LISÄTIETOA:

torstai 11. helmikuuta 2016

Kun kaatosade alkaa riittää...


Mää en tiedä mitä mää teen. Sunnuntaina olisi luvassa vanhemman miniponiorin kanssa rotunäyttely ja ori on märkä. Ori on itseasiassa aivan umpimärkä, kurainen ja likainen.

Ei paljoa pelasta tuollainen patalapun kokoinen loimi tilannetta, kun vettä tulee yötä päivää taivaalta, piehtaroimalla saa kivan kurakerroksen itseensä ja kiitolaukkasessiot kruunaavat mudan määrän loimen alapuolen osissa.

Mitä päässäni on liikkunut kun olen luvannut viedä orin näyttelyyn ja jopa siis aivan itse, ilman asetta ohimolla, olen ilmoittautumisen klikkaillut menemään? Ei varmasti ole liikkunut mikään, aivotoiminta on ollut nolla. Nyt sitten kärsitään! Onneksi sentään näyttely on maneesissa.

Huomenna onkin rattoisaa hommaa iltapuhteiksi. Tarulandiassa pestään ponia työpäivän jälkeen ja sitä seuraavat vajaat pari vuorokautta vaihdetaankin loimia ja föönataan ja kuivataan ja katsotaan saadaanko otus siihen kuntoon että kehtaa näytille viedä.

Kirjoitin jo itselleni muistilapun. Siinä lukee: älä lupaa ilmoittaa poniasi / hevostasi mihinkään kinkereihin. Jos kuitenkin lupaat, harkitse pitkään oletko ihan oikeasti innokas lähtemään. Jos olet innokas lähtemään, pidä huoli ettei häppeninkipäivänä ole kurjaa kurakeliä. Jos on mahdollisuus kurjaan kurakeliin, varmista että silloin on edes kesä. Kesällä ei ketuta yleensä niin paljoa tämä touhu. Liimaan nyt lapun otsaani.

Voisiko tämä vesisade jo loppua? Voisiko? Pliiiiis!

On sitä ennenkin kaatosateessa harrastettu. Kesäkuu 2014.

12 kommenttia:

  1. Eikö noita elukoita voi korjata sateesta talliin. Pestä, puhdistaa ja antaa kuivua. Oli näyttelyitä tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas anonyymi. Nämä otukseni ovat yöt sisällä ja päivisin käytössä on pihattomökki, jonne pääsevät sateen suojaan halutessaan. Lokakuusta alkaen on enemmän satanut kuin paistanut, joten vesisateessa ovat hevoset joutuneet valitettavasti olemaan itsestäni riippumattomista syistä. Tai voisihan niitä pitää vain tallissa, mutta en sitäkään koe mieluisana.

      Talvikarvaisen shetlanninponin peseminen (tai siis kuivaus) on sellainen projekti, että en näe syytä siihen ihan tavisarjessa. Loimitan kyllä sateella noita, mutta kuten todettua, ei se nyt aivan kaikkeen kastumiseen auta.

      Toivotaan nyt vaan kovasti sateettomia päiviä ja kuivana pysyviä poneja. :)

      Poista
  2. Täälläpäin olis kans ollu näyttely nyt tulevana sunnuntaina, mutta me jätettiin väliin koska pelko liukkaista ajokeleistä ja kylmästä. Tosin nyt näyttää olevan ennemmin tuo tilanne, että poni pitäis saada kuivaksi :D No me jätettiin ilmoittautumatta ja mennään sitten kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukasta täällä ei sunnuntaina ollut, mutta kylmää, märkää ja koleaa kylläkin. :P Ponin sain kuivaksi sekä puhtaaksi, mutta kyllä mää jatkossa(kin) taidan vaan kesällä harrastaa tämmösiä ihmisten ilmoilla esiintymisiä. Oli sitten kyseessä ratsastuskisat tai näyttelyt. Kesällä on sentään hieman lämpimämpi, jos ei muuta. :)

      Poista
  3. Täällä myös yksi järkeään vahvasti epäilevä, joka ilmoitti ponin (tuohon samaan) näyttelyyn. Kyllä ihmisen jotenkin sekaisin täytyy olla, että vapaaehtoisesti tekee tuollaisia hölmöyksiä :D Ehkä se hevoshullu on kuvaava termi sitten kuitenkin... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - HEVOSHULLUUS! Se saa tekemään näitä päävikaisia valintoja... Taitaa valitettavasti olla myös parantumaton tauti. :D

      Poista
  4. Paljon tsemppiä huomiseen näyttelyyn niin sinulle kun miniponillekkin <3

    VastaaPoista
  5. Ei taida olla enää hyötyä näyttelyä ajatellen, mutta lämpölamppujen alla kuivuu karvaisinkin poni hyvin. Vielä melko edullinen ratkaisu, meillä näitä on kolme.
    https://www.agrimarket.fi/Maatalous_ja_metsa/elainten-hoito/sikalatarvikkeet/infrapuna-lamposateilija-iso-35-cm/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!! Pitää laittaa vakavaan harkintaan! Ei ole hinnallakaan pilattu. :)

      Poista
  6. Oijoi, nyt on onneksi ollut edes vähän lunta, toivottavasti auttoi valmisteluihin. Tämä talvi on kyllä ollut... Aika märkä. Tsemppiä teille, kyllä se pieni orhi hurmaa tuomarit vaikka vähän kuraa olisi jossain karvantyvessä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poni oli pesun jälkeen perjantaina sisällä, mutta lauantaina (kaiken uhallakin) pidin orhin koko päivän ilman loimea ulkona kavereiden kanssa. Oli sen verran pakkasta sekä lunta, että otus pysyi hyvin puhtaana. :)

      Tämä talvi on ollut todella märkä... Olihan tuossa pari viikkoa hienoa talvikeliä, mutta ei se riemu pitkäikäinen ollut.

      Pikkuorhi hurmasi tuomaria sen verran paljon, että meinasi kädet taas loppua palkintovuoren alla. :D

      Poista