai -vaihtoehtoja, mutta olisiko sulla mahdollisuus johonkin kompromissiin? Ei kerrostaloa, vaan ehkä rivari pienellä pihalla? Liikutushevonen? Lapsenvahti kaksi kertaa viikossa? Pitäisit nyt hyvää huolta itsestäsi ja lapsestasi, huilaisit vähän, mutta et heittäisi kaikkea vanhaa tuttua pois.
    Ja sitten taas joskus vuosien päästä paluu hevosteluun täysillä.
    Voitto sitten taas...itse varmaan myisin pois jos en voisi pitää, niin pahasti kuin se kirpaisikin. Ylläpito on parhaimmillaan hyvä, mutta niin totta kun sanoit, että hevoset ovat herkkiä ja menevät niin helposti rikki. Ja mitä sitten, jos saat takaisin rikkinäisen hevosen, sepä vasta olisi kurjaa.
    Kylläpä tulikin pohdintaa. Kaikkea hyvää ja toivottavasti asiat ratkeavat parhaiten päin!

    VastaaPoista
  3. Olet kyllä vaikeiden ja tärkeiden kysymysten äärellä. Olen itse ollut totaali yh ja asunut kerrostalossa ilman autoa ja harrastuksia kun opiskelin ja lapsi oli pieni. Lapsen hoitoon saaminen oli kyllä hankalaa ja tosiaankin sitä ei aina kehdannut edes pyytää.
    Nyt omistan hevosen ja asun "prinssini" ja lapseni kanssa maalla elämä on ihan erilaista, tosin nyt tiedän todellakin mitä sanonta hevoseton on huoleton tarkoittaa. Tiedän myös kuinka hankalaa on löytää ratsastaja joka haluaisi sitoutua hevosen liikuttamiseen kun itse en ole sitä suhteellisen hankalan raskauden takia tekemään. Tuntuu ikävältä maksaa kaikki kustannukset mitä hevoseen liittyy ja antaa jonkun toisen ratsastaa pari kertaa viikossa, kun oikeasti se tarvitsisi kuusi kertaa viikossa liikutusta...
    Minun ongelmani on vain väliaikainen, mutta tiedän miltä sinusta tuntuu. Maalla asuminen ei todellakaan ole helppoa ja jestas jos joutuu vielä käymään talvipakkasilla suihkussa ulkorakennuksessa. Todellinen sissi olet! Hevosten hoito vie todella paljon aikaa ja yksin vaativan lapsen kanssa tulee varmasti todella vaikeaksi.
    Varmasti löydät itsellesi parhaimman ratkaisun kun annat itsellesi aikaa tehdä päätöksiä ja oikeita ihmisiä saattaa kohdallesi vielä ilmestyä. Toivon sinulle, lapsellesi ja Voitolle parasta. Kyllä asiat järjestyy. Usein jo se, että otit asian esille ja kerrot muille auttaa sinua löytämään oikean ratkaisun. Kuuntele sinulle tärkeitä ja viisaita ihmisiä ja tietysti teet itse päätökset.

    VastaaPoista
  4. Tärkein asia elämässäsi on nyt lapsesi. Hevosia, myös niitä Voittoja, tulee ja menee. Ainut henkilö kenelle olet tilivelvollinen on oma jälkeläisesi ja hän on edelleen lähelläsi 20v päästä, toisin kuin useat ystävät puhumattakaan lemmikeistä. Voimia ja jaksamista, nyt on kyse elämän suurimmista asioista. Raskaita päätöksiä joutuu tekemään, silloin on hyvä pitää mieli kirkkaana ja ajatella vain järjellä.

    VastaaPoista
  5. Vaihtoehto ö: laita talo myyntiin ja ponit myyntiin. Pidä Voitto. Muuta kerrostaloon. Laita Voitto täyshoitotallile ja panosta sen ratsastukseen. Hommaa hyvä ratsastaja liikutusavuksi. Tehokkaampaa hevostelua tiivistetyllä aikataululla. Jää aikaa pojallekin. Tee laskelma onnistuisko tämä. (huom! Vain järjellä ajateltu vaihtoehto)

    VastaaPoista
  6. Minä myös myisin talon ja ponit. Muuttaisin esim. pienkerrostaloon tai rivariin ja laittaisin Voiton täyshoitotallille ja ottaisin liikuttajan/vuokraajan/puoliylläpitäjän. Joku kiva pieni talli, jossa on hyvä hoito, pieni porukka, valaistu kenttä ja maastoja =)

    VastaaPoista
  7. Älä hyvä ihminen polta itseäsi loppuun. Olen nähnyt ihan tuttavapiirissäkin, kuinka se jaksaminen jossain vaiheessa loppuu. Se ei ole kivaa kenenkään kannalta. Ja burn outista toipuminen vie kauan.

    Minä myös ehdottaisin vaihtoehtoa muutto ja yhden ratsastettavan pito jossain täyshoidossa. Voitto on niin kivan oloinen hevonen, että sille varmaan löytyisi "kaupunkitallilta" ahker(i)a vuokraaj(i)a, jolloin saisit sen liikkumaan tarpeeksi ja samalla rahaa sen ylläpitoon. Itse voisit käydä sen verran kuin haluat ja ehdit. Joku muu hoitaisi ruokkimisen ja muun välttämättömyyden.

    Ei varmasti ole helppoa luopua kotitallin pitämisestä, mutta jos vaihtoehto on se loppuun palaminen niin ehdottomasti kannattaa luopua. Kukaan ei tietenkään hoida hevosiasi juuri niin kuin sinä hoitaisit, mutta varmasti löytyy sellaisia paikkoja, joissa hevonen saa elää hevosen elämää.

    Kuten Liisa sanoi, ei tallinpidon lopettamisen tarvitse olla ikuinen ratkaisu. Tilanne voi olla aivan toinen jo parin vuoden päästä.

    VastaaPoista
  8. Minäkin jotenkin sydän kippuralla luin tämän ja vaati reilun puoli vuorokautta ennen kuin osasin (?) jäsennellä ajatukseni kommenttiin. Lapsi on tärkein, tietenkin, ja lapsi tarvitsee jaksavan äidin. Mutta tekemään tottuneelle ihmiselle voisi olla aika shokki kun ei olisikaan mitään tekemistä. Alkuun varmasti ihanaa vain olla, mutta jossain vaiheessa mutsin kuuppa alkaa vaatia omaa tekemistä. Riittääkö siihen sitten mikään pururadan kiertäminen, en usko. Pienen lapsen äitinä ja alkuvuodesta talliyritykseni poislaittaneena minulla on aika realistinen käsitys siitä liikkeelläolon määrästä mikä tässä kombossa muodostuu rutiiniksi. Minä en jaksanut hoitaa lasta ja tallillista vieraita hevosia. Burnout iski vasta viiveellä ja sieltä kuopasta räpistellään nyt ylös. Tiedän siis mistä puhun. Nyt pihassa on kolme hevosta joista vain yksi on silmäteräni enkä suostu stressaamaan siitä tarjoanko sille tarpeeksi.

    Ponit kotona on toki pienempi stressi kun eivät samalla tavalla vaadi liikuttamista ja ihmisen tarjoamia aktiviteetteja kuin Voitto (vähemmän huonoa omatuntoa siis?), mutta helpottaisiko pelkästä Voitosta luopuminen niin paljon että jaksamisesi kääntyisi nousuun? Hoidettava ne ponitkin on, ja asuttava siellä missä on työlästä (ja toisaalta ihanaa). Moni ei ota huomioon sitä että vaikka näennäisesti hyvä ratkaisu voisi olla yksi hevonen täysihoidossa, niin jos lapsi on jo työpäivän ajan hoidossa, ei sitä millään enää kehtaa/voi/halua työntää vielä uudestaan johonkin hoitoon jotta mutsi voi mennä tallille. Viikonloppuheppailu neljän-kuudensadan euron kuukausikuluilla taas kuulostaa... no, melko kalliilta.

    Ihan hirvittävän paljon lämpimiä ajatuksia sulle! Jos haluat jakaa ajatuksia enemmänkin niin vaihdetaan vaikka sähköposteja.

    VastaaPoista
  9. Vaikeita kysymyksiä. Olisipa joku pieni ajattelu ja tunnustelubreikki mahdollista.. Itse asun maalla pienessä torpassa ilman juoksevaa vettä. Lapsia ei ole, mutta kymmenkunta eläintä. Olen tullut siihen tulokseen että tämä on minulle sopiva määrä työn ohessa hoidettavaksi. Silti jokaisessa remontissa ja kesänprojekteissa mietin käytäntöä. Nyt saan lämpimän veden kätevästi eläimille saunalta talvella ja tarhasta on nyt kulku laitumelle. Sähköttömänä hetkenä lauta-aidat ja verkkoaidat pitävät eläimistä huolta. Kirsikkapuut saivat lähteä sillä nyt pääsen ajamaan autolla pihan ympäri. Peräkärrylläkin peruuttaminen alkaa toimia. Rehulaatikot saivat tänä syksynä kunnon merkinnät. Siltä varalta että jos sairastun ja täytyy pyytää naapurista apuja. Itselle tämä puuhastelu antaa niin paljon voimia, että ahdistuisin ajatuksestakin paluusta kerrostaloon, mutta tilanne voisi olla täysin toinen jos työmäärä ylittäisi voimani.Tunnistan kyllä huonon omatunnon jaksamisesta.. mutta aina ei jaksa ja silloin ajattelen että nyt on tällainen vaihe.. en tiskaa vaan ostan kertakäyttölautaset.. ja teen sen minkä kykenen. Eläinten perusasiat pitää toki hoitaa, mutta joskus ne saava enemmän aktivointia kuin toisina kausin.

    Oikein paljon voimia ja rauhaa päätöksen tekoon. Itsestä kannattaa pitää hyvää huolta :)

    VastaaPoista
  10. Tuo voisi olla järkevä ajatus, muuttaa vaikka rivariin ja pitää Voitto. Tietenkin sillä, että on varaa pitää sitä täysihoitotallilla jossain lähettyvillä. Ponit ylläpitoon, jos ei henno myydä?
    Sulla on kyllä varmasti ihan liikaa hommaa siellä nytten, sitä tuskin käy kenenkään kieltäminen. Ja se lapsenvahdin saaminen ei ole helppoa, tiedän.. Eikä olekin ärsyttävää, kun tulee noita fiksuja vastauksia: "Ei me nyt keritä, kun ollaan menossa ostoksille." Just.

    Mutta tsemppiä päätöksentekoon!! Ajattelet nyt omaa jaksamistasi kaikkein eniten!! Se että sinä jaksat, on tärkeintä pojalle ja sulle itsellesi!

    VastaaPoista
  11. Vaikeita pohdintoja tosiaan. Itse hieman samantapaisessa tilanteessa päädyin pitämään kaksi pikkuponia ja myymään hevosen pois. Ponit pystyin hoitelemaan 3 v. lapsen kanssakin, mutta nuoren hevosen säännöllinen liikutus oli liian raskasta (vaikka minulla oli kenttä ja taloudessa toinen aikuinen etenkin viikonloppuisin). Hevonen oli kuitenkin sellainen, että se oli pakko liikuttaa lähes joka päivä, jotta pysyi tolkuissaan. Yhden kevään ratsastin väkisin joka päivä yömyöhään (ja maksoin kahdelle liikuttajalle), jotta sain sen myyntikuntoon, mutta myynnin jälkeen olin erittäin helpottunut hoidellessani vain poneja. Niiden liikutuksesta en tietoisesti ottanut mitään stressiä.

    Puolentoista vuoden kuluttua toisen ponin taivaslaitumien häämöttäessä uskaltaiduin hankkimaan pikkuponin seuraksi ratsastettavan hevosen kun työkuvioni muuttuivat myös ajankäytöllisesti parempaan suuntaan. Nyt lapsi on kohta 5 v ja olen pärjäillyt ihan hyvin ponin ja liikutettavan hevosen kanssa. Tosin apunani on luotettava hevosenhoitaja 2 krt/vko ja opettajantyöni mahdollistaa hevostelun keskimääräistä toimistotyötä tms. paremmin.

    Minä ehkä sinuna myisin Voiton. Nyt se on kisakunnossa ja siitä saisi ihan ok hinnan. Jos annat sen ylläpitoon tai jollekin vuokraajalle ratsastettavaksi ja yrität myydä esim. vuoden päästä, tilanne voi olla toinen. Voiton myyntirahoilla ja sen ylläpidosta säästyneillä rahoilla harkitsisin pesutilojen tekemistä taloon, jos se tuntuu olevan se arjen voimavaroja syövä tekijä (ja minulle ainakin olisi!!!) Jos rahaa tarvittaisiin siihen vielä enemmän, harkitsisin säästämisen ohessa ehkä traikunkin myymistä (jos sinulla on mahdollisuus saada traikku lainaan satunnaisia näyttely- tai klinikkareissuja tms. varten). Tuollainen remppa joka tapauksessa nostaisi talon arvoakin, joten jos vaikka parin vuoden kuluttua päätyisit sittenkin kerrostaloon ja ponienkin myyntiin, ei kylppärirempasta ainakaan haittaa olisi.

    Parin ponivuoden jälkeen lapsi olisi jo isompi ja voisit miettiä, haluatko jatkaa ponien kanssa, luopua niistäkin ja talosta, vai ottaa taas hevosen tiluksille. Tai sitten silloin voisi mukana olla jo prinssi ratsuineen, jolloin kuviot voisi miettiä ihan uudelta pohjalta. 😉 Minusta lapselle ei ole ollenkaan huono vaihtoehto puuhailla maalla pihalla (vaikka äiti siinä samalla ponit hoiteleekin) kun toinen vaihtoehto on kerrostalon hiekkakalaatikko. Kouluikäisenä sitten esiin nousee kaveriasiat ja harrastukset, mutta käsittäkseni poikasi on nyt joku 2-3 v., joten ihan hyvin voisitte nyt pari kolme vuotta hoidella poneja maalla ja miettiä sitten uusia ratkaisuja myöhemmin, jos on tarvis.

    Kovasti tsemppiä talveen ja näihin vaikeisiin mietintöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, nyt luin tekstini itse ja katsoin, että ei oikein iät täsmää... Tyttöni oli siis 2 v. kun myin sen hepan pois...

      Poista
  12. Niin ja tuohon Voitto täysihoitoon -ratkaisuun vielä näkökulmaa: mahtaisitko silloin pystyä käymään ratsastamassa yhtään sen enempää, jos ongelman ydin on tuossa lapsenhoitokuviossa. Ja täysihoidossa hinta kipuaa väkisinkin sinne 400-600 e kuukaudelta. Jos pääset ratsastamaan sen pari kertaa viikossa, on aika arvokkaat ratsastukset... Edellyttäen, että todellakin saat maksavia vuokraajia, jotka sitoutuvat käymiseen, mikä sekään ei ole ihan itsestäänselvyys. Ja täysihoitotallilla pikkulapsen kanssa harrastaminen on vielä toivottomampaa kuin kotitallissa, sillä aika harvalla kanssaharrastajalla hermo kestää jonkun lasta tallilla hevosten jaloissa... Itselläni ainakin hevosharrastuksen pikkulapsen kanssa mahdollistaa juurikin kotitalli.

    VastaaPoista
  13. Moikka Taru!

    Voisiko ajatella, että supernainen on se, joka asettaa myös rajoja, ei anna itsensä kuivua kasaan sillä, että päivästä toiseen vain selviää? Voisiko supernainen ollakin sellainen, joka ajoittain terveellä itsekkyydellä miettii myös sitä, mitä itse oikeasti haluaa?
    Ei aina tarvitse jaksaa ja jokainen tarvitsee lepoa.

    Toivottavasti löydät Sinulle sopivan ratkaisun, jonka vuoksi et joudu tekemään suhteettoman karuja päätöksiä.
    Voimia!

    VastaaPoista
  14. Vaikeita päätöksiä sinulla edessäsi. Tässä edellä on tullut loistavia ehdotuksia. Monesti muilta tuleekin uusia näkökulmia asioihin. Oma jaksaminen on se tärkein koska sinun hyvinvointisi heijastuu lapseen vääjäämättä!

    Vaikka päätyisit luopumaan kaikista kaviokkaista ja muuttamaan sinne kerrostaloon niin muistot jää, niitä kukaan ei vie pois.

    Voimia!!

    VastaaPoista