LISÄTIETOA:

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kun oot synnyttänyt 955 päivää sitten ...

* * * 2 vuotta 7 kuukautta 1 viikko ja 5 päivää siitä kun olen jakaantunut. * * *


...ja tajuut että nyt vasta oot oikeesti back in business. Kun olin TYKSistä päässyt vauvakäärön kanssa kotiin, niin olinhan mää hetimiten takaisin hevosen kyydissä. Itseasiassa varmaan kahden viikon päästä siitä kun oli muksu puskettuna ulos. Mutta niin se vauva-, taapero- ja lapsiarki vaan veivät (ja vievät edelleen) meikäläistä eikä tavoitteellinen (tai edes kovin tavoitteeton) treenaus meinannut sopia kuvioon.

Olin raskauden aikaan, ja sen jälkeen, yhteensä viisikymmentäviisi päivää ratsastamatta. Vaikuttihan se raskaus tottakai kroppaan, keskivartaloon, lihaskuntoon, yleiskuntoon ja ylipäätään ihan kaikkeen korvienvälistä lähtien. Kropan ja pääkopan puolesta olisi varmasti ollut paaaaaljon tätä nopeammin iskussa vaikka ja mihin, mutta ei totaalinen yh-mutsi niin vaan pysty ja kykene repeämään hevosen kyytiin ihan vaan koska mää-haluuuuuun. Lapsi vaikuttaa harrastuksiin ja elämään, vaikka miten sitä itselleen uskottelisi jotain aivan muuta ennen.



Ratsastin tietysti aina kun mahdollisuus oli ja välillä vaikkei oikein olisi sitä ollutkaan. Oli tosi tärkeää päästä hevosen selkään ja ihan vaikka vain vähän pellonkulmaan pyörittämään ympyrää käynnissä. Nauttia vaikka siitä vartista.

Taaksepäin katsottuna ihmettelen todella lujaa miten Maijan kanssa saimme Voden viritettyä viime syksyksi kasvattajakisaan täyteen iskuun. Jotain kun haluan ja tahdon, niin taistelen sen eteen. Periksi en osaa antaa ja sitkeys meinaa kääntyä välillä negatiiviseksi. Monen monta kertaa tuli ratsastettua itkuhälytin taskussa makuuhuoneen ikkunan alla kulkevaa tietä edes-takaisin, pyörittyä kotipellon nurkassa keskiyöllä ipanan nukkuessa tai keksittyä mitä ihmeellisimpiä taikoja, että hevonen pysyi liikkeessä Maijan ratsutusten välissä. Eikä tarvitse lapsen puolesta pelätä: ilmoitin kyllä aina viestillä kaverille, että kiipeän hevosen selkään ja laskeudun sieltä aikaan X. Hevosen selästä poistuttuani ilmoitin tietysti kaiken olevan OK. Jos tätä jälkimmäistä viestiä ei olisi kuulunut ennalta sovittuna aikana, olisi ystävä ymmärtänyt huolestua ja tulla katsomaan.

Tämä kuvio olisi tietysti ollut helpompi, jos olisivat mm. asiat Y, Z ja F olleet toisin. Täällä Tarulandiassa ei ole kenttää eli se karsii monia mahdollisuuksia. Toisekseen kävin koko tämän kasvattajakisakuvion ajan töissä. Kolmannekseen sitä ulkopuolista lastenhoitoapua ei ollut rajattomasti. (Tai en kyllä tiedä onko oikein kellään muullakaan.) Tokihan niitä syitä keksisi vaikka ja miten, mutta pääasiassa yritän aina keskittyä siihen mikä ja miten on mahdollista kuin siihen miksi se ei olisi.


Mikä tilanne on nyt? Se on aikasten huikea! Täällä asuu MIÄS. Enkä nyt tarkoita ponipoikaa, vaan sellaista lähempänä kahta metriä, kuin yhtä metriä, olevaa, harteikasta ja avuliasta yksilöä. On muuten sitten sellainen mies, joka ymmärtää mikä on tyttöystävälleen (ja ehdottomasti myös itselleen) parasta ja järjestää asiat niin että neito pääsee riittävän usein ratsastamaan tai mitäpä sitten haluaakaan otustensa kanssa puuhastella.

Herra ottaa ponipojan haltuun ja kehoittaa olemaan varovainen. Mää pääsen nykypäivänä heppailemaan useamman kerran viikossa ja treenaamaan myös ihan kunnolla. En tiedä olenko koskaan ennen ollut näin taitava ratsastajana. Ainakin Voiton kanssa on asiat nykypäivänä helppoja. Olen löytänyt istuntaani oikeansuuntaisia juttuja, tehnyt aivan hillittömän vaikeita juttuja (mm. laukkasulkuja) ja ratsastinpahan viime viikolla elämäni ensimmäisen valmennuksenkin kankisuitsituksella!

En mää ratsastajana mikään virheetön ole tai ettenkö kauhistelisi videolta miten järkyttävältä meidän meno Voiton kanssa näyttää. Fiilis on vaan ollut tosi hyvä ja ratsastamiseen on tullut uudenlainen tunne. En enää vain kellu kyydissä vaan pystyn vaikuttamaan hevoseen ja olemaan yhdessä hevosen kanssa menossa samaan aikaan ja samaan suuntaan. Toki edelleen vasen käteni jäykistyy, helposti puristan ohjia liian kovaa nyrkkiin, jatkuvasti roikun oikeassa ohjassa tai nostan leukaani ylös, mutta en niistä niin murheissani ole. (Tai niistä kovasti monesta muusta ongelmasta, joita en vaivaudu luettelemaan.)

Reilu puoli vuotta olen nyt epäsäännöllisen säännöllisesti ratsastanut valmentavan silmäparin alla ja kyllä sen huomaa! Sen tietysti huomaa ratsastuksessa, mutta itse huomaan sen myös erittäin hyvin siitä minkälainen tuuli käy blondin korvien välissä. Mitä enemmän hevosterapiaa, sitä lempeämmin ja tyynemmin käy tuulenvire pään sisällä.

Kehtaan jopa täällä vaaleanpunaisella pilvelläni liidellen julkaista ratsastusvideon. Se on kuvattu reilu viikko sitten. Tämän höpinän kuvat ovat edellispäivältä.


Ei kaikki tietysti ole niin mutkatonta, hattarapilveä ja pelkkää korkealentoa. Tässä kuvatodiste, jotta jalkani toisinaan edes hieman hipaisevat maanpintaa. :)



8 kommenttia:

  1. Mä nostan hattua sun sitkeydelle harrastaa! Meidän ipana on kohta 2,5-vuotias ja on ollut surkea nukkumaan koko ikänsä. Yksinhuoltaja en ole teknisesti ollut, mutta miehen kanssa ollaan tehty töitä lomittain eikä lapsi ole ollut vieraalla hoidossa. Käytännössä siis niin että kun olen ollut kotona, olen ollut kotona yksin (tai siis kaksin lapsen kanssa), joten itkuhälytin on tullut ystäväksi täälläkin, ja sellainen kevyt etenevä hölkkä ;) Ja niin samoja ajatuksia ja varautumisia ja kaikkia, kun lapsi viimein suostuu nukahtamaan ja sitten juoksee tuolla hevosten seassa se hälytin kourassa ja miettii, onko tässä mitään järkeä ja entä jos jotain sattuu tällävälin, minulle tai lapselle. Ja sitten toisaalta miettii, että jos en tee tätä mikä minulle on tärkeää, en jaksa yhtään olla hyvä äiti tai edes äiti, koska kuuppa ei vain kestä ehjänä. Kun äiti voi hyvin niin lapsikin voi, se vain on niin totta.

    Kiitän tästä postauksesta, annoit sysäyksen viimeinkin toteuttaa omaan blogiin teksti samaa aihetta hipoen. Jokainen äitiys ja lapsuus on erilainen, tietenkin, mutta jokainen tuleva tai tuore äiti näitä miettii ja kaipaa ajatuksia ja kokemuksia.

    PS. Voitto on kyl komee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kevyt etenevä hölkkä"... :D Tässä kohtaan tuli totaalinen naurunrepsahdus! Kiitos vaan!! :D Erittäin kuvaava termi kyllä sille etenemiselle ja toimintanopeudelle, jota harrastaa ipanan kanssa ja varsinkin sen reilun tunnin aikana kun saattaa päiväunien aikaan olla rauha talossa. Voisi se elämä helpompaakin olla toisenlaisten valintojen kanssa, mutta tuskin näin antoisaa. :)

      Kirjoita vaan omia mietteitäsi! Mää olen ainakin kiinnostunut ja tulen heti lukemaan kun postaus ilmestyy! :)

      PS. Olen samaa mieltä! Vode on aikasten komee!

      Poista
  2. Vitsit meette hienosti! Ihan huippua kun on tollanen miäs talossa! Ketä mää ny mahran tarkottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Maijat ovat treenanneet meitä ja ammattiavulla tulee tuloksiakin. :)

      ...ja täällä asuu lauma huikeita miähiä! :) On pientä, on isoa, on karvaista ja on vähemmän karvaista. Kaikki mahtavia omana itsenään!! :)

      Poista
  3. Ihania uutisia, jee - ja hei vähänkö meette Voiton kanssa hienosti, niin tasaista ja tasapainoista ja ryhdikästä! ja pakko vielä lisätä, että sulla on tosi vakaan näköinen istunta ja kädet joita nyt kyllä kadehdin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, tässähän ihan menee hämilleen tuommoisista kehusanoista! Kiitoksia vaan! :) Voiton kanssa on helppo mennä, kun ammattilainen on sitä ratsuttanut kolmivuotiaasta alkaen ja menee edelleenkin. Mää vaan istun kyydissä ja olen yrittänyt opetella olemaan häiritsemättä. ;)

      Poista
  4. Makeen näköistä ratsastusta! Hieno Voitto ja hyvä sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee, hyvä me ja hyvä meidän tiimi! :D
      Huomioithan oranssit satulahuovat, tiimiväristä ei luovuta helpolla. ;)

      Poista