LISÄTIETOA:

torstai 12. maaliskuuta 2015

Satularumbaa

* * * ...ja mitäs kaikkia muita lajeja sitä onkaan...? * * *

Ei nämä iänikuiset satulahöpinät jaksa kiinnostaa varmaan yhtään ketään muuta kuin itseäni, mutta kirjoitan niistä silti - taas kerran. Sovitaan vaikka, että nämä ovat julkisia muistiinpanojani.

Vajaa kuukausi sitten pähkäilin kahden uuden satulaehdokkaan kanssa. Sovitukseen tuli Prestige D1 Zero ja Passier Corona. Ensiksi mainittu osottautui aivan valtavan hyväksi! Voitto liikkui tämän satulan kanssa erittäin tyytyväisenä ja teki parempaa vastalaukkaa kuin ikinä! Kaksi viikkoa satulaa testailtiin ja ihasteltiin ja sen jälkeen kyynel silmässä jouduin palauttamaan sen. (Ai miksikö? En saanut taiottua mistään kahta ja puoltatuhatta euroa. Satulat eivät kelvanneet osamaksuna.)

Bates.


Milläs nyt sitten on menty Prestigen palauduttua satulakauppiaalle? Kaverilta lainaan tulleella Batesilla. Muutenhan tuo ylläolevissa kuvissakin oleva satula on ihan jees, mutta Voitto on sen kanssa hieman hapan ja takaa satulan takakaari saattaa osua selkään saakka liikkeessä. Se ei ole suotavaa...

Prestige Doge 34/17"



Tänään kävin hakemassa sovitukseen Prestigen edullisemman hintaluokan koulusatulan: Prestige Dogen 34/17". En päässyt tätä ratsain kokeilemaan, mutta hieman negatiivinen olo jäi tästä jo pelkästään maastakäsin ihmettelemällä. Epäilen satulan olevan liian kapea. Lisäksi se ei oikein löydä paikkaansa, vaan asettuu outoon kohtaan.

Seuraava siirto on huomenna kokeilla erästä yksityisen myymää Prestige D1- satulaa. Se ei ole Zero- mallia, mutta leveys on sama kuin aiemmin kokeillussa ja hyväksi todetussa.

Maijallekin ääneen ihmettelin, että ei voi olla pelkästään sattumaa, että Voitto on tehnyt parhaat treeninsä juurikin niillä kahdella kerralla, kun se D1 Zero oli käytössä... Se satula olisi vielä myynnissä. Mutta mistä rahat? Halukkaita sijoittajia? Ketään? Missään?



Videolla Maija ja Voitto helmikuussa 2015. Satulana Prestige D1 Zero MW/18".

6 kommenttia:

  1. Onpas Voitto kehittynyt hienosti!

    Niin. Nämä ikuiset satulaongelmat. Mä en tiedä mitä teen, jos Torstenille tilattu Amerigo istuu täydellisesti. Itken varmaan. Onneksi tuolla satula.comissa on se vuokrausmahdollisuus, mutta silti ... Ei tuollaisia summia vaan tuulesta temmata, ja oman satulan arvo on tippunut yli tonnilla tässä muutaman vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina toisinaan sitä tuntuu, että hakkaa vaan päätä seinään ja repii siinä ohessa satasen seteleitä, mutta kyllä tuo ruuna kehittyy sentään, onneksi! :D Ei se mikään luonnonlahjakkuus ole, mutta parempaanpäin mennään.

      Tuo vuokrausmahdollisuus on todella hieno lisäominaisuus! Kauhulla ajattelen, jos itse olisin sen kolmen tonnin Amerigon ostanut samantien ja sitten todennut sen parin kuukauden käytön jälkeen epäsopivaksi, kuten kävikin. Satulan myyntiarvo olisi varmasti laskenut vähintäänkin sen vuokraussumman verran eli ts. nyt vältyin ainakin siltä myyntitouhulta.

      Oman satulan myyntikin on aina hieman mietityttävää. Onko kysyntää ja onko hinta sopiva ja kaiken lisäksi ostajan olisi hyvä olla lähellä ettei satulan kokoista jättipahvilaatikkoa tarvitse etsiä ympäri pitäjää ja yrittää saada satula pakattua niin että löytää ehjänä tiensä vastaanottajalle.

      Oliskos se postimerkkeily kuitenkin stressittömämpi harrastus?

      Poista
  2. Vuokraus on ihan kiva juttu, mutta pidemmän päälle sitä kuitenkin haluaisi oman satulan.. On ne kuukausittaiset vuokrasummatkin jo ylimääräisiin tallivuokriin verrattavissa jos kyse on Prestige D1 /Amerigo- hintaluokan satulasta. :(
    Samoja mietintöjä itsellä, ainoat tarjolla olevat vaihtoehdot tuntuu olevan tonnin enemmän kuin mitä olin valmistautunut maksamaan. No, kattellaan...
    Oliko tuo teidän sovittama siis myyntivälityksessä jos ei siihen otettu vaihtosatuloita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä vuokraussummalla tosiaan saa aikas paljon muutakin "hevosliitteistä" juttua maksettua, kun puhutaan lähemmäs 200 euron kuukausimaksuista...

      Mää edelleen ihmettelen, miksi se alle tonnin satula ei vaan voi sopia hevoselle... Miksi? Tai miksi ei olla lottovoittajia. Sittenhän sitä ostaisi vaikka minkälaisen kullatun penkin kultamurulleen.

      Jep, satula.comin D1 oli myyntivälityksessä. Eli sen kohdalla ei myöskään vuokrausvaihtoehtoa ollut saatavilla.

      Poista
  3. Ilmeisesti tuo Prestigen D1 istuu monen suomenhevosen selkään - myös meillä se on palvellut vuodesta toiseen. Enkä tiedä miten se on mahdollista, mutta satula on pysynyt sopivana vaikka välillä on laihduttu (syystäkin) ja nyt taas saatu lisää lihaksia. :)
    Vitsi pidän tuosta Voiton letkeydestä! Kauniit liikkeet, joista ajan kanssa tulee varmasti aika upeat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan tästä D1 -satulan kehumisesta. :D Olen yrittänyt saada itseni uskomaan, että joku muukin penkki voisi olla mahdollinen. Nyt kuitenkin taas löydän itseni sen tosiasian edestä, että ehkäpä se olisi vaan meillekin se paras. Ainakin Voitto on kovasti asian näin kertonut!

      ...ja kiva, että pidät Voiton liikkumisesta! :) Voimaton nuorukainen tuo vielä on, mutta eiköhän sillä terveenä pysyessään ihan kohtalainen kouluheppaura ole edessä.

      Poista