Maasta se pienikin ponnistaa

Laatuponikilpailu 2016

Aulanko 25.9.2016

5- vuotiaat ajoponit

Not At All Lu Art (-11)

Onko kahdessa kuukaudessa mahdollista tehdä näyttelyponista niin taitava kärryjen edessä, että se voi osallistua laatuponikilpailun ajokokeeseen ja selvitä siitä helposti? Kyllä! Miniponi voi myös, esittäjä-kuskista huolimatta, tehdä sen verran hyvää jälkeä kisassa, että saalistaa sekä luokkavoiton että AjoChampion-tittelin!

Kisapäivä alkoi rakennearvostelulla. Olin itse todella jännittynyt ja hysterisoin jo ennalta myöhemmin olevaa ajo-osuutta, joten mitä todennäisimmin herkkä poni otti tästä itseensä. Niin paljon kuin tämäkin otus on kiertänyt näyttelyitä, se osaa ja pystyy seisomaan arvosteltavana paikoillaan ja edustavana. Tällä kertaa poni pyöri aivan tauotta tuomarien yrittäessä ottaa selvää rakenteesta ja liikkeitä esittäessä mentiin pomppuloikkaa.

Harmitti tosi paljon kun tulimme kehästä. Ei niinkään harmittanut ponin käytös vaan se miten surkeasti esitin! Miten onnistuinkaan lamaantumaan niin täysin ja olemaan saamatta mitään otetta oriin. Laahustin ponin kanssa trailerille, tuuppasin ponin sisälle mutustamaan heinää ja sitten kiinnostuneena katsomaan mitäs pisteitä meille kehästä annettiin.

Kyllä me kaikesta huolimatta ihan suht asiallinen saalis niitä pisteitä kasattiin! Rakennearvostelun keskiarvoksi tuli 7,7. Se oli koko 4- ja 5-vuotiaiden ajoporukan toiseksi parhaat pisteet ja parhaallekin jääneenä vain 0,5 pistettä. (Parhaan keskiarvo oli 7,75.)

Reilun puolen tunnin tyhjäkäynnin jälkeen alkoivat ajokokeet. Poneja osallistui kokeeseen viisi kappaletta ja meidän vuoro oli viimeisenä. (Tai ainakin näin luulin aikataulua lukemalla eikä kukaan mitään muuta infoa tietooni saattanut missään vaiheessa.) Katselimme ensimmäisen ajokokeen ja lähdimme sitten valjastamaan omaa ponia. Olin laskenut, että aika riittää ja ehdin verrytellä sopivasti. 

Reippaan valjastamisen ja omien vaatteiden vaihdon jälkeen köpöttelimme verryttelykentälle. Samaan aikaan kuulin pätkivästä kuulutuksesta jotain tietoja ponistani. Ihmettelin asiaa, mutta jatkoin kentällä kävelyä koska toinenkin poni oli siellä vielä ajaen. Eihän meillä ollut mikään kiire, koska olimme viimeisiä.

Asia jäi kuitenkin vaivaamaan ja tein ponilla ravihölkkää muutaman ympyrän. Tässä kohtaa kuului kuulutuksetkin taas pätkimättä ja ilmoille raikui selkeä kehoitus meidän saapua maneesiin missä meitä odotettiin.

Olin jo valmiiksi jännittynyt ja tämä kohtaus vielä hieman pahensi sitä. Anteeksi pyydellen saavuin maneesiin myöhässä, vaikka en edes tiennyt että meidän piti siellä olla siihen aikaan. Kukaan ei ollut kertonut, että järjestystä oli muutettu. Ajokokeemme piti olla klo 12.40 ja reippaasti ennen puolta olimme kuitenkin jo tehtävien parissa tuomariston arvioitavana.

Ponia ei maneesi, yleisö tai tuomariston pöytä ihmisineen hetkauttanut. Orhi tepasteli paikalle isännän elkein ja toimi koko ohjelman ajan täydellisen hienosti. Suurimman kritiikin annan taas itselleni. Koska poni on pieni, erittäin herkkä ja todella tarkka saamistaan ohjeista, saattaisi olla aikas paljon parempaa ajoa, mikäli kuski muistaisi 1) hengittää, 2) mennä kroppansa kanssa samaan suuntaan kuin ohjasta nykii ja 3) olla jarruttamatta orhia turhaan. 

Ajokokeessa ei onneksi arvioida ohjelmaa kouluradan tapaan kohta kohdalta (viimeinen kolmikaarinen kiemuraura oli ainakin niiiiiin ala-arvoinen, että huh huh...) vaan yleisarvosteluna. Rauhoittelin lähes koko radan ajan ponia äänellä ja pyysin ravaamaan rauhallisemmin. Olisi pitänyt vaan antaa mennä, tuomaristo kun oli sitä mieltä että ravi oli melko energistä. Omasta mielestäni se on erittäinkin energistä, jos ei ponilla olisi koko ajan kuskin käsijarru päällä.

En sentään ole ainoa, joka ponista tykkää. Tuomaristonkin mielestä orhi on "erittäin kaunis poni ja erittäin lupaava ajoponi, jolla on ihana tukka". Hieman vaan ihmetyttää miten "erittäin lupaava ajoponi" arvioidaan kuitenkin vain 8,5 pisteen arvoiseksi? Sanallinen ja numerollinen arvio eivät aivan kohtaa.

Maneesista poistuttuamme uskalsin jo hengittää ja taisi joku pieni hymykin jo irrota. Hengissä selvittiin ja kaikki muu onkin sitten vaan plussaa!

Kentälle kuulin ajokokeemme tulokset ja ne kuulostivat oikein hyviltä. Yhtään en tiennyt mitä muut olivat saaneet, mutta se ei iloa ollenkaan vähentänyt. Me suoritimme sen mitä kohden olimme edelliset kuukaudet tähdänneet ja olin ponista todella ylpeä!

Tavisshettis ja Minishettis.

Nopeasti selvisi, että me nappasimme luokkavoiton, mutta ajochampion-tittelin saajaa jännitettiinkin hieman pidempään. Kisa oli erittäin tiukka ja 4-vuotiaiden ajoluokkavoittaja sai saman keskiarvon meidän kanssa lopputuloksiin. Miniponi oli kuitenkin ansainnut paremmat ajokoepisteet ja näin ollen taikaviittaa muistuttava voittoloimi puettiin superminiponin ylle!

Jos viime kerralla (laatuponikisa 2014) voittoloimi oli kokoa 135 cm, niin eipä tuo 105 cm kokoa oleva takkikaan ainakaan kylmäksi jätä. Lämmönhukka loimen alta on minimaalinen, kun se ulottuu korvista häntään ja peittää vieläpä jalatkin kokonaan, hahahhaaaaa.

Tänä vuonna palkintona oli mm. lahjakortit Hööksiin ja Börjesiin - aivan huikeaa!

Miniponi jatkaa valitsemallaan linjalla: tulin-näin-voitin. Jos joku vielä epäilee etteikö pienessä ponissa voisi olla laatua tai voisiko sillä osallistua tähän laatuponikisaan, niin eiköhän me olla tehty jo riittävästi näyttöä sille että osallistua voi - ja pärjätäkin! 

Kaksi osallistumista laatuponikilpailuun ja kaksi Champion-titteliä. Miniponi tiimeineen kiittää ja kuittaa. Ensi vuonna on uudet kisat ja uudet laatuponit, meillä on ikää tämän jälkeen liikaa näihin kekkereihin, mutta toivottavasti todella moni muu lähtee tähän todella hienoon (ja erittäin hyväpalkintoiseen!) kisaan mukaan!