LISÄTIETOA:

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Keilakunkkukisassa

* * * Se on nyt tehty! Ensiesiintyminen valjakkoajon tarkkuusajoradalla! * * *

Kuvasta KIITOS Marjo Uimi
Tarkkusajokilpailu Keilakunkku
Hessitalli, Urjala, 16.10.2016
Nuoret hevoset (+35 cm)

Miniponin kanssa otettiin niin hyvä draivi valjakkoajoon laatuponikisassa, että samalla pöhinällä jatkettiin pujottelemaan portteja Hessitallin Keilakunkku-kisaan. Yksi pätevä tarkkuusajotreeni pohjalle, rohkeasti ilmoittautuminen menemään ja sitten alkoi kuka, mitä, missä ja milloin -ihmettely. Kisaa edeltävänä iltana vielä luin valjakkoajosääntöjä ja lähettelin tarkentavia kysymyksiä säännöistä kauhuissani siitä mihin olen nokkani laittamassa. Tai siis laittanut.

Kisapaikalla meinasi lopullisesti hymy hyytyä. Radan pituus oli kaksikymmentä porttia (20!!!) ja niistä yksi oli vaihtoehtotiellä oleva kolmen portin sarja. Voin rehellisesti sanoa, että ai kamala. Mää ajattelin, että tämmöisestä talli/seurakisasta on kiva aloittaa helpolla radalla valjakkoajon tarkkuusajoon tutustuminen. Ahahahaaa, ei se ihan niin mennyt, mutta henkiin jäätiin!


Ensimmäinen virhe, joka tuli tehtyä, oli valjastaa kopista suoraan tullut poni. Kulutin kaiken mahdollisen käytössä olevan ajan radan kävelyyn ja opettelemiseen ja tuli pieni hoppu laittaa poni valjaisiin. Orhi otettiin kopista pois ja aloitimme siitä suoraan kamojen virittelyn. Ei mitenkään siis yllättävää, että kotitallin hiljaisuudesta keskelle kisa-aluetta ja vieraita hevosia tuotu miniori pyöri, pörräsi ja oli huippukiinnostunut kaikesta. Ensi kerralle muistiin: Kävelytä ponia taluttaen ennen valjastamista.

Verkka-alueella oli tietysti muitakin ja meitsin ponista hävisi kävelyvaihde. Ainoa käytettävissä oleva etenemismuoto oli tepstepsteps-töpöravi kaula pystyssä ja iiiiihihiiiii-kiljuen. Meinasi kuskin hymy hyytyä, koska poni oli pikkusen ohjalla ja hetken mietin, että pysyykö pygmi pöksyissään ja hallinnassani. Karvapallo ei kuitenkaan tälläkään kertaa pettänyt, vaan hetken kohellettuaan rentoutui ja rauhoittui.


Lähtölinjan yli ja matkaan!
Kuten todettua, kisaradalla oli portteja paljon. Siis oikeasti paljon muistettavaa ja sellaisia yhdistelmiä, ettei ihan vaan rässittykään mitään ajattelematta läpi. Olin päässäni tehnyt kouluohjelman tapaisen radan näistä ajettavista porteista. Eli ajaessani ajattelin "puoli ympyrä - voltti - nelikaarinen kiemuraura - radan poikki - suunnan muutos" jne. Muistin koko radan! Hetkeäkään ei tuntunut epävarmalta minne ajan seuraavaksi.

Mutta. Ei apua miten rumasti mää ajoin! Tiesin itse minne olin menossa, mutta se miten ponille kerroin siitä, niin siinä on paljon parannettavaa. Tuli aivan liikaa käännöksissä pelkästä sisäohjasta railakkaasti vetämisiä, ennen porttia oikea-vasen-varmistelua ja epämääräisiä reittejä.



Eikä muuten kannata ihan kauheasti muutenkaan jäädä vain matkustamaan. Poni innostuu tästä touhusta ja tykkää suorittaa, joten ori yrittää tähdätä aina lähimmälle portille minne turpa osoittaa. Jos on kaksi porttia vierekkäin tai joku läheltä ohitettava portti, kannattanee kertoa sille nelijalkaisellekin että tämä ajetaan tai tuota ei ajata. Muuten käy niin että poni alkaa valua väärille reiteille.

Miten rata meni? Hyvin! Ei pudotettu yhtäkään palloa! Ja mentiin TOSI LUJAA. Vipellettin ihan niin kovaa kuin töppöjaloilla pääsee! (Joka ei ole muuten kauhean kovaa.) Päivän totaalinen nauruun repeäminen tuli, kun kuulin tuloksemme. Virhepisteitä 21,50 !! Kaikki ylitetystä enimmäisajasta! Buahahaaaaaa!

Radan pituus oli 675 metriä ja nopeus 210 m/min. Aikaa radan ajamiseen oli siis 193 sekuntia eli 3 minuuttia 13 sekuntia. Me käytimme hulppeat 3.55,96, joka on siis pyöreästi 43 sekuntia liikaa. Meidän tulee selkeästi opetella tiukempien kaarteiden tekemistä, turhaa hidastamista ja hävittää hukkametrejä porttien välissä. Vauhtia ei paljoa enää löydy lisää, koska näissä luokissa on laukkakielto voimassa.


Kuvasta KIITOS Marjo Uimi!

Päästiin me palkintojenjakoon kuitenkin! Saatiin luokassa sija 4/6, mutta ValjakkoTuki ry palkitsi ensimmäisen hyväksytyn tarkkuusratansa tekevät kuskit VaTun diplomilla!


Meillä oli ihan super hauskaa! Seuraavaksi miniponin turvan suunta on joulukuun alussa olevaan seuraavaan Keilakunkun kisaan.

Ps. Note to myself, part II. Kannattaa valjastaa kiireestä, hälinästä ja häiriöstä huolimatta poni oikein, niin ei ne vetoliinatkaan roiku löysänä ja toimettomana. ;)

Kuvasta KIITOS Marjo Uimi!

5 kommenttia:

  1. Hyvä te! Miniponi on kyllä sellainen söpöliini, ettei voi kuin hymyillä sen nähdessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeeee, hyvä me! :D
      Tuo miniponi on tosi hauska pakkaus. Se ei missään nimessä ole kiltti lasten poni vaan hiukan tosikko ja takakireä ja näinollen just loistava kaveri mulle. (sellainen poni mikä omistajakin. ;) ) Eikä tuo yber-söpö ulkonäkö valtavalla tukalla ole ollenkaan miinusta. :)

      Poista
  2. Hienoa! Tuossa viimeisessä kuvassa poni näyttää oikein ÄIJÄLTÄ!

    VastaaPoista
  3. Jee hienoa :) Onnittelut molemmille :)siitä se ura urkenee.

    VastaaPoista